Poliittisessa historiassa punamultakausi ajoittuu vuosiin 1966-1987

Näinä vuosina Suomessa istui 15 hallitusta, joissa kymmenessä keskusta ja sosialidemokraatit muodostivat hallituksen rungon. Keskustalaisista pääministereinä vaikuttivat sellaiset nimet kuin Ahti Karjalainen ja Martti Miettunen, sosiaalidemokraateista Rafael Paasio, Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa.
Niin kauan kuin keskusta on mukana tässä hallituksessa, En kutsu tätä punavihreäksi hallitukseksi. Punamulta 2020-luvulla: ”Multaan sisältyy omistaminen: oma tupa ja perunamaa -ajattelu. Oma tupa voi olla yksiö Helsingin lähiössä. Punamulta on Suomessa paljon muutakin kuin yleisin vanhojen mökkien väri. Se on yhden merkittävän aikakauden henki ja nimitys.

Oulun puoluekokouksessa Iltalehti kysyi Saarikolta, muodostuuko Marin-Saarikko-akselista hallituksen voimakaksikko.
– Jos se on minusta kiinni, kyllä muodostuu, Saarikko painotti.
Istuttuaan viisi päivää pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen johtoviisikossa Saarikko on edelleen samaa mieltä: hän pyrkii rakentamaan itsensä ja pääministerin yhteistyöstä hallituksen koossapitävän voiman.
– Se ei synny sanomalla niin. Se syntyy luottamuksesta hallituskumppaneiden välillä ja siitä, että on riittävästi yhteisiä nimittäjiä.

Keskustan puheenjohtajana Saarikko määrittelee, mitä on hallituksen ”multa” 2020-luvulla. ”Punaiset vastatkoon omasta puolestaan”, hän tuumaa.
– Multa on juurevuutta ja juurien tunnistamista. Se on isänmaallisuutta. Keskusta on ainut Suomessa syntynyt suuri liike, aitosuomalainen puolue, Made in Finland -keskusta. Se on iso osa multaa. sosialidemokraatit ja kokoomus ovat historialliselta perustaltaan samankaltaisia luokkapuolueita kuin niiden sisarpuolueet monissa maissa. Timo Soinin perustama perussuomalainen puolue oli kansallisesti omaleimainen protestiliike, mutta Jussi Halla-ahon johdolla perussuomalaiset on tullut osaksi yleiseurooppalaista maahanmuuttovastaista liikettä.
– Multaan liittyy vahva tausta talonpoikaisuudesta. Keskusta edelleen puolustaa suomalaista ruokaa. Tässä ajassa multa sanoittuu metsien ja peltojen kautta omavaraisuutena ja Suomen huoltovarmuutena.

Jännite hallituspohjan punaisen välillä syntyy siitä, että Saarikon johdolla keskusta aikoo ajaa omistavan luokan etua.
– Multaan sisältyy omistaminen: oma tupa ja perunamaa -ajattelu. Oma tupa voi olla yksiö Helsingin lähiössä. Oikeus omistamiseen ja kotimaisen omistajuuden puolustaminen – olipa kyse yrittäjyydestä tai yksilöistä – ovat keskustalaisuutta, Saarikko tähdentää.
Saarikon mielestä multa on suomalaisen työn ja yrittäjyyden puolustamista, työnteon arvostamista.
– Kyllähän mullasta tulee mieleen ajatus ahkeruudesta ja omatoimisuudesta ja paikkansa lunastamisesta omalla työllään, hän kertoo poliittisesta linjastaan.

Pääministeri Marinia pidetään aatteellisena vasemmistolaisena. Marin ja edellinen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ovat vieneet perinteistä työväenpuoluetta vasemmalle.

Saarikko lähettääkin omilleen ja kaikille politiikkaa seuraaville viestin: ilmeisiä eroavaisuuksia oleellisempaa on arvioida sitä, mistä voisi löytyä keskustalle ja SDP:lle yhteinen nimittäjä.

Johtoviisikon tulokas kertoo puhuneensa asiasta kuluneella viikolla Marinin kanssa.

–Olemme tästä keskustelleet pääministerin kanssa. Minusta yhteiset nimittäjät ovat ennen kaikkea suomalainen työ jaNäinä vuosina Suomessa ist koko Suomen voimavarat. Nämä ovat ne asiat, jotka myös perinteisesti ovat meitä yhdistäneet. Työ on Suomessa pienyrittäjyyttä, maanviljelyä ja duunarina olemista ja kaikkea siltä väliltä, Saarikko arvioi.

Keskustan puheenjohtaja painottaa, että hänen mielestään keskustalaisten paikka on nyt hallituksessa – ei arpomassa ollako vai eikö olla.
– Poikkeuksellisen paljon koen, että keskustalla on tässä hallituksessa sosialidemokraattien kanssa helppo hengittää koko Suomen puolustamisen näkökulmansa kanssa. OlNäemme yhteistyöpolun alussa. Olen toiveikas, että tällainen yhteys meidän ja sosialidemokraattien välillä voisi syntyä.

Saarikon mukaan edellä kerrottu ei tarkoita sitä, että keskusta tinkisi omista ydintavoitteistaan. Hän toivoo, että keskustalaiset lujittavat yhteistä liimapintaa SDP:n kanssa ja ovat samalla ”reilun itsetuntoisia omien tavoitteidensa kanssa”.
Ei ole sattumaa, että Saarikko ei puhu ensimmäisenä keskustan ja vihreiden välisestä liimasta.
Jännite vihreiden kanssa

Saarikon nousu puoluejohtajaksi ja päivänpolitiikan eturiviin lisää poliittisen puheen avoimuutta. Hän suhtautuu keskustan ja vihreiden väliseen kissanhännänvetoon arkisesti.
– Suhteemme ympäristöön on erilainen kuin vihreillä. Molemmille meille ympäristö on tärkeä, mutta lähestymistapamme eroavat. Näitä ennakkoluuloja ei hälvennetä väittämällä, että näin ei olisi. Meillä on keskustaväessä huolia hallituksen mielikuvasta ja myös konkreettisista teoista. Niin kauan kuin noudatetaan hallitusohjelmaa, jossa sanat ovat kultavaa’alla punnittuja vaikkapa suhteessa elinkeinoihin, pärjäämme kyllä vihreiden kanssa. Edelleen haluan korostaa, että tämä on keskustaväelle myös itsetunnon kohotuksen paikka.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus !
      Kukaan täällä ei ole vertainen Yliväpeli Orhoselle.

    • Anonyymi

      Orhonen tietomiehiä !

      • Anonyymi

        Hyvä diaknoosi.


    • Anonyymi

      Ettei sinun tarvitsisi enää neljättä kertaa itsellesi vastata, laitan kehotuksen: Pidä linjasi Orhonen. Laita vain muualta lainaamaasi niin viestisi ovat helpommin luettavia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2981
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      1709
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1260
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe