Pakastemarjat ja mahanpurut

Anonyymi

On viime aikoina ollut voimakkaita vatsaoireita ilmavaivoineen ja turvotuksineen. Sulkuventtiilikin todella kovilla 😉 Aika tavanomaista ollut ruokavalio eikä mikään ole mielestäni ollut pilaantunutta. Mutta pienen tauon jälkeen olen vähän enemmän syönyt kotimaisia pakastemarjoja (mustikka,vadelma, mansikka) 2-3 rkl kerralla Luonnonjugurttiin sekoitettuna. Sen jälkeen oireet selvästi voimistuneet. Onko muilla ollut vastaavaa?

Stressiä on monenlaista, mutta ei ne mulla näihin juuri vaikuta, vaan lähinnä syömiset ja juomiset sekä vääräntyyppinen liikkuminen, koska mm. tiettyjä hermostollisia ongelmia.

Ksylitolille olen herkähkö, mutta pidän huolta ettei tule liikaa otettua - ainakin yritän 😊 Edes klindamysiini (Dalacin) antibioottikuuri ei aiheuttanut vastaavaa. Söin kaikesta huolimatta lactob.maitoh.kapseleita viikon verran varoiksi ja aloitin vasta kuurin loppupäässä.

Monisairas

6

1492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kotimaiset marjat vaikuttavat turvallisista. Ulkomaiset marjathan pitää keittää, niistä voi saada jotain pöpöjä.

      Voithan testata asiaa jättämällä ruoka-aineita pois ja sitten lisäämällä niitä ruokavalioon. Ruuasta johtuvien oireiden pitäisi siten tulla ilmi.

      Joskus vatsa vaan oireilee, ja stressikin pahentaa asiaa. Voi parantua omia aikojaan. Itse olen koronaan ja muihin huoliin liittyen saanut sekä ylä- että alavatsan oireita. Nyt on taas varsin kunnossa. Aina oireiden aiheuttajaa ei saa kiinni.

      Jos lääkityksissä on muutoksia, niin nekin saattavat vaikuttaa. Moni lääke vaikuttaa suoliston hyvinvointiin.

      • Anonyymi

        Tuo käsitys minullakin on marjoista, Mutta toisaalta eikö kaikkiin luonnossa kasvaviin marjoihin aina joku riski liity, kun ne kasvaa täysin suojaamattomana...?
        Aionkin jättää nyt marjat vähäksi aikaa ja aloittaa taas niin näkee tapahtuuko mitään. Muuten ollut aika tavanomaista ruokailu viime päivinä paitsi jäätelö ja pieni munkki. Tiedän sen jo ennestään, että mm. siis ksylitoli, sokeri, rasvainen ruoka, hedelmät on haitaksi, mutta pienen määrän silloin tällöin sietää syödä. Aina on sekin mahdollista, että ollut pikkuisen pilaantunutta ruokaa vaikkei sitä aistinvaraisesti huomaa.

        Minulla on kroonista stressiä ja muutakin ja olen huomannut ettei se tällä tavoin suolistoon vaikuta. Ei kai stressi sentään kaasun muodostusta tee? Ja munapieruja? Myös täysi rakko ärsyttää vimmatusti suolistoa joskus ja toisinkin päin. Tämä lienee aika yleistä naisilla, joilla heikot lantionpohjan lihakset. Samoin voimakas keskivartaloon ja lantionpohjaan liittyvä lihasrasitus ärsyttää selvästi. Lääkitys muuten ennallaan, mutta vähän toista viikkoo sitten päättyi jo mainitsemani antibioottikuuri. Että monimutkaisesta kokonaisuudesta on kysymys, mutta itse asiassa nyt tuntuu jo paremmalta.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LUONNOSSA kasvavat marjat ovat käytännössä puhtaita jos ne on kerätty puhtaasta ympäristöstä. Suomessa ympäristö on aika puhdasta, mutta esimerkiksi muualla euroopassa ilmasto voi olla hyvinkin likaista. Mutta ongelmana on noissa tuontimarjoissa se että monet (esimerkiksi vadelmat) kasvatetaan tarhoissa ja kasteluun käytetään likaista ja bakteeripitoista vettä.

        Ilmasato onkin, mutta kulkeehan metsässä eläimiä, joista voi tulla monenlaista bakteeria tai vaikkapa jotkut mansikat isojen teiden varsilla altistuvat liikennepäästöille. Vai onko noissa kasvavissa marjoissa joku itsepuhdistus? 😊

        Monisairas

    • Anonyymi

      Oon huomannu saman. Mustikat itse poimittuja, vatut ja mansikat ostettuja kotimaisia. Syön iltapalaksi marjoja 100g ja mauatamatonta jogurttia. Pahinta pahoinvointi/närästys/vatsassa epämiellyttävä olo. Närästyslääke helpottaa.

      Oon kuitenkin jatkanu ja muutaman kerran jälkeen ei enää vaivannu (syön joka iltapalana).Tiiä sit. Ehkä sattumaa? Muutoinkin esim.paprika välillä ei tunnu ollenkaa ja välillä kypsennettykin vetää pötsin huonoon vointiin. Minua refluksi vaivaa kausittain ja vaihdellen.

      • Anonyymi

        Syötkö joka kerralla marjoja jogurtin kanssa? Jospa jättäisit sen ja söisit vain ne marjat, ehkäpä vatsasi ei siedä jogurttia ja sen bakteerisisältöä. Minä en syö mitään hapanmaitotuotteita ja paprika sekä tuorekurkku närästää todella pitkään. Närästys syntyy vaikka olisin poiminut vihersalaatista jokaisen (pienenkin) kurkunpalan pois. Harmittaa vietävästi kun kokit luulee että kurkkua ja paprikaa voi työntää vapaasti salaattiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2442
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2014
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1816
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1595
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1328
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1275
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1171
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe