Miksi keskusta palaa taas mahtipuolueeksi

Äänestäjät ja äänet on siellä jossain kuitenkin, jotka palaa kotiin. Tähdenlentoja aina on, mutta jos ei äänestäjille lupaamia toteudukkaan, silloin äänestäjät vaihtaa puoluetta. Demokratiaa parhaimillaan.
Puoluekenttä ollut pitkään kolmen kauppa -keskusta -sdp ja -kokoomus, johon ollaan palaamassa. Keskustan ääniä ollut lainassa perussuomalaisilla, on äänet siitä miksikään muuttuneet ? -ei ole, ne palailee siitä pikkuhiljaa takaisin. Nähdään esim palstoillakin mitä kielä persut käyttää, heillä kuin tuli hännän alla, "viimeisiä huutoja"
Kuin kommunistit aikoinaan, ennen viimeisiä korahduksiaan, vaikka jokunen hajaääni yhäkin heillä kuuluu.

Viime eduskuntavaaleissa yksikään puolue ei päässyt lähellekään 20 prosentin ääniosuutta. SDP vei suurimman puolueen tittelin ja pääministerin salkun alle 18 prosentin ääniosuudellaan. Perussuomalaiset ja kokoomus jäivät niukasti rannalle.
Tänä päivänä äänestäjät liikkuvat vilkkaasti sekä vaaleissa että kannatyskyselyissä.
Puoluepolitiikkaan ja vakiintuneisiin puoluekantoihin sosiaalistumisen mekanismit ovat murtuneet ja pysyväluonteinen puoluekiinnittyminen on aiempaa epätodennäköisempää.
– Tämä tullee edelleen lisäämään valitsijoiden liikkuvuutta eduskuntavaaleissa ja vahvistamaan tilannekohtaisten asiakysymysten merkitystä puoluevalintojen määrittäjänä. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa oli suurin piirtein sama osuus vakaita, liikkuvia ja nukkuneita äänestäjiä kuin vuoden 2015 vaaleissa.
– Liikkuvien äänestäjien osuuden putoaminen keskimääräiselle tasolle vuoden 2011 vaalien jälkeen tarkoittaa käytännössä sitä, että perussuomalaisten merkittävä kannatuslisäys ja sen voittamat äänet ovat jääneet ainakin 2010-luvun vakiintuneeksi piirteeksi suomalaiseen puoluekannatusasetelmaa.

Perinteinen puoluekenttä murtui, perussuomalaiset ajautuu yhä enemmän eristyksiin muista. Perussuomalaisilla on eniten kannattajia nukkuvien puolueessa.
Puoluekenttää viime vuosikymmeninä hallinneiden kolmen suuren puolueen: SDP:n, keskustan ja kokoomuksen, yhteinen ääniosuus jäi 48,5 prosenttiin.
Äänestäjien enemmistö valitsi ensimmäisen kerran jonkin muun puolueen tai ryhmittymän ehdokkaan. Perussuomalaisten ja vihreiden yhteenlaskettu ääniosuus nousi 29 prosenttiin. Puolueuskollisten äänestäjien osuus koko valitsijakunnasta on pysynyt 1990-luvulta alkaen alle 50 prosentissa.
– Liikkuvia äänestäjiä oli vuonna 2019 kaikista eduskuntavaalien äänioikeutetuista joka neljäs ja äänestämättä jättäneitä 28 prosenttia. Äänestäneistä valitsijoista liikkuvia äänestäjiä oli reilu kolmannes

Eduskunnassa SDP (40 kansanedustajaa), kokoomus (38) ja keskusta (30) säilyttivät kuitenkin enemmistönsä (108 eduskuntapaikkaa).
Kevään 2015 vaaleissa perussuomalaisten ja vihreiden yhteinen äänisaalis oli hieman yli 26 prosenttia. Keskusta, kokoomus ja SDP keräsivät silloin yhteensä lähes 56 prosenttia kaikista äänistä. Taloustutkimuksen Ylelle tekemissä puoluekannatusmittauksissa perussuomalaisten ja vihreiden yhteiskannatus oli huipussaan marraskuussa 2019 yhteensä 38,2 prosenttia. Samaan aikaan SDP:n, kokoomuksen ja keskustan yhteissuosio vajosi 42,4 prosenttiin.

Koronakriisi on nostanut jälleen erityisesti pääministeripuolue SDP:n suosiota ja tuoreimmassa mittauksessa elokuussa 2020 SDP:n kokoomuksen ja keskustan yhteenlaskettu kannatus nousi 51 prosenttiin. Perussuomalaisille ja vihreille mitattiin yhteensä 30,5 prosentin kannatus.Politiikan ilmastonmuutos.
Keskustelut ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta nousivat kevään 2019 vaalitaistelussa tärkeiksi aiheiksi, joissa vihreät ja perussuomalaiset asettuivat vastavoimiksi ja vastakkainasettelu suosi molempia.

Perussuomalaisten ja vihreiden ehdokkaiden äänestäminen on tarjonnut monille valitsijoille mahdollisuuden äänestää vaaleissa uusien asiakysymysten ja tärkeiksi koettujen arvojen puolesta.
– Sitä vastoin perinteisten suurimpien puolueidemme yleispuoluekehitys ja asema oppositiopuolueena ei enää tuo niille samassa määrin ääniä vaaleissa kuin ennen. Tällainen kehitys viittaa totuttujen poliittisten jakolinjojen murtumiseen.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vuoden 2019 vaaleissa perussuomalaisten äänestäjistä 32 prosenttia kannatti seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien vahvistamista, 34 prosenttia puolsi ympäristöystävällistä Suomea talouskasvun kustannuksella ja 74 prosenttia kannatti sukupuolten välistä tasa-arvon vahvistamista, tutkijat kuvailevat perussuomalaisten äänestäjäkunnan monimuotoisuutta.

      Tutkijoiden mukaan perussuomalaisten äänestäjäkunnan oikeistolaistuminen ei siis kieli siitä, että he vaatisivat aikaisempaa enemmän kuria, perinteisiä arvoja tai kristillistä arvopohjaa tai että oikeistolaistuminen liittyisi vähemmistökielteisyyteen.
      – Ennemmin tulokset osoittavat, että yleinen oikeistolaistuminen on kulkenut käsi kädessä taloutta koskevien näkemysten kanssa.

    • Anonyymi

      Mutta jos eduskuntavaalit olisi olleet viikkoa myöhemmin olisi perussuomalaiset ollut selvä ykkönen. Tai jos Demari Al Taee olisi ollut rehellinen jo ennen vaaleja. Perussuomalaiset siirtyi yle gallupissa kärkeen heti vaalien jälkeen. Perussuomalaisten gallup kannatus nousi viime syksynä 24,3 prosenttiyksikköön. Sitten tuli tämä punahuuli Sanna ja korona ja Sanna oli usein telkkarissa, oli hyvää mainosta punaisessa asussaan.

      • Jos ja jos. Setä olisi täti jos sillä olisi munat.
        Ei gallupeilla valita eduskuntaa.


      • Mitä edes persut tekee äänillä ?


    • Anonyymi

      Herra maahanmuutto moktarko aloitti aamutoimet?

      • Anonyymi

        Kepulaisten kannattaa vastata gallupkyselyihin vasta kun puheenjohtajaksi on valittu isänmaallinen henkilö.


    • Anonyymi

      Ensi vuonna 2021 valtio tekee velkaa lisää 10 miljardia euroa. Miten Marin ajattelee maksavan velan takaisin.
      Miten Marin maksat 10 miljardin velan takaisin?
      Jos ja kun seuraavana vuonna 2022 ei enää velkaa tehdä, niin pitää tasapainottaa budjetti, siis vähentää menoja 10 mijardia. Mistäs otat Marin pois 10 miljardia? Keneltä leikkaat?

      Rahaa osaa kuka vain jakaa, mutta tienaaminen on vaikeampaa. Tienaaminen ei oikein Marinin hallituAnonyymi
      Eilen 16:04kselta tunnu onnistuvan, kun työllisyystoimia ei kyetä tekemään. Marinin hallitus on SAK:n talutusnuorassa ja Elorannan johtama SAK vain jarruttaa työllisyystoimien tekemistä.

      Rahanjakaminen tietää tulevaisuudessa suuria veronkorotuksia. Jokainen verokorotus on kilpailukykyä heikentävä. Tehtaita suljetaan ja yritykset siirtävät työpaikkoja ulkomaille. Työttömyys lisääntyy ja ihmisten ahdinko ja syrjäytyminen kasvaa.

      Tarvitaan oikeita työllisyyskeinoja. Niitä ei rahalla saa. Marin on ylittänyt riman matalimmalta kohdalta, jossa yritetään luoda joitakin tuhansia työpaikkoja rahaa jakamalla. Se on kallis lähtökohta. Ei kestävää kehitystä.

      Vain vientiteollisuus tuo kestävästi rahaa Suomeen, Viennin menestys edellyttää kilpailukykyä ulkomaan markkinoilla. Ennen kilpailukykyä parannettiin devalvaatiolla. Nyt sitä ei yhteisvaluutan aikana voida tehdä, Ei ole voinut tehdä 20 vuoteen. On tehtävä sisäinen devalvaatio. Se tarkoittaa palkkojen alentamista. Palkkoja pitää alentaa.

      Kukaan ei halua, että ostovoima heikkenee. Sen takia, kun palkkoja alennetaan, niin pitää alentaa veroja samanaikaisesti siten, että nettopalkka pysyy samana.

      Palkkojen ja veronjen samanaikainen alentaminen tuo itse asiassa lisää ostovoimaa, koska palvelut ja tavarat tulevat halvemmiksi. Samalla netolla saa enemmän. Palkkoja alentamalla saat enemmän, kun veroja alennetaan samanaikaisesti. Vain netto merkitsee.

      Työpaikat ovat ainut tapa pienentää tuloeroja. Jokainen henkilö, joka pääsee työttömyyden ikeestä töihin ansaitsee paremmin. Tai pitäisi ansaita. Niin pitää olla. Silloin työpaikan saaneen perheen hyvinvointi paranee ja tuloerot pienenevät.

      Verojen alentaminen pienentää tutkimustulosten mukaan tuloeroja, koska on havaittu, että verojen korotus on Suomessa lisännyt tuloeroja. Siitä on näyttö. SDP:n ja Vasemmistoliiton innostus nostaa verotusta siis lisää tuloeroja. SDP ja Vasemmistoliitto haluavat lisätä tuloeroja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      182
      14880
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10435
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      72
      9441
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9291
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      50
      9128
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      52
      6890
    7. 180
      6470
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      31
      5561
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      151
      5331
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      3846
    Aihe