Laukesin sammuneen äitini rinnoille

Anonyymi

Tiesin jo vanhastaan, että mutsi kun lähtee radalle, niin sieltä ei tulla kovinkaan hyvässä kunnossa kotia. Näin oli tälläkin kertaa, kun ovi kolisi noin kolmen aikaan aamuyöstä ja eteisestä kantautui avainten kilinää.
Meillä kotona oli viime aikoina ollut lähes poikkeuksetta sama rutiini sen jälkeen, kun faija oli ottanut pitkät ja vaihtanut maisemaa. Mutsi oli ottanut eron sen verran kovin itseensä, että oli ruvennut hyppäämään raflassa lähes joka viikonloppu. Olimme sitten systerin kanssa keskenämme ja tiesimme jo entuudestaan, että mutsi tulee vasta aamuyöstä kotiin ja yleensä aika tukevassa kunnossa. Usein oli mutsia kotiin jeesaamassa joku yhden yön toivo, joka sitten jyysti mutsia yön kuin kani ja hävisi ennen kun me skidit olimme hereillä. Muutamaa sitkeää poikkeusta lukuun ottamatta mutsin seuralaiset olivat näitä lähikapakan onnettomia luusereita, jotka eivät maisemiin jääneet, kun selvisi, että ämmällähän on alaikäisiä skidejä taakkanaan. Näin mentiin ja rutiini toistui nytkin.
Äänistä päätellen mutsi oli tällä kertaa tullut yksin, mikä sekin oli helpotus, koska ei tarvinnut kuunnella sitä kännisten musiikin soittoa, joka loppui huohotukseen ja naimisen ääniin. Vaikka olin jo näihin ääniin jollain tasolla tottunutkin, olivat ne aina yhtä vastenmielisiä kuunneltavaksi. Jotain oli kuitenkin minussakin muuttunut. Olin saavuttanut jo murrosiän ja naisen keho oli alkanut vaikuttaa omiin ajatuksiini aivan eri lailla, kuin mitä aiemmin oli ollut. Olin vaihtokauppojen seurauksena saanut kerättyä itselleni pienen setin erilaisia miestenlehtiä, joita sitten tilaisuuden tullen lueskelin omassa huoneessani runkkaillen. Näin oli ollut tänäkin iltana ja suurelta osin sen vuoksi olin siis vielä hereillä, kun mutsi rymisteli sisään.

Sammutin pikaisesti lukuvalon ja jäin kuuntelemaan, mitä eteisessä tapahtui. Äänistä päätellen mutsi kompuroi eteisessä ja potki jaloistaan kenkiä ja heitti avainnipun kuuluvasti eteisessä olevaan maljakkoon. Seuraavana kävi vessan ovi ja kohta alkoi kuulua voimakasta lorinaa. Epäilemättä siellä kustiin oikein voimalla illalla kaadettuja siiderituoppeja. Vessatoimituksien jälkeen mutsi kolisteli kohti makuuhuonettaan ja sitten hiljeni. Räppäsin lukuvaloni päälle ja jatkoin pornolehden lukemista.
Olin lukenut tarinaa maalla asuvasta pojasta, joka oli tehnyt temput tätinsä kanssa, ja tarina oli saanut minut todella kuumaksi. Munani oli aivan sinipunainen ja nyki pienestäkin kosketuksesta. Tunsin orkun olevan vain muutaman vedon päässä. Olin päässyt tarinan loppuun, kun ajattelin, että nyt vetäisen pikaiset, kun mutsin makkarista kuului kova tömähdys. Pysähdyin aloilleni mulkku toisessa kädessä ja pornolehden sivuaukeamalla oleva levälleen levitetty pillun kuva toisessa kädessäni. Oli aivan hiljaista. Ajattelin, että mutsi oli tiputtanut jotain lattialle, josta ääni olisi sitten lähtenyt. Enempää asiaa miettimättä jatkoin runkkaamista ja jo muutamien vetojen jälkeen alkoi mulkussa tuntua tuttu orkun kouristelu. Suuntasin munanpään pornolehden sivulle, jonne ruiskahti kirkasta nestettä pieninä ohuina pyrähdyksinä. Mälli tahri vaaleaverikön lehden sivulta ja liimasi päälimmäiset sivut toisiinsa kiinni.
Pyyhin ylimääräiset mehut sivulta vessapaperiin, sekä loput mehut munista ja lähdin kiikuttamaan paperia vessaan. Ajattelin samalla sipaista hivenen vettä keittiöstä, koska kurkkuni oli päässyt kuivamaan.
Poistuessani keittiöstä huomasin, että mutsin makkarin oven alta kajasti vielä valoa. Ajattelinkin kurkistaa huoneeseen. Raotin varovasti ovea ja ihmettelin, miten valo tuli niin oudosta kulmasta. Työnsin pääni varovasti makkariin ja näin mutsin makaavan lattialla. Mutsi oli pudonnut sängystään ja ilmeisesti samalla pudottanut yöpöydän laatikoston päältä lampun, joka nyt kellotti makkarin lattialla kumollaan valaisten huonetta ja mutsia lattiaperspektiivistä. Mutsi makasi kyljellään yllään mustat sukkahousut ja mustat rintaliivit, eikä ilmeisesti ollut herännyt pudotukseen ollenkaan. Kävelin varovasti huoneeseen ja kuuntelin mutsin raskasta hengitystä. Ainakin hengissä oli selvitty ja ilman pahempia vammoja, koska päälle päin ei näkynyt mitään erityistä.
Tutkiessani katseella mutsia huomasin hänen toisen rintansa pullahtaneen ulos liiveistään.

Näky oli jotenkin rietas, ja tunsin samassa outoa kiihkoa. Huomasinkin pian olevani melkoisen kiihottuneessa tilassa. En tiedä, aiheuttiko tilanteen jännitys vai mikä, mutta aloin hiplata jo hyvää vauhtia jäykistynyttä munaani ...

Lue koko kiihottava tarina täältä
http://jynkky.net/2019/seksinovellit/laukesin-sammuneen-aitini-rinnoille/

1

6480

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voinko mitenkään kiertä tuon kiellon mikä tulee kun koita avata tuota linkkiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      56
      1582
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      346
      1098
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      131
      911
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      12
      724
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      605
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      39
      559
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      488
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      446
    Aihe