Mainilan valheet yleistymässä Venäjällä taas vai onko ?

Anonyymi

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Stalinin haamua on Venäjällä kyllä vahvistettu myös sodan voittajana ,
      ja ovatko ne tulkinnat Mainilan laukauksista N-liiton ajoista oikeasti
      muuttuneet nyky Venäjän retoriikassa, Putin on sanonut että N-liiton
      ei olisi saanut hajota, sieltä on paljon varmaan jäänyt mitä pitäisi pala-
      uttaa.

    • Anonyymi

      Neuvostoliiton romahtaminen ja hajoaminen on kiistatta katastrofi. Se näkyi välittömästi natomaiden sotaisuuden hurjana lisääntymisenä. Natoon liittynyt kapitalismi koki olevansa maailman herra ja tuhosi sodillaan vuoden 1991 jälkeen maailmaa enemmän kuin toinen maailmansota yhteensä.

      Kaikkialla maailmassa kapitalistit ovat tappaneet tai tapattaneet toisiaan. Myös porvarillinen valtiovalta on syyllistynyt tuhansiin salamurhiin. Läntine elokuvateollisuus ja kirjallisuus on täynnä jopa hyväksymässä salamurhia. Bond elokuvan nimi "Lupa tappaa" on kuvaava.
      Yhdysvalloista paljastettujen turvallisuuspalveluiden salamuyrhat ympäri maailmaa ovat surullista todellisuutta.


      Venäjän oligarkit toimivat yhtä luonnollisesti kuin kapitalismi syntyaikoinaan lännessä. Keskinäinen kilpailu johti salamurhiin mikäli sillä keinoin rikastui. Suomessa pikkukapitalistit tai sellaiseksi pyrkivät käyvät väkivalloin toistensa kimppuun. Tapauksia ilmenee lähes joka vuosi. Mikäli Navalnyi murhattiin, sen teki venäläinen porvari. Porvari tappoi porvarin mikäli Navalnyi kuolee.
      Navalnyin myrkytys, mikäli se todella on sellainen, niin se ei liity mitenkään toisen maailmansodan alkuvaiheisiin. Navalnyi syntyi paljon myöhemmin niitä tapahtumia.
      Persutrolli osaa kopioida mutta ei ymmärrä kopioidun sisältöä.

      • Anonyymi

        N-liiton hajoaminen oli helpotus maailmalle ja yleiselle rauhalle. N-liitto oli Hitlerin
        Saksan kanssa pahimmat uhkat maailmassa aikoinaan, ja N-liitossa vielä uskottiin
        että ydinsota tullaan käymään.


    • Anonyymi

      Tuo on niin yksipuolista p-skaa ettei kannata lähteä kilpalaulantaan jos kom-
      munisti uskoo valheitaan se on heidän loppunsa jo muutenkin ja mitä natoon
      tulee ei se Suomea ole kuitenkaan koskaan uhannut ja muuallakin toimies-
      saan ei maailmansotaa ole aiheuttanut.

    • Anonyymi

      Navalnyilla ja toisella maailmansodalla on yhtä vähän yhteyttä kuin aloituksen laatijan järjenjuoksulla. Eli ei yhtään.
      Jos Navalnyi on murhattu niin mikään media ei ole yhdistänyt sitä kommunisteihin. Jäljelle jää, että porvari pisti myrkkyä porvari Navalnyyn.

      Persutrollin normaali viestinnän jatkumo esittää teatteria sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan. Sekään ei liity aloitukseen millään lailla. Homoviha on persujen oma ihmisviha ja Navalnyi on siihen syytön.

      • Anonyymi

        Mitenkäs ne Mainilan laukaukset menikään? Oliko se niin että Suomen puolelta
        ammuttiin ensin? Vai oliko punafasistien valhe?


    • Anonyymi

      Persutrolli palasi normaaliin propagandaansa.
      Kun hän ei ymmärrä Navalnyistä ja toisesta maailmansodasta mitään niin mitä tuleekaan. Tilalle tulee päiviräsästen rakastama homovihapolitiikka. Mukana saattaa olla Saksan natsien ihanne - he murhasivat n. 80 000 saksalaista ei-heteroa.

      • Anonyymi

        Miten nuo murhatut ei heterot sitten liittyvät Mainilan laukauksiin??


    • Anonyymi

      Näkkyy tuo kommunismi kuolevan...
      Ei kai se haittaa vai mitä.... :)

    • Anonyymi

      Navalnyin myrkytys?

      Saksa ja Englantia ovat vaatimassa Venäjän hallitusta vastuuseen oletetusta myrkytyksestä eli murhayrityksestä.

      Faktat:
      Navalnyi sairastui lennolla Siperian ilmatilassa.
      Navalnyin tukiryhmä tiedotti jo lennon aikana, että hänet on yritetty tappaa. Satoja ihmisiä sairastuu lennolla maailmalla.
      Navalnyi kiidätettin kesken lentoa lähimpään sairaalaan.
      Venäjällä ei ehkä ehditty tutkia potilasta mutta ei puhuttu myrkytyksestä mitään.
      Saksan hallitus vaati heti potilasta Saksaan.
      Saksassa lääkäri ilmoitti, että on ehkä jäämiä novitshok myrkystä.
      Maailman valtamedia lyhensi uutista: Navalnyi myrkytettiin ja myrkyttäjänä on Kremlin hallitus.
      Saksa ei päästä venäläisiä tutkimaan uhria ja lääkärinlausuntoja.
      Saksa vaatii EU:lta toimia Venäjän suhteen. Saksan hallitus pitää varmana tietona, että Navalnyi yritettiin murhata.

      Entä muut faktat.
      Rikos tai epäilty rikos suoritetaan tekomaassa. Valtio voi kutsua tutkijoita ulkomailtakin. Kansainvälinen käytäntö.
      Miksi Navalnyin tukijat olettivat jo lennon aikana, että hänet on murhattu. Ei siis olisi ollut normaali sairaskohtaus.
      Edellä sanotusta voisi vetää johtopäätöksen, että tukiryhmä suoritti myrkytyksen ja vihjasi Kremliin tekijänä. Kun olettaa Kremliä kaikkeen pahuuteen, ulkomailla on helppo aloittaa valhemedian rummutus.
      Saksan vakoiluorganisaatio oli mukana pelissä. Se ohjasi tapahtumat potilaan siirrosta Saksaan "piiloon".
      Saksan lääkärin lausunto novitshok-jäämistä syntyi sangen nopeasti.

      Ihan haisee siltä, että "murhayritys" oli ylikansallisesti tarkoin ennakolta järjestetty.
      Miksi Putinin hallitus murhauttaisi mitättömän oppositioryhmän johtajan.
      Saksalla on hirveä kiire saada tukea käsitykselleen "varmasta murhayrityksesta". Navalnyi saattoi näet sairastua oikeastikin normaalisti mutta se peitetään oletuksilla.
      Saksa on lähellä toisen kaasuputken saamista Venäjältä Saksaan. Läntinen media spekuloi, että Saksan tulisi luopua siitä kalkkiviivoilla ja ehkä ensimmäisestäkin! Onko jokin läntinen taho jymäyttämässä Saksaakin!

      Fakta: Oikeaa todellista arviota Navalnyin sairaskohtauksesta ei ole medialle julkaistu. Oletuksia on.
      Toinen fakta: Jos tapahtumien taustalla kuka sitten onkaan niin tarinat ovat porvareiden välisiä, porvareiden synnyttämiä.

      • Anonyymi

        Koska Putin on hullu.


      • Anonyymi

        Ei tämä aihe kuulu tänne!


      • Anonyymi

        Olet oikeassa, kiitos selostuksesta.
        Valhe keksittiin samana päivänä kuin sosialismikin.
        Ja myös kuopataan samana päivänä kun sosialismikin kuopataan.
        Kiitos tästä todistuksesta, kiitos !


      • Anonyymi

        Tietenkin se on taas se USA


    • Anonyymi

      Aloituksen Mainilan laukaukset eivät kerro mitään tapaus Navalnyistä. Muut tietävät sen mutta aloitus seisoo tolppahoona.

      Mitä tämän päivän valtamedia tietää Navalnyin sairastumisesta lennon aikana.
      Tämän:
      "Sotilaskäyttöön tarkoitettu hermomyrkky viittaa Venäjän osallisuuteen, mutta suoria todisteita ei ole.
      Navalnyi sai voimakkaita oireita 20. elokuuta, kun hän oli lentämässä Siperian Tomskin kaupungista kohti Moskovaa. Kone teki hätälaskun Omskiin, ja Navalnyi kiidätettiin sairaalaan.

      Navalnyi on ilmeisesti saanut sairaskohtauksen. Saksalainen lääkäri toteaa elimistön saaneen myrkytyskohtauksen. Siinä kaikki. Kaikki muu on spekulaatiota.
      Viittauksella Venäjään, sillä tarkoitetaan Venäjän hallitusta.
      Normaalitiedotus epäillyissä murhayrityksissä on toisenlainen. Suomessa ei esitetä murha yhteydessä, että se olisi esim. Pekka Puupää. Normikäytäntö on, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.
      Jos se on murhayritys, sen olisi voinut tehdä sadat muutkin tahot kuin Kremlin poppoo.

      • Anonyymi

        Se on vain niin että porvarikin voi toimia demokratian puolesta.


    • Anonyymi

      Navalnyi on niin merkittävä piikki Venäjän Putinille ja uhka siitä ei tarvit-
      se sepekuloida kuka taho on myrkyttänyt.

      • Anonyymi

        Eivät nuo aiheet tänne kuulu.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ehkäpä ovat äärioikeistolaisiin luusereihin viittaavia rikollisia!

      Aloitukselle.
      Navalnyi tuskin myrkytti Mainilan laukauksia. Vai olisiko syntymättömänä kyennyt tekoseen?

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11536890
      Saksassa Navalnyin hengen puolesta on lisätty sairaalan vartiointia. Se on oikein.
      Mikäli myrkytysyritys oli läntinen tai venäläinen provokaatio konnat saattavat yrittää uudelleen.
      Mediassa vihjataan vieläkin vastoin tietoa Kremlin johdon syyllisyyteen.
      Tapaus saattaa olla maksettu provokaatio, koska yhdellä myrkytyksellä yritetään lakkauttaa miljardien eurojen kaasuputkihanke Itämerellä monen maan kapitalistien tappioksi. Jos provokaatio, silloin sormi osoittaa USA:n suuntaan. USA:n ei ole tarve lähettää omia myrkyttäjiä. Rahalla löytyy Venäjältäkin konnia.
      Syyllisyydestä: Venäjän hallitus suorittamalla myrkytyksen olisi tietoisesti ampunut omaan jalkaansa eikä voittanut mitään.
      Rahaporvaristo osaa kaikki temput, jos sellaista tarvitaan.
      Valtamediaan ei noissa kuvioissa ole luottaminen ollenkaan.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, kommunismi ja valheet ovat sielunveljiä, tarvitsevat toisiaan.

        Mainilan valheet kertoivat koko maailmalle, että kommunismi perustuu valheeseen, valheeseen ja vain valheeseen... Sen vuoksi kansa jossakin vaiheessa aina kantaa kommunismin pkaivoon...

        Kuten maailma tietää...


      • Anonyymi

        Ei Venäjän hallitus tällä tempulla voita mitään maine menee,ja eristäytyy entis-
        tä kauemmaksi kansainvälisyydestä, Putinia pelottaa vallanmenetys sama koh-
        lo kuin V_Venäjän Lukasenenkon. Venäjä voi alkaa käymään entistä arvaamat-
        tomaksi ja olisi kyseenalaista olla tuollaisesta valtiosta riippuvainen.


    • Anonyymi

      Toimittaja löytyi mestattuna Meksikossa – jo viides murhattu journalisti tänä vuonna.
      https://yle.fi/uutiset/3-11536667

      Missä Naton ja EU:n huuto ihmisoikeuksien puolesta Meksikossa. Uutisessa ei siitä sanaakaan.
      Viisi murhattua ei vissiin enää ole vaivan arvoinen mutta yksi oletettu murhayritys nostaa lähes maailmansodan.

    • Anonyymi

      Venäjällä on Putinin valtakaudella tapettu monia toimittajia jotkut ovat
      hävinneet ja lukuisia toimittajia on uhkailtu, näissäkin asioissa Putinin
      hallinto on toiminut reippaasti ja toimii edelleen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe