yli 1 000 extrapoliisia kaupunkiin, vaikka poliisi kielsi Paludanin koraanin poltot Tukholman alueella(tosin niitä on jo palanut).
Koska Paludan on ilmoittanut, että koraaneja tullaan polttamaan joka tapauksessa, kuten Malmössäkin, niin poliisi varautuu mellakoihin. Tapahtuma on määritelty Ruotsin poliisilain mukaan ”erityiseksi tapahtumaksi” ja kaupunkiin on hälytetty yli 1 000 extrapoliisia. Joukossa poliisien erikoisjoukkoja, erilaisia iskuryhmiä ja mellakajoukkoja. Koska Järvan(Rinkeby,Tensta,Hjulsta) alueella ei ole poliisin putkatiloja, niin Sollentunaan on avattu muutaman vuoden kiinniollut vanha putka, joka on laitettu täyteen valmiuteen.
Sollentunassa on pahamaineinen Malmvägen(katu), jossa tuli muutama vuosi asuttua 1990-luvun alussa. Paikka oli jo silloin väärällään muslimeita Lähi-Idästä, kun tänne alkoi vasta tulla ensimmäisiä somaleita.
Tukholman poliisi valmistautuu viikonlopun mellakkaan
26
60
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä tahansa kirjoja saa polttaa, kunhan ne ovat omia eivätkä sytytä samalla autoja ja taloja, kuten vajaapääapinoilla on tapana.
- Anonyymi
Persut tulee kalliiksi yhteiskunnalle kaikkialla.
- Anonyymi
Eiköhän ne somessa taas tappamisella uhkaile.
- Anonyymi
Toivottavasti muutama Koraninpolttaja saa kipeää ja vakavasti.
- Anonyymi
Miksi sellaista toivot??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sellaista toivot??
No katos kun tuo on fanaattinen vassarisuvakki.
- Anonyymi
Kaikkien koraanin polttamisesta hermostuvien tulee saada sellaista lääkettä, että sen jälkeen ei mikään enää tee kipeää.
- Anonyymi
Kaikkien suurmoskeijasta ja kelagoldista hermostuvien tulee myös saada Pancuronium bromide ruiske hihaan.
- Anonyymi
miksi sinne lisää poliiseja haalittu kunneivät kuitenkaan mitään saa tehdä
- Anonyymi
Missä islam , siellä isot ongelmat kaikessa.
- Anonyymi
Tässä se taas nähdään, kuinka suvaitsevaisia nämä suvaitsevaiseksi itseään kehuvat ovat.
Ei saisi edes omaa kirjaansa polttaa heidän mielestään. - Anonyymi
poliiseja vituttaa matut. muutama koraani tuleen on huva konsti saada mellakkaa.
10/10 - Anonyymi
Kaikki ääripäät ovat sairaita
- Anonyymi
Jos yhden kirjan polttaminen on yhtä isosti paha teko kuin siitä villiintyneen joukon riehuminen, niin eihän tuon riehujajoukon tekoihin vastaaminen vastaavalla voimalla olisi enää mikään teon pahentuminen.
- Anonyymi
Hommaan tarvitaan siivousautoja niin kuin elokuvassa Soylent green
https://www.youtube.com/watch?v=6Z2txLk0ybo
Toki sillä erolla että nykytekniikalla niistä saa paljon tehokkaampia. - Anonyymi
Tukholman alueen mullahit sekoavat aivan täysin, kun koraanit ottavat tulta. Sen jälkeen vuorossa on apinoiden autojenpolttotalkoot. Kuinkahan monta sataa/tuhatta autoa ruotsissa palaa yhden yön aikana? Toivottavasti joku saa väsätyksi vähintään HD-livestriimiä tapahtuvasta.
- Anonyymi
Eiköhän livekuvaa saada, jos mellakoita tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän livekuvaa saada, jos mellakoita tulee.
Kuka siellä henkensä kaupalla uskaltaa kuvata, mutta jos uskaltaa niin postatkaa linkkejä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka siellä henkensä kaupalla uskaltaa kuvata, mutta jos uskaltaa niin postatkaa linkkejä
Oli niitä pätkiä Malmönkin mellakoista.
Loisivat musutkin saa liikkeelle kun polttaa satukirjan.
Mitä mieltä? =)- Anonyymi
Miksi polttaa kirja, jota kukaan ei ole luksenut. Siitä vielä mellakoimaan. Jari Tervon Koljatti odottaa minulla polttamista. en ole vieläkään kehdannut moiseen toimeen ryhtyä.
- Anonyymi
Miksei koko vitun Tuhkolmaa voi polttaa ydinpommilla maan tasalle?
Problem SOLVED! - Anonyymi
Ongelmana on ilmeisesti se, että koraania ei ole poltettu tarpeeksi usein. Kristityt ovat tottuneet raamantunpolttajaisiin eikä siitä mellakoida. Islaminuskoisilla on tuo totutteluvaihe vasta käynnissä. Kun aikaa kuluu ja provokaatio toistuu se lakkaa olemasta mellakoinnin aihe. Tekijällä on ilmeisesti tavoitteenaan siedätyshoito ja tuolla tavoin saada primitiivireaktiota laimenemaan.
Siedätyshoito ei tule onnistumaan yhden ihmisen toimintana. Sen seurauksena tuo yksi ihminen jossakin vaiheessa kuolee. Tuollainen hanke edellyttäisi laajempaa osanottoa, jossa olisi vaikeaa ottaa ketään yksittäistä erityiseksi kohteeksi.- Anonyymi
Tuossa on perää.
- Anonyymi
Siellä on sadetta, miekkari peruttu!
- Anonyymi
Koko nykyinen Ruotsi ja etenkin kantaruotsalaiset ovat ylikylläisen tyhmiä vain kääntääkseen toista poskeaan musujen mellakoinnille . Tätä samaa skeidaa jatkuu ruotsissa vuodesta toiseen ja myös kauas tulevaisuuteen. Tanska on jo muuttanut kurssiaan maturötöstelijöiden suhteen, mutta ruotsissa samasta asiasta ei uskalleta edes puhua saati kuiskailla.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951136Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617