Vares

Tulinpa lopultakin katsoneeksi tuon viime kesän hypetetyimmän kotimaisen...

Ja pakko myöntää, että huolimatta tietystä kliseisyydestään elokuva yllätti positiivisesti. Vares oli hahmona hauska yhdistelmä kovaksikeitettyjä yksityisetsiväkliseitä ja perussuomalaista juoppoluuseria joita keskikaljakuppilat ovat tulvillaan. Veijonen oli nappivalinta rooliinsa.

Konnaroolit olivat loistavasti miehitettyjä. Jari Halonen Miesmannina tuntui koko ajan käyvän pienillä kierroksilla. Hillosilmä-Munck ja Tetsuo Sinkkonen olivat sopivan koomisia hahmoja, mutta eivät liian koomisia niin kuin kotimaisissa elokuvissa yleensä. Jasper Pääkkönen oli varmasti kaikille Salkkari-faneille suuri järkytys hammasrautaisena ja takatukkaisena pizzapoikana.

Minusta elokuvan paras hahmo oli kuitenkin (kaikessa kliseisyydessäänkin) Samuli Edelmannin poliisihahmo Mikko Koitere. Koitereen lopullinen kohtalo jäi hiukan harmittamaan minua. Mielestäni miehen synnit olisi voinut sovittaa muullakin tavoin, sillä Edelmannin tulkitsema oikean ja väärän harmaalla alueella liikkuva Vic Mackey-tyyppinen poliisihahmo olisi ansainnut oman elokuvansa.

Toinen lempihahmoni Vareksessa oli Markku Peltolan esittämä juoppo kirjailija.
0445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_19219 kirjoitti:

Tulinpa lopultakin katsoneeksi tuon viime kesän hypetetyimmän kotimaisen...

Ja pakko myöntää, että huolimatta tietystä kliseisyydestään elokuva yllätti positiivisesti. Vares oli hahmona hauska yhdistelmä kovaksikeitettyjä yksityisetsiväkliseitä ja perussuomalaista juoppoluuseria joita keskikaljakuppilat ovat tulvillaan. Veijonen oli nappivalinta rooliinsa.

Konnaroolit olivat loistavasti miehitettyjä. Jari Halonen Miesmannina tuntui koko ajan käyvän pienillä kierroksilla. Hillosilmä-Munck ja Tetsuo Sinkkonen olivat sopivan koomisia hahmoja, mutta eivät liian koomisia niin kuin kotimaisissa elokuvissa yleensä. Jasper Pääkkönen oli varmasti kaikille Salkkari-faneille suuri järkytys hammasrautaisena ja takatukkaisena pizzapoikana.

Minusta elokuvan paras hahmo oli kuitenkin (kaikessa kliseisyydessäänkin) Samuli Edelmannin poliisihahmo Mikko Koitere. Koitereen lopullinen kohtalo jäi hiukan harmittamaan minua. Mielestäni miehen synnit olisi voinut sovittaa muullakin tavoin, sillä Edelmannin tulkitsema oikean ja väärän harmaalla alueella liikkuva Vic Mackey-tyyppinen poliisihahmo olisi ansainnut oman elokuvansa.

Toinen lempihahmoni Vareksessa oli Markku Peltolan esittämä juoppo kirjailija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu