Inflaatiolaskenta tuottaa liian alhaista lukua

Anonyymi

Varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana inflaatioluvut ovat jääneet Euroopassa ja laajemminkin alhaisiksi. Tämä on kuitenkin aivan pettävä kuva asiasta.

Varmaan monet jo nuoruuden ohittaneet ovat huomanneet, miten kännykät ja erilaiset kodinkoneet kestävät nykyisin paljon lyhyemmän ajan käytössä kuin aiemmin. Kännyköiden kestoaika lienee noin 2-3 vuotta. Älykännyköissä on paljon ylimääräisiä ohjelmia, jotka kuluttavat akkuja. Google saa mainonnasta sitä ostaneilta rahaa. Laitevalmistaja rahastaa kännykän ostajia, koska nämä ostavat useammin noita laitteita. Muutenkin laitteet on tehty aiempaa helpommin kuluviksi pois käytöstä. Sama koske muitakin laitteita.

Inflaatiolaskennassa pitäisi ottaa huomioon se, että todelliset kustannukset laitteiden ostajille ajan myötä kasvavat nykyisin paljon nopeammin kuin aiemmin. Ei riitä, että tarkastellaan vain laitteen hankintahintaa liikkeessä tiettynä yhtenä ajankohtana. Tässäpä taloustieteilijöille pähkinää purtavaksi, jos tämä on jäänyt laskuista pois tähän mennessä kuten arvelen.

2

128

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllähän tulotkin on nousseet ajan myötä. Itse olin markka-aikana opiskelija, jolla ei kummoisia tuloja ollut. Ensimmäisenä palkkavuotenani palkkani oli 8eur/h, nyt 28eur/h.

    • Anonyymi

      Inflaatiota seurataan seuraamalla suhteellisen yleisesti tiedossa olevien tuotteiden hintaa. Antaako se hyvän hyvän kuvan inflaatiosta, kun tuhannen seuratuntuotteen hinnat muuttuvat 0,5%, mutta vaihtoehtoisen ostoskorin hinnat muuttuvat 7% samassa ajassa? Ehkä totuus on jossain siellä välimaastossa.
      Tai alenevatko esimerkiksi autojen hinnat jos perinteinen lähtöhinta ja siitä annettava alennus korvataan nettohinnalla? Itse olen vuosien varrella ostanut useita uusia autoja ilman vaihtoautoa, käteisalennus on tippunut takavuosien 10% ensin lähemmäs 5% tasoa, viime syksynä kampanjaerästä ei saanut alennusta enää edes kahvikupposen vertaa. Aiemmin sentään kampanjaeriinkin on saanut neuvoteltua vähintään satasia olevan alennuksen 15000 - 25000 euron hintaluokassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe