UPM (United Paper Mills) lopettaa tuotannon Kaipolan paperitehtaalla, pitää muistaa se, että ruotsalaiset pankit Nordea ja SEB (svenska enskilda banken) omistajat yhdessä n. 62% yrityksestä.
Ymmärrän että svedut lopettaa tuotannon mielellään Suomessa.
Nalle Wahlroos on tyytyväinen.
Ymmärrän että svedut lopettaa tuotannon mielellään Suomessa.
Nalle Wahlroos on tyytyväinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Syy on Vihreässä verouudistuksessa joka rankaisee Suomen metsätaloutta ja raaka-aineen tuotantoa siten että Suomalainen puu on kallimpaa kuin Ruotsisssa. Metsän omistajat joutuvat maksamaan hiiliveroa, koska jokainen kaadettu puu aiheuttaa lisää hiilijalanjälkeä. Yksityinen business on pelkkää matematiikkaa. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, eikä se ole demokraattista päätöksentekoa.
Demarit ajoivat tehtaan alas, taas sulka Marinin hattuun.
Persujen suusta on kuultu että syylliset ovat Kepun ja Demareiden kunnanvaltuutettu.
– Sinivalkoisinkin työnantajayrittäjä miettii kuunnellessaan pääministeri Sanna Marinin vasemmistolaista talouslinjaa, onko tämä maa, jossa kannattaa ottaa riskiä ja työllistää. Näillä lääkkeillä Suomi ei nouse kestävän kasvun tielle.
Vasurithan ovat tottuneet ottamaan rahaa, ei antamaan.
Eihän tässä asiassa pitäisi olla mitään epäselvää ihmiselle joka pystyy ITSE ajattelemaan ja ymmärtää jotain talouden ja rahan päälle EIKÄ ELÄ PELKÄSTÄÄN VELAKSI!
Aivan samoin kuin jokainen meistä ostaa hinta/laatu suhteeltaan halvimmalla NIIN myös yritys toimii siellä mistä se saa parhaan tuoton, tämähän on päivän selvä asia!
Eli, ei tähän sen kummempaa syyllistä tarvitse hakea! Tosin tilanteessa jossa talous sakkaa ja yrityksillä on vaikeuksia NIIN hallitushan voisi tehdä jotain asioiden hyväksi MUTTA meidän epäonneksemme meillä sattuu nyt olemaan vasemmistolainen hallitus joka ei todellakaan ole yrittäjämyönteinen!
Pääministeri ei ymmärrä ei ymmärrä...... Ohisalo ei käsitä, että tuonnin maksamisen ei tapahdu kebabilla.
Tieto- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) valittiin odotetusti ruotsalaisen SEB-pankin hallitukseen. Asiasta päätettiin pankin hallituksen vuosikokouksessa Tukholmassa tiistaina iltapäivällä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti, jonka mukaan Berner oli itse estynyt pääsemään paikalle.26.3.2019.
Siellä sitä Suomen petturi ja luopio on kaatamassa Kaipolaa. Kiittäkää persut ja kepulaiset Sipilää!
Oletko oikeesti noin yksinkertainen?
Itse olemme itsemme tähän Globaaliin ja EU-kiimaan tunkeneet mukaan jossa kansainvälinen pääoma on "kasvoton" ja toimii vain siellä mistä saa suurimman voiton - Sehän on yrittäjän ja omistajan (osakkeen omistajan) päällimmäinen tavoite!
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a8f8c545-04ba-49a3-b2d8-530a4b1a8b1a
Kannattaisiko meidän täällä Suomessa keskittyä vain PK-sektoriin ja luoda sille kunnon toimintaedellytykset? No, yrittäjien asemaa koitettiin viime hallituskaudella hieman helpottaa MUTTA AY-liike uhkasi yleislakolla ja nyt meillä on vasemmistolainen hallitus jonka mielessä on vain kustannusten siirtäminen duunarilta yrittäjille - Tällä menolla saamme varautua entistä heikompaan työllisyyteen!
Miks tää on nii ihme juttu? Nokia aikaanki lähti tuhansia lomautettiin pysyvästi eri aloilta jotka liitty bisneksiin.
Onneks voi mennä sit esim mäkkärin kassalle tai puhelinmyyjäksi ku mollissa 80 000 työpaikkailmoitista.
Pääministerin kannanotot ovat kyllä sinänsä asiallisia. Niissä peräänkuulutetaan yhteiskuntavastuuta ja kansallista vastuuta. Semmoiset vastuut nyt vaan eivät oikein kuulu globaaliyhtiöiden tomintaperiaatteisiin, Yhteiskuntavastuu näkyy korkeintaan yhtiöiden pr-tuotteissa ja mainoksissa. Globaaliyhtiöt ovat vastuussa omistajilleen, joille ne tekevät rahaa saadaksen sitä sitten sijoituksina takaisin.
Aloitus on myös toisella tavalla osuva. Ruotsalaiset osaavat globalisaatiopelin paremmin kuin sinisilmäisesti hölmöilevät suomalaiset. Ruotsalaiset pitävät tärkeänä sitä, että omistus ja johto ruotsalaisille tärkeissä yhtiöissä on ruotsalaisissa käsissä. Svenskit ovat talousasioissa kovia nationalisteja. Suomessa kansallisvastaisuus sen sijaan ulottuu myös talouteen, mikä näkyy jossain määrin myös tässä Kaipola jutussa.
Globalisaation maailmassa valtiot ovat yleisesti ottaen alakynnessä suhteessa globaaliyhtiöihin. Ei globaaliyhtiöillä ole tarvetta toimia valtioiden etujen mukaisesti, valtioilla on sen sijaan tarvetta toimia globaaliyhtiöiden etujen mukaisesti, jotain rahaa ne sentään jättävät siihen maahan missä ne toimivat.
Jos valtiot eivät toimi globaaliyhtiöiden etujen mukaisesti niin nämä pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja vievät tuotantonsa muualle. Ruotsalaiset kaiken kaikkiaan korjaavat isomman potin kuin suomalaiset, omistajat ovat ruotsalaisia, johto on ruotsalaista ja sitten vielä yhtiöt sulkevat mieluummin suomalaisia tehtaita kuin ruotsalaisia tehtaita.
Eiköhän tämä mene ihan hallituksen ideologian mukaan, ainakin Tuppuraisen teemana on ollut että "oma kansa ensin ajattelu on vahingollista"!
Näinhän se menee oman maan tehtaan puolustaminen on Tuppurainen-vahingollista
Kyllä niitä paperitehtaita pannaan kiinni myös Ruotsissa. Sundsvallista SCA laittaa kiinni tehtaansa ja sieltä häippäsee 850 paperityöläiseltä työpaikka suitsait.
Metsä Serla on lopettanut jos kuinka monessa tehtaassaan paperin tuotannon, aivan kuten Munksjö ym ym
Se tuo puu on liian kallista ylipäätään tuottaa paperiksi, eikö puulle voisi olla jotakin muuta parempaa käyttöä tulevaisuudessa? Eikö siitä voi kehitellä polttoainetta autoihin tai lääkettä
Muuten ei kait Nalle taida enää olla Norden palkkalistoilla, UPM -Kymmene ja Sampo OYJ hallituksen puheenjohtaja taitaa olla mutta onkos muuta?