Eli työnhakijalle päivittäinen velvollisuus hakea vähintään yhtä työpaikkaa sekä viikottainen sähköinen raportointi haetuista työpaikoista.
Lisäksi karenssia ei tule kompensoida toimeentulotuella.
Porkkanana tulojen verovapaus 2000 euroon kuussa asti.
Myös sairaseläkkeelle pääsyä tulee helpottaa.
Aktiivimalli kakkonen on liian löysä
8
<50
Vastaukset 8
Eikös nämä muutokset tule voimaan vasta 2022? Joten?
Niitähän voi vielä useaan kertaan muutella?- Anonyymi
Täysin samaa mieltä, "pirkka" versio edellisen hallituksen aktiivimallista, mutta sillä olikin tarkoitus nostaa työllisyysastetta. Minusta tuo ylimääräinen 1 miljardi kunnille oli käsittämätön ratkaisu, ihan sama, kuin pakkasella kusisi housuun.
Ongelmat ei tuolla poistu, passivoi kuntia edelleen olla tekemättä mitään, ja velkarahan jakaminen julkiselle taloudelle on käsittämättön typerää tuhlausta, eli investointi ei mihinkään. Mutta julkisen puolen työpaikat on ainoaa oikeaa työtä kepulaisille, demareille, vasemmistolle ja vihreille. Yksitystämällä voitaisiin säästää huikeasti ja kunta-alan palkat lomat ei ole enää tästä maailmasta.Joo ei se porukka aktivoidu sillä että julkiseen sektoriin pumpataan lisää rahaa vaan kepin ja porkkanan oikealla suhteella.
Jos joku tuon aktiivimalli ykkösen koki kyykyttämiseksi voi vain todeta että työttömyyskorvauksen nostaminen on täysin vapaaehtoista.- Anonyymi
Uusia työpaikkoja taitaa tulla vain TE toimistoon, jos kuvitellaan vaikkapa 30000 työttömän käyvän istumassa viikoittain seurustelemassa työllisyystilanteesta. Jatkuvasti irtisanomisia isoilta työllistäjiltä. Pitäisi tulla ensin uusia työllistäjiä - tilanne on päinvastainen
Anonyymi kirjoitti:

Ne irtisanomiset johtuvat seuraavista syistä.
Pointti numero yksi. Työn hinta on Suomessa liian korkea tehtyyn määrään nähden.
Pointti numero kaksi. Työmarkkinoiden joustamattomuus ei houkuttele palkkaamaan.
Pointti numero kolme. Sietämättömän kova yritysverotus.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusia työpaikkoja taitaa tulla vain TE toimistoon, jos kuvitellaan vaikkapa 30000 työttömän käyvän istumassa viikoittain seurustelemassa työllisyystilanteesta. Jatkuvasti irtisanomisia isoilta työllistäjiltä. Pitäisi tulla ensin uusia työllistäjiä - tilanne on päinvastainen
Nyt tällä "tukipaketilla" pidetään yllä vanhoja rakenteita ja status quo, missään nimessä ei yritetä kehittää ja saada taloudellista dynamiikkaa käyntiin. Hallituksen ratkaisuilla synnytetään ainoastaan julkiselle sektorille "työpaikkoja", jokainen niistä lisää verorasitetta.
- Anonyymi
Äärioikeistolainen sosiaalidemokraattilestalahkolainen, kaikkea se leipä elättääkin...
Punapallukkasipilisti, heh. - Anonyymi
Milloinkohan korona aktiivimallaa Sipilää?
Keskustapuoluehan tervetulotti kornan ulkomailta Suomeen, kutsuhuutopuolue kun on muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681066
- 641042
- 93827
- 57813
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois222640- 50598
- 66575
- 40570
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563