Puoluejohtajan ääni rauhoittaa ja kannustaa äänestäjiä

"Äkkiä alkoi toinen ääni puhua; se oli matala ja sointuisa ja täynnä tenhovoimaa. Se joka kuunteli tuota ääntä huolettomasti, pystyi harvoin kertomaan jälkeenpäin mitä se oli sanonut; ja se joka pystyi, ihmetteli, sillä sanoissa itsessään ei ollut voimaa. Useimmat kuulijat muistivat vain sen, että oli ilo kuulla äänen puhuvan, kaikki mitä se sanoi tuntui viisaalta ja järkevältä, ja kuulijassa heräsi halu vaikuttaa itsekin viisaalta hyväksymällä joutuin mitä ääni sanoi. Kun muut puhuivat, heidän puheensa kuulosti äänen rinnalla karkealta ja kömpelöltä; ja jos he vastustivat ääntä, lumouksessa olevan sydämeen syttyi suuttumus. Joku oli lumouksen pauloissa vain sen ajan kun ääni puhui hänelle, ja kun se puhui muille, hän hymyili niin kuin hymyilee se joka oivaltaa jonglöörin tempun muiden tuijottaessa suu ammollaan. Joitakin piti pelkkä äänen kuuleminen vallassaan; mutta ne jotka ääni voitti, olivat lumouksessa vielä kaukanakin ja kuulivat alinomaa hiljaisen äänen kuiskivan korvaansa kehotuksia. Mutta ei ollut ketään johon se ei olisi vaikuttanut; yksikään ei voinut torjua sen pyyntöjä ja käskyjä ilman suuria älyn ja tahdon ponnistuksia, niin kauan kun ne vielä olivat omistajansa hallinnassa."

Hallikaisen soisi siirtyvän pois kuvaruudusta. Niin kauan kun hänen naamaansa ei näe, voi kuulija luoda illuusion asiamiehestä. Mutta kun näkee naaman, uskottavuus romahtaa.