Keskusta ja työnantajat ovat vaatineet, että myös työnantajaliittoihin kuulumattomat yritykset voisivat sopia nykyistä tasa-arvoisemmin työehtosopimuksissa luetelluista työaika- tai muista joustomahdollisuuksista.
Vasemmistopuolueet ja ay-liike ovat suhtautuneet vaatimuksiin nihkeästi.
Kiista tiivistyy siihen, kuka henkilöstön jäsen saa olla neuvottelijana, jos yrityksessä halutaan päättää paikallisesti.
Hallituksen yritys edistää paikallista sopimista kuivui kokoon – ”Todellinen mahalasku”
Paikallisen sopimisen helpottamisen oli tarkoitus olla yksi niistä työllisyystoimista, joista hallitus neuvottelee budjettiriihessä ensi viikolla. Kiista kiteytyy siihen, kuka saa neuvotella työehtosopimusten joustoista.
Hallituksen pyrkimys edistää työpaikoilla tehtävää paikallista sopimista ei näytä toteutuvan työnantajien ja palkansaajien erimielisyyksien takia.
Työmarkkinajärjestöjen edustajat ovat koko vuoden etsineet ratkaisua siihen, miten työpaikoilla olisi helpompi sopia joustavasti työehdoista työehtojen ja lakien tarjoamissa puitteissa. Työryhmää on johtanut työministeri Tuula Haataisen (sd) valtiosihteeri Ville Kopra (sd).
Työryhmän loppuraportti ei anna juuri mitään konkreettisia ehdotuksia paikallisista sopimisesta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006630236.html
Punikit haluaa rääpiä järjestätymmättömienkin työntekijöiden pussilla, mitä se heille kuuluu.
Keskustan ei antaa periksi, ihmiset on saman arvoisia
12
71
Vastaukset 12
- Anonyymi
Pitäs laukuntekijä Paateron tulla takaisin työministeriksi....nyt lentämätön harakka siinä.
- Anonyymi
Tohtorin linjilla ei potilaitaan saa laittaa sivuun jos eivät korruptoituneen ay.liikkeen listoilla.
- Anonyymi
Suomen keskusta keskellä elämää.
- Anonyymi
Ei helevetti nytkö vaippamajuri on tohtori. HOH HOH HOH HOH HOH HOH
- Anonyymi
Ota aika tohtorile näyt olevan tarpeessa Pankkolängvitsi. Poistaa yksin nauramisenkin.
- Anonyymi
Persu Pankkolängvitsi taas raivoaa palstalla, huutaa ja mölyää, sipilää hokee...estaa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu Pankkolängvitsi taas raivoaa palstalla, huutaa ja mölyää, sipilää hokee...estaa !
Pankkomajurilla nalli napsahtanut? Juttelee ihan sekavia. Lääketieteen tohtoriksikin näkyy ryhtyneen Metsänhoitajan, Yliväpeli Orhosen, Pankkolängvitsin, diy-inssin sekä Ruotsin puolustusvoimien vieralevan asiantuntijan lisäksi. Hihna taitaa luistaa jo aika pahasti.....
Nyt taitaa pankon hapsumattomatkakin Fuengirolaan Sveitsin alppimajan kautta jäädä koronan tähden haaveeksi.
- Anonyymi
Luottamusmies neuvoo, tukee ja valvoo etujasi työpaikalla!
https://tyoelamaan.fi/blog/2020/02/20/luottamusmies-neuvoo-tukee-ja-valvoo-etujasi-tyopaikalla/
Työantajapuoli ylistää erittäin usein esim. Saksan paikallista sopimista, joten eikös Suomeenkin olisi hyvä perustaa YRITYSNEUVOSTOT!
Saksan lainsäädäntö takaa työntekijöille suomalaisittain katsoen laajat vaikutusmahdollisuudet työpaikoilla.
http://heikkijokinen.info/ay-uutiset-maailmalta/1160-neuvostoilla-on-valtaa-saksassa - Anonyymi
Ihmiset eivät ole saman arvoisia. Esimerkiksi minä itse olen ehdottomasti kaikkein saman arvoisin ihminen koko minun seutukunnassani.
Lääketieteen-brofessori - Anonyymi
Joo olet. Höppänänä et vaan saa nukutuksi.
- Anonyymi
Pankkolängvitsi proffana..heh he.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251397- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101024Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291005- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87861Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52712Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146604
- 50589
- 28588
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54583Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94536- 21530
