Aloitan hyvin keskustalaisella mandaatilla, kun lainaan ministeriä

Urheilusta vastaava ministeri Annika Saarikko toivoo Jokereilta harkintaa: "Suomessa on pitkä perinne siitä, että voimme luottaa seuroihin"
Urheilusta vastaava ministeri Annika Saarikko toivoo Jokerien seurajohdon harkitsevan, millaisen viestin seura lähettää päätettyään avata kautensa suunnitelmien mukaisesti Valko-Venäjällä. Jokerit vahvisti maanantaina, että joukkue aikoo avata torstaina KHL-kautensa Minskissä. Valko-Venäjän tilanne on kärjistynyt sen jälkeen, kun maata itsevaltaisesti 26 vuotta hallinnut Aleksandr Lukashenka voitti vilpillisiksi epäillyt presidentinvaalit elokuun alussa. Euroopan unioni ei hyväksy presidentinvaalien tulosta ja on asettamassa Valko-Venäjälle pakotteita. Venäjä johtaa Harkimon entistä seuraa, ja he nyt jopa pakotettuja menemään diktaattorin kentälle. TAI EI KUNNIAN KUKKO LAULA Venäläisiltä.
Urheilusta vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) toteaa, että Valko-Venäjän tilanne on huolestuttava länsimaisten arvojen, sananvapauden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.

– Suomessa on pitkä perinne siitä, että voimme luottaa lajiliittoihin ja seuroihin, ja heidän omaan harkintaansa tämäntyyppisissä tilanteissa. On selvää, että Suomen valtionjohdosta on esitetty kriittinen arvio osana koko EU:n yhteisöä siitä, miten Valko-Venäjällä on ihmisoikeustilanne viime viikkoina ja jo paljon sitä ennen kehittynyt, Saarikko sanoo.
Ministeri korostaa, että urheilua ei voi nähdä pelkkänä urheiluna. Hänen mielestään urheilulla on myös eettinen ja arvopohjainen viesti.
– Siksi rohkaisen ja toivon, että Jokerien seurajohto taloudellisista syistä huolimatta harkitsee, millaisen viestin tämä lähettää, Saarikko sanoo.
– Mutta harkinta on heidän omansa."Monesti nähnyt kun jotkut tulevat bussiin rattaiden kanssa ilman, että rattaissa on lasta tai rattaat ovat täynnä ruokaostoksia. Ei ainakaan itseä kiinnosta maksaa sellaisten ihmiste



Otan toiseksi aina kuuman aiheen " energia"
-verrokiksi Helsingin, muutkin kaupungit myös samoin. Miten tulevaisuutta niitä lämmitetään ? Se ei ole ihan pikku juttu, kun pakanen hyvin voi nousta 30 - miinus asteeseen. Vaikka jotkut sanoo, että se silloin laskee..Monesti nähnyt kun jotkut tulevat bussiin rattaiden kanssa ilman, että rattaissa on lasta tai rattaat ovat täynnä ruokaostoksia. Ei ainakaan itseä kiinnosta maksaa sellaisten ihmisten lippuja.

Pitää olla vakaa vuoden lävitse käyvä reaktori. VTT kehittääkin pienreaktoria ja lakimuutoksia tullaan tekemään, joka mahdollistaa SMR:iden käyttöönottoa. Googlessa tämä löytyy "VTT: Fossiilisille kyytiä! VTT kehittää pienreaktoria kaukolämpökäyttöön".
Linkkiä en laita, kun täällä botti on useaan kertaan hylännyt antamani linkit. Joten tyydyn vain antamaan hakusanat.
VTT ottaa tämän käyttöön vuonna 2028 ja se on suhteellisen helppo rakentaa, kun meillä on tietämys ja kaikki tarvittavat siihen rakentamiseen. Harmi vaan, että nämä kaikki olisi voitu toteuttaa jo aiemmin, ellei ideologiat olisi ollut kehitystä estämässä. Suomessa tarvitaan omavaraisuutta energian suhteen. Puu ja turve kyllä kävisi silti ainakin varalla Helsingissäkin, tai lisänä jos ongelmia on lämmön lähteillä.
Kun hiilestä ollaan joskus luopumassa.
Tuollaisia pieniä ydinvoimaloita, muutaman sadan megawatin luokkaa. Kun ei sähköä oteta niin se helpottaa rakentamista ja käyttöä.

Kolmaskin aihe sopii vielä;
Jos vaikka vaunujen kanssa matkustamisesta Helsingissä, varmaankaan monet ette tienneet että se ilmaista. Ja Helsingin seudun liikenne HSL haluaa luopua lastenvaunujen kanssa kulkevien oikeudesta matkustaa ilman lippua joukkoliikenteessä.
Tämä on yksi keino, jolla HSL yrittää paikata koronan heikentämää taloutta. Kuntayhtymä arvioi menettävänsä koronan vuoksi noin 120 miljoonaa euroa lipputuloja tänä vuonna.
HSL:n asiakkuuden ja myynnin osaastonjohtajan Mari Flinkin mukaan harkinnassa on nyt kaksi vaihtoehtoa, joilla voidaan muuttaa lasMonesti nähnyt kun jotkut tulevat bussiin rattaiden kanssa ilman, että rattaissa on lasta tai rattaat ovat täynnä ruokaostoksia. Ei ainakaan itseä kiinnosta maksaa sellaisten ihmisten lippuja.tenvaunujen kanssa liikkuvien liputta matkustusoikeutta.
Jos ensimmäinen vaihtoehto toteutuu, lippu vaaditaan kaikissa julkisissa kulkuvälineissä. Tällöin HSL arvioi saavansa 4,5 miljoonaa lisää lipputuloja.
Toinen mahdollisuus on, että lippu vaaditaan kaikissa muissa kulkuvälineissä paitsi niissä busseissa, joissa ei ole matkakortin lukijaa keskiosassa, johon lastenvaunujen kanssa pitää nousta.
Tällöin lippu pitäisi siis ostaa metroon, ratikkaan, lähijunaan ja runkolinjabusseihin, jotka tunnistaa oranssista väristä. Tällaisten bussien keskiosassa on matkakortinlukija, eikä lippua tarvitse käydä näyttämässä kuljettajalle.
HSL arvioi, että tämä muutos toisi sille 2,8 miljoonaa lisää lipputuloja vuodessa.
-eräs kirjoittaa näin; "Monesti nähnyt kun jotkut tulevat bussiin rattaiden kanssa ilman, että rattaissa on lasta tai rattaat ovat täynnä ruokaostoksia. Ei ainakaan itseä kiinnosta maksaa sellaisten ihmisten lippuja."

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En osaa, tai ei tarvitse muuta sanoa, kuin sen, että on hyvä kirjoitus. Asiaa. Jos ja kun tuo kävelevä, pian pyörivä katastroffi saarikko valitaan keskustan johtoon, se on sen puolueen loppu.

      • Anonyymi

        Yliväpeli on siis Kulmunin kannattaja. Ei siinä mitään pahaa mutta miksi puskasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yliväpeli on siis Kulmunin kannattaja. Ei siinä mitään pahaa mutta miksi puskasta?

        Mistä niin päättelet. Eikö pitänyt mukaasi olla persu.


    • Anonyymi

      Käsittää miksei Kapi tohdi näihin vastata, Häviäisi Yliväpelille asia tietämyksessä.
      Orhonen panisi Kapin ensin solmulle ja sitten vielä neulansilmästä läpi. Oppipoikansa Kapilla Pankkolängvitsitsi höpäjään vain kiljustaan. Syntyessään jo äitinsä ihmetellut että miksi Pankkolängvitsi hoilaa kuin humalainen.

      • Anonyymi

        "Majuri" taitaa nyt puhua itsestään. Kilju kun saa hänet aina kertomaan satuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Majuri" taitaa nyt puhua itsestään. Kilju kun saa hänet aina kertomaan satuja.

        Punaisenlyhdyn Pankkolängvitsi nyt höpäjää omiaan, kuten aina tehnyt.


    • Anonyymi

      Valko-Venäjän viranomaiset ovat peruneet monien maassa olevien ulkomaisten toimittajien akkreditoinnit ja ottaneet kiinni paikallisia toimittajia.

      Passaa nyt jääkiekkoilla hesalaisen joukkueen kanssa diktattorin joukkueen.

      • Anonyymi

        Yksikään suomalainen urheiluseura ei ole ollut niin kovan paineen alla kuin mitä Jokerit tällä hetkellä on.
        Tai no, kuinka suomalainen seura venäläisrahalla Venäjän liigaa pelaava Jokerit enää on, mutta tähän on tultu. Käytännössä kaikki kynnelle kyenneet tahot ovat tuominneet Jokereiden aikeet pelata Valko-Venäjän Minskissä.

        Valtion rahapeliyhtiö Veikkaus lopetti yhteistyön kuin seinään. Jääkiekkoilijoiden edunvalvontayhdistys Suomen jääkiekkoilijat ry ei suosi pelaamista Valko-Venäjällä.

        Jopa Jokereiden viimeinen tukipylväs, sen faniyhdistys Eteläpääty, asettui poikkiteloin. Se ilmoitti ensin vastustavansa Minskissä pelaamista ja sitten boikotoivansa myös kotiotteluita, jos Jokerit Minskissä pelaa.
        Mikäli ihmeitä ei tapahdu, Jokereiden charter nousee torstaina kello 13 aikoihin ilmaan ja suuntaa 715 kilometriä etelään, keskelle Euroopan viimeistä diktatuuria ja pahinta kriisipesäkettä.

        Jokereiden vastuuton toiminta on ollut helppo kuitata sillä, että kyseessä on Vladimir Putinin käsinukke, joka tekee aivan kuten käsketään. Koska raha tulee Putinin lähipiriin kuuluvilta oligarkeilta, on kaikki valta myös siellä.

        Näin se käytännössä on, mutta vastuusta ei voi vapauttaa myöskään niitä ihmisiä, jotka ovat Jokerit, perinteikkään suomalaisen suurseuran ja kuusinkertaisen Suomen mestarin, tähän pisteeseen päästäneet.

        Harry Harkimo myi kesällä 2013 Hartwall-areenan venäläisille ja Jokerit KHL:ään, osaksi presidentti Putinin propagandakoneistoa.

        Vuosi sitten Hjallis sai siirrettyä osuutensa Jokereista Jari Kurrille. Kurri on siitä lähtien toiminut nimellisenä pääomistajana, vaikka Jokerit pyörii ja on ylipäätään enää hengissä venäläisen rahan turvin.

        Kurri on jääkiekkolegenda ja mukava seuramies, mutta hän teki tietoisen valinnan ryhtyä venäläisten bulvaaniksi. Nyt hän joutuu suolapatsaan lailla voimattomana katsomaan, miten hänen kasvattajaseuraansa ajetaan kohti tuhoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5010
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2285
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1464
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      91
      1405
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1376
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      185
      1283
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1105
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      8
      1020
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      267
      1005
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      987
    Aihe