Yle ei soita samoja biisejä monta kertaa päivässä

Ainoastaa Ylen kanavat on sellaisia, joissa ei soi samat biisit kymmenen kertaa päivässä. Kun katsoo minkä tahansa kaupallisen kanavan soittolistaa biisit sivulta niin huomaa asia. Sea Fm renkuttaa samoja biisejä monta kertaa päivässä ja niin tekee kaikki muutkin radio kanavat. Ylellä ei soi samat biisit montaa kertaa päivässä. Onneksi on Yle joka ei raiskaa kappaleita teho soitolla. JOkainen voi asian tarkistaa biisit sivulta. Onneksi on yle!
23105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olen samaa mieltä kanssasi ja pahimpia tyyppejä täällä on mollaamassa Yleä, on juuri noi Seafm-fanit. Ne kuvittelee että Yle on samanlainen kuin Nelonen ja Bauer vaikka eivät ole edes kuunnelleet koskaan Yleä, varsinkaan Yle Radio 1:tä!

Äänestä
  • Kukaan ei jaksa kuunnella radiota, jossa ei ikinä soi samat tutut kappaleet. Se ei ole mikään riemuvoitto. Pitää olla balanssi. Siksi mm. Sea FM

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei jaksa kuunnella radiota, jossa ei ikinä soi samat tutut kappaleet. Se ei ole mikään riemuvoitto. Pitää olla balanssi. Siksi mm. Sea FM

    Kuka "Sea FM fani" on haukkunut Yleä? Älä valehtele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka "Sea FM fani" on haukkunut Yleä? Älä valehtele.

    Tässähän päin vastoin joku mustamaalaa Sea FM:ää taas perusteetta. On ihmeellistä luulla, että jokin toiston määrä tekee radiosta jotenkin epäonnistuneen. Sitä pitää formaatista riippuen olla. Tuo joka kritisoi ei ole itse edes kuuntelija. Muuten tietäisi, että Sea FM kuuuntelu ei rasita hermoja, vaan se on balanssissa. Musiikkikokonaisuus on kaupallisista kattavampia. Ei muuta kuin statistiikkaa katsomaan. Vaikka biisit.info ei rekisteröi kaikkea Sea FM musiikkia, niin silti se pesee mm. kaikki valtakunnalliset musiikkiradiot. Sea FM:n mollaaminen on puolestaan niin läåinäkyvää ja tarkoitushakuista mollaamista. Olen ihan samaa mieltä, etten minäkään Sea Fm:n kuuntelijana ole haukkunut Yleä. Taitaa olla omia luulojasi. Baueria ja Nelosta kohtaan kritiikki on aiheellista.

    Eli jos Sea FM olisi esim kuin radio Suomi musiikissa, niin se olisi hyvä? Eli Sea FM:n pitäisi olla Radio Suomi :D Ihan tollo aloitus keskustelulle. Varmaan Bauerin trollitehdas rapauttamassa taas Sea FM radion mainetta. Huono yritys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei jaksa kuunnella radiota, jossa ei ikinä soi samat tutut kappaleet. Se ei ole mikään riemuvoitto. Pitää olla balanssi. Siksi mm. Sea FM

    Paras on radio MUSA . Tampereelta. Ja on myös nettiradio...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli jos Sea FM olisi esim kuin radio Suomi musiikissa, niin se olisi hyvä? Eli Sea FM:n pitäisi olla Radio Suomi :D Ihan tollo aloitus keskustelulle. Varmaan Bauerin trollitehdas rapauttamassa taas Sea FM radion mainetta. Huono yritys.

    Jos Sea FM olisi kuten Radio Suomi, ei kanavaa olisi enää olemassa. Naurettavaa, että ihmiset vastustaa jos joki tekee eri tavalla eikä suostu soittamaan suurinta osaa vuorokaudesta musiikille varatusta ajasta vain viimevuosien ja kymmenien isoimpia kuluneimpia hittejä.

    Muusikin ystävänä en ole vuosiin löytänyt radiokanavilta mitään ennen kuulematonta, joko olen kuunnellut kappaleet jo spotifysta tai vanhasta ei voi löytää kun soi vain samat aina. Sea FM:n tulon myötä ja muutamavuosi sitten muuttuessa entistä monipuolisemmaksi (uudistus), tämä on ollut mahdollista. En ehdi kuunnella ja käydä läpi tai hoksata kaikkia kappaleita strermauspalvelusta. Siksi on vain hyvä, että edes joku tarjoaa radion puolellakin sen mahdollisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässähän päin vastoin joku mustamaalaa Sea FM:ää taas perusteetta. On ihmeellistä luulla, että jokin toiston määrä tekee radiosta jotenkin epäonnistuneen. Sitä pitää formaatista riippuen olla. Tuo joka kritisoi ei ole itse edes kuuntelija. Muuten tietäisi, että Sea FM kuuuntelu ei rasita hermoja, vaan se on balanssissa. Musiikkikokonaisuus on kaupallisista kattavampia. Ei muuta kuin statistiikkaa katsomaan. Vaikka biisit.info ei rekisteröi kaikkea Sea FM musiikkia, niin silti se pesee mm. kaikki valtakunnalliset musiikkiradiot. Sea FM:n mollaaminen on puolestaan niin läåinäkyvää ja tarkoitushakuista mollaamista. Olen ihan samaa mieltä, etten minäkään Sea Fm:n kuuntelijana ole haukkunut Yleä. Taitaa olla omia luulojasi. Baueria ja Nelosta kohtaan kritiikki on aiheellista.

    Näin juuri. Valheiden kertominen on typerää, mutta joku suuttuu, jos paljastaa totuuden YLEn soittamasta musiikista. Totuuden kertominen ei ole haukkumista nähnytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin juuri. Valheiden kertominen on typerää, mutta joku suuttuu, jos paljastaa totuuden YLEn soittamasta musiikista. Totuuden kertominen ei ole haukkumista nähnytkään.

    Te Seafm-fanit olette mm. haukkuneet Yle Radio 1:n musiikillista linjaa että siellä soi aina samat biisit mikä ei pidä tasan paikkaansa, sitäpaitsi ettehän te ole edes ko. kanavaa koskaan kuunnelleetkaan kun te kuuntelette jotain päivän hittejä, vaikka Yle Radio 1:ssä soi etupäässä klassinen, jazz, vanha iskelmä ja vanha viihdemusiikki sekä joskus etno. Ei se ole mitään totuuden kertomista vaan nimenomaan haukkumista!

    Äänestä

aloituksen faktaa ei ylen vihaajat ymmärrä

Äänestä
  • Sinun omaa faktaa. Et taida edes itse ymmärtää.

    Äänestä

  • Ei ymmärrä kukaan. Miksi joku valehtelee?

    Äänestä

Kukaan ole tuota väittänyt. Miksi vaahtoat asioista. Sen sijaan yli 98 prosenttia YLEn kanavien erityisesti Radio Suomen vuoroksitisesta soitosta menee samoille vuosikausia soineille isoille hiteille. Se on kyllästyttävää. Kuulet 20 biisiä, joista vain yksi on hyvällä tuurilla 2020 julkaistu.

Äänestä

Sea Fm renkuttaa näistä enimmäkseen musiikkista koostuvalla ohjelmistolla toimivista vähiten samoja biisejä uudestaan. Loopilla top 10 soitetuinta on usein 1. 16 tai 17 kertaa ja 10. soitetuinkin saa sen 10 soittoa. Sea FM:llä korkeintaan maximi on ollut 8 soitetuimmalla. Sea Fm eroaa siinä että se on usein tuore uusi biisi mikä kerää eniten ei 2020 tammikuudsa tao 2019 elokuussa julkaistu kuten Kissillä ja Loopilla yleensä on.

Äänestä
  • Mitä sillä on merkitystä jos uutta musiikkia tulee Sea fmllä alussa muutaman harvan viikon hieman useammin. Loop ja nrj keksivät ne vasta 3kk myöhemmin, kun Sea FM soittaa harvakseltaan. Sitten loop ja nrj soittavat näitä "uutuuksia" vuoden putkeen, yli 2000 krt per kappale per vuosi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sillä on merkitystä jos uutta musiikkia tulee Sea fmllä alussa muutaman harvan viikon hieman useammin. Loop ja nrj keksivät ne vasta 3kk myöhemmin, kun Sea FM soittaa harvakseltaan. Sitten loop ja nrj soittavat näitä "uutuuksia" vuoden putkeen, yli 2000 krt per kappale per vuosi

    Ei mikään ihme, että näistä mainitsemistasi kanavista ainoa joka on kasvattanut kuulijamääriä on SEA FM.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mikään ihme, että näistä mainitsemistasi kanavista ainoa joka on kasvattanut kuulijamääriä on SEA FM.

    Sea fm on marginaali kanava jolla ei koskaan tule olemaan paukkuja laajentua valtakunnalliseksi kuten Ylen kanavat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sea fm on marginaali kanava jolla ei koskaan tule olemaan paukkuja laajentua valtakunnalliseksi kuten Ylen kanavat

    Kukaan ei pysty samaan kuin yle 500 miljoonan euron budjetilla. Aika typerä vertaus taas. Siellä ollaan taas Bauerin trollitehtaalla herätty mustamaalaamaan suomalaisia radioita. Työnantajan pinssi tulossa. Jatka hyvää työtäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sea fm on marginaali kanava jolla ei koskaan tule olemaan paukkuja laajentua valtakunnalliseksi kuten Ylen kanavat

    Hiton hieno kommentti. Ylehän on rahansa itse toiminnallaan tienannut :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei pysty samaan kuin yle 500 miljoonan euron budjetilla. Aika typerä vertaus taas. Siellä ollaan taas Bauerin trollitehtaalla herätty mustamaalaamaan suomalaisia radioita. Työnantajan pinssi tulossa. Jatka hyvää työtäsi.

    Se on 530 miljoonaa jo nykyisin ja kasvaa vuosivuodelta. Aika surkea tarjonta ja laatu kokonaisuutena tänäpäivänä YLE:llä vrt budjetin suuruus. Tästä olen useaan otteeseen kritisoinut aiheellisesti ja antanut palautetta YLE:lle mutta harvoin on mitään parempaa muutosta saatu aikaiseksi.

    Äänestä

Kun siellä Bauerilla ja Sanomalla on niin heikkotasoisia kanavia, joista ei ole syömään kuulijoita muilta yritätte turvautua epätoivoisesti, jos YLE söisi muut kaupalliset kilpailijat pois. No siihen tarvittaisiin parempia kanavia YLE:ltäkin.

Äänestä

Onko tutkittu kummasta kuluttaja pitää enemmän, Ylen tavasta soittaa yhtä hittiä kerran päivässä vähintään kymmenen vuoden ajan vai kaupallisten taipumusta soittaa yhtä hittiä vähintään kymmenen kertaa päivässä vuoden ajan?

Eikö mitään vaihtoehtoista toistotapaa tosiaankaan ole? Eikö millään radioasemalla ole enää musiikkitoimittajia, jotka toimittaisivat kansalle kuunneltavaa myös laatikon ulkopuolelta?

Äänestä
  • Korjaan siis vähintään kymmen kertaa päivässä saman ikuisuuden kuin YLE RADIO SUOMI. Itse en pidä kummastakaan tavasta että samaan biisin hirttäydytään ikuisuudeksi.

    Rasittavinta on Radio Suomi samaa vanhaa hittiä hitin perään, miljoonaan kertaan kuulleita kappaleita ja uutudetkin sellaisia mitä kerennyt aina muualla kuulemaan, muilta asemilta ta itse streemauspalvelusta soimaan laittanut, koska ikinä ei tule uutuksia tuoreeltaan soittoon vaan vasta kun todetaan isoksi hitiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ainoastaa Ylen kanavat on sellaisia, joissa ei soi samat biisit kymmenen kertaa päivässä. Kun katsoo minkä tahansa kaupallisen kanavan soittolistaa biisit sivulta niin huomaa asia. Sea Fm renkuttaa samoja biisejä monta kertaa päivässä ja niin tekee kaikki muutkin radio kanavat. Ylellä ei soi samat biisit montaa kertaa päivässä. Onneksi on Yle joka ei raiskaa kappaleita teho soitolla. JOkainen voi asian tarkistaa biisit sivulta. Onneksi on yle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu