Papper stad

Toistaiseksi Raumalla vielä tuotetaan paperia. Luulisin, että kauaa ei tuoteta, jos siis Björn Wahlroosia on uskominen. No mikähän on syy?? Ei ole itsellä tietoa, mutta suuremmat herrat sanoo, että liian kallista. Kaipola lyödään kiinni ja hallituksen vika. Tehtaita on laitettu suomessa kiinni viimeiset 30 vuotta ja aina hallituksen vika, puolueesta riippumatta. Nyt kuulemma 7 sentin diesel litran korotus katkaisi kamelin selän. En ole varma, mutta tein laskutoimituksen. Suomessa paperin palkat ovat 1200 euroa paremmat saksaan verratuna/kk. Noo, jos palkka olisi suomessa sama kuin saksassa, dieselin korotus vastaisi reilua 17000 litraa dieseliä. Siis 1200/0,07senttiä. Eihän se nyt näin mene, mutta laskin kuitenkin. Helppo tässä laskeskella, eläkkeellä kun olen, mutta taistelkaa työläiset, tappio on varma. Ja jokainen saa hakea syntipukin, mistä tuntuu parhaimmalta.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toistaiseksi Raumalla vielä tuotetaan paperia. Luulisin, että kauaa ei tuoteta, jos siis Björn Wahlroosia on uskominen. No mikähän on syy?? Ei ole itsellä tietoa, mutta suuremmat herrat sanoo, että liian kallista. Kaipola lyödään kiinni ja hallituksen vika. Tehtaita on laitettu suomessa kiinni viimeiset 30 vuotta ja aina hallituksen vika, puolueesta riippumatta. Nyt kuulemma 7 sentin diesel litran korotus katkaisi kamelin selän. En ole varma, mutta tein laskutoimituksen. Suomessa paperin palkat ovat 1200 euroa paremmat saksaan verratuna/kk. Noo, jos palkka olisi suomessa sama kuin saksassa, dieselin korotus vastaisi reilua 17000 litraa dieseliä. Siis 1200/0,07senttiä. Eihän se nyt näin mene, mutta laskin kuitenkin. Helppo tässä laskeskella, eläkkeellä kun olen, mutta taistelkaa työläiset, tappio on varma. Ja jokainen saa hakea syntipukin, mistä tuntuu parhaimmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu