Näin jälkeenpäin ajateltuna suosittelen mielummin kaikkea muuta kun psykiatriaa. Ensinnäkin psykiatriasta on tullut lääketieteen kyseenalainen rahasampo. Luulisi että ensin käytetään lääkkeettömät keinot esim. terapia, puhuminen jne. Mutta ei, lääkkeitä suorastaan tuputetaan. Potilas tulee kertomaan lääkkeen sivuvaikutuksista. Ei, lääkettä ei lopeteta vaan määrätään lisää lääkkeitä ja saat uusia diagnooseja. Todellakin, jos sinua sitten kohtaa fyysinen vaiva. Lääkäri avaa tietosi ja kas kummaa! Päässäsihän se vaiva onkin! Ei tarvetta tutkia. Ai miten ihanaa kun sinulle puhutaan kuin vajaa-älyiselle tai lapselle. Käyt psykiatrisella hoitajalla juttelemassa niitä näitä. Hän kirjaa kuinka olen ikäiseni näköinen tai mahdollisesti vanhemman/nuoremman. Onko olemukseni siisti tai epäsiisti..Valitan lääkkeen sivuoireista ja olen kriittinen lääkkeitä kohtaan. Sairaudentunnoton!! tai ehkä lääkekielteinen. Mitä siis teet kun hoidon ehto on lääkitys ja haluaisit terapiaa... Niinku häh! sanon minä.
Psykiatriaan uskominen elämäni pahimpia virheitä
Anonyymi
40159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
terapiaistunnot tyyliin dr now "hengenvaarallisesti lihava". Terapoitsijoilla on aina pakonomainen tarve saada potilas avautumaan lapsuuden traumasta josta aiheutuu pakonomainen ylensyöminen ja lihominen. Toisaalta. Monella ihmisellä on ollut lapsuudessa koviakin juttuja, mutta ei heistä välttämättä superlihavia ole tullut.
Komppaan aloittajaa... En tiennyt, että psykiatriset sairaanhoitajat kirjoittavat noin älyttömiä, kuin mitä kerroit...? Mikähän noidenkin keskustelujen tarkoitus on, voiko niillä kukaan kuntoutua jos on elämässä vaikeaa...?
Madinfinland
Ihmiskuva psykiatriassa ja klubitalomallissa
Psykiatrisen haastattelun päämääränä nähdään “kuvata potilaan psykiatriset ongelmat ja asettaa diagnoosi”, mutta potilaan tilan ja sitä selittävien tekijöiden tarkastelua ei nähdä erityisen tärkeäksi (Lönnqvist 2013, 32-33). Potilaan tunteiden ymmärtämiselle eli empatialle puolestaan ei aseteta painoarvoa, koska juuri potilaan tunteet ovat psykiatrisen teorian mukaan sitä “psykopatologiaa”, jota psykiatrin on määrä potilaassa objektiivisesti havainnoida. Lisäksi psykiatreja evästetään potilaskohtaamiseen siten, että “haastattelutilanteessa asiantuntijan rationaalisuuden ja potilaan irrationaalisuuden tulisi löytää toisensa”, ja asiantuntijan tulisi saattaa potilas “vapaaehtoisesti hoitomyönteiseksi” (Lönnqvist 2013, 37-38).
Yhteenvetona voisi todeta, että psykiatriassa potilaat tulkitaan jo vastaanotolle saapuessaan kategorisesti poikkeavina yksilöinä, joiden omituiset kognitiiviset prosessit selittyvät jopa suurimmaksi osaksi osin virheellisillä geeneillä. Esimerkiksi skitsofrenian arvellaan mahdollisesti olevan “ihmisen ainutlaatuisen hermostollisen rakenteen hinta” (Isohanni ym. 2013, 70). Koska psykiatrin asiantuntemukseen katsotaan kuuluvan lähinnä diagnoosin asettamien ja potilaan lääkitseminen, niin terapeuttiset interventiot jäävät muille toimijoille, kuten klubitaloille.
Mä olen myös nähnyt joitain psykiatrin tekstejä omista käynneistäni.
Katsovat tosiaan vaatetuksen ( jopa väreihin kiinnittävät huomiota ) sekä ulkoisen olemuksen, huomioivat miten ottaa kontaktin, onko keskustelussa johdonmukainen, onko iloinen vai ei, onko puhelias vai hiljainen, jne...
Kaikkea sellaista mitä ei edes itse osaa ajatella miten tarkkailevat vastaanotolla, tai ei nyt varsinaisesti tarkkaile mutta arvioivat yleiskuvaa.
Uskoin itsekin aikoinaan psykiatriaan ja kävi miten kävi, en ole menneistä katkera koska se ei enää auta mitään ja on helpompi olla ja elää kun ei mieti menneitä, ainakaan liikaa.
Opitko ainakin millainen on tervejärkinen pukeutuminen?Olisi ikävä joutua psykiatriselle tarkkailuun vain koska tuli laitettua vääränlainen takki päälle lääkäri käynnille.
Eikö tuollainen tarkkailu tunnu pahalta... ja jos noita tekstejä luetaan muuallakin lääkärissä, esim. terveyskeskuksessa...? Minusta tuntuisi varmaan aika nololta... Ja jos ne ovat vain kyseisen psykiatrin tai hoitajan omia mielipiteitä. Entä jos kertoo jotain omasta
elämästään, vaikka perheasioita, kirjoitetaanko nekin? Jos on joku paha kriisi, miten siitä voi puhuakaan hoitajalle jos ei ole mitään yksityisyyden suojaa.
Käyvätkö ihmiset ihan tosissaan puhumassa asioitaan noissa paikoissa...? Vai hakemassa vaan lääkereseptin masennukseen tms. Tämän jälkimmäisen ymmärrän oikeastaan vähän paremmin vaikken lääkkeitä kannatakkaan.
Ei ne sitä kommentoikaan suoraan onko oikean- vai vääränlainen vaatetus, katsovat siisteyden, värit kuvastavat usein mielialaa, näin väitetään.
Masentunut pukeutuu useammin tummiin vaatteisiin kun taas pirteä ja iloinen ihminen pukeutuu värikkäämmin.
Tosin ei sekään aina totuutta kerro, ihmisillä on erilaisia värimakuja ja tykkäävät tietyn värisistä vaatteista.
Tarkkailtavana oleminen ei ole ikinä kivaa, missään, mutta silloin kun on parempi itsetunto niin ei siitä silloin niin välitä.
Masennuksen ja ahdistuksen hetkellä ihminen ei omaa kaikkein parasta itsetuntoa.
Ne lääkärit myös seuraavat onko potilas hermostunut vai rauhallisempi.
Ihan hullua loppujen lopuksi ajatella missä " syynissä " sitä on, ja miksi se kaikki on mukamas niin tärkeää. Kuitenkin eri yksilöt käyttäytyvät tilanteissa eri tavalla.
Tekstit ovat kyllä nähtävissä terveystiedoista muillekin lääkäreille jos ei ole tehnyt mitään kieltoja kuka saa nähdä ja kuka ei.
Kuitenkaan muut kuin hoitava lääkäri ei niitä saisi katsoa ilman pätevää syytä liittyen hoitoon.
Mitkään Omakannan kiellot eivät estä julkisessa terveydenhuollossa lukemasta psykiatrian tekstejä! Vain jos muuttaa toiseen sh-piiriin tai menee yksityiselle voi estää jonkun tekstin näkymisen. Ja terveydenhuollossa kyllä aika usein tosiaan luetaan psykiatrian käyntien merkintöjä, muuallakin kuin psykiatriassa. Yleislääkärit lukevat, fysioterapeutit, olen kuullut hammaslääkärinkin joskus lukeneen erään henkilön psykiatriantekstejä. Joten tietäkää tämä, mitään yksityisyyttä ei ole.
Onko se siis jonkun mielestä joku mielenterveyden tunnusmerkki, ettei välitä mitä itsestä kirjoitetaan? Pitääkö sekin nähdä sairautena, että loukkaantuu siitä että omia tietoja levitellään, ja että joku tarkkailee ulkonäköäsi ja olemustasi, ja lausuu niistä omia arvelujaan? Yhtä hyvin voi olla niin, että ihminen jolla on hyvä itsetunto ei siedä moista.
Eräällä ystävälläni oli aviokriisi ja hän meni purkamaan sitä psykologille. Myöhemmin hän luki mitä hänestä oli kirjoitettu, ja järkyttyi niin että ei meinannut selvitä siitä ollenkaan. Niin paljon väärinkäsitystä ensinnäkin, ja muistivirheitä, ja hyvin yksityisiä asioita oli merkitty ylös mitä hän ei missään nimessä ollut tarkoittanut kertoa kuin kyseiselle psykologille. Ja kun hän otti lokitiedot siitä ketkä olivat niitä merkintöjä lukeneet, niin siellä oli vaikka ketä, lääkäri ja joku terveydenhoitaja. Eikä siis ollut mitenkään kiellettyä lukea niitä. Hän ei mahtanut tapahtuneelle enää mitään, ja sanoo, että se oli hänelle hyvin vaikea asia, ja luottamus terveydenhuoltoon meni siinä tietysti.
No anteeksi nyt kauheasti, en tarkoittanut asiaa sillä tavalla että olisi jokin mielenterveyden tai sairauden tunnusmerkki.
Jos joku lausuu arvelujaan tarkkailun tuloksena niin eihän se ole sen tarkkailtavana olleen ihmisen vika.
Ymmärrän myös sen että jotkut ovat herkempiä loukkaantumaan kuin jotkut toiset.
Ei se ole asiakkaan vika jos ammattilainen tekee vääränlaisia kirjauksia muistivirheineen tai väärinkäsityksineen.
Tekikö tämä sinun ystäväsi mitään kyselyä, selvitystä siitä ketkä niitä tietoja olivat lukeneet koska se ei ole sallittua silloin jos se ei kuulu hoitoon millään tavalla, eli hoitavalla lääkärillä on ainoastaan oikeus katsoa tekstejä jos se on tarpeellista.
Tuollaisesta asiasta voi ihan hyvin tehdä ilmoituksen ylemmälle taholle.
Yleensäkin kun menee minne vain terveydenhuollon yksikköön tai jonkinlaiselle vastaanotolle niin pitäisi tajuta se että kirjoittavat ylös asioita.
Se on tottakai kurjaa sitten kun itsellä ei ole mitään tietoa kirjoitetusta tekstistä ja siinä vaiheessa jos sen jälkikäteen näkee niin on myöhäistä enää mennä oikaisemaan.
Mutta huomauttaa voi aina ja kannattaakin.
Epäkohtia ei ikinä tulla korjaamaan etenkään silloin jos kukaan ei koskaan puutu niihin.
Ei tarvitse pyytää anteeksi, ajattelin vaan, että ehkä jotkut hoitotyöntekijät saattavat ajatella, että jos joku heidän kirjoituksista kärsii/loukkaantuu, siinä ihmisessä on vikaa. Tietenkin, kun on potilas... Kuinkahan moni edes uskaltaa sanoa ääneen, että itsestä tehdyt kirjoitukset loukkaavat... Helpompi kai vaan selittää itselleen, että olen hölmö jos näin "pienestä" loukkaannun, ja että mulla on varmaan vaan huono itsetunto tms. Jos olisin sellainen kuin pitää, en loukkaantuisi. Enkä muutenkaan ihmettelisi kaikkea. - Tällaista oman itsensä kusetusta voisi ehkä kaikenkaikkiaan pitää psykiatrian ns. gaslighttaamisen tuloksena?
"Tekikö tämä sinun ystäväsi mitään kyselyä, selvitystä siitä ketkä niitä tietoja olivat lukeneet koska se ei ole sallittua silloin jos se ei kuulu hoitoon millään tavalla, eli hoitavalla lääkärillä on ainoastaan oikeus katsoa tekstejä jos se on tarpeellista."
Voivoi, luuletko että tosiaan on kiellettyä, tai ettei olisi hyväksyttävää, katsoa niitä tekstejä missä vain terveydenhuollossa. Siis, ystäväni on tarkka näissä asioissa ja hyvä ottamaan selvää ja valittamaankin jos on tarpeen. Hänelle vastattiin, että kaikki psykologinmerkintöjen katselu on normaalia käytäntöä, ja se on ns. kokonaisvaltaista hoitoa. Täysin asiaankuuluvaa.
Ystäväni oli ehkä poikkeus siinä mielessä, että otti lokit saadakseen tietää ketkä hänen tietojaan ovat lukenet. Yleensähän potilaat luottavat siihen miten heitä rauhoitellaan, ettei niitä muka saa kukaan asiaankuulumaton lukea jne. Siis kyllä saa lukea, kuka tahansa joka potilasta hoitaa, ja se kaikki katsotaan kuuluvan osaksi hoitoa.
On totta ettei moni uskalla sanoa ääneen loukkaavista tai muuten virheellisistä teksteistä.
Sen takia juuri kirjoitin että niihin pitäisi puuttua enemmän ja sanoa ääneen että tällaiset vääryydet tulisi edes jossain vaiheessa korjatuksi.
Hoitotahon puoleltakin oltaisiin kirjoittamisten kanssa varovaisempia jos tulisi tarpeeksi tietoisuuteen kaikkien virheiden ja vääryyksien määrä.
Itse olen muutaman kerran huomauttanut aivan suoraan harhaanjohtavista ja vääristä teksteistä, sekä somaattisella että psykiatrian puolella.
Ei tekstejä millään tavalla muutettu mutta tulipahan itselleni parempi olo kun sain sanoa mielipiteeni etten ollut tyytyväinen kirjoituksiin. ( myös kirjoittaneet henkilöt saivat pienen " näpäyksen " . )
Kerran oli jopa tilanne kun pakkohoidon takia meni hallinto-oikeuteen lääkäreiden lausuntoja joissa oli muutamia epäkohtia ja sain tilaisuuden oikaisuun. Mieltä lämmitti kun minuakin kerrankin uskottiin.
Se on ongelma teksteissä, olivat ne millaisia tahansa, koska muutkin niitä lukevat ja saavat sitten väärän kuvan/käsityksen jos niissä on väärää tai valheellista tietoa.
Ja joka kertahan se on asiakkaalta/potilaalta pois siitä syystä että teksteihin sokeasti uskotaan ja luotetaan.
Pukeudun suruhuntuun ja puku on musta #vai miten se meni#
Kieltämättä iljettää käydä vastaanotolla enää. Normaalia että asiat joista halusin nimenomaan mainita jätetään kirjaamatta. Ja hoitaja kertoo taas oman näkemyksensä joka on usein myös väärin ymmärretty tai tulkittu.
Tekstejä voi pyytää nähtäväksi itselleenkin, se on ihan sallittua.
Jos tai kun näkee jotain mikä ei pidä paikkaansa niin siitä voi mainita.
Ehkä eivät korjaa väärää mutta tajuavat kirjoittaa jatkossa oikein.
Koko järjestelmä on vähän niinkuin rikkonainen puhelin...
Juuri näin, eikä se koske pelkästään psykiatriaa.
Julkisella puolella koko terveydenhuolto on hajalla ja levällään joka puolelle.
Paras kuvaus ikinä. Aina joutuu uudelle lääkärille ja kaikki pitää taas aloittaa lusta. Tai on leikattu koko osasto kaupungin toimesta pois ja pitää löytää mistä saa taas apua.
Sitten kun vihdoin saa lähetteen, niin se häviää ainakin kerran järjestelmässä ja sinut pitää laittaa uudestaan jonoon.
Ihan kuin tarkoituksella valtio ja kaupungit kiusaisivat heikompia niin kukaan ei edes yritä hakea apua vaan mieluummin hirttää itsensä. Vai johtuukohan siitä, että vanhat poliitikot saa hyvät rahat noista yksityisistä terveydenhoito firmoista ja sellainen, jolla ei ole varaa maksaa heille lisää rahaa on arvoton kansalainen.
Psykiatriassa ei sinällään ole vikaa, mutta sinne pääsee oikeasti liian helposti sellaisia ihmisiä joiden ei siellä pitäisi olla. Ja kun on systeemi joka ei hyväksy sitä, että kaikkiin oireisiin vain ei ole diagnoosia ja parannusta niin vaikea hyväkään psykiatrian henkilöstön tehdä mitään.
On myös todella tarkkaa mihin psykoterapeutti on erikoistunut, sen pitää mennä yksi yhteen oireiden kanssa ja monesti ei vain mene. Etenkin jos omatoimisesti varaa yksityiseltä ajan, niin vaikea valita mikä on se sinulle soveltuva osaaminen.
Tosi paljon tarvitsee kokeilla eri lääkkeitä ja nykyajan systeemi antaa huonosti aikaa tai mahdollisuuksia lääkkeiden rinnalla myös kunnolliseen terapiahoitoon. Tai jos ei ole olemassa toimivia lääkkeitä niin ei siltikään ole mahdollisuutta siihen terapiaan vaan aina pitäisi olla jokin lääkitys.
Mutta myös potilaille pitäisi tuoda paremmin ilmi, että lääkkeiden vaikutuksessa kestää ja niitä saattaa joutua muuttamaan. Moni potilas ei tahdo jaksa sitä rumbaa, eikä auta, että nykyään joka kerta vaihtuu lääkäritkin ja harvoin pysyy sama niin kaikki pitää aina aloittaa uudestaan. Pitäisi pysyä samat tyypit niin tiedetään paremmin, että mitä on kokeiltu, missä mennään ja mikä toimii tai ei toimi.
Psykiatria on ala mistä aina leikataan pois ja sitten sanotaan, että johtuu psykiatriasta. Ei. Suurimmat ongelmat johtuu systeemistä joka ei anna oikeaa mahdollisuutta, henkilöstöä ja aikaa psykiatrisiin hoitoihin.
On osaaja pulastakin kiinni, mutta ei niitä yhtään sen enempää palkattaisi vaikka olisikin lisää osaajia. Varmasti esim. päivystyksiin löytyisi enemmän osaajia kuin yksi mielenterveyshoitaja.
Tai varmasti poliisilaitoksilla olisi tarvetta vähintään sille yhdelle mielenterveyshoitajalle tarkistamaan ja valvomaan kiinniotettuja, tai joa niitä poliiseja.
Mutta sen sijaan, että asiaa autettaisiin ja rakennettaisiin paremmaksi, leikataan koko aika vain pois psykiatrian tukemisesta ja toimivuuden valvomisesta. Monet osaajat sitten lähtevät ulkomaille tekemään töitänsä tai ovat töissä johon heidän taitonsa eivät sovellu.
Tanäkin vuonna kaupungit leikkasivat mielenterveyspalveluita usesati, mutta piti saada heidän mielenterveys- ja kriisityöntekijänsä töihin muualle, koska sopimukset niin vaatii. Kyllä heille töitä löytyi, mutta koska he ovat hoitajia perusoppinnoiltaan niin osaamisen suhteen ne työt eivät menneet ihan kohdilleen. Esim. Pitkä ammattitaito kriiskeskustyöntekijänä sai siirron vammaishoitoon.
Mie tiedän, että on vaikea sairaana nähdä sitä lääkäriä ja hoitajaa pidemmälle, mutta monesti ne ongelmat johtuu ihan jostain paljon isommasta kuin suoraan heitä tai heidän ammatistaan.
Ja siis kunnollinen psykiatria on sellaista mikä muokkautuu tiedon myötä. Edelleen monet vanhoolliset psykiatrit menee näillä lapsuudentrauma menetelmillä, vaikka ihminen on vuosien kokonaisuus. Joillain se on lapsuudentrauma, mutta toisilla ei. Vanhaan oppiin kiinni jääneet aina syyttää sitä lapsuutta kaikesta.
Psykiatrit ja psykoterapeutit, jotka on enemmän ihmisten kanssa tekemisissä ja eritilanteissa usein ovat kehittyneet tässä paremmin. Siitä huolimatta paras ammattitaito on kriisikeskustyöntekijöillä, olkoot vaikka alhaisemmat oppinnot. He joutuvat usein kohtaamaan niin erilaisia ihmisiä, että tietävät muokata osaamistaan ihmisen sekä tilanteen mukaan.
Huonoiten kehittyvät ylemmän tason psykoterapeutit, he tukeutuvat liikaan pitkään ja vanhentuneeseen koulutukseensa. Heidän tiettyihin vaivoihin erikoistumisella on haittansa ja hyötynsä, riippuu ihan kuinka avoin on päivittämään omaa tietouttaan, koska heille tulee harvoin tilanteita missä sitä vaaditaan.
Nykyään uudemmat psykoterapeutit osaa paremmin hommansa, ja joskus kannattaa mennä sen takia alemman tason terapeutille, koska heidän toiminta tavat saattavat sopia sinulle paremmin kuin ylemmäntason terapeutin.
Mutta tämä koskee silloin jos sinulla on mitään valinnan varaa tai mahdollisuuksia päättää, monesti se ei ole mahdollista tässä systeemissä missä elämme, vaikka saisit tukea yksityiseen hoitoon niin ne aina pitää mennä diagnoosien ja niihin erikoistuneiden psykoterapeuttien mukaan eikä saa etsiä määrättyjen rajojen ulkopuolelta.
Psykiatria todellakin on ongelman ydin, psykiatriaa ja psykiatrisia hoitoja ei tarvita ollenkaan.Psykiatria perustuu diagnooseihin, lääkkeisiin ja tietysti pakkoon.Terapiat ja muut psykososiaaliset keinot eivät kuulu psykiatriaan eikä niihin psykiatreja tarvita.
Avoimen dialogin mallissa vältetään diagnosointia ja lääkkeitä sekä kunnioitetaan potilaan tahtoa, tulokset ovat parhaita suomessa ja kustannukset pienemmät kuin perinteisessä psykiatrisessa mallissa.
Ihan hyvä tuo maininta kriisityöntekijöistä mutta heillä on ihan eri tilanne kohdata ihminen koska he kohtaavat kriisissä, eli akuutissa tilanteessa kun jokin on mennyt pieleen tai on tapahtunut jotain ikävää.
Toki kaikki arvostus heille, ovat tärkeässä asemassa ja yleensä osaavat työnsä.
Kuitenkin psykiatrian puoli alkaa toimia myöhemmässä vaiheessa, ihmisellä on jo kauemmin ollut jokin tilanne päällä, olkoon sitten kriisin seurausta tai jotain muuta.
Jotain joka on ollut ongelmana jo pitkään.
Kriisityössä tavataan ihmiset juuri sillä hetkellä kun he ovat haavoittuvimmillaan ja se jos mikä vaatii rautaista osaamista kohdata ihminen.
Siinä vaiheessa ei aleta diagnosoida eikä kirjoitella reseptejä.
Paljon on ongelmia ja käsittelemättömiä asioita jotka pohjautuvat sinne varhaiseen lapsuuteen mutta se ei ole ainoa vaikuttaja kaikkeen. Vuosien varrella kertyy jatkuvasti lisää kokemista ja tunteita elämään liittyen.
Jokainen joka kasvaa kotonaan vanhempien tai toisen vanhemman kanssa saa vaikutteet kotoa, esim. käytösmallit, jotka sisältävät aika laajan skaalan miten missäkin tilanteessa erilaisiin asioihin ja tapahtumiin reagoidaan.
Ne jotka kasvavat muualla kuin kotona he oppivat mallinsa sieltä missä asuvat ja niiltä ihmisiltä jotka ovat kasvattamassa.
Lapset oppivat vanhemmiltaan/kasvattajiltaan puhumaan tai vaikenemaan vaikeista asioista, sekin vaikuttaa aikuiselämään asti omassa pärjäämisessä.
Ei tarvitse olla alkoholistikoti tai väkivaltainen koti jossa lapsi elää elämänsä alkutaipaleen, monet muutkin seikat vaikuttavat henkiseen kasvuun.
Itsekin tiedän ihmisiä jotka ovat lapsuuden viettäneet ns. hyvässä kodissa mutta eivät silti omassa elämässään pärjää, ja taas päinvastoin on joitain jotka ovat kasvaneet ns. ongelmakodissa ja silti pärjäävät aikuisena.
Eli mihinkään ei ainoa syy ole siellä lapsuudessa vaan se on monen tekijän summa.
" Sinne pääsee oikeasti liian helposti..."
Siis sinne usein joutuu oikeasti liian helposti ihminen joka ei ihan välttämättä tarvitsisi pakkohoitoa tai pakkolääkitystä.
On sitten vaan eri asia kenestä tuntuu pääsemiseltä ja kenestä joutumiselta....
Viittasin ihan työntekijöihin enkä potilaisiin. Potilaiden kohdalla ne, jotka ajoissa yrittää hakea apua tuskin ikinä sitä saa.
Se vaikuttaa olevan pielessä kun avohoidon potilaina roikotetaan väkisin ihmisiä jotka ovat olleet vaikeassa tilanteessa tai jopa osastohoidossa mutta voivat jo ajan myötä paremmin.
Silti heidän edellytetään käyttävän poliklinikoita ym. mt-palveluita, vaikka osa heistä ei niitä enää tarvitsisikaan.
Kaikki nämä vievät resursseja, ja hoitoon pääsyn mahdollisuuksia huonompikuntoisilta.
Mikäköhän siinä on loppujen lopuksi tarkoituksena, ei varmaan kukaan osaa sitä selittää.
Miksi toipuneesta ihmisestä ei voida ns. päästää irti.
Kun vielä on yleinen käsitys, että ne tarvitsee eniten hoitoa joilla on ollut aikaisempia mielenterveysongelmia. Ja nämä henkilöt aina muka uusiutuvat pahasti sairauksillaan.
Ei läheskään aina ole niin, vaan ainakin koronakriisin alkaessa huomasi, että nämä joilla oli kokemusta omasta takaa mielenterveysongelmistaan ja tiesivät miten varatua sekä toimia itsenäisesti tuntuivat pärjäävän paremmin.
Mutta henkilöt joilla ei aikaisemmin ole ollut kokemusta isommasta kriisistä yms. mikä vaikuttaa myös mieleen oli ihan hukassa mitä tehdä. Ei löytynyt kokemusta tai toiminta tapoja valmiina, joten tilanne ja muutokset heittivät pois raiteilta.
Oli tosi outoa kun moni ns. tervepäinen henkilö jolla ei mitään mielenterveyteen liittyviä oireita tai muutakaan koskaan ollut tuli minulle puhumaan. Luulivat kai, että mielenterveyteni takia minä olisin ihan hajalla tästä kaikesta, mutta kävi niin päin, että itse olin ihan rauhassa ja jouduin heidän mieliä rauhoittamaan.
Suomessa kun ei opeteta yleisesti tai kerrota etukäteen, että joskus saattaa tulla tietynlaisia tuntemuksia, joihin kannattaa varautua. Auttaisi oikeasti jos perus mielenterveysapu olisi yhtälailla opetussuunnitelmissa kuin ensiapu ja ehkäisyyn liittyvät opetukset. Alkoholismista ja sen aiheuttamista sairauksista sentään puhuttiin miun aikana jo amiksessa, mutta sekin saattoi olla meidän terveydenhoitajan oma päätös opettaa samalla kun oli ensiavun tunnit.
Parasta psykiatriassa on saikku..
No hitto... Tiedän akuuttitilanteet ja kuinka heillä on hankalaa. Olen itsekkin ollut sellainen. Traumaan rankat lääkkeet ja kun olet koomassa kotiin!! Seuranta ja paskat muusta. Olenhan helppo potilas kun nukun elämäni ohi. Piste
Päivystyksissä aina annetaan vain vahvat lääkkeet, että olet hiljaa ja lähetetään kotiin. Missään päivystävässä akuutissa ei todellakaan välitetä tai haluta sinne mitään mielenterveyspotilaita. Heidän asenne on, että ei kuulu heille.. Mutta kun ei mielenterveysapua tarvitsevat vaikuta kuuluvan kenellekään.
Jotenkin tuntuu että nukkumalla tosiaan pääsisi helpommalla.
Kun alkaa itse huolehtia itsestään ja omista asioistaan sekä pitämään puoliaan, ilmaisemaan omat mielipiteensä, niinsanotusti toipumaan niin tuntuu että silloin muuttuu sellaiseksi hankalaksi potilaaksi......
Aivan järjetöntä....
Tuttua. Pidä puolesi ole asiallinen. Ja tarvittaessa ta-vu-ta..😚👍
Ei siinä spykiatriat tai muutkaan atriat auta jos autosta on kumi puhki, tai ei ole autoa ållenkaan hähä. Ei muutakuin kumia vaihtamaan, muuten tulee mörrimöykky ja vie atriat.
Hui.. Kerro mörölle terkkuja!!
Kannattaisiko sitten puhua kunnolla eikä lässyttää? Näyttää siltä että sinulla on vaikeuksia ilmaista itseään ja jälkeenpäin tulet suomi24 avautumaan kun muut ei ymmärrä sua. Oman kuopan kaivoit, ei vaadi mitään hiukkasfyysikkoa tajuamaan tämän.
Olipas kypsä kommentti. Ehkä kasvat vielä joskus. Jos mamma och pappa betalar... luultavasti et ikinä.
Luuletko että heikossa asemassa oleva ihminen jaksaa tai tajuaa vaatia oikeuksiaan! Aika urpo näkemys. Anteeksi.
Psykiatriassa ongelmana on kehittymätön ihmiskuva, joka johtuu yleiselläkin tasolla tieteeteeseen pesiytyneestä fakki-idiotismista yhdistettynä lääketieteen kaupallisiin intresseihin, jotka tukevat vahvasti biomedikaalista näkökulmaa ihmisten psyykkisiin ongelmiin. Fakki-idiotismissa ilmiöi usein irrotetaan kontekstistaan -esimerkiksi jo pelkästään diagnoosin reliabiliteetin heikkous, diagnoosin sisällä olevien yksilöiden ongelmien ja oireiston sisäinen hajonta sekä sekoittuminen muihin diagnooseihin sivuutetaan. Kornein esimerkki tästä on se, miten skitsofrenian hoitoon käytettyjen lääkkeiden vaikutuksia aivoihin on voitu tulkita monissa tutkimuksissa itse skitsofrenian aikaansaamiksi. Onhan se häiritsevää, jos tällaisen fakki-idiotismin koulukunnan edustaja sitten hoitaa uhrejaan eli potilaitaan, joilla on tosiaan yksilöllinen kehityshistoria ja konteksti, jossa ongelmat ovat syntyneet. Yleensä arkijärjellä voidaan tehdä joustavampia ja sopivampia tulkintoja ihmisten ongelmista, kuin psykiaktrisilla diagnooseilla ja niihin liittetyillä tulkintakehyksillä. Tavalliset ihmiset kohtaavat toisensa usein luonnostaan kokonaisvaltaisina yksilöinä, eivät minään neurodegeneraation tai geenivirheiden ilmentyminä. Arkiajattelu psyykkisten ongelmien tulkinnassa auttaa sopeuttamaan ongelmia suhteessa kontekstiin ja erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Se ei ole myöskään niin stigmatisoivaa, koska kun pitää yrittää ymmärtää ihmistä yksilönä, niin pitää hyödyntää empatiaa ja kyetä samaistumaan toisen ihmisen asemaan. Psykiatriassa tämä olisi suorastaan epäammatillista, koska toisen ihmisen tunteideden ja uskomusten esineellistämiseen tarvitaan tiettyä sosiaalista etäisyyttä ja empatia sotkee ammattilaisen kykyä soveltaa ennakkoluulojaan ja sterotypioitaan yksilön ongelmiin. On ihan luontevaa, että intiimien ja hyvin henkilökohtaisten asioiden kertominen tällaisessa asetelmassa voi johtaa nöyryytetyksi ja leimatuksi tulemisen kokemukseen. Siksi psyykkisiä ongelmia ei pitäisi edes hoitaa tällaisessa hierarkkisessa järjestelmässä. Siinä epäterve valtasuhde itsessään voi tuottaa enemmän ongelmia kuin ratkaista.
Hyvin ilmaistu mikä psykiatriassa on vikana