Naisten tekemä Suomalainen Hävittäjä.

Kerron ensin miten voisimme Suomessa valmistaa hävittäjät itse, eli ilmavoimien haluamat lenkoneet/hävittäjät.

Kansalaisaloitteen linkissä näkyy kuvamalli/esimalli Suomessa valmistettavasta hävittäjästä ja kun katsot kuvaa missä on eri väriset siivet, niin siinä näkyy kahta eri väriä hävittäjässä, eli hävittäjä on kasattu eri hävittäjistä.

Eli kasataan kolme eri oikeaa hävittäjää uudestaan ja tehdään siitä yksi hävittäjä, niin oikea hävittäjä on juuri mallikuvansa/esikuvansa näköinen hävittäjä, eli vastaa kuvaa.

Kun vielä vaihdetaan tekniikka niin, että koko hävittäjä käyttää yhtä hävittäjän tekniikkaa, kuten esim. Hornet hävittäjän tekniikkaa, niin sehän on jo sotatoimiin valmis oleva hävittäjä.

Mutta ilmavoimat haluaa uudempaa sodankäynti tekniikkaa.
Uudempi, sodankäynnin tekniikkaa saadaan vaihdetuksi, kun otamme vanhaa tekniikkaa irti hävittäjästä, jolloin uutta sodankäynti tekniikkaa voidaan laittaa tilalle.

Näin suomalainen hävittäjä olisi uudella sodankäynnin tekniikalla varustettu hävittäjä.

Seuraavaksi voisi tehdä testejä tällä uudelleen kasatulla suomalaisella hävittäjällä ja kun se olisi testattu, niin tiedämme onko se hyvä hävittäjä.

Seuraavaksi alamme valmistamaan kyseisen testatun suomalaisen hävittäjän mukaisia hävittäjiä Suomessa aivan uusilla osilla ja aivan uuden rungon tekämällä, sekä aivan uusista materiaaleista tekemään Hävittäjää.

Hävittäjä on tällöin aivan uusi, kun kaikki osat ja kaikki materiaalit, kuten siivet ovat uudet.

Suomalaiseen hävittäjään sodankäynti tekniikka ostetaisiin ulkomailta.
Kansalaisaloitteessa, sitä ei voi täysin selkeästi tuoda esiin, että käyttäisimme ulkomaalaista sodankäynti tekniikkaa johtuen siitä, että ei ole hyvä suureen ääneen huutaa sitä koko maailman tietoisuuteen, miten ylipäätään pystyisimme valmistamaan hävittäjiä Suomessa.
Asia on kuitenkin kansalaisaloitteen perusteluissa vihjattu.

Itse tehty hävittäjä Suomessa on hävittäjä, jonka tekovaiheet sekä materiaali valinnat tiedämme, joten tiedämme tasan tarkkaan itse, kuinka hyvän hävittäjän olemme tehneet.

Ulkomailta hankittavan sodankäynti tekniikkan voimme valita ostaessa se tekniikka, joka toimii. Ostoehtoihin voimme liittää takuu vaatimuksen, että jos tekniikka ei toimi, niin rahat takaisin, kun tekniikka on palautettu. Eli myyjä vastaa siitä, että tekniikka toimii, jota ei Suomen veronmaksajien tarvii korjata, omilla rahoilla.

Naiset ovat fiksuja äänestämään ja nyt nämä kansalaisaloitteet joiden linkit on tässä alapuolella, niin nämä kansalaisaloitteet tarvitsivat fiksujen naisten kannatus ääniä. Kiitos jos voit antaa kannatus äänesi ja vielä isompi kiitos, jos voit ystäviäsi pyytää myös antamaan äänensä kansalaisaloitteille.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6983

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6869

Tämä viimeinen kansalaisaloite on hyvä naiskansanedustajien kannalta katsottuna:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6986

P.s. 
Kansalaisaloitteisiin liitetyistä linkeistä löytyy paljon näkemystä sille, miksi lentokonetehdas olisi tuottoisa yritys. Korona rokote on pian käytössä, joten matkustajalentokoneillekin tulee kysyntää, kun matkustus palaa normaaliksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitähän seuraavaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu