Thaimaa aikoo todenteolla paikata koronan vuoksi turismin jättämää vajetta uudella systeemillä. Suunnitteilla uusi turistiviisimi 90 päivää 90 päivää, jota voi jatkaa aina 270 päivään. Nerokas idea! Viisumivaikeuksien vuoksi moni on lyhentänyt oleskeluaikaansa Thaimaassa. Toivottavasti ne ajat on pian mennyttä uuden suunnitelman myötä. Itse lähden heti puoleksi vuodeksi kun se onnistuu.
Hyviä uutisia viisumiasiaan!
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Niin se epäonnistunut phuketia koskeva malli on heitetty roskiin ja nyt uusi idea,hyvä idea sinällään ja helpotus mutta edelleen karanteeni säilyy ja parin viikon lomailija voi vaan odotella parempia aikoja
Eikös yhdellä rakkaalla ollut jo Phukettiin yhdeksästä asiakirjasta kahdeksan valmiina liikemiesmatkailuun, mutta taitaa vielä olla tila-automatkailemassa eteläeuroopan koronamaissa.
Idea tosin hyvä, mutta ei vaikuta rakkaiden palstamatkailuun pitkät viisumit.
Moni varmaan haluaisi olla pitkällä lomalla, kellä siihen aikaa on, mutta ajattelee sen tulevan liian kalliiksi. Mutta se on mahdollista pienemmälläkin budjetilla. Olen joskus tuota itsekin harjoittanut halvalla ja pitkään matkustelua. Monta puolen vuoden lomaa siellä sun täällä.
Annan pari vinkkiä edukkaaseen pitkään lomailuun. Ensinnäkin Vuokraa Suomen asuntosi siksi aikaa ja voit vuokrata myös autosi, jos sinulla on kelvollinen kulkupeli. Hyvissä ajoin sopimalla ja vuokrahinnat kohdilleen laittamalla se onnistuu kyllä.
Näin saat hyvää lomarahaa lisää ja rasitteet pois itseltäsi niiltä osin.
Pitkäaikainen vuokrasopimus Thaimaasta on edullinen. Kun on pitkään lomalla, ei ole tarvetta olla ihan keskustassa kalleimmilla paikoilla. Kolmeksi kuukaudeksi lohkeaa laitakaupungilta nykyaikainen kämppä kaikilla varusteilla parillasadalla eurolla kuukaudeksi. Kolme kuukautta 500 euroa.
Asunnoissa on pakastin ja keittiö, joten ei tarvi aina lähteä ulos syömään. Kuukauden syö hyvin 300 eurolla ja se sisältää jo juomatkin. Loppu rahankäyttö on sitten itsestä kiinni. Maan sisällä liikkuminen on lähes ilmaista. Rannat ja kämpän allasalueet ja kuntosalit ei maksa mitään extraa.
Kolme kuukautta mukavaa löhölomaa joka sisältää tasokkaan asumisen, ruokailut, juomat ja viihdettäkin ei kustanna kuin pari tonnia. Lennot ja muut kyydit päälle niin kolmella tonnilla olet helposti kolme kuukautta tropiikin auringossa. Jos saat Suomen kämpästäsi vuokratuloja vaikka 1500 euroa tuolta ajalta, niin lomasi ei enää maksanut itsellesi kuin toiset 1500. Se ei ole raha eikä mikään. Työtönkin voi heittää kolmen kuukauden reissun helposti.
Katsos täällähän asiaakin välillä ja huomaan ruokailun hinnan kerrankin olevan oikeellinen ilman jauhamista muovi- ja savilautasista, sekä ravintoloiden tasoista.
Juu mutta tuo kaveri ei väittänytkään syövänsä "Thaimaan kymmenen parhaimman ravintolan joukkoon kuuluvassa ravintolassa" kuten numeromies. Puhutaan eri asioista. Ihan ok syö thaikkulassa 120 patilla, mutta ei sellaista kukaan väitä Thaimaan parhaimmaksi ravintolaksi.
Paitsi bumba.
Onko sulla mitään muuta kuin numeromiesfobia päivittäin oireena?
Sä vaan puhut itsesi ristiin ihan jatkuvasti. Et saa millään päätettyä oletko Suomessa vai Thaimaassa, et tiedä oletko mies vai nainen, et tiedä oletko upporikas vai rutiköyhä, ikäsi vaihtelee, välillä on vaimo ja välillä mies, mutta yksi asia on selvää. Olet ihan hemmetin kateellinen henkilö ja se kateus johtuu siitä että oot pa ja yksin Suomessa kelan hoivissa.
Tässäkään ketjussa et tee mitään muuta kuin vittuilet ja vinoilet peläten suomimiesten matkustavan Thaimaahan. Millaista kuvittelet vastineen olevan tuolta pohjalta?
Siinähän sai lukea Pattayan rakkaan peruskohteliasta ulosantia.
tottahan tuossa oli.
Oman ulosantisi luet ilmeisesti Niuvan hyyskän seinältä
Kuules nasu, voit sinä kirjoittaa siniselläs, olet jo loppuun taputeltu.
Niin pitkään kun maassa vaaditaan kahden viikon karenssi, niin mistään suurista turismimassoista on turha kuvitella. Suurimmalla osalla matkaajista lomaa 2-4 vkoa, ja takaisin tullessa toiset kaksi viikkoa karenssia.
Toisekseen turistien pitäisi tietää aikataulu, milloin maa aukeaa, harvalla mahdollisuutta lähteä pitkälle lomalla noin vaan.
Mielenkiintoista seurata Thaimaan tilannetta, talous on sukeltanut todella pahasti, vienti sakkaa, baht on täysin yliarvostettu ja asuntokupla on todellisessa vaarassa puhjeta. Armeijan tekemä kaappaus on hyvinkin mahdollinen tämän vuoden aikana.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Taas kerran tuota negatiivisen pessimististä toiveajatteluasi että Thaimaalle kävisi huonosti. Miksi vihaat Thaimaata noin paljon vaikka kuvittelet asuvasi siellä edelleen? Todella omituista.
Oikeasti näyttää siltä että toiset aallot jää vaisuiksi ja rokotteita on useita viittä vaille valmiita.
Arvio on nyt että jo jouluksi saadaan täysi rähinä päälle ja uusilla pitkillä viisumeilla bileet jatkuu pitkään! Pitkääääääään!!!
Olen pahoillani ettet sinä ole niissä karkeloissa mukana.
Armeija on koko ajan vallassa maassa.
Nyt varmaan sekoitat minut johonkin muuhun kirjoittajaan, koska en ole usein kommentoinut tänne, ja takuulla en ole ikinä asunut Thaimaassa.
Olen viime vuosina matkaillut usein Thaimaahan, ja uteliaana ihmisenä haluan tietää enemmän maasta.
En siis todellakaan vihaa Thaimaata, enemmänkin säälin Thaimaalaisia, joilla ei ole tietoakaan tulevasta.
Kaikki kirjoittamani perustuu faktaan mitä tiedän.
Eli kerrataan mitä olen postannut ja mitä tiedän.
Thaimaan vienti on sakannut jo ennen virusta, 2019 Bahtin korkea kurssi on alkanut vaikuttamaan vientiin, mikä on hyvin yksipuolista, keskittyen kultaan, sokeriin, riisiin, kumiin ja autoihin, on muitakin, mutta ei mitään innovatiivista.
Globaalit markkinat tulevat viemään alkutuotantoa lähemmäs Eurooppaan, Amerikkaan ja Australiaan.
Kiinteistöjen hinnat verrattuna kansalaisten ostovoimaan ovat aivan epärealistiset, ja todellakin paikalliset ovat sijoittaneet rahojaan aina kasvaviin ja tähän asti tuottaviin kiinteistöihin.
Ja tavallisilla kansalaisilla on suuret lainat, hyvin pienet säästöt, n kolmellakymmenellä prosentilla työssäkäyvällä on noin 1000Bht tilillä.
Tästä kaikesta mielestäni tulee tapahtumaan juurikin mainitsemani devalvaatio, asuntokuplan puhkeaminen ja vallankaappaus.
Mitä tulee mahdolliseen rokotteeseen, niin sen valmistumiseen on vielä aikaa, ja vielä enemmän menee aikaa, että se saadaan kattavaksi mm Thaimaassa.
Toivon matkaavani Thaimaahan asap, mutta luulen pääseväni sinne vapaasti alkaen toisella neljänneksellä 2021, jos sittenkään...
Asiaa kirjoitat.
Google, häiriintynyt mielikuvitus ja viina siellä vaan puhuu. Hoivakodista käsin Helsingistä. Siksi hän on kovin urbaani nykyään ja kutsuu muita junteiksi.
Haluan+hieman+kommentoida+kirjoitustasi,+kun+näytät+olevan+uusi+kirjoittaja,+kaikki+mitä+kirjoitit+pitää+ainakin+päällisin+puolin+paikkaansa,+eilen+tai+toissapaivänä+tuli+uutinen+että+Toyota+vähentää+automallien+tuotantoa+sekä+väkeä+rajusti+tehtaillaan,+totta+on+myös+se+että+kurssi+on+yliarvostettu+ollut+vuosia+mutta+on+hieman+korjautunut+kun+bahtin+kurssi+vaikkapa+euroonnähden+on+heikentynyt+ja+on+tänään+37+hieman+ylikin.
Thaikkujen+talous+on+täysin+kuralla,+ollut+jo+vuosia...++velkaa+on+enemmän+kuin+kamelin+selkä+kestää+eikä+säästöjä+juurikaan+ole,+tämä+korona+pahentaa+olennaisesti+vielä+tilannetta.+joidenkin+arvioiden+60%+turismista+riippuvaisia+yrityksiä+on+nurin+vuoden+loppuun+mennessä,+pattayalla+80%+ja+tämö+aiheuttaa+valtavasti+työttömiä+lisää+joita+on+jo+muutenkin+paljon.
Täällä+oli+tämä+pitkän+viikonlopun+matkailulle+suunnattu+piristysruiske+to-ma+puhtaasti+maassa+olevien+voimin+tuotti+kohtuullisen+hyvän+tuloksen+,+koronan+pahasti+runtelemassa+matkailubusineksessa,+thaikut+ottivat+tosissaan+loman,+ja+matkustivat++vaikkapa+cha+amiin+jonne+eksyin+vaimoni+kanssa+kun+hieman+ajelimme+siellä+päin,+ihmisiä+oli+enemmän+kun+koskaan+olen+nähnyt+cha+am+beachilla,+alue+on+useita+kilometrejä+eikä+autollemme+oikein+löytynyt+paikkaa+mistään,+joskin+väkeä+oli+liikaa+minunkin+makuuni.
HHN+oli+myös+paljon+ihmisiä+liikkeellä,+mutta+huomattavasti+vähemmän+kuin+cha+amissa...
Luin+jostain+että+thaimaan+viranomaiset+yrittävät+hyvistä+tuloksista+johtuen+oppia+tästä,+lähes+kaikki+matkailualat+kiittivät,+jopa+huoltoasemat+koska+polttoaineen+kysyntä+nousi+huimasti,+joskaan+hinta+ei,+mikä+on+hyvä+asia.+huolta+kannetaan+nyt+siitä+että+kuka+keksisi+ratkaisun+siihen+että+matkailu+saataisiin+toimimaan+myös+viikolla+eikä+vain+viikonloppuna.
Tosin+ei+niin+hyvää+ettei+jotain+pahaakin,+ihmisiä+kuoli+tuona+aikana+liikenteessä+moninkertainen+määrä+normaaliin+viikonloppuun+nähden+ja+81+%+onnettomuuksista+johtui+joko+alkoholin+tai+liian+suuren+tilanne+nopeuden+takia.
Minä+en+ole+ihan+niin+pessimistinen+kuin+sinä+olet+thaimaan+tilanteesta,+kuin+sinä+olet+mutta+eihän+tämä+hyvälle+näytä,+se+on+tunnustettava...+
Katsotaan+saako+valtiovalta+päätökseen+asti+tuon+uuden+3x90+vrk+viisumiasian,+on+täysin+typerää+ajaa+terveet+maassa+olevat+ulkomaalaiset+ulos+maasta,+kuunlopussa,+kun+he+kuitenkin+tuovat+maahan+kovasti+haluttua+ulkomaan+valuuttaa,+näin+maassa+saisi+olla+vielä+maksimissaaan+270+vrk...+mutta+aika+valuu+hukkaan,+oikeastaan+enää+viikko+päättää+asiasta.
By+NumBall+HHN
No ja mutta nyt tuli niin paljon pelkkää(!?!) asiaa että huh, huh...
Olen lähes sanaton....
Yksi sana kuitenkin: Kiitos.
Vielä yksi huolestuttava uutinen, thaimaan valtio on varsin avokätisesti tukenut koranan takia vaikeuksiin joutuneita, summa ei ollut suuri mutta sitä jaettiin vähän kaikille jotka sitä anoivat, ne jotka maksavat veroja ei tarvinnut edes anoa, vaan 5000 baht tuli tilille automaattisesti, toinen erä olisi pitänyt tulla kesä heinäkuussa ei ole tullut kenellekään meidän tuttava piirissä vieläkään, nyt valtio ilmoitti että rahavarat on vähissä emme pysty maksamaan vammaisille emmekä eläkeläisille, vaan perheiden tehtävä on elättää heidät.
Tästä voi tulla paljon ongelmia kun perheetkin on valtaosin työttöminä, eikä kukaan saa mistään palkkatuloa, selvästi on lisääntynyt kaduilla hedelmiä ja erillaisten ruokaannosten myyjiä, kauhuissani mietin mitä tapahtuu kun kaikki pääomat on loppu, eikä ole enää varaa ostaa ruuan tarveaineita eikä hedelmiä myyntiä varten.
Perkele on virus aiheuttanut paljon tuhoa, vai onko se vain median tekemä kupla, joka pitää puhkaista ennenkuin se vetää maailman todella syvälle paskaan, ja se on jo suurelta osin vetänyt.
By NumBall HHN
Kirjoitat osatotuuksia paisutellen. Aina pitää miettiä myös että verrattuna mihin. US News ja Business insider valitsi Thaimaan vähiten koronasta kärsineeksi maaksi sekä taloudellisesti että terveydenhuollollisesti.
Toistasataa maata on siis enemmän kuralla kuin Thaimaa. Meillä ei ole täällä mitään hätää. Ihmiset käy normaalisti töissä ja mikään ei ole muuttunut. Tämä kun ei ole turistialue.
En ole kuullut mistään suuresta hädästä Pattayallakaan. Liikkuvia freelancereita ne duunarit on sielläkin aina ollut ja kyllä thaimaalainen aina elannon keksii. Valtio maksaa taas 15 miljoonalle työttömälle 3000 bahtia kuussa.
Ei täällä nälkään kuolla.
T 2010
Tämä+2010+ei+elä+todellisuutta,+vaan+omaa+mielipidettään+ja+tilastoja,+tutkimuksia,+eri+valtioiden+vertailuja,+sekä+ennen+kaikkea+mielipidettään.
Noilla+näkemyksillä+oleva+henkilö+ei+ole+thaimaassa,+eikä+tiedä+thaimaasta+muuta+kuin+kirjaviisauksia.
Miehen+asenne+kirjoitella+on+sitä+luokkaa+että+ole+kenenkään+toimesta+järkevää+hänen+kanssaan+aiheesta+mielipiteitä+vaihtaa.
Mies+on+kertonut+aiemmin+päivittäin+jopa+olevansa+yhteydessä+laajaan+joukkoon+eri+ammattikuntiin+kuuluviin+thaimaalaisiin+ja+mikäli+tuo+olisi+totta,+niin+mies+tietäisi+thaimaalaisten+tosiasiallisen+tilanteen.
Hän+myös+esiintyy+kiinteistösijoittajatietäväisenä+puhumattakaan+thaimaalaisesta+liiketoiminnasta,+mutta+hänen+mielipiteensä+kyseisistä+on+järjettömyyksiä+todellisuuden+ollen+täysin+käänteinen.
Mies+on+tuonut+itseään+julki+tällä+palstalla+vuosikausia+juttujen+muuttuen+äärilaidasta+toiseen+ja+takaisin+aina+hänen+kulloisenkin+alituiseen+muuttuvan+mielialan+mukaan+kerrankin+hänen+ollen+perustamassa+veljensä+kanssa+thaimaahan+maitotuotetehdasta+ja+toisella+kertaa+hän+on+osakkaan+pohjanmaalla+mielenhäiriöisten+hoitolaitoksessa.
Sen+jälkeen+kun+hän+saa+palautetta+tällä+palstalla+niin+hän+ryhtyy+anonyyminä+herjaamaan+häntä+kohtaan+kommenttia+antaneesta+ja+ylistämään+itseänsä,+kuten+tämäkin+kommentti+tulee+100+%:lla+varmuudella+aiheuttamaan.
Ihan+oikeesti+aikuisten+sellainen+mene+vaikka+ulos+hieman+tutkimaan+mitä+siellä+todella+tapahtuu,+katso+paljonko+kaupunki+kuva+on+muuttunut+puolessa+vuodessa,+paljonko+on+liiketilojen+ovia+säpissä,+out+of+business+myydään+tai+vuokrataan,+paljonko+on+tullut+ruanmyyjiä+kaduille,+hedelmän+myyjiä...+tuossa+muutama+otsikko..
1.+60%+of+tourism+businesses+in+Thailand+face+closure,+workforce’+income+slashed+by+47%.
2.+Thailand’s+Comptroller+General’s+Department+fails+to+provide+allowance+for+elderly+and+disabled+due+to+budget+shortage
Näitä+on+vaikka+kuinka+paljon+ja+lisää+tulee+joka+päivä,+mihin+hemmettiin+sijoitetaan+miljoonat+työttömät,+kun+ei+ole+mitään+sosiaaliturvaa...+rahat+kun+loppuu+ne+loppuu+säästöjä+ei+ole+kaikki+ei+voi+palata+kotikaupunkiinsa+ei+sielläkään+ole+mitään...+missä+helvetin+kuplassa+sinä+oikein+elät.
By+NumBall+HHN
HHN+on+keskustassa+enemmän+kodittomia+kuin+koskaan+aikaisemmin,+nukkuvat+kuka+missäkin,+Jossain+näin+myös+että+itsarit+on+lisääntyneet+huomattavasti+viime+kuukausien+aikana.
Tässä päivän huono uutinen, Condo market devastated by pandemic - Chinese can't pay for their properties, yli 10.000 kondoa on maksamatta...
By NumBall HHN
Mikä on kondo? Suomessa on menossa 100 tuhatta asuntoa vasaran alle ja samanverran uusia työttömiä. 30 tuhatta konkurssia tulossa Suomeen vuosittaisen kuuden tuhannen lisäksi.
Ole poju huoleti kyllä valtio potilaitaan huolen pitää. kun kerran sait hoitopaikan ei sinua pihalle laiteta, terveisiä kuopioon. Poju täällä Thaimaassa alkaa olla työttömiä yhtä paljon kuin suomessa väkeä.
Kuulostaa hyvältä, voisin vaikka lähteäkin, onhan tuolla Thaimaassa monta tuttua tyttöä joiden kanssa vaihdetaan messanger viestejä, ei tarttis yksin olla vaikka baarit olisikin kiinni.