Kun epäillyiksi tekijöiksi ilmeni äärioikeistolaiset?
Mikä siinä on että Katajan murhayritys muuttui vähemmän vakavaksi
Anonyymi
1752
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Persujen mölinä, öyhötys ja vihakiihotus asiassa loppui kertalinttuulla kun selvisi, että omat koirat purivat.
Demarit ja Vihervasut laitetaan itse elättämään matunsa. Me ei tarvita väkivaltaa. Meillä on paljon julmempi suunnitelma.
Tiedätkö mitä sanonta: "Kopsauta muita niin kuin toivoisit itseäsi kopsautettavan."? Se tarkoittaa, että kohtele maahanmuuttajia, kuten toivoisit sinua kohdeltavan, eli armollisesti ja arvostavasti!
Minä toivoisin että minusta tehtäisi mies jotta rohkenisin taistella isänmaani puoluesta
Eivät ne olleet omia koiria, vaan äärioikeistolaisia jotka oli erotettu puolueesta juuri sen takia.
Meillä ei ole aikaa tuollaiseen lapselliseen saivarteluun eilisen uutisesta. Meitä kiinnostaa politiikka
Niinpä. Se joka vanhoja muistelee sitä vasaralla kuuppaan.
Veijo Baltzarin tapaushan on aika vanha mutta on vasta nyt edennyt syyttäjälle koska vyyhti on niin laaja.
Millä tavalla ? Nyt poliisilla on epäillyt, ja tekoa tutkitaan.
Osuit persun kuuppaan ystäväiseni!
Nerokasta ! Ja ?
Persupaikkakunnilla viedään vasarat jo käsistäkin??
Demarin pitää pysyä ruodussa tai Veijo Baltzari myy sun lapset seksiorjiksi
Pasi normipersua pahoinpiteli persuihin soluttautuneen suvakkivassarin, ja muut persut taputtavat käsiään.
Voi rakkaat persuloiset: Tuollainen vasaran väärinkäyttö on jotenkin moukkamaista.
Jos haluatte vasaran kanssa leikkiä, niin työntäkää se vasaran varsi omaan perssilmäänne. Sii sinne, minne aurinko ei paista.
Peskää se varsi käytön jälkeen.
Joka toista haukkuu, sen otsa paukkuu.
Oodini se vaan jatkaa uhoomistaan.