Olen omassa itsessäni huomannut, että erityisesti kauneudentaju kasvaa vanhetessa.
Kun muistelee lapsuutta, harva asia kiinnitti huomiota kauneudellaan. Nyt kahdeksatta kymmenettä käydessä moni lapsuuden melko samantekevä asia, näyttää kovin kauniilta, järvimaisema, kotiseudun kirkko, kukkaistutukset, sää, luonto, koti, kesämökki, jopa puolilaho savusauna, vaatteet ja vaikka mitkä.
Olen myös havainnut, että monet halut ovat vähentyneet, seksihalu, matkustushalu, halu katsella elokuvia, halu hakeutua muiden seuraan, halu kerätä tavaroita. Vaikka eläketulo on vain puolet palkasta, tuntuu että se riittää mainiosti.
Mitä enemmän seksihalu on vähentynyt, sitä enemmän kauneudentaju on kasvanut. Nuorena oli seksihalua kiusaksi asti, muttei juuri kiinnittänyt huomiota, miltä ihastus näytti, nyt taas nautti tavattomasti kauniiden tyttöjen näkemisestä.
Tyttöjen suloinen vittu oli ennen voittopuolisesti vain seksuaalisen kiihotuksen tuoja. Nyt se tuo ennen kaikkea loputonta kauneutta. Joku aika sitten annoin linkin videoon, jossa sievät tytöt avasivat vittuaan ja supistelivat häkellyttävän kaunista emätintään.
https://www.xvideos.com/video47934857/msg_sixis-_part_6
Olen katsellut tuota videota monet kerrat, myös monia muita videoita ja kuvia, joissa tytöt avaavat vittuansa todella sievästi, niin että emätinkin näkyy. Tyttöjen ja emättimen kauneus suorastaan mykistää. Kiihottuneisuutta edelleen on, mutta kauneus koko ajan kasvaa.
Olen myös huomannut, että ikääntyvien naisten sukupuolielimet eivät ollenkaan menetä ulkonäöstään niin paljon kuin muu. Vittu on entistäkin enemmän kaudeuden keskittymä, joka edelleen luo silmää kiehtovaa suloisuuttaan ympärilleen. Ikätyttöjen elimet ovat aivan ihanat, kauniit.
Melkein mihin tahansa silmänsä suuntaakin, näkee vain kauneutta, ja korkeimmassa määrin sitä luovat naisen suloiset sukupuolielimet. 🌹👀

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulla urpolla ei tajua olekaan sairas pipipää
Kuule Urpo etkö vois yksinpuhella ihan yksin kun meitä muita ei oikein kiinnosta sun pipin pääsi tuotokset.
Painu pelle sirkukseen jos ne sut pipipään sinne huolis.
Näin kertoo itse palsta kyyläri menehän peilin eteen leikkimään luumuillasi diu diu 😚