Eläkkeellä oleva F16- pilotti sanoo että Maa on litteä!

44

106

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maa on litteä. Sen sanoo järki. Mitään kaarevuutta ei voi nähdä yhtään missään paitsi hollywoodin scifi elokuvissa.

      • Anonyymi

        Normaalin ihmisen järki sanoo, että maa on pallo, siitä on niin paljon todisteita, että mikään salaliitto ei edes teoriassa voisi olla mahdollinen. Äläkä ala länkyttää mistään aivopesusta, sekään ei tuossa laajuudessa voisi olla mahdollista. Sen sanoo järki.

      • Anonyymi

        Sen kaarevuuden näkee jo laivastakin kun kaikki korkeat rakennukset näkyy kauemmas merelle.

    • Anonyymi

      Litteän maan hörhöt ilmestyivät vähän sen jälkeen kuin kuulentojen epäilijät tulivat esiin. Tarkoitus on tietenkin leimata kuulentojen epäilijät yhtä tyhmiksi kuin litteän maan salaliittoteoreetikot, viedä heiltä uskottavuus.

      Miehitetyt kuulennot olivat lavastettuja.

      • Anonyymi

        Jos uskoo että maa on pallo voi ihan yhtä hyvin uskoa kuulentoihinkin. Kummassakaan ei ole nimittäin järjen hiventäkään.

      • Kuulentojen lavastaminen oli nasalta typerä ja harkitsematon teko. Se vei uskottavuuden koko "avaruus" järjestöön ja aikani vapaata ja puolueetonta flättäri tiedettä tutkittuani tulin siihen tulokseen että nasa on valehdellut meille maan muodosta.
        Jos epäilyttävää kuulavastusta ei olisi suoritettu kehnoissa foliopaperi/ verhotangot ym. Lavasteissa niin saattaisin yhä elää harhoissa ja uskoa nasan pallomaa maalauksiin sekä ateistiseen avaruustutkimukseen.
        Raamatussa sanotaan selvästi että elämää on luotu vain litteän maailmamme ylle.
        Siksi ateistinen nasa koittaa kokoajan keksiä satuja pallopäille jotka uskovat avaruuden olemassaoloon. Nyt viimeisimpänä Venuksessa esiintyvä leijaileva elämä.
        Tottakai väitetyssä Venuksessa on elämää, lintuja, variksia, ym. Jotka istahtavat välillä levähtämään litteänmaamme yläpuolella kehää kiertävän kiertotähden päälle.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Kuulentojen lavastaminen oli nasalta typerä ja harkitsematon teko. Se vei uskottavuuden koko "avaruus" järjestöön ja aikani vapaata ja puolueetonta flättäri tiedettä tutkittuani tulin siihen tulokseen että nasa on valehdellut meille maan muodosta.

        Joulupukkikin on uskottavampi kuin tuo naurettava kuulento ja pallomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joulupukkikin on uskottavampi kuin tuo naurettava kuulento ja pallomaa.

        Todellakin, kaikki lapset tai lapsenmieliset uskovat Joulupukkiin, etkä sinäkään näemmä tee siitä poikkeusta.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Kuulentojen lavastaminen oli nasalta typerä ja harkitsematon teko. Se vei uskottavuuden koko "avaruus" järjestöön ja aikani vapaata ja puolueetonta flättäri tiedettä tutkittuani tulin siihen tulokseen että nasa on valehdellut meille maan muodosta.
        Jos epäilyttävää kuulavastusta ei olisi suoritettu kehnoissa foliopaperi/ verhotangot ym. Lavasteissa niin saattaisin yhä elää harhoissa ja uskoa nasan pallomaa maalauksiin sekä ateistiseen avaruustutkimukseen.
        Raamatussa sanotaan selvästi että elämää on luotu vain litteän maailmamme ylle.
        Siksi ateistinen nasa koittaa kokoajan keksiä satuja pallopäille jotka uskovat avaruuden olemassaoloon. Nyt viimeisimpänä Venuksessa esiintyvä leijaileva elämä.
        Tottakai väitetyssä Venuksessa on elämää, lintuja, variksia, ym. Jotka istahtavat välillä levähtämään litteänmaamme yläpuolella kehää kiertävän kiertotähden päälle.

        Sun nimimerkkisi pilkkaa kaikkia delfiinejä, jotka ovat kenties älykkäimpiä eläimiä maapallolla. Tässä Sinulle muutamia tosiasioita:
        -kuulentoja ei ole lavastettu, ne ovat kaikkien todisteiden mukaan totta.
        -Raamatussa ei sanota selvästi yhtään mitää, kaikkein vähiten ei sanaakaan litteästä
        maasta.
        -Nasa on Yhdysvaltain avaruushallito, se ei ole sen enempää ateistinen kuin kristillinenkään,
        sillä on ihan eri tehtävät, se on avaruushallinto!
        -Nasan tehtävä ei ole kertoa satuja, kuten edellä todettiin, se ei myöskään julkaise
        maalauksia, miksi se niin tekisi?
        -JOS olisit kuunnellut noita juttuja Venuksen mahdollisesta elämästä, olisit huomannut,
        että toimittajat alkoivat meuhkata keskeneräistä tutkimusta muka totuutena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin, kaikki lapset tai lapsenmieliset uskovat Joulupukkiin, etkä sinäkään näemmä tee siitä poikkeusta.

        Joulupukki on olemassa ja asuu Korvatunturilla. Kaikkihan sen tietää.

        Kuussa ei ole ihminen käynyt. Kaikkihan sen tietää.

        Avaruuteen voi lentää vaikka kuinka pitkälle mutta ei kuuhu. Kaikkihan sen tietää.

        Se on eri asia mihin kukakin uskoo. Kaikkihan sen tietää.

    • Anonyymi

      Ja tässä videossa oikea lentäjä lentää itse konetta samalla kun juttelee.

      https://www.youtube.com/watch?v=My2emlOM5qs

      Se että pistää jotain stock F16 videoita ja sanoo olevansa eläkkeellä oleva pilotti jättää uskon varaan sen onko videon tekijä kuka väittää, eikä katsojalla ole mitään mahdollisuutta varmistaa asiaaa.

      Wolfie sen sijaan pystyy julkaisemaan videoita joissa hän istuu koneessa ja lentää sitä; asiasta ei jää mitään epäselvyyttä.

      Wolfie myös asuu eteläisellä puolella palloa; alue missä Litteän Maan näkee mahdottomaksi paljailla silmillä ympäri vuotta jokaisena päivänä.

    • Anonyymi

      Ilmankos tuo väitetty "pilotti" on eläkkeellä! Veikkaisin sairaseläkettä mielenterveyssyitä!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa on litteä. Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä.

        No, mikset sitten todista väitettäsi? Jos siitä ei kerran ole epäselvyyttä, luulisi sen todistamisen olevan lasten leikkiä? Tosin ne teidän nillitykset ja lässytykset ovat olleet niin lapsellisia, että ne kyllä ovatkin lasten tuotoksia, järkeviltä aikuisilta voisi toki vaatia parempia perusteluja, mutta kun niitä ei ole.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa on litteä. Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä.

        Kertokaapa miksi suola-aavikoilta pitää leikata maan pyöreys pois kun ajetaan nopeusennätyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa on litteä. Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä.

        Eipä ole näkynyt yhtään kuvaa joka paljastaisi, että maa olisi litteä mutta maapallosta on kuvia ja kyllä se on ihan pyöreä.
        Tuntemukset jossain perunakellarissa voi olla tietenkin millaiset tahansa.
        Kannattaa joskus käydä muuallakin kun postilaatikolla.
        Esim kirjasto on aika hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mikset sitten todista väitettäsi? Jos siitä ei kerran ole epäselvyyttä, luulisi sen todistamisen olevan lasten leikkiä? Tosin ne teidän nillitykset ja lässytykset ovat olleet niin lapsellisia, että ne kyllä ovatkin lasten tuotoksia, järkeviltä aikuisilta voisi toki vaatia parempia perusteluja, mutta kun niitä ei ole.

        Miksi päivänselvyyksiä pitäisi ”todistaa”. Sama kun todistaisi että vesi on märkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi päivänselvyyksiä pitäisi ”todistaa”. Sama kun todistaisi että vesi on märkää.

        Ihan vaan sentakia, ettei se ole "päivänselvää" yhdenkään normaalin, täysijärkisen ihmisen mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole näkynyt yhtään kuvaa joka paljastaisi, että maa olisi litteä mutta maapallosta on kuvia ja kyllä se on ihan pyöreä.
        Tuntemukset jossain perunakellarissa voi olla tietenkin millaiset tahansa.
        Kannattaa joskus käydä muuallakin kun postilaatikolla.
        Esim kirjasto on aika hyvä.

        Nasan kuvissa varmaan... Ovat pelkkiä silmänkääntötemppuja, kameratenppuja ym muokattuja feikkikuvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaapa miksi suola-aavikoilta pitää leikata maan pyöreys pois kun ajetaan nopeusennätyksiä.

        Pelkkää nasan feikkausta. Mitään nopeusennätyksiä ei ajeta missään aavikoilla saati leikellä mitään heikkakasoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkää nasan feikkausta. Mitään nopeusennätyksiä ei ajeta missään aavikoilla saati leikellä mitään heikkakasoja.

        Kyllä muuten ajetaan ja ne on suola-aavikoita eikä mitään heikkakasoja niin kun sun liekkipaikallas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasan kuvissa varmaan... Ovat pelkkiä silmänkääntötemppuja, kameratenppuja ym muokattuja feikkikuvia.

        Aiemmin olen kysynyt: mitä mieltä olette noista oikeitten tähtitieteilijötten ennen vuotta 1958, (Nasan perustamusvuosi) kuvaamista avaruuden valokuvista?
        Olette te littu-uskovaiset todella ulkona kuin lumiukko, eihän teillä ole YHTÄKÄÄN todistetta harhojenne tueksi
        Nasa ei edelleenkään ole mikään tähtitieteen laitos, vaan Yhdysvaltain avaruushallinto, ymmärrätkö aivopesty hörhö tuon eron?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä muuten ajetaan ja ne on suola-aavikoita eikä mitään heikkakasoja niin kun sun liekkipaikallas.

        Ei tietenkään ajeta kuten sinulle on valehdeltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiemmin olen kysynyt: mitä mieltä olette noista oikeitten tähtitieteilijötten ennen vuotta 1958, (Nasan perustamusvuosi) kuvaamista avaruuden valokuvista?
        Olette te littu-uskovaiset todella ulkona kuin lumiukko, eihän teillä ole YHTÄKÄÄN todistetta harhojenne tueksi
        Nasa ei edelleenkään ole mikään tähtitieteen laitos, vaan Yhdysvaltain avaruushallinto, ymmärrätkö aivopesty hörhö tuon eron?

        Sinut on aivopesty luulemaan niin. Olet valepukki ja todennäköisesti nasan palkkaama. Maa ei mitenkään voi olla pallo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut on aivopesty luulemaan niin. Olet valepukki ja todennäköisesti nasan palkkaama. Maa ei mitenkään voi olla pallo.

        SINÄHÄN se olet se aivopesty, kerro nyt viimeinkin yksikin todiste noista harhoistasi, ei noita kukaan täysijärkinen voi uskoa.
        Ymmärräthän, ettei se Nasa ole mikään tähtitieteenlaitos, eikä nille ole mitään väliä mihin jotkut ääliöt uskovat, sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä kenellekään.

        Tietysti on merkitystä. Koko pallomaavale on kehitetty massojen hallitsemista varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SINÄHÄN se olet se aivopesty, kerro nyt viimeinkin yksikin todiste noista harhoistasi, ei noita kukaan täysijärkinen voi uskoa.
        Ymmärräthän, ettei se Nasa ole mikään tähtitieteenlaitos, eikä nille ole mitään väliä mihin jotkut ääliöt uskovat, sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä kenellekään.

        No kerro neropatti miksi Nasa sitten valehtelee Maan todellisesta muodosta jos sillä ei ole Nasalle mitään merkitystä mihin ihmiset uskovat?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aikaisempina vuosina lentokapteeniksi pääsi lähes täysipäisetkin.

      • Anonyymi

        Eiköhän lentäjiltä edelleenkin vaadita täysjärkisyyttä, nuo aivopestyt littu-uskovaiset nyt keksivät noita "lentäjiä" ihan omasta päästä.

    • Anonyymi

      Mistä tiedät että heillä on muuta kokemusta ilmaisusta kuin paperilentokoneen heittely? Olisivat nyt näyttäneet esimerkiksi palvelustodistuksiaan tms.

      • Palloteoreetikot ovat esittäneet hyvin vakuuttavia vastaväitteitä.
        Erityisesti minua ihastutti arvelut että liikennekoneiden lentäjät ovat saaneet lupakirjansa paperilennokkeja heittelemällä.

        Siitäs saitte isän kädestä tyhmät flättärit!

      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Palloteoreetikot ovat esittäneet hyvin vakuuttavia vastaväitteitä.
        Erityisesti minua ihastutti arvelut että liikennekoneiden lentäjät ovat saaneet lupakirjansa paperilennokkeja heittelemällä.

        Siitäs saitte isän kädestä tyhmät flättärit!

        Etkö Sinä ääliö vieläkään ymmärrä, ettei MITÄÄN PALLOTEORIAA OLE OLEMASSAKAAN????? Ilman huutoa: mitään pallomaateoriaa ei oe olemassakaan:
        Siis aurinkokuntamme kokoja muoto oli tutkittu ja todistettu jo kauan ennen Sinun syntymääsi, joskus väitit uskoneesi pallomaahan, miksi sitten annoit aivopestä itsesi noitten hörhöjen valheisiin? Ei se maailmankaikkeus muutu Sinun harhojesi mukaiseksi, kirjoitat noita typeryyksiäsi miten paljon hyvänsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Me palloteoreetikot olemme flättäreille hyvin vihaisia ja syystäkin.

        Joku tietämätön voisi kysyä että mistä noin voimakkaat vihareaktiot kumpuavat?
        Olemme olleet jopa kymmeniä vuosia vakuuttuneita Maapallosta ja olemme eläneet sen ajatuksin turvin seesteistä elämää.

        Sitten tulevat nämä flättäri- älypäät sanomaan meille että meitä on aivopesty jo kakarasta asti ja käsityksenne ovat vääriä.
        Vähemmästäkin sitä suuttuu saatana.

        Luuletko olevasi fiksu? Et luule, vaan olet narsisti, ja kuten kaikki tietävät, narsistit asettavat itsensä kaikkien toisten yläpuolelle.

        Voi hyvä lapsi, ei se tietenkään ole mikään vihareaktio (joissa Sinä olet mestari) jos hiukan tölväisee noita kaikesta normaalista elämästä ulkona olevia hörhöjä, vai mitä? Ihan vaan huumoria.

        Nuitten "flättäri-älypäitten" sanomiset ovat ihan sitä samaa tyhjänpäiväistä nillitystä, jota Sinäkin viljelet.
        Mikseivät ne "flättäri-älypäät" sitten viimeinkin niitä kuningasajatuksiaan todista, todistuksia on kysytty satoja kertoja, saatu typerää, lapsellista lässytystä.

        Ettekai te "flättäri-älypäät" ole niin aivopestyjä, että ihan aikuisten oikeesti uskoisitte noihin omiin juttuihinne? Veikkaisin, että tuo on pelkkää trollausta, mutta miksi? sitä on mahdoton käsittää.

        "mahdoton käsittää" on osoitus puutteellisesta tai kokonaan puuttuvasta käsityskyvystä.
        Jos et voi ymmärtää kirjoituksiani niin kuinka voisit ymmärtää yhtään mitään suuremmistakaan asioista?

        Täyden aivokapasiteetin omaava kirjoittaisi hyvinkin toisenlaisen ja älyperäisen vastineen.
        Nyt tuo ei vakuuta.

      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Palloteoreetikot ovat esittäneet hyvin vakuuttavia vastaväitteitä.
        Erityisesti minua ihastutti arvelut että liikennekoneiden lentäjät ovat saaneet lupakirjansa paperilennokkeja heittelemällä.

        Siitäs saitte isän kädestä tyhmät flättärit!

        Mua taas ihastuttaa sun lapsenusko siihen kun auktoriteetti sanoo "olen entinen lentäjä" sinä uskot sen saman tien.

        Koska eihän "entinen pilotti valehtelisi"?

        Wolfie on tähän mennessä ainut YouTube pilotti jonka videolla olen nähnyt videon tekijän lentävän lentokonetta ihan itse.

        Sen takia hän viekin näitä paperi-pilotteja 100-0 paljastaen valeet; eikä yksikään heistä uskalla alkaa keskustelemaan asiasta hänen kanssaan.

      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        "mahdoton käsittää" on osoitus puutteellisesta tai kokonaan puuttuvasta käsityskyvystä.
        Jos et voi ymmärtää kirjoituksiani niin kuinka voisit ymmärtää yhtään mitään suuremmistakaan asioista?

        Täyden aivokapasiteetin omaava kirjoittaisi hyvinkin toisenlaisen ja älyperäisen vastineen.
        Nyt tuo ei vakuuta.

        Miksi Sinua pitäisi vakuuttaa? Kysyin miksi te trolaatte noin typeriä juttuja?
        Miksi minun pitäisi käsittää joittenkin trollihörhöjen aivoituksia?
        Nyt vain laatimaan sitä älyperäistä vastinetta, jota Sinulta on kai turha odottaa?

    • Anonyymi

      Joutuuko Thaimaan lennolla pudottamaan korkeutta, jottei sukella avaruuteen???

      • Anonyymi

        *köh* painovoima *köh*

        Jatketaanko keskustelua vasta kun sulla on perusasiat hallussa?

    • Anonyymi

      hohoijaa "8 Inches Per Mile Squared"

      Eli tuo on paraabelin kaava.. Ja siinä meni koko videon uskottavuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      855
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      149
      808
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      441
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe