Kisoihin osallistuminen korona-aikana

Anonyymi

Katselin kisoihin ilmoittautuneita ja hiljaiselta näyttää. Omalta osaltamme pohdimme Wekara Shiaihin osallistumista ja päätimme jättää kisat väliin. Tämmöisenä aikana on nimittäin niin, että vaikka ulkomaalaiset kisavieraat yleensä saavat innostumaan osallistumisesta, niin nyt vaikutus oli päinvastainen. Sen verran korona pelottaa, että ison joukkueen saapuminen etelä-naapurista oli ehkä se ratkaiseva asia, että päätimme jäädä nyt kotiin.

Mielestäni tämmöisenä aikana kisajärjestäjien pitää pohtia, miten kisat voitaisiin pitää turvallisesti ja miten viestiä asia judoväelle niin, että ihmiset uskaltavat kisoihin lähteä. Ei se ole mitään hysteriaa, että ollaan varovaisia ja vältetään kaikkea mahdollisia tilanteita, jotka vähänkin arveluttavat. Jos suomalainen judoväki ei luota kisojen turvallisuuteen, niin kisoihin ei varmasti tule saapumaan montaakaan judokaa.

41

530

    Vastaukset

    • Oikein, pysy kotona ja käy töissä, koulussa, elokuvissa, ravintoloissa, kaupoissa, kioskeissa, teatterissa, konserteissa, mummolassa, kavereilla, ...

      • Judo ottelussa ollaan varsin lähekkäin ja hengitetään voimakkaasti. Kyllä me ollaan riskialttiimpi harrastus kuin vaikka leffat. Ja kovin vähän leffoissakaan on väkeä

    • Samoilla linjoilla oltiin täälläkin. Väliin jäi tällä kertaa. Katsellaan sitten ensi vuonna kisatouhuja tarkemmin.

    • Ainakin Nummela laittaa junnut maksamaan omat ja muiden kasvomaskit.. hienoa toimintaa, voi hyvää päivää :(

    • Vähissä on kisaajat Nummelassa. Lienee toisaalta hyvä asia... Ensi keväänä sitten uudella innolla.

      • Ei ketään enään jäljellä. Hyvä asia?
        Mitaleita jaossa.
        Lupaatko, että keväällä toisin...

      • Taitaa olla suurin HiidenShiai Nummelassa ikinä....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla suurin HiidenShiai Nummelassa ikinä....

        Mitenköhän Nummelan väki aikoo noudattaa avin ohjeistuksia yli 50:n henkilön tapahtumien järjestämisestä?
        Toivottavasti kykeneevät samaan kun Orimattila

    • Mietin samaa. Hieno homma. Turvallista kisaa kaikille, tullaan terveinä ja lähdetään terveinä kisoihin.

      • Niin kuin aina ollaan tehty, onko nyt jotain muuttunut viime vuosista? Ollaanko ennen menty sairaina kisoihin?
        Ne vaan näytti niin sairailta kun oli vedetty painoja oikein kunnolla, enään ei, eihän....

    • Lahdessa näköjään jo osa toiminnasta keskeytetty.

      • Kyllä , mutta Orimattila pitää parin viikon päästä Päijät-Hämeen koronalinko kisat

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä , mutta Orimattila pitää parin viikon päästä Päijät-Hämeen koronalinko kisat

        No niinpä näyttää...

        Orimattila tartunnat 10
        viimeinen 14 vrk 0

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä , mutta Orimattila pitää parin viikon päästä Päijät-Hämeen koronalinko kisat

        Koska Nummela ilmoittaa tarkemmin erikoisjärjestelyistä?Ymmärsin,että moiset tulossa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska Nummela ilmoittaa tarkemmin erikoisjärjestelyistä?Ymmärsin,että moiset tulossa?

        Mitä v...
        Tule vain terveenä, pese käsiä koko ajan, älä yski ja kaiva nenää, pese kädet, käytä maskia , jos helpottaa.
        Ja mikä tärkeintä oman mielen rauhan kannalta, jää tarvittaessa kotiin.
        Mennään tai ei mennä, mutta ei valiteta

        Sitä vit..a

        https://yle.fi/uutiset/3-11512153

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska Nummela ilmoittaa tarkemmin erikoisjärjestelyistä?Ymmärsin,että moiset tulossa?

        Tuleeko Nummelasta erikseen vielä jotakin tietoa, vai mennäänkö kisakutsun tiedon perusteella?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska Nummela ilmoittaa tarkemmin erikoisjärjestelyistä?Ymmärsin,että moiset tulossa?

        Nyt on julkaista ohjeistusta lisää Nummelan judon kotisivuilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska Nummela ilmoittaa tarkemmin erikoisjärjestelyistä?Ymmärsin,että moiset tulossa?

        Miten Nummelaan on menossa aikuisia noin paljon? Ei ennen ole ollut aikuisten kisa.
        Me jätetään nyt junnujen kanssa bäliin
        Oli ennen hyvä junnukisa mutta nyt on riski pienille liian iso.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten Nummelaan on menossa aikuisia noin paljon? Ei ennen ole ollut aikuisten kisa.
        Me jätetään nyt junnujen kanssa bäliin
        Oli ennen hyvä junnukisa mutta nyt on riski pienille liian iso.

        Kun ei pääse enää maailmalle kisaamaan, niin kotimaiset tapahtumatkin kelpaavat ja sopivat aikatauluihin. Parempi kotimainen shiai kuin ei mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten Nummelaan on menossa aikuisia noin paljon? Ei ennen ole ollut aikuisten kisa.
        Me jätetään nyt junnujen kanssa bäliin
        Oli ennen hyvä junnukisa mutta nyt on riski pienille liian iso.

        Kuuluu kuulemma nykyään maajoukkueohjelmaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten Nummelaan on menossa aikuisia noin paljon? Ei ennen ole ollut aikuisten kisa.
        Me jätetään nyt junnujen kanssa bäliin
        Oli ennen hyvä junnukisa mutta nyt on riski pienille liian iso.

        Joo, tosi paljon aikuisia, 15 miestä ja 9 naista😀

        Ette niitä aikuisia kohtaa kisapaikalla. Kun omat matsit on otettu niin pois paikalta. Ihan sama vaikka aikuisia olisi 200.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tosi paljon aikuisia, 15 miestä ja 9 naista😀

        Tuo on nykyisin paljon! Todella paljon, vielä kun olisivat edes aikuisia....

    • Minusta judossa ei tehdä ihan riittävästi kisojen turvallisuuden takaamiseksi. Kun vertaa vaikkapa bjj-kisoihin, niin siellä tehdään paljon enemmän; sm-kisoissa oli yleisöltä pääsy kielletty, valmentajia pääsi vain hyvin rajoitetusti, toimitsijoilla oli maskit eikä toimitsijoita kätelty jne. Lokakuun junnucupikin peruttiin. Mites judossa? Tietääkseni judokisoissa ei ole samalla tavalla rajoitettu vaikkapa yleisön ja valmentajien pääsyä. Ulkomaisia kisavieraita oli ainakin Wekaralla. Minä ja lapseni pysymme nyt poissa judokisoista, kun emme ole vakuuttuneita turvallisuudesta. Kysyin kyllä lapsiltani halukkuutta osallistua, mutta molemmat kieltäytyvät.

      • Just niin, yleisöhän se on kontaktissa urheilijoiden kanssa?!
        Ei Urheilijat..
        Herätys nyt, jos aikuisten oikeesti kamppailulajissa halutaan estää, että sairastunut ei tartuta, on lopettaa koko toiminta!
        Toimitsija tai tuomari ei sairastuta ketään, on niin kaukana.
        Lähikontaktia on ainut ja sitä emme voi estää.
        Ainut keino on, että tautiset pysyy poissa ja se on hänessä.
        Miten elän ja olen.
        Kiekkojoukkueiden pojat olivat saaneet taudin baarista! Emme siis käy siellä.

      • Ei mitattu lämpöä bjj-kisoissa. Samurai Cupissa kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Just niin, yleisöhän se on kontaktissa urheilijoiden kanssa?!
        Ei Urheilijat..
        Herätys nyt, jos aikuisten oikeesti kamppailulajissa halutaan estää, että sairastunut ei tartuta, on lopettaa koko toiminta!
        Toimitsija tai tuomari ei sairastuta ketään, on niin kaukana.
        Lähikontaktia on ainut ja sitä emme voi estää.
        Ainut keino on, että tautiset pysyy poissa ja se on hänessä.
        Miten elän ja olen.
        Kiekkojoukkueiden pojat olivat saaneet taudin baarista! Emme siis käy siellä.

        Minusta yleisörajoitukset ovat täysin perusteltuja kisoissa. En ymmärrä ollenkaan, jos judokisoihin pääsee yleisöä kuten vanhaan malliin. Jokainen kisoissa käynyt tietää, että ottelijat ja yleisö joutuvat ahtaudessa väkisinkin lähemmän kuin turvarajat edellyttäisivät. Innokkaat vanhemmat tunkevat lähelle tatamia ja omaa otteluaan odottavat judokat joutuvat heidän takaansa pyrkimään vuorollaan tatamille. Nummelan dojo varsinkin on hankala tässä suhteessa, kun siellä ei ole erillistä katsomoa. Miten ihmeessä pidätte siellä vanhemmat riittävät etäällä?

        Minusta kamppailulajeja ja -kisojakin voi järjestää, mutta ei todellakaan samalla tavalla kuin ennen epidemiaa. Mielestäni bjj-kisoissa voimassa olevat yleisörajoitukset ovat erittäin hyviä. Samoin pidän siitä, että vain kisaajat pääsevät ottelualueelle ja valmentaja joutuvat olemaan katsomossa. Ottelualueelle meno tapahtui bjj-kisoissa hyvin järjestäytyneesti ja turhia kontakteja toisiin ottelijoihin ei tullut. Katsomossa tosin alkoi olla loppuvaiheessa liikaa väkeä, jolloin turvarajat eivät täysin pitäneet.

        Minusta olisi hyvä, että kisajärjestävät kertoisivat etukäteen, miten ovat korona-epidemian huomioineet tilaisuudessa. Näin tulisi luottamus siihen, että kisoihin voi osallistua. Ainakin meidän perheen osalta kaikki mikä ruokkii vähänkin epäluottamusta johtaa automaattisesti poisjääntiin kisoista ja näin olen huomannut myös monen muun perheen toimivan.

        Eli käyt bjj kisoissa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli käyt bjj kisoissa

        Käyn missä käyn, mitä se muille kuuluu. Halusin vain verrata eri tahojen tapaa järjestää ja tiedottaa kun nyt eletään vaikeita aikoja ja epävarmuutta on paljon ilmassa. En halua lietsoa mitään paniikkia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta yleisörajoitukset ovat täysin perusteltuja kisoissa. En ymmärrä ollenkaan, jos judokisoihin pääsee yleisöä kuten vanhaan malliin. Jokainen kisoissa käynyt tietää, että ottelijat ja yleisö joutuvat ahtaudessa väkisinkin lähemmän kuin turvarajat edellyttäisivät. Innokkaat vanhemmat tunkevat lähelle tatamia ja omaa otteluaan odottavat judokat joutuvat heidän takaansa pyrkimään vuorollaan tatamille. Nummelan dojo varsinkin on hankala tässä suhteessa, kun siellä ei ole erillistä katsomoa. Miten ihmeessä pidätte siellä vanhemmat riittävät etäällä?

        Minusta kamppailulajeja ja -kisojakin voi järjestää, mutta ei todellakaan samalla tavalla kuin ennen epidemiaa. Mielestäni bjj-kisoissa voimassa olevat yleisörajoitukset ovat erittäin hyviä. Samoin pidän siitä, että vain kisaajat pääsevät ottelualueelle ja valmentaja joutuvat olemaan katsomossa. Ottelualueelle meno tapahtui bjj-kisoissa hyvin järjestäytyneesti ja turhia kontakteja toisiin ottelijoihin ei tullut. Katsomossa tosin alkoi olla loppuvaiheessa liikaa väkeä, jolloin turvarajat eivät täysin pitäneet.

        Minusta olisi hyvä, että kisajärjestävät kertoisivat etukäteen, miten ovat korona-epidemian huomioineet tilaisuudessa. Näin tulisi luottamus siihen, että kisoihin voi osallistua. Ainakin meidän perheen osalta kaikki mikä ruokkii vähänkin epäluottamusta johtaa automaattisesti poisjääntiin kisoista ja näin olen huomannut myös monen muun perheen toimivan.

        Nummelan kisathan ei kutsun mukaan ole dojolla vaan jossain liikuntahallissa

    • No, eipä noissa judokilpailuissa yleisöä ole juurikaan ollut ja moni lähtee pois muutenkin omien matsien jälkeen (ainakin junnut, joilla aamulla ottelut). Varmaan ihan itse perheet tekevät sen ratkaisun, ettei oteta mummoa, pappaa, sisaruksia mukaan kisareissuihin/pyydetä katsomaan näinä aikoina. Ainoastaan kilpailijat/huoltaja/valmentaja matkaan.

    • "Kaikissa ottelutapahtumissa kirjataan ylös kaikki tapahtumaan osallistuneet henkilöt (pelaajat, valmentajat, muut joukkuetaustat, ottelun toimihenkilöt jne.) joukkueen toimesta ja muistiinpanoja säilytetään tapahtumakohtaisesti vähintään 14 vuorokautta." Salibandy liiton sivuilta poimittua. Voisiko toteuttaa myös judossa. Eli Nummelassakin kaikilta paikalle tulijoilta yhteystiedot talteen?

      • Henkilörekisteri asetus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Henkilörekisteri asetus!

        Ainakin Koronavilkku pitäisi edellyttää jokaiselta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Henkilörekisteri asetus!

        Ei kai se moista estä,kun kerrotaan,mikä tarkoitus ja kahden viikon päästä tuhotaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai se moista estä,kun kerrotaan,mikä tarkoitus ja kahden viikon päästä tuhotaan?

        Hyvät ohjeet oli NuJu tehnyt ja järjestelyt vaikuttavat mallikelpoista. NuJuun voi aina luottaa.

      • Koronavilkun julkaisemisen jälkeen tapahtumapaikalla olleiden kirjaaminen käsipelillä on täysin turhaa touhua kun sama sovellus hoitaa saman asian automaattisesti.

        Onneksi jo 40% väestöstä on ollut sen verran fiksua, että ovat sen tajunneet asentaa. Monet vastarannan kiiskit sanovat, ettei se sovellus koronan tarttumista estä, mutta ovat väärässä. Sovellus estää koronan leviämisen välillisesti. Tartuttaneiden kontaktien jäljittämishommassa on Suomessa järjettömän paljon porukkaa töissä. Jäljittäminen on hidasta ja tapahtuu viiveellä. Tämä antaa koronavirukselle aikaa ja mahdollisuuden levitä. Koronavilkun ansiosta työ nopeutuu huomattavasti ja sovelluksen avulla koronaan sairastuneelle täysin tuntemattomat ihmiset voivat saada tiedon, että ovat altistuneet ja siten välttää tartuttamasta tautia edelleen. Näin toimien Koronavilkku faktisesti estää taudin leviämistä.

        Sen verran ymmärrän tietotekniikasta, että Koronavilkku on toteutettu yksityisyyden suojaa loukkaamattomalla tavalla. Tietoturvaan erikoistuneessa firmassa työskentelevä lähisukulaiseni kertoi, että he olivat analysoineet Koronavilkun Android version ja totesivat, että se toimii kuten sen on väitettykin toimivan. Apple versiota eivät luonnollisesti pystyneet testaamaan. Se, ettei sitä pysty samalla tavalla testaamaan ei tarkoita sitä, että yksityisyyden suoja Apple versiossa olisi yhtään sen huonompi kuin Android versiossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät ohjeet oli NuJu tehnyt ja järjestelyt vaikuttavat mallikelpoista. NuJuun voi aina luottaa.

        Paljonko maksoit jäsenmaksua?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko maksoit jäsenmaksua?

        En centtiäkään. Paljonko itse maksoit?

    • Juurikin näin. Toivotaan, että kaikki kilpailuihin tulijat ja muutenkin ihmiset lataisivat koronavilkun. Nopea toimenpide, nimimerkillä kokemusta on.

    SEISKA.FI

    • Mykistävä kaunotar! Jessica Edström häikäisee supersankarina ja ilman pikkuhousuja - 8 kuvaa, jotka on pakko nähdä!
    • Naapurit raivoissaan! Stefan Therman otti eron Sofia Belórfista raskaasti – järjesti kodissaan todelliset julkkisbileet!
    • Oho, poppari Robin Packalenilla on kumma tatuointi hyvin erikoisessa paikassa kehoa - tuoreet kuvat paljastavat salaisuuden! Mihin tämä tatuointi liittyy?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia yllättävää itki nikon oven takana

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Totuus-kohuparin-eropommista-Sofia-Belorf-tunki-Niko-Ranta-ahon-kotiin-mustasukkainen Ei hyvää päivää!!!!!!!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      303
      13477
    2. Stefu ylireakoi

      Stefulla on kyllä tosi huono itsetunto tai on tosi epäileväinen luonne jos sen takia jätti Sofian että tää kävi Nikon ovella. Sofian tavaroita vielä N
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      4742