Jotain kaipaan todella paljon. Että voisi käpertyä jonkun syliin joskus ja minusta pidettäisiin tiukasti kiinni. Sellaista vain.
Yksinäisyys
Anonyymi
60<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
🙀
Samoja mietteitä itselläkin välillä.
Meitä yksinäisiä on paljon.
Pitää ajatella mukavia asioita.
🌺
Yksinäisyys, kun se kestää tarpeeksi kauan, muodostuu vankilaksi. Olen syrjäytynyt kaikesta normaalista ja on vaikea liittyä ihmisten seuraan. Toki tapaan ihmisiä, mutta olen silti yksin.
Kaikkeen tottuu ajan kanssa. Tärkeintä, että oppii itsensä kanssa olemaan ja hyväksymään itsensä.
Se mikä ei tapa vahvistaa. 😊
🌸
Tuota viimeistä lausetta olen kyllä miettinyt. Sillä vain että miten vahvistaa ja vahvistaakohan aina? Tiettyä sissiä voi tuoda esiin, mikä sitten auttaa selviytymään. Mutta vastapainoksi vaikeuksille pitäisi löytää jostain iloa. Kyllä välillä on parempiakin päiviä, silloin yritän kerätä voimia tuleviin koitoksiin.
Mutta siihen iloon, mitä joskus ennen tunsin, siihen on matkaa vielä. Ja jospa tämä sitten tuleekin jo siihen kohtaan, että olen löytänyt itsestäni uusia keinoja käsitellä asioita ja tunteitani. Ja koen elämän mielenkiintoisena ja saan palautettua uteliaisuuteni kaikkea olevaista kohtaan.
Kiitos, kun luitte! Ap
Olisi mukava pitää kiinni ja olla lähellä. Sitä kaipaa. Pieniä asioita. Yhteistä ruokahetkeä, torkkuja.
Olis kyllä kiva joskus käpertyä jonkun lämpöiseen kainaloon. Ja että joku pitäisi hyvänä. ❤️
Pitäisin hyvänä. Se olisi mahdollista. Kohtaamista se vaatisi.
Kukin voi onneksi omassa mielessään pitää hyvänä ketä haluaa. Sekin on paljon se. 🥰
On se noinkin. Hyvänä pitäminen ja toisen lämpö tuo erilaista rauhaa. Olemisen jakamista.
Tuokin on totta.
Kaikkihan pohjimmiltaan haluaisi toisen ihmisen läheisyyttä, mutta ei siihenkään kaikkia pysty kelpuuttamaan. Mieluummin sit on vaan ajatusten kanssa ja saa siitä hyvää mieltä. 🦉
Ei välttämättä haluaisi, siis muiden läheisyyttä, joillekin se on kammotus.
Nyt en puhu itsestäni, mutta tiedän tällaisiakin olevan.
Enpä tullut miettineeksi.
Itse tietysti kun kaipaa läheisyyttä välillä, niin olettaa muidenkin haluavan.
Tuon vuoksi se on vaativa juttu.
Tutkimattomia on tiet.
Yksin hyvä miettiä hetki ja painaa pää tyynyyn illalla.
🌜🦉
Herätessä olisi mukava nähdä toinen vieressä ja jatkaa unia levollisesti.
Tuohan olisi se ideaali tilanne, mutta kaikkea ei voi saada.
Nirsoilu aiheuttaa sen, että vaikea löytää ketään joka vieressä tuhisisi. 🦔
Nirsoilua se on, kun toivoo toisen olevan tasapainoinen ja miehenkin huomioonottava.
Nehän on tärkeimpiä ominaisuuksia mitä mieheltä pitää löytyä!
Sen lisäksi, että mies osaa pitää naista hyvänä!
Tarkoitin, että ne tärkeimmät ominaisuudet on hyvä löytää naisestakin. Molemminpuolisuus.
Kyllähän toki miestä pitää huomioida. Pitää osata pitää toista hyvänä ja kunnioittaa. Siitä se lähtee.
Niin se on. Pitää vaan luottaa ja uskaltaa. Sitä se vaatii. Luotetaanko?
Itse en luota mihinkään. Eikä uskallusta. Höpötys parasta. Hyvä elää mielikuvien varassa.
Miten läheisyydelle sitten käy? Jääköse saamatta?
Jotkut asiat jää kokematta eikä se sen ihmeempää ole.
Mukavat ajatukset riittää.
Elämästä voi nauttia muutoinkin. Kaikkeen tottuu.
Tuo on totta. Elämästä voi nauttia muutenkin. Kuitenkin vähän pelkään, että totun olemaan yksin. Läheisyyden lisäksi on muutakin jaettavaa.
Ei yksinoloa tarvi pelätä. Se kuuluu elämään. Ja toki itsestähän se on kiinni mitenkä haluaa elää. Varmasti kaikki löytää seuraa, mutta rima vaan on niin korkealla, että vaihtoehtoja ei vain ole. Jos ei joku nappaa, niin ei sellaisen kanssa pysty olemaan. Se pitää iskeä kovaa ja korkealta salamoiden kera. Se on sitä oikeaa silloin.
Tarvittaisiin avointa ja luottavaista mieltä. Silloin se voisikin iskeä kovaa. Siten läheisyys olisi niin hienoa, ettei sitä antaisi pois.
Sellaista tapahtuu vain saduissa.
On se mahdollista. Luottamusta se vastii ja henkistä yhteyttä.
Nähdään ja kokeillaan. Jos siis olet nainen :)
Tee hänet tietoiseksi siitä että haluat hänen kainaloonsa käpertyä.
Minulla ei ole kaivattua eikä kukaan kaipaa minua.
Ajatuksissa silti paljon hellyyttä.
Tule tänne minun kainaloon. Niin pidetään toisistamme kiinni. <3
Iltapäivälehdessä oli artikkeli pitkän matkan juoksijasta, joka on nyt 47-vuotiaana palannut mukaan kuvioihin. Hänen elämänsä rakentuu melkein pelkästään treeneistä, päivätyöstä sekä vanhemmistaan huolehtimisesta.
Hän sanoi jutussa, että on yksin, muttei yksinäinen.
Kaikki eivät edes tarvitse mitään kumppania ollakseen onnellisia. Onnellisuuden kokemus on todella yksilöllistä, eikä se aina tarkoita, että ihmisen pitäisi olla menossa koko ajan vaan sitä miten kohtaat maailman ja sen tarjoamat "ilot". Joillekin se iloa tuottava asia, voi toisesta tuntua ihan "malsältä"
Me olemme onneksi yksilöitä.
Jos elämässä on kolme osa-aluetta noin kunnossa: työ, harrastus, läheiset. Se riittää.
Juuri näin! Olen täysin samaa mieltä kanssasi. :)
Kun aika jättää vanhemmista, voi alkaa elämänkumppania kaivata.
Työ, ei. Harrastukset? Liikun välillä, läheiset? Jossain varmaan, muttei lähellä.
Samaa mieti, muttei tuon ikäisellä vielä kai kauhean vanhoja vanhempia ole. Keksii sitten varmaan muuta tekemistä, kuten vapaaehtoistyön.
Voi ollakin, jos ovat tehneet lapsensa vasta nelikymppisenä. Minun lapseni ovat onnekkaita, kun olen saanut heidän melkein teininä eli minusta huolehtimisen pelkoa ei tule olemaan. :DD
Niin tuo pitäisikin olla lapsia harkitessa ja hankkiessa. Myö elämä 20-30 vuoden päästä tulee ottaa huomioon. JOS haluaa lastensa parasta.
Terveisin eräs, jonka useamoikin tuttu on kovasti sitoutunut vastaamaan vanhempiensa hoidosta.
Ps. oma äitini oli vasta nelikymmppinen kun minä tulin äidiksi.
Keskimäärin lapset varmaan tehdään siinä 30-v hujakoilla, eli 47-vuotiaan vanhemmat jo reilusti yli seitenkymppisii, juurikin niitä, jotka jo turvaa lapsiinsa. Jos sulla ja sun lapsilla ikäeroo joku parikyt, tai vähempi, niin sillon ku sä olet 77, ne on jotain 58 eli joutuvat siis vanhempina ottaan susta vastuuta, kuin olisi tilanne jos teidän ikäero olisi suurempi.
Mitäköhän sä yritit sanoa? :D Eihän 58-vuotia ole vanhempia kuin 77-vuotiaat. :/
Ja harva 77-vuotia vielä tarvitsee apua, ei ainakaan mun tuntemat.
Ja entäs jos 58-vuotiaan äiti on ollut 40-vuotia saadessaan lapsen, silloin äidin ikä olisi jo 98 vuotta. :-(
Niin. Ja tällaisessa tapauksessa lapset joutuisivat hoivaamaan vanhempiaan aika nuorina.. Kaikki ei edes elä 98-vuotiaiksi.
Ja tuossa jo kirjoittikin moni, ettei siihen kuka vaan kelpaa. Siis pitämään sylissä. Asia on kyllä aika kinkkinen toteuttaa. Mutta toivelistalla aina.
-ap
Jos kovin kinkyä on, kannattaa ettii helpompi tapaus.
Sananvääntelijä 😂 Höh.
Sitten on sellaisiakin, joilla on todella tiukat kriteerit, kenet huolivat lämmittäjäksi, pidemmästä ajasta puhumattakaan. Kaikille ei kelpaa kuka tahansa.
Minä en ole ulkonäköfriikki, vaikka itse täytän tiukimmatkin vaatimukset eli olen aika kivan näköinen., myös sisältä näin uskoisin. ;)
Minun omassani tärkeintä olisi juurikin se sisäinen kauneus: hyvät käytöstavat, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lämpö, samat elämänkiinnostukset ja sama älykkyystaso. Huolin vain sellaisen kainalooni, ennemmin olen ilman ja kuitenkin onnellinen. :)
Ja kuten jo mainitsin, niin en yleensä rakastu ulkonäköön vaan ihmisen sisimpään.
Läheisyyteen on hieman tiukat kriteerit ja juuri luonteen puolella. Hellyys on hyvä olla molemminpuolista. Hymy kaunistaa.
Olen samanlainen mies. Toimisiko?
Jotain kaipaat paljon.
Paljastuinko?
Aiemmin jo tiedossa.
Läheisriippuvuutta. Sama tilanne täällä. Sen siitä saa kun otetaan pois sellainen läheisyys mitä olisi tarvinnut. :(
Voi kuule.
Sellaista vain,!
Kun oiskin nejänkymmenenprom7lllen humalassa taas,
Sinäkin,tule vaikka syliin kun kuollu oot.
Hymyilisin varmaan enemmän
Terv Ms Virta
Niin, sellainen läheisyys tuntuu hyvältä.
Läheisyys sitä kaipaan. Kukapa ei syliin haluaisi.
Minä en kaipaa sellaista koska yhä puututaan liikaa yksityisasioihin. Kaikki sellainen puuttuminen suorastaan vaatii yksin olemista.