Pielisjärven kunnan ja Lieksan Kauppalan ylivoimasesti paras työnantaja oli maanviljely ja Mehtähallitus.
Pikkasen myöhemmässä vaiheessa rikas naapurimme Ruotsi, joka pelasti Suomemme taas kertaalleen täydelliseltä tuholta 1960-70 lukujen vaiheilla.
Jos Ruotsi ei olisi ottanut vastaan suomalaisia n.700,000 ihmistä silloin, olisimme olleet nykyistä Romaniaa vastaavassa tilassa. Kerjäläisinä kaduilla.
Valitettavasti se Ruotsi oli liian hyvä. Ei tarvii kun uutiset lukkee.
Pikkasen myöhemmässä vaiheessa rikas naapurimme Ruotsi, joka pelasti Suomemme taas kertaalleen täydelliseltä tuholta 1960-70 lukujen vaiheilla.
Jos Ruotsi ei olisi ottanut vastaan suomalaisia n.700,000 ihmistä silloin, olisimme olleet nykyistä Romaniaa vastaavassa tilassa. Kerjäläisinä kaduilla.
Valitettavasti se Ruotsi oli liian hyvä. Ei tarvii kun uutiset lukkee.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paavo Innocentius vika päivä koko perhettä ole jää hän klo huomenna maanantai ja tiistaina komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik hissanmaik hissanmaik:ja hissanmaik
60-luvulla perheelliset Ruotsiin muuttaneet pärjäsivät hyvin ja jäivät sinne ruotsalaistuneine lapsineen. Alkuvuosina käytiin Suomessa näyttämässä velkavolvoa kateellisille sukulaisille ja naapureille. Tosiasiassa monet perheet olivat maahanmuuttajina kielivaikeuksien takia vaikeissa tilanteissa, mutta sitä ei passannut lomareissuilla mainita. Poikamiehet sortuivat ummikkoina juopotteluun Slussenin siltojen alle ja ovat jo kauan sitten päässeet paremmille laitumille.
Suomalaisilla oli työpaikat valmiina, he eivät menneet Ruotsiin kerjäläisiksi. He tienasivat hyvin ja olivat tunnollisia ja haluttuja työntekijöitä auto- ja muillakin tehtailla.
Jos heillä oli velkavolvot, Suomessa ei ollut duunareilla edes velkadatsuneita.
Ainahan oli mukana myös niitä, jotka tippuivat kärryiltä vaikka kielivaikeuksien takia, tai niitä, jotka tulivat takaisin.
Tunnen monia ruotsinsuomalaisia ja kaikki ovat pärjänneet hyvin, on oma talo, kesäpaikka ja koulutetut lapset sekä myös täysin maksettu Volvo.
Tälläistä maahamme muuttoa ei Suomeen tule ikinä. Tulijat ovat vain kehittymättömien maiden miespuolisten joutosakkia, joka löytäytyvät meille ikielätyksen takia. Jos sitä ei olisi, kaikki kiertäisivät Suomen kaukaa.
Maahanmuuttajat pyörittää Lieksaa nykyään, paikallisista tollukoista on vain nostelemaan tuoppia ja päivittelemään maahanmuuttoa.
Tottakai oli Volvo velaksi, mistä moiset käteiset siinä ajassa olisi hommannut? Veikkaan että tänä päivänäkin, jopa Lieksassa, kellä pari vuotta vanha isompi Volvo niin velkarahalla hankittu. Tämä on ikuinen kateellisten panettelu.
Ei kaikki sitä Volovoa hommannu, mulla oli ja on Foortija.