Aurinkoista syyskuun aamua

Mitä teille kuuluu noin yleensä? Onko kaikki ennallaan vai onko uusia isoja muutoksia elämässä tai pienempiäkin

54

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muutos. Hoidan vastuuihmisen apuna ystävän siirtymistä hoitokotiin. On siinä hommaa. Lomaketta piisaa. Samalla myyn viimeisiä tavaroita asunnosta. Tänäänkin tapaaminen yhden ostajan kanssa.
      Toinenkin. Iät päivät liian alhainen verenpaineeni on noussut liian isoksi. Ei elämänmuutosta, ei painonnousua, ei mitään. Epäilen tkn värkin olevan rikki tai kalibroimatta ja lähden tarkistuttamaan tänään luottettavan mittarin luokse. Olin persuuksilleni lentää kun mitattiin. Että olisi kolmessa viikossa muuttunut, silloin huvikseni mittasin kun seurasin tämän hoitokotiin muuttava paineita. Oli 98/60 ja nyt 145/70. Tuollaista yläpainetta ei ole ollut salin kävelylaitteessa juostessani useamman minuutin.
      Aloitan viemään lapsenlapsen taidekouluun iltapäivisin kerran viikossa. Voi kun saisin katsoa nurkasta sen tunnin kun puuhaavat. Hän on isäänsä tullut hyvä piirtäjä. Äiti eli tyttäreni piirtää tikku-ukkoja kuten minäkin.
      Miten sinun päiväsi soluvat?

      • Anonyymi

        Huomenta.
        Olen aloittanut aamuvoimistelun. Noin puolituntia.
        Nyt olen hankkinutmeri härpäkkeitä lisää eri tarkoituksiin.
        Olisi tyylikästä, jos kaikki olisivat tyylikkään yksivärisiä, siis mustia.
        Vaan kun ei kukkivat kiin kukkapelto.
        Täytyy olla rasiassa esillä eikä sängyn alla pölyyntymässä.
        Juu. Tietenkin pääasia on, että käytän niitä.
        Koostumustuloksia en kehtoo julkistaa.
        Tavoite on liikkuvuuden lisääminen ja ylläpito.
        Jalkojen etuosat vaativat voimaa...
        Beng
        Eri kanavilta tuli pari ikäihmisohjelmaa.
        Toinen käsitteli ruokaa ja liikuntaa. Toisessa englantilaisseniorit vierailivat islantilaisseniorien luona. Islannissa ikäihmisille on paljon ilmaisia liikuntamahdollisuuksia, millä tähdätään pärjäämiseen kotona. Kasikymppiset olivat varsin hyvässä kunnossa. Äijäjumppalaisetkin.
        Huumorilla tehty.

        Hienoa, että osallistut lapsenlapsesi harrastuksiin. Tulee olemaan myöhemmin kiitollinen.

      • Huomenta.
        Samaa rataa elämä kulkee.
        Tänään menen parturiin ja leikkautan pitkäksi venähtäneen tukan lyhyemmäksi.
        Tukka alkaa muistuttamaan avattua sateenvarjoa.
        Tuulipuvunhousut pitäisi hommata.
        Täällä lännessä kun aina tuulee ja nyt alkaa sateet ja ukkoset
        Hoitokoira ei tykkään ollenkaan sateesta ja jarruttaa menoa.
        Eilen innostuin siivoamaan ja huomasin, että yhdelle pikkumatolle olisi paikka.
        Sen haen mattokaupasta.
        On jo tarkka visio päässä väreistä ja kuvioista.
        Ja tietty pitää juoda kunnon kaffeet kastamisineen kahvilassa.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Hauska tuo sontikkatukka, yritän kuvitella miltä näyttää.

      • Anonyymi

        Verenpaine voi nousta tilapäisesti. Minullakin on alhainen,
        mutta ikää myöten on alkanut tulla "piikkejä".
        Voi olla mittarissa vikaa, mutta myös elimistöön/sydämen toimintaan voi olla tullut muutoksia.

    • Anonyymi

      Kaikki ennallaan , nyt vaan jännitän pääsenkö lokakuussa lähtemään tuetulle lomalle vai sotkeeko korona taas kuten keväällä kun näyttää taas leviävän. Se vähän arveluttaa kun joutuu Hesan kautta bussilla matkustamaan kun ei omaa autoa, ja kaksi vaihtoa on välissä.

      vn

    • Anonyymi

      Yritän totella hoitajattaren käskyä verenpaineen mittaamisesta. Vaihtelevalla menestyksellä kuitenkin, kun on niin vastenmielistä hommaa. Päätä särkee ja sydämeen sattuu pelkkä ajatuskin. Yhtä pilleriä syön, kun ei ollut toista varaa ostaa. Pitää viedä mittaustulokset terveyskeskukseen, mutta lippu loppuu, enkä vielä osta sitäkään, kun vasta säästökuurin jälkeen.

      Kyllä tää on hommaa! Aivan kamalaa!

      • Anonyymi

        Tänään on rahaa, kun on eläke tuli tilille. Älä valita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään on rahaa, kun on eläke tuli tilille. Älä valita!

        Jos vouti ja velkojat vievät kaiken.

    • Anonyymi

      Tänään 09:04 kirjoitin kohonneesta verenpaineesta. Menin asuntoon jossa mittarini on. Heti sisään päästyäni sen kummemmin rauhoittumatta mittasin, 119/60. Tyhjensin kämppää koko ajan, kävelin tunnin lenkin kun lapsenlapsi oli harrastamassa, toin mittarin tänne kotiin ja heti mittasin 118/59.
      Lääkärin kone ei ollut kunnossa.
      Olen aina ollut liian alhainen, miten se nyt ykskaks pomppaisi.
      Cittarin pakastekaapin hyllyn takaosasta löysin mämmiä, sitä syön nyt ja nautin.

      • Anonyymi

        Minulle tuli kutsu sairaalaan, tutkimukseen tarvitseeko kaihileikkauksen. Lähetteen kirjoittanut lääkäri tekee itsekin silmäleikkauksia siellä, joten kai tutkimusten tulos on melko selvä. Nykyään leikkaavat molemmat silmät samalla kertaa..
        Runsas kuukausi pitää olla huononäköisenä, arvelen.

      • Anonyymi

        Oletko varma, että sinun mittarisi näyttää oikein?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma, että sinun mittarisi näyttää oikein?

        Olen seurannut sillä nyt hoitokotiin muuttaneen painetta ja siinä samalla mitannut itseltäkin. Hänelle on näyttänyt 135, syö verenpainelääkettä. Ja ennen koronaa kävimme terveyskeskuksen kuntosalilla, siellä kävimme mittamassa. Oma mittari näytti samoja lukemia kuin tk:n omahoitopöydässä oleva mittari. Nyt en ole muutamaan kuukauteen päässyt vertaamaan, mutta jos oma mittari on 25 yksikköä väärässä niin hoidettavan yläpaine olisi 150. Aion käydä tk.ssa mittauttamassa ihan ohimennessäni jos joku joutaisin ottamaan. Kävin jo katsomassa mutta Omahoitopöydällä oli lappu: laitteet poistetettu koronan ajaksi.

      • Jos sulla oli siellä vastaanotolla valkotakkipainetta.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Jos sulla oli siellä vastaanotolla valkotakkipainetta.

        Niin kai, esikoseni sanoi sitä valkotakkisyndroomaksi.
        Lääkäri ei ollut laittanut omakantaan ollenkaan tuota mittausta, joten varmaan hänkin samaa mieltä.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Jos sulla oli siellä vastaanotolla valkotakkipainetta.

        Itselläni näyttää valkotakkisen mittaamana kymmenisen pykälää korkeampaa kuin itse mitatessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni näyttää valkotakkisen mittaamana kymmenisen pykälää korkeampaa kuin itse mitatessa.

        Minulla näyttää normaalia. Mutta heti kun tulen kotiin, pompsahtaa lukemat ylös.

    • Anonyymi

      Kello on yöllä yksi ja kaksi. Kaikki hyvin.

      • Anonyymi

        Voe wittu jos oliskin aamu ja kaikki huonosti.

    • Anonyymi

      Kiitos kysymästä, hyvin on aamu alkanut.
      joko taas on perjantai, nämä päivät menevät liian nopeasti,
      suuret suunnitelmani tälle viikolle eivät saaneet osumaa.
      Mutta tämän päivän suunnitelma pikkusiivouksesta onnistuu varmasti.
      Keräilen omenoita ja vien ne kompostiin.

      Nyt tuulee aika kovasti ja on luvannut sadekuuroja, pieni lenkkikään ei olisi pahasta,
      tuulessa on hyvä hengitellä. sateella käytän pyöräilyviittaa, se on jo jäänyt turhan pantiksi kun en uskalla pyörän päälle nousta, en ainakaan tänä syksynä enää.

      • Anonyymi

        Kiepsahdin kirjastolla. Takaisintullessa satoi niin, että kypärästä tipahteli vettä.
        Kastuin hiukkasen vain, kun pidin sadetta katoksessa jonkin aikaa.
        Mistähän tuokin - pitää sadetta - tullee.
        Muutama muukin asia tuli hoidettua.

        Kävin ostamassa makuuhuoneeseen senkin eli lipaston. 160 cm x 45 cm x 81 cm kahdella ovella ja kolmella vetolaatikolla.
        Makuuhuone on ollut minun ja ensimmäisen lapsenlapseni huone, tai kuten sanoin S:n ja papan huone. Vanhassa avohyllyssä on leluja, lastenkirjoja ja omasta kirjahyllystäni yli pursunneita kirjoja, eikä näky ole erityisen siisti. Uutta hyllytilaa tulee kirjoille vain vähän reilu kaksi hyllymetriä, mutta kyllä siihen muutama kirja mahtuu. Leluille jää laatikkotilaa, vaikka yhden kolmesta vetolaatikosta jättäisi sukille ja kalsareille.
        Minulla on kaksi pienempää lapsenlasta, joista suurempikaan ei vielä yksin ole käynyt papalla. Vanhin ei enää leluillla leiki, mutta saavat olla odottamassa seuraavaa ja vielä sitä nuorintakin.

        Ihan piristävä ostos ja makuuhuone muuttuu sen myötä selvästi siistimmäksi. Vahinko vaan, että toimitusta voi joutua odottamaan parikin viikkoa.

        Karanteenissa, ihan oma ehtoisesti. Teen historiikkiä, kovasti odotan että tulisi normi aika!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karanteenissa, ihan oma ehtoisesti. Teen historiikkiä, kovasti odotan että tulisi normi aika!

        Voisi aurinko paistaa.
        Käänne syksyyn?
        Suosikki kirjailijaani haastatellaan. Ehkä investoin viikolla siihen. Muut on jo.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi aurinko paistaa.
        Käänne syksyyn?
        Suosikki kirjailijaani haastatellaan. Ehkä investoin viikolla siihen. Muut on jo.
        Beng

        Ennen auringonpaistetta saisi tuulla reilusti vettä. Sateet ovat kiertäneet asuinseutuani niin, ettei taida suppiksia ilman lisävettä tulla. Kanttarellikausikin nikertyi kuivuuteen. Pohjois- ja eteläpuolitse meni vahvoja ukkosia, mutta meidän kohdalla oli aukkoa.

        Täällä käpykylässäni on sadellut kyllä. Tästä olisi, mitä jakaa.
        Milloinkahan sateita voidaan siirrellä. Sillai terveellisen turvallisesti?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karanteenissa, ihan oma ehtoisesti. Teen historiikkiä, kovasti odotan että tulisi normi aika!

        Pyydä joku oikolukemaan historiikkisi, näytät tekevän pahuksen paljon yhdyssanavirheitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi aurinko paistaa.
        Käänne syksyyn?
        Suosikki kirjailijaani haastatellaan. Ehkä investoin viikolla siihen. Muut on jo.
        Beng

        No kuka! Suosikkikirjailija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen auringonpaistetta saisi tuulla reilusti vettä. Sateet ovat kiertäneet asuinseutuani niin, ettei taida suppiksia ilman lisävettä tulla. Kanttarellikausikin nikertyi kuivuuteen. Pohjois- ja eteläpuolitse meni vahvoja ukkosia, mutta meidän kohdalla oli aukkoa.

        Asun käytännössä suur järvien ympäröimänä joiden takana idässä ja lännen puolella voi sataa ja ukkostaa rankasti, kuulee ja salamat lyö. Mutta eipä vaan meinaa osua tähän simpukkaan. Viime aikaisista sateista yksi helma meni tästä ohi kastellen hieman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä käpykylässäni on sadellut kyllä. Tästä olisi, mitä jakaa.
        Milloinkahan sateita voidaan siirrellä. Sillai terveellisen turvallisesti?
        Beng

        Onko pääkaupunkiseutu käpykylä, vai oletko muuttanut pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuka! Suosikkikirjailija?

        Kjell Westö kuuluu ehdottomasti top-teniini.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko pääkaupunkiseutu käpykylä, vai oletko muuttanut pois?

        Pääkaupunkiseudun yksi käpykylä.
        Voisin muuttaakin.
        Beng

    • Anonyymi

      Ymmärtäisin jos toivoteltaisiin hyvää Lauantaiaamua mutta että hyvää Syyskuun aamua...

      • Anonyymi

        Auttaako tämä: hyvää syyskuun ensimmäistä lauantaiaamua! ☕
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako tämä: hyvää syyskuun ensimmäistä lauantaiaamua! ☕
        Beng

        ja yksi lapsenlapsi yökylässä😘 Ihan parasta kivunkarkottajaa ja kuntouttajaa😘

      • No jos ei ymmärryskykyä ole jaettu en minä voi sille mitään :).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako tämä: hyvää syyskuun ensimmäistä lauantaiaamua! ☕
        Beng

        NO, voi hyvät Syssyrät sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako tämä: hyvää syyskuun ensimmäistä lauantaiaamua! ☕
        Beng

        No sekin parempi!

    • Me mietimmä hoitokodin vaihtoa. Ensimmäiset askeleet sitä¨ä kohti jo otettu. Unettomia öitä vietetty.

      • Anonyymi

        Onko psyyke niin heikko, että unettomia öitä normi arkiasiassa, realismissa?

      • Anonyymi

        No, miksi nyt noin?
        Beng

      • siilenämää
        25.08.2017 19:33

        " ETTÄ MIKSI SURVOIT ÄITISI NOIN HUONOON LAITOKSEEN; ETKÖ OTTANUT SELVÄÄ ETUKÄTEEN MILLAISEEN LAITOKSEEN ÄITISI LAITOIT? Koita nyt keksiä lisää tällä aikalisällä minkä tuolla kommentillasi otit :D!

        Tällaisen kyssärin sain sinulta parivuotta sitten.
        Nyt kysyn samaa.

      • 2lesken kirjoitti:

        siilenämää

        Kävimme katsomassa useita paikkoja ennen tuota ja tuo oli ulkoisilta puitteiltaan paras ja odotukset olivat korkealla. Emme voineet titää että tuolts puuttuu hoivatyön kokemus ja johtajuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko psyyke niin heikko, että unettomia öitä normi arkiasiassa, realismissa?

        No jos kyse olisikin normiasioista.

      • siilivain kirjoitti:

        Kävimme katsomassa useita paikkoja ennen tuota ja tuo oli ulkoisilta puitteiltaan paras ja odotukset olivat korkealla. Emme voineet titää että tuolts puuttuu hoivatyön kokemus ja johtajuus.

        siili
        Eikö olisi järkevää ottaa vanhus teidän lasten kotihoitoon.
        Kotiin saa myös hoivapalvelua.
        Voi vieressä seurata, miten homma sujuu.
        Ja katsoa uutta paikkaa ihan rauhassa.

      • 2lesken kirjoitti:

        siili
        Eikö olisi järkevää ottaa vanhus teidän lasten kotihoitoon.
        Kotiin saa myös hoivapalvelua.
        Voi vieressä seurata, miten homma sujuu.
        Ja katsoa uutta paikkaa ihan rauhassa.

        Sitäkin on pohdittu mutta olemme kaikki työelämässä ja palkatonta ole varaa ottaa. Jakatotaan ehtiinö enää vaihtaa mihinkään.....

    • Voi kun olisikin aurinkoista. Nyt kyllä kaipaisin muutamaksi päiväksi aurinkoa noiden sadekuurojen sijaan. Kesän suuressa ikkunaremonttiprojektissa vihoviimeinen vintin ikkuna kesken. Ei meinaa tulla lasta eikä p....., kun aina vaan sataa.

      • Meillä on ollut aika vaihteleva sää. Eilenkin paistoi aurinko mutta väliin roikaisi vettä. Nyt juuri on taas puolipilvistä. Ihan raikas sää käydä koiran kanssa lenkillä.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Meillä on ollut aika vaihteleva sää. Eilenkin paistoi aurinko mutta väliin roikaisi vettä. Nyt juuri on taas puolipilvistä. Ihan raikas sää käydä koiran kanssa lenkillä.

        Tämä aamu näyttää kauniilta.
        Hiukan satriden välissä kerkesin takapihaa laittaa eli leikata rönsyjä ja ylikukkineita leimuja, mitkä sade löi sinne tänne.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä aamu näyttää kauniilta.
        Hiukan satriden välissä kerkesin takapihaa laittaa eli leikata rönsyjä ja ylikukkineita leimuja, mitkä sade löi sinne tänne.
        Beng

        Meillä kaunis päivä. Vietiinkoirulin kanssa jätteitä lajittelupisteeseen ja muutenvaan lenkkeiltiin. Nyt äitiä moikkaamaan. Vien tuliaisiksi Nutridrin protwin mansikkapullon. Täydentämään ravintoa.

    • Anonyymi

      Muutoksia sen verran, että Koronan takia teen etätöitä. ELi voin olla kesämökillämme pitkiäkin aikoja, kun työt ei ole ajasta eikä paikasta riippuvaisia. Olen myös osa-aikaisesti lomautettuna eli yksi vapaapäivä viikossa lisää - tulot pienenee mutta olen valmis sen summan uhraamaan lisääntyneestä vapaa-ajasta, ei sitä enää mitään tytön tylleröitä tässä olla ja toisaalta, ne neljä työpäivää viikossa olen huomattavasti virkeämpi ja varmaan tehokkaampikin.

      Muutto kaupunkiin on tiedossa, juuri myytiin omakotitalo. Mies on ollut parisen vuotta eläkkeellä mutta haluaa "tehdä jotain" muutakin kuin puuhastelua, vaikka siitäkin tykkää. Menee raksahommiin kun ne hyvin osaa.

    • Anonyymi

      Jotenkin outo tunne. Olen viikonajan katsellut/kuunnellut netistä "Fredin vieraana"-ohjelmia. Katri-Helenaa, Kai Hyttistä, Pirkko Mannolaa jne. Mutta yhtä kuuntelin eilen pari kertaa, se oli vaan niin hyvä, herkkä aloituslaulua myöten.

      Fredin vieraana- Vexi Salmi.

      Ja juuri äsken luin: Hän on kuollut, tuli outo tunnereaktio.

      j/m

    • Anonyymi

      Etsin naisystävää jolla olisi asunto Helsingissä. Kävisin siellä kuukausittain ja "tarpeen" vaatiessa useamminkin.
      Lenkkeilyä, teatteria, kahvilassa istuskelua ym mukavaa yhdessäoloa.

      • Anonyymi

        Unohda se hameväkikarja ja hanki itsellesi I-joki sarja.

        j/m

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      76
      849
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe