Sähköpyörät on todella turvallisia.

Anonyymi

Kaikkialta kun kuuli kauheuksia sähköpyöristä niin luulin niitä tapahtuvan kun vihdoin hankin sellaisen alleni.
Toisin kävi!
Hankin sen alkujaan helpottamaan vaikea pääsyistä työmatkaa ja siksi, että vältän viruksen takia joukkoliikennettä. Työt mitä teen on todella fyysisiä, joten minun pitää jaksaa olla myös töissä eikä kuolla rasitukseen kesken päivän.
Matkojen helpotus tuli enemmän lisääntyneestä turvallisuudesta ja henkisestä jaksamisesta, kuin fyysisestä jaksamisesta.

Kun aina liikut pyörälläsi about samaa nopeutta ilman oman kehosi aiheuttamia vauhdin muutoksia, on usein tuttu tilannenopeus ja pystyt paremmin ennakoimaan asioita. Stressitaso laski sitä myötä ja omat virheetkin väheni, koska ei tarvinnut pelätä yhtä paljon törtön autoilijan tai läskipyöräilijän alle jäämistä, kun oli enemmän aikaa sekä jaksamista ennakoida jopa heitä.

Sähkötkin toimii vain polkiessa, joten hallinta pysyy, vaikka kuinka valitettiin, ettei ihmiset hallitse sähköpyöriä, koska ne liikkuu niin kovaa itsekseen. Valuvat kuulemma suojatielle. Ihme propagandaa, koska hämmennyin miten siitä saa ongelman kun ei ne sähköt toimi jos ei polje. Tarkoituksella yrittämälläkään on lähes mahdoton saada selalsita tilannetat aikaiseksi.
Tainnut mennä pyörät sekaisin ja missä minkälainekin moottorilla toimiva pyörä liikku, jos kerta tuollainen tilanne tullut vastaan. Tai itse ovat käyttäneet vääränlaista sähköpyörää liikenneväylällä mihin se ei kuulu.

Mutta.. Suosittelen sähköpyörää, jos sellaiseen on varaa, kun halvin oikein toimiva on perus hinnaltaa yli 1000 euroa. Tekee yhä kipeetä tuo hinta, maksan pitkään takaisin, mutta sähkis on auttanut ainakin minua ja pelastanut monelta vaaratilanteelta.

Sähköpyörä auttaa liikenteessä ihan kaikkia, paitsi kiitovauhtia ajavia tai MINÄMINÄMINÄ kuskeja. Toista noista ei auta mikään, tuskin edes sakot ja vankilan terapia.

8

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse hommasin samasta syytä skootterin. Saa ajaa yli 25km/h ja kevyenliikenteen väyliäkin valtaosin.
      Autoilijoistakaan ei ole haittaa kun ajattelevat että mootorin kuljettamat skootterikuskit ovat ns. "oma porukkaa".

      • Anonyymi

        Tällä ei kauhean montaa kevyenliikenteenväylää ole missä skootterilla saisia ajaa, toisaalta osa syy siihen on varmaan se, ettei tarvitse sitä kevyenliikenteenväylää pitää kaupungin minkäänlaisessa kunnossa, jos siinä ei kulje yhtäkään oikeeta moottoriajoneuvoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä ei kauhean montaa kevyenliikenteenväylää ole missä skootterilla saisia ajaa, toisaalta osa syy siihen on varmaan se, ettei tarvitse sitä kevyenliikenteenväylää pitää kaupungin minkäänlaisessa kunnossa, jos siinä ei kulje yhtäkään oikeeta moottoriajoneuvoa.

        Taitaa olla moposkootteri. Sillä saa ajaa pyöräteitä, joiden merkissä on lisäkilpi "Sallittu mopoille". Tosin siinä samaan hintaan menevät sitten kaikki muutkin pyörätiet. Ei se ole niin nuukaa, ja valvonta on enintään satunnaista. Nykyinen moposkootteri on ihan eri laite kuin se moottorilla varustettu polkupyörä, jolle sääntö tehtiin 80-luvulla.

        Moposkootteri kulkee uutena noin 45 km/h. Sitten eräänä päivänä sinne vaihteistoon asennettu muovinen kuristusprikka kuluu loppuun ja kas, mopolla pääseekin yhtäkkiä lähes seitsemääkymppiä. Moniko menee liikkeeseen pyytämään, että laitetaan uusi rajoitin?


    • Anonyymi

      Kaikki riippuu käyttäjästä, eli ajoneuvon kuljettajasta. Häirikön käsissä lähes mikä tahansa ajoneuvo muuttuu vaaralliseksi.

      • Anonyymi

        Ne ovat usein yhtä huonoja kävelijöitä. Yleisin on tämä mies (ei aina) kävelijä jonka on pakko viedä koko väyläntila yksinään ja kaikissa tilanteessa muiden täytyy väistää häntä. Jopa kauppoje pakkauspisteillä koko tila on heidän.
        Toinen on nämä jotka räplää aina puhelinta, ei vaikuta olevan iästä tai sukupuolesta kiinni, ja hoipertelee puolelta toiselle - aika varmasti sitä puhelinta räplätään ajoneuvoa käyttäessäkin, liikkeessä, yhtä välinpitämättömästi.


    • Anonyymi

      Sähköpolkupyörä on turvallinen ja järkevä kulkuväline, mutta sähköpotkulaudat ovat todella vaarallisia varsinkin jos nopeus on rajoitettu 25 km tunnissa (jalkakäytävillä saa ajaa vain 15 km/h nopeuteen rajoitetulla). Sähköpyörällä 25 km/h on aika turvallista, mutta potkulaudalla sillä nopeudella loukkaantuu pahasti kaatuessaan.

      • Anonyymi

        Mutta potkulauta pysyy paremmin hallinnassa vauhdeissa kuin jos menee liian hitaasti. Itselläni ainakin manuaalisen pitkän matkan potkulaudan kanssa tullut kaikki kaatumiset liian hitaan vauhdin takia. Sama rullaluistellessa.
        Varmasti riippuu myös käyttäjän osaamisesta ja minkätyyppinen potkulauta.


      • Anonyymi

        Jälleen kerran kuski/käyttäjä päättää nopeuden ja miten sillä välineellä ajaa. Toiset ihmiset käyttäytyvät toisia ihmisiä vaarallisemmin. Ihmisessä se syy on lähes aina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3575
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      111
      2413
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1690
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      1522
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      92
      1411
    Aihe