Olen ajatellut hakeutua lääkärin puheille, koska minusta tuntuu, että olen jossain määrin masentunut.
Mikään ei ole sinällään aivan päin helvettiä enkä missään tapauksessa edes harkitse itsemurhaa tai muuta vastaavaa. Itse asiassa minua ei edes vituta jatkuvalla syötöllä.
Ongelmana on vain se, että kaikki tuntuu niin tasapaksulta ja harmaalta. Mikään ei jaksa oikein kunnolla kiinnostaa enkä jaksa edes yrittää tehdä oikein mitään minkään asian hyväksi. Käyn kuitenkin töissä ja hoidan kaikki asiat kunnolla.
Kännissäkään ei ole kovin kivaa nykyään. Aluksi on ehkä pientä nousuhumalaa ja euforiaa, mutta aika pian humala muuttuu lähinnä väsymykseksi ja usvaiseksi sekoiluksi. Ei vaan nappaa. Myöskään naisten iskeminen kännissä ei kiinnosta. Tuntuu lähinnä siltä, että menee ilta pilalle jos joutuu lätisemään jotavia tuntemattoman naisen kanssa.
Muistan vielä hyvin kuinka joskus aikanaan nautin elämästä aivan eri tavalla. Kännissä oli aivan kuningasolo ja jaksoin jopa iskeä tyttöjä bileissä ja ravintoloissa. Saatoin saada valtavat kiksit vaikkapa vain todetessani aamulla, että onpa upea syksyinen pikkupakkassää.
Voisin siis jatkaa elämää ihan samaa rataa eikä se mikään katastrofi olisi. Tuntuu vain siltä, että tästä koko hommasta voisi saada paljon enemmänkin irti kun vaan jaksaisi vielä joku asia kiinnostaa.
Osasyy tälle on varmasti katkennut pitkäaikainen parisuhde. Se vituttaa edelleen toisinaan. Olen myös melko yksinäinen. Tai siis minulla on monta hyvää ystävää, jotka KAIKKI asuvat tiettyjen yhteensattumien johdosta muualla. Täällä minä tunnen lähinnä ikävystyttäviä ihmisiä, joista ei ole erityisen paljon iloa. Onneksi tämä tilanne tulee paranemaan aikanaan, mikä antaa kyllä sinällään uskoa tulevaisuuteen.
Voisiko kyseessä olla lievä masennus tai jotain vastaavaa? No, eiköhän lekurikin osaa auttaa.
Sekava vuodatus, mutta ajatuksetkin ovat aika sekavia.
Mikään ei ole sinällään aivan päin helvettiä enkä missään tapauksessa edes harkitse itsemurhaa tai muuta vastaavaa. Itse asiassa minua ei edes vituta jatkuvalla syötöllä.
Ongelmana on vain se, että kaikki tuntuu niin tasapaksulta ja harmaalta. Mikään ei jaksa oikein kunnolla kiinnostaa enkä jaksa edes yrittää tehdä oikein mitään minkään asian hyväksi. Käyn kuitenkin töissä ja hoidan kaikki asiat kunnolla.
Kännissäkään ei ole kovin kivaa nykyään. Aluksi on ehkä pientä nousuhumalaa ja euforiaa, mutta aika pian humala muuttuu lähinnä väsymykseksi ja usvaiseksi sekoiluksi. Ei vaan nappaa. Myöskään naisten iskeminen kännissä ei kiinnosta. Tuntuu lähinnä siltä, että menee ilta pilalle jos joutuu lätisemään jotavia tuntemattoman naisen kanssa.
Muistan vielä hyvin kuinka joskus aikanaan nautin elämästä aivan eri tavalla. Kännissä oli aivan kuningasolo ja jaksoin jopa iskeä tyttöjä bileissä ja ravintoloissa. Saatoin saada valtavat kiksit vaikkapa vain todetessani aamulla, että onpa upea syksyinen pikkupakkassää.
Voisin siis jatkaa elämää ihan samaa rataa eikä se mikään katastrofi olisi. Tuntuu vain siltä, että tästä koko hommasta voisi saada paljon enemmänkin irti kun vaan jaksaisi vielä joku asia kiinnostaa.
Osasyy tälle on varmasti katkennut pitkäaikainen parisuhde. Se vituttaa edelleen toisinaan. Olen myös melko yksinäinen. Tai siis minulla on monta hyvää ystävää, jotka KAIKKI asuvat tiettyjen yhteensattumien johdosta muualla. Täällä minä tunnen lähinnä ikävystyttäviä ihmisiä, joista ei ole erityisen paljon iloa. Onneksi tämä tilanne tulee paranemaan aikanaan, mikä antaa kyllä sinällään uskoa tulevaisuuteen.
Voisiko kyseessä olla lievä masennus tai jotain vastaavaa? No, eiköhän lekurikin osaa auttaa.
Sekava vuodatus, mutta ajatuksetkin ovat aika sekavia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko kuullut nonimehusta? Ennen kuin alat syömään mömmöjä, kokeile ensin tätä. Voit iloisesti yllättyä.
Olen itsekin harkinnut puhumista jollekin "ammattilaiselle" asiasta, kun en osaa/halua kenellekään tutulle mitään sanoa. Olen aika eristäytynyt kavereistani, mikä ei kyllä liiemmin harmita. En pidä heitä aidosti ystävinäni. Ehkä ne on vaan tyytyväisiä, kun ei tarvi sietää oikkujani. Ja tiedän kyllä, etten ole varmastikaan ollut mikää päivänsäde sitten viime kesän. Kesä on mulle yleensä helpointa aikaa, tänä keväänä kesän tulo ei ole helpottanut olo ollenkaan. Päinvastoin.
Opiskella en jaksaisi enää ollenkaan, vaikka se on se, mitä olen aina halunnut opiskella. Olen menettänyt täysin mielenkiintoni kaikkeen, mikään ei kiinnosta, mikään ei saa minua iloiseksi. Kaikki on täysin samantekevää.
Päivät vietän kotona tekemättä juurikaan mitään. Syön ja nukun. Aamulla herätyskellon soidessa päätän jättää päivän luennot väliin. En saa enää unta, mutta makaan puolille päivin sängyssä. En vain enää jaksa välittää mistään. Kaikki on vaan niin tylsää, tasapaksua ja ikävystyttävää. Ja niin turhaa. Miksi pitää aina herätä?
Sinähän olet aivan kuin minä! Olisin voinut aivan tuon saman kirjoittaa!!
Kyllä meidän varmaan täytyy mennä lääkäriin. Itse vaan pitkitän sitä kuvittelemalla, että "kyllä se siitä".
Minäkin pitkään ajattelin, että kyllä se siitä. Sitten kun tulee kesä, sitten kun on lomaa töistä, sitten kun on viikonloppu...... Ja aina vaan tuntuu silti samalta. Vituttaa jo etukäteen ajatus siitä, että kesä menisi täysin mitäänsanomattomissa "so what"-tunnelmissa. Kesä kun on kuitenkin periaatteessa niin hienoa aikaa Suomessa.
Senkin takia olen pitkittänyt tätä asiaa, että kuten jo aiemmin kerroin, en ole varsinaisesti täysin henkisesti rikki kuten kai moni masentunut on. Olen miettinyt onko kannattavaa mennä lääkäriin kertomaan ensin masennuksesta ja heti perään kertoa, että itse asiassa mua ei edes varsinaisesti vituta jatkuvasti.
Paskaako tässä odottaa ja miettiä missä vika, lääkäriin vaan sanon minä.
Joo, tuo "sitten kun" -juttu on tuttua.
Odotan koko ajan jotain tapahtuvaksi, vaikka en tiedä mitä.
Olo on ärtynyt ja tekis mieli lähteä vuorille.. Arrggghhh!!!!
Mul on kyllä aiemmin diagnoosi keskivaikeesta masennuksesta.
En minäkään mitenkään pahassa kunnossa mielestäni ole verrattuna aiempaan.
Joka tapauksessa aika varattu. Katotaan minkä tuomion se "tsykoloki" antaa.
Asiat kun pitkittyy, ne yleensä myös mutkistuu.
Toivottavasti olet saanut tilattua ajan sinäkin?!
Siis toi oli kuin suoraan mun elämästä... Mulla tyssäs reilun parin vuoden suhde muutama viikko sitten, tuntui että pystyin ainoastaan satuttamaan rakastani. Oli pakko erota kun tajusin että mun on saatava omat asiat kuntoon. Mun elämä on ollut harmaata jo vuosikaudet, mutta olen vain kuvitellut että elämä nyt vain sattuu olemaan tosi inhottavaa enkä muuta ansaitsekaan. Mikään ei enää tunnu miltään, ja vaikka jotain mukavaa tapahtuisi niin löydän siitäkin vain negatiiviset puolet. En muista milloin viimeksi olisin jostain nauttinut, ainoa hetkellinen hyvänolontunne tulee nousuhumalasta, eli sekin keinotekoista. En kuitenkaan viitsi enää edes juoda kun seuraavana aamuna on aina edessä elämääkin suurempi morkkis.. Anyway, suosittelen sitä ammattiauttajalle hakeutumista, mä olen huomenna menossa ekaa kertaa juttelemaan (luoja miten jännittää!). Sekin antaa jo jotain toivoa että tietää että on mahdollista saada apua. Kokeile, et sä siinä mitään voi hävitä.