Keskustan seuraava avaus liittyy ratsastukseen tykinkuulalla. Tällä konstilla Kulmuni ehtii vaalivoittoon, maa pelastuu ja Keskusta nousee kannatuksessa RKP:n ohi että heilahtaa..
Saarikon suunnitelmat ovat maan tasalla ja siksikin Kulmunin voitto näyttää jo olevan läpi huuto juttu.
Saarikon suunnitelmat ovat maan tasalla ja siksikin Kulmunin voitto näyttää jo olevan läpi huuto juttu.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Avaruus ja nyt vielä paronin tarinat, mihin kepu pystyy?
Kulmuni johtaa ja hyvä niin.
Saarikko on Oulun miehen mukaan piilodemari, että äänestä sitten.
En äänestä Keskustaa, sekopoltseja ku ovat
Paroni Munchausenin kerrotaan olleen perustamassa Maalaistenliittoa Belgiaan, josta sittemmin muuan Alkio sai idean että näin voi maaväenkin saada höynäytettyä herrojen metkujen takuumiehiksi ja naisiksi. Sittemmin tämä Suomen Maalaistenliittoa muutettiin ensin Maalaisliitoksi ja sitten Suomen Keskustaksi, ja nythän jäljellä puolueesta onkin vain se keskusta kuten rinkelissä.
Paronilla välähti.
Jummsis Turussa tiesivät kertoa että Saarikon suku on alunperin ollut nimeltään, siis hyvin hyvin kauan sitten ollut juuri tämä en Munchausen, vaikka nykyään sitä ei moni uskoisi. Saarikkohan on demarimiehensä kanssa vasemmistolainen, kun paroni aateluuden velvoittamana oli ainakin alkujaan hyvinkin oikeistolainen. Mutta sittemmin sotaretkiltä oppineena hänestä tuli maltillinen.
Malitillisuudesta kertoo tämäkin juttu. Hänen hevonen lyötiin miekalla kahtia. Hyvin maltillisena hän vei hevosen joelle juomaan, no eihän se vesi pysynyt vasta kahtialyödyssä hevosessa, joten paroni haki hevosen takapään ja ompeli sen etupäähän kiinni. Nyt alkoi vesi pysymään sisällä.
Samaan tapaan nykyinen Keskusta paikkaa vuotavaa kannatusta. Ompelijoista vaan on huutava pula.
Silloin, kun Munchausen keksittiin, ei vielä ollut oikeistoa ja vasemmistoa.
Munchausen on mielikuvituksen tuote.
Ei ole, itse olet kuvituksen tuotetta, kuten katukuvatkin
Todellisesta henkilöstä on kyse. Tämä paroni eli 1700 luvun lopulla Saksassa.
Jotenki tää Saarikko vaikuttaa mielikuvituksen tuotteelta koska on ukko demari ja itse röyhkimyksen näköinen. Kulmuni on niin lutunen ja säyseä.
Kulmunin johdolla Keskusta pelastuu
Saarikko puhuu omituisia, nyt Keskusta on ns. Pienpersupuolue, olisi voinut myöntää että Suurpersupuolueeksi ei mitään jakoa.
Näin sekavilla lausunnoilla kannatus häviää jonnekin Kulmunin osoittamaan avaruuteen
Avaruuteen huutaa ennen niin uskottava puolue. Avaruuteen sitä huutoa säestää Saarikon vaatimukset imaamien koulutuksen järjestämisestä verovaroin. Avaruuteen sinun rahoillasi palkansaaja. Avaruuteen, kyllä Alkio pyörähtää näistä nykyisen Keskustan höyrötyksistä
Persuja vain kannattaa äänestää kun vaihtoehtoja ei ole!!!
Höpö höpö
Ehdottomasti kannattaa äänestää persuja. Se on ainoa puolue, joka ei kannata köyhimmille maksettavaa 75 euron korotusta perustuloon.
Valtion talous kiittää.
Wancke selostaa.
Keput muistuttaa huumori porukkaa ja hajalleen meni kepujen kööri on sekaisin kuin seinäkellot