Tähän ketjuun uutisia toiminnasta??

Anonyymi

Voisitteko abortin vastustajat laittaa tähän uutisia aktiivisesta toiminnastanne? Sitähän ilmeisesti kuitenkin löytyy ihan roppakaupalla?

29

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuleeko niitä esimerkkejä vai ei?

    • Kerran Kampissa mielenilmauksessa oli jopa 20 osallistujaa ja se taisi olla kaikkien aikojen suurin Suomessa järjestetty aborttimielenosoitus.
      Seuraavalla kerralla ei ollut ihan niin kova tungos, joten järjestäjät kehuivat miten moni NÄKI mielenilmauksen. No toki Narinkkatorilla ruuhka-aikana ohi käveli paljon ihmisiä, mutta ketäänhän tuo ei kiinnostanut.

      Nämä tapahutuivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

      • Anonyymi

        Suomessa ei onneksi abortinvastus kiinnosta 20 ihmistä enempää. Meillä ei ole aborttiklinikoita kuten USA:ssa. Täällähän saa abortin ihan tavallisesta terveyskeskuksesta. Abortti ei ole suomalaisille se tärkein asia. Onneksi ei, pitää sanoa. Kun lukee juttuja USA:sta niin kiitän luojaani ettei tarvi asua siellä takapajulassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, jos Suomeen ilmaantuis joku Phelpsin perhe öykkäröimään, niin meniskö he terveyskeskusten eteen kyltteineen ihmisiä kiusaamaan? He ei vois mistään tietää onko joku menossa teettämään raskaudenkeskeytyksen ja hyvä niin. Asiahan ei kellekään muulle kuulu.

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Miksei minun anneta kertoa että käyn näpsimässä kauppojen skordareista turhat varmistukset pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei onneksi abortinvastus kiinnosta 20 ihmistä enempää. Meillä ei ole aborttiklinikoita kuten USA:ssa. Täällähän saa abortin ihan tavallisesta terveyskeskuksesta. Abortti ei ole suomalaisille se tärkein asia. Onneksi ei, pitää sanoa. Kun lukee juttuja USA:sta niin kiitän luojaani ettei tarvi asua siellä takapajulassa.

        "ei onneksi abortinvastus kiinnosta 20 ihmistä enempää. "

        Sinähän senkin "tiedät".. kuten aina kaiken muunkin.
        Suomi on keskiajalle taantunut takapajula niin kauan kuin "sivistyneistö" tappaa sairaan lain voimalla tuhansia lapsia vuosittain.
        Uusien kansalaisten tappaminen kuuluu koko yhteiskunnalle, eikä se ole koskaan mikään murhaajan "oma henkilökohtainen juttu" tms. propagandahuttua.

        Kuitenkin maat, joissa tämä "sairas laki" on kutakuinkin sellaisena kuin Suomessa, ovat kaikin puolin kehittyneempiä ja huumanimpia kun maat, joissa on fanittamasi lainsäädäntö.

        Onko sitä toimintaa vai ei?

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Kuitenkin maat, joissa tämä "sairas laki" on kutakuinkin sellaisena kuin Suomessa, ovat kaikin puolin kehittyneempiä ja huumanimpia kun maat, joissa on fanittamasi lainsäädäntö.

        "Kuitenkin maat, joissa tämä "sairas laki" on kutakuinkin sellaisena kuin Suomessa, ovat kaikin puolin kehittyneempiä ja huumanimpia..." Ai jaa, vain on. Mihin lakeihin ja arvoihin perustat tuon mutu-väitteesi? Sikiön surmaaminenko edustaa jotain humaaninpia ja korkeampia arvoja? Sairasta ajattelua. Mitä humaania on ihmisyksilön elämän lopettamisessa oman mukavuutensa hinnaksi???? Se on "äärifeminististä humaaniutta", joka ei sisällä humaaneja arvoja.

        Palstaa seuranneena huomaan kirjoittajien ihan fantastisen yhteisymmärryksen suhteessa aborttiin: -Abortinn edistäjät myöntävät palstalla, että he eivät halua abortteja, mutta "olosuhteiden pakosta" niitäkin joskus pitää tehdä.
        -Aborttiin kriittisesti suhtautuvat eivät halua abortteja, mutta "olosuhteiden pakosta" niitäkin joskus pitää tehdä.
        On tämä sitten mainio riitelypalsta näköjään ihan turhasta, kunhan saa vain purkaa kiukkuansa ja suvaitsevasuuttaan kaikkeen, mitä perinteinen ihmisarvoja kunnioittava ja puolustava maailmankatsomus sisältää , mutta samat pilkkanikit ovat kuitenkin samaa mieltä, että eivät halua abortteja kuin "olosuhteiden pakosta".

        Ja otsikon aiheeseen liittyen vielä kerran. Suurin osa Suomen naisista ei tee aborttia, vaan syynnyttävät lapsen. EIKÖ SE OLE JUURI SE TEKO? Agitoidako pitäisi ja täyttää laillasi palstat eri tavalla ajattelevia kohtaan suunatuilla pilkka- ja mutukirjoituksilla? Sivistystäsikö se omasta mielestä osoittaa? Katsos, ihmiset osaavat elää yhteiskunnan pelisääntöjen sisällä hyvin omien arvojenkin mukaan eikä tee abortteja tai muita ihmisoikeusrikkomuksia. Rosvoja ja rikollisia varten ne lait ovat, ei humaanisti toimivat tarvitse tuollaisia "lupalakeja". Siis TOIMINTAA ON hyvien arvojen ja lainmukaan mukaisesti!

        "Mihin lakeihin ja arvoihin perustat tuon mutu-väitteesi?"

        Maat joissa on salliva aborttilaki (eli palstatrollin mukaan "sairas lepsulaki"), ovat muiltakin osin parhaita maita sekä naisille että lapsille. Vuosi vuoden jälkeen ja ihan riippumatta mistä lähteestä katsoo. Googlaa vaikka.
        Yllättäin sama korreloi kääntäen uskonnollisuuden kanssa.

        Jokainen voi sitten itse päätellä missä maissa naisia ja lapsia kyykytetään ja missä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "ei onneksi abortinvastus kiinnosta 20 ihmistä enempää. "

        Sinähän senkin "tiedät".. kuten aina kaiken muunkin.
        Suomi on keskiajalle taantunut takapajula niin kauan kuin "sivistyneistö" tappaa sairaan lain voimalla tuhansia lapsia vuosittain.
        Uusien kansalaisten tappaminen kuuluu koko yhteiskunnalle, eikä se ole koskaan mikään murhaajan "oma henkilökohtainen juttu" tms. propagandahuttua.

        Kylläpä abortti on jokaisen oma asia. Eipä siitä kansanäänestystä järjestetä jos joku abortin haluaa. Se että aborin tekijät ovat murhaajia on vaan sinun mielipiteesi, ei mihinkään tosiasiaan perustuva argumentti. Laillinen teko aborttilaissa määritellyillä syillä. Jos haluaa mieluummin hoivata kissaa kuin lasta, mitä väliä. Ei kuulu kenellekään. Onneksi.

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        "Mihin lakeihin ja arvoihin perustat tuon mutu-väitteesi?"

        Maat joissa on salliva aborttilaki (eli palstatrollin mukaan "sairas lepsulaki"), ovat muiltakin osin parhaita maita sekä naisille että lapsille. Vuosi vuoden jälkeen ja ihan riippumatta mistä lähteestä katsoo. Googlaa vaikka.
        Yllättäin sama korreloi kääntäen uskonnollisuuden kanssa.

        Jokainen voi sitten itse päätellä missä maissa naisia ja lapsia kyykytetään ja missä ei.

        Kyllä se on jokaisen oma asia haluaako tehdä lapsia.
        Jonkun muunko siitä pitäisi päättää? Kenen ja miksi?

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Kuitenkin maat, joissa tämä "sairas laki" on kutakuinkin sellaisena kuin Suomessa, ovat kaikin puolin kehittyneempiä ja huumanimpia kun maat, joissa on fanittamasi lainsäädäntö.

        Ahaa, kuten esim. Venäjä ja jotkut islamilaiset? Pidät siis sellaisia maita lapsille parhaina, humaanisti kehittyneinä sivistyksen huippuina jne.

        " Se että aborin tekijät ovat murhaajia on vaan sinun mielipiteesi, ei mihinkään tosiasiaan perustuva argumentti. "

        Perusteet sille "mielipiteelle" löytyy kyllä ihan sanakirjasta, jos vain haluaa ymmärtää mitä siellä kerrotaan.

        "Kyllä se on jokaisen oma asia haluaako tehdä lapsia."

        Siinä vaiheessa on jo myöhäsitä harkita tekemistä, kun ne on jo tehty olemaan, esim. kohtuun.

        "Ahaa, kuten esim. Venäjä ja jotkut islamilaiset? Pidät siis sellaisia maita lapsille parhaina, humaanisti kehittyneinä sivistyksen huippuina jne."

        Venäjän ja islamilaisten valtioiden aborttilainsäädäntö ei todellakaan ole Suomea vastaava. Päinvastoin.

        "Siinä vaiheessa on jo myöhäsitä harkita tekemistä, kun ne on jo tehty olemaan, esim. kohtuun."

        Kohdussa on ihmisen esiaste. Ei silloin – ainakaan raskauden alkuvaiheessa – ole ollenkaan myöhäistä päättää olla tekemättä lasta.

        Siis ihan oikeastiko sinä vain jankkaat, että sanakirja on jokin moraalin ja etiikan ja luonnontieteiden ylin määrittelijä?

        Sanoilla on merkityksensä. Jos ei ole varma siitä mitä jokin sana merkitsee, asian voi tarkastaa sanakirjasta.

        Niitä sanakirjan sananselityksiä ei ole keksitty tyhjästä.

        Jos sinun mielestäsi sanan "lapsi" merkitys on sama kuin sanalla "alkio" tai sanan "murha" eräs merkitys on "raskaudenkeskeytys", sanakirjan avulla voimme osoittaa ymmärryksesi sanan merkityksestä olevan väärä.

        Jos siis haluat oppia puhumaan tai kirjoittamaan niin, että muutkin ymmärtävät mitä tarkoitat, sinun pitää oppia sanojen merkitys eikä keksiä sanoille sellaisia merkityksiä mitä niillä ei ole.
        Jollet tätä opi, voit syyttää vain itseäsi siitä ettei joku sanojen merkitystä ymmärtävä aina ymmärrä mitä yrität sanoa.

        Jos sinulle jatkuvasti käy niin, etteivät muut ymmärrä puhettasi tai kirjoitustasi, se on melko varma merkki siitä, ettet itse ymmärrä (tai ymmärrät väärin) käyttämiesi sanojen merkitystä.

        Sanoilla moraali ja etiikka on myös omat merkityksensä. Ne voivat olla (ja ovatkin) eri ihmisillä erilaisia, mutta moraalista ja etiikasta keskustelun (kuten kaiken muunkin keskustelun) perusedellytyksenä on se, että ymmärrämme käyttämiemme sanojen ja termien MERKITYKSEN samalla tavalla.
        Tähän tarvitaan sanakirjoja.

        Niin siis, korjaan:
        Sanoilla "moraali" ja "etiikka" on tietenkin tietty tarkasti määritelty merkitys, mutta moraaliset ja eettisen käsitykset ovat sitten eri henkilöillä erilaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, kuten esim. Venäjä ja jotkut islamilaiset? Pidät siis sellaisia maita lapsille parhaina, humaanisti kehittyneinä sivistyksen huippuina jne.

        " Se että aborin tekijät ovat murhaajia on vaan sinun mielipiteesi, ei mihinkään tosiasiaan perustuva argumentti. "

        Perusteet sille "mielipiteelle" löytyy kyllä ihan sanakirjasta, jos vain haluaa ymmärtää mitä siellä kerrotaan.

        "Kyllä se on jokaisen oma asia haluaako tehdä lapsia."

        Siinä vaiheessa on jo myöhäsitä harkita tekemistä, kun ne on jo tehty olemaan, esim. kohtuun.

        Laki on ainoa oikea määrittäjä sille onko teko rikos vai ei. Sanakirja kertoo sanojen merkityksen.

      • koivupuu55 kirjoitti:

        Laki on ainoa oikea määrittäjä sille onko teko rikos vai ei. Sanakirja kertoo sanojen merkityksen.

        Mutta miten voi ymmärtää lakikirjaa jollei ymmärrä (eikä edes halua ymmärtää) siinä käytettyjen sanojen merkitystä?

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Mutta miten voi ymmärtää lakikirjaa jollei ymmärrä (eikä edes halua ymmärtää) siinä käytettyjen sanojen merkitystä?

        Hyvä pointti!

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        "Ahaa, kuten esim. Venäjä ja jotkut islamilaiset? Pidät siis sellaisia maita lapsille parhaina, humaanisti kehittyneinä sivistyksen huippuina jne."

        Venäjän ja islamilaisten valtioiden aborttilainsäädäntö ei todellakaan ole Suomea vastaava. Päinvastoin.

        "Siinä vaiheessa on jo myöhäsitä harkita tekemistä, kun ne on jo tehty olemaan, esim. kohtuun."

        Kohdussa on ihmisen esiaste. Ei silloin – ainakaan raskauden alkuvaiheessa – ole ollenkaan myöhäistä päättää olla tekemättä lasta.

        Kannattaisiko nyt ensin vaikka tutustua eri maiden lainsäädäntöihin? Vai tarkoitatako ettei täysvapaiden maiden lait vastaa Suomea ja ovat ihan päinvastaisia?

        Ihmisen "esiasteet" on täysin omaa mutuhöpö keksintöäsi. Vai missä virallisissa lähteissä tuollaisista kerrotaan? Syöpien ym. tautien esiasteista kyllä löytyy tietoam, mutta ihmisen?
        "Olla tekemättä lasta" abortilla = Jo olemassaolevan lapsen tappaminen.

        "sanakirja on jokin moraalin ja etiikan ja luonnontieteiden ylin määrittelijä?"

        Älä nyt jaksa taas vääristellä. Sanakirja kertoo ihan neutraalisti sanojen merkityksiä. Niitäkin joista sinä et tykkää.

        "sanakirjan avulla voimme osoittaa ymmärryksesi sanan merkityksestä olevan väärä."

        Eipä vain ole näkynyt. Joko tulee ne vakuuttavat todisteet, joilla abortti ei olekaan ihmisen suunnitelmallista tappamista?

        "etteivät muut ymmärrä puhettasi tai kirjoitustasi, "

        On merkki siitä, että eräät ei vain halua ymmärtää sitä.

        Kumpi sinun elämääsi vaikuttaa enemmän, sanakirja vai laki?

        Kummalla ihmiset perustelevat toimiaan?

        Voitko tehdä asioita siksi, että sanakirjassa lukee jotakin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi sinun elämääsi vaikuttaa enemmän, sanakirja vai laki?

        Kummalla ihmiset perustelevat toimiaan?

        Voitko tehdä asioita siksi, että sanakirjassa lukee jotakin?

        Vaitko lakia rikottuasi perustella asiaa sillä, ettet ymmärtänyt mitä laissa mainittu sana tarkoittaa?

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Mutta miten voi ymmärtää lakikirjaa jollei ymmärrä (eikä edes halua ymmärtää) siinä käytettyjen sanojen merkitystä?

        Etiikka on tieteenala, joka tutkii ihmisten ja yhteisöjen moraalikäsityksiä. Ihmisellä on kyky miettiä tekojensa motiiveja ja seurauk­sia sekä vapaus tehdä valintoja. Siksi ihmisellä on myös vastuu teoistaan. Valintakyky tekee ihmisestä moraalisen olennon.

        Ihmiset ovat moraalisia olentoja, mutta eläimet eivät. Niiden teot ovat ei-moraalisia. Kun kettu pyydystää metsässä linnunpoikasen, se ei käytä moraalista harkintaa eikä se ole vastuussa teostaan.

        Etiikalla tarkoitetaan tieteellisen tutkimuksen lisäksi myös arkista moraalipohdintaa. Puhutaan eettisistä tai epäeettisistä valinnoista. Tällöin etiikka tarkoittaa samaa asiaa kuin moraali. Esimerkiksi abortti, puolustuskyvyttömän sikiön elämän lopettaminen, vaikka olisikin luvanvaraisesti laillista, on epäeettistä, moraalitonta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko nyt ensin vaikka tutustua eri maiden lainsäädäntöihin? Vai tarkoitatako ettei täysvapaiden maiden lait vastaa Suomea ja ovat ihan päinvastaisia?

        Ihmisen "esiasteet" on täysin omaa mutuhöpö keksintöäsi. Vai missä virallisissa lähteissä tuollaisista kerrotaan? Syöpien ym. tautien esiasteista kyllä löytyy tietoam, mutta ihmisen?
        "Olla tekemättä lasta" abortilla = Jo olemassaolevan lapsen tappaminen.

        "sanakirja on jokin moraalin ja etiikan ja luonnontieteiden ylin määrittelijä?"

        Älä nyt jaksa taas vääristellä. Sanakirja kertoo ihan neutraalisti sanojen merkityksiä. Niitäkin joista sinä et tykkää.

        "sanakirjan avulla voimme osoittaa ymmärryksesi sanan merkityksestä olevan väärä."

        Eipä vain ole näkynyt. Joko tulee ne vakuuttavat todisteet, joilla abortti ei olekaan ihmisen suunnitelmallista tappamista?

        "etteivät muut ymmärrä puhettasi tai kirjoitustasi, "

        On merkki siitä, että eräät ei vain halua ymmärtää sitä.

        "Kannattaisiko nyt ensin vaikka tutustua eri maiden lainsäädäntöihin? Vai tarkoitatako ettei täysvapaiden maiden lait vastaa Suomea ja ovat ihan päinvastaisia?"

        Mitä sä oikein höpötät?

        "Vai missä virallisissa lähteissä tuollaisista kerrotaan?"

        Ei sellaista tarvitse erikseen kertoa missään virallisissa lähteissä, koska kaikki kuitenkin tietävät että ihminen on ihminen vasta synnyttyään. Sitä ennen (hedelmöityksestä syntymään) se on tietysti vasta esiaste tai ihan mitä nimitystä siitä nyt haluaakin käyttää.
        Näin siis moderneissa kulttuureissa. Toki myös muunlaisia kulttuureita löytyy.

        Sinänsä ihan hyvä, että otit puheeksi syövän esiasteen. Sehän ei vielä ole syöpä, vaan vasta esiaste, ja jos se hoidetaan pois, syöpää ei pääse edes syntymään. Toivottavasti tämä analogia auttaa sinua ymmärtämään asian.

        "Sanakirja kertoo ihan neutraalisti sanojen merkityksiä. Niitäkin joista sinä et tykkää."

        Kyllä, juuri näin. Mulla ei kylläkään ole mitään tykkäämisongelmaa niiden sanojen selitysten kanssa.

        "Eipä vain ole näkynyt. Joko tulee ne vakuuttavat todisteet, joilla abortti ei olekaan ihmisen suunnitelmallista tappamista?"

        Onhan täällä tullut jo monta kertaa vastaan se, ettet ymmärrä mitä sanat "lapsi" ja "ihmminen" tarkoittavat.
        Harmi, ettei näiden sanojen neutraali selitys miellytä sinua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etiikka on tieteenala, joka tutkii ihmisten ja yhteisöjen moraalikäsityksiä. Ihmisellä on kyky miettiä tekojensa motiiveja ja seurauk­sia sekä vapaus tehdä valintoja. Siksi ihmisellä on myös vastuu teoistaan. Valintakyky tekee ihmisestä moraalisen olennon.

        Ihmiset ovat moraalisia olentoja, mutta eläimet eivät. Niiden teot ovat ei-moraalisia. Kun kettu pyydystää metsässä linnunpoikasen, se ei käytä moraalista harkintaa eikä se ole vastuussa teostaan.

        Etiikalla tarkoitetaan tieteellisen tutkimuksen lisäksi myös arkista moraalipohdintaa. Puhutaan eettisistä tai epäeettisistä valinnoista. Tällöin etiikka tarkoittaa samaa asiaa kuin moraali. Esimerkiksi abortti, puolustuskyvyttömän sikiön elämän lopettaminen, vaikka olisikin luvanvaraisesti laillista, on epäeettistä, moraalitonta.

        "Esimerkiksi abortti, puolustuskyvyttömän sikiön elämän lopettaminen, vaikka olisikin luvanvaraisesti laillista, on epäeettistä, moraalitonta."

        Tietysti täytyy muistaa, että se on epäeettistä ja moraalitonta vain sinun (ja toki monen muunkin) moraalikäsityksen mukaan, mutta ei läheskään kaikkien muiden.
        Esimerkiksi länsimaisen modernin moraalikäsityksen mukaan sitä ei yleisesti pidetä moraalittomana.

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        "Kannattaisiko nyt ensin vaikka tutustua eri maiden lainsäädäntöihin? Vai tarkoitatako ettei täysvapaiden maiden lait vastaa Suomea ja ovat ihan päinvastaisia?"

        Mitä sä oikein höpötät?

        "Vai missä virallisissa lähteissä tuollaisista kerrotaan?"

        Ei sellaista tarvitse erikseen kertoa missään virallisissa lähteissä, koska kaikki kuitenkin tietävät että ihminen on ihminen vasta synnyttyään. Sitä ennen (hedelmöityksestä syntymään) se on tietysti vasta esiaste tai ihan mitä nimitystä siitä nyt haluaakin käyttää.
        Näin siis moderneissa kulttuureissa. Toki myös muunlaisia kulttuureita löytyy.

        Sinänsä ihan hyvä, että otit puheeksi syövän esiasteen. Sehän ei vielä ole syöpä, vaan vasta esiaste, ja jos se hoidetaan pois, syöpää ei pääse edes syntymään. Toivottavasti tämä analogia auttaa sinua ymmärtämään asian.

        "Sanakirja kertoo ihan neutraalisti sanojen merkityksiä. Niitäkin joista sinä et tykkää."

        Kyllä, juuri näin. Mulla ei kylläkään ole mitään tykkäämisongelmaa niiden sanojen selitysten kanssa.

        "Eipä vain ole näkynyt. Joko tulee ne vakuuttavat todisteet, joilla abortti ei olekaan ihmisen suunnitelmallista tappamista?"

        Onhan täällä tullut jo monta kertaa vastaan se, ettet ymmärrä mitä sanat "lapsi" ja "ihmminen" tarkoittavat.
        Harmi, ettei näiden sanojen neutraali selitys miellytä sinua.

        "Mitä sä oikein höpötät? "

        Kummallista höpinää tosiaan, kun et näytä olevan perillä höpisemistäsi lainsäädännöistä.

        "Ei sellaista tarvitse erikseen kertoa missään virallisissa lähteissä, koska kaikki kuitenkin tietävät että ihminen on ihminen vasta synnyttyään. "

        Aha, siis kun sinulla ei ole minkäänlaisia perusteluja saati todisteita mutuillesi, niin ne on tätä luokkaa "kaikki kuitenkin tietävät". :D Ts. sinun ei tarvi koskaan perustella eikä todistaa mitään, mutta kaikkea tätä on kiva vaatia muilta aina joka välissä.
        Mitään ihmisen esiasteita ei ole olemassa, kuten jo todettiin. Sekin on pelkkää epätoivoista, syntymättömiä vähättelevää mutuasi.

        "Mulla ei kylläkään ole mitään tykkäämisongelmaa niiden sanojen selitysten kanssa."

        Näyttääpä kuitenkin olevan kaikesta raivokkaasta vastaaninttämisestä päätellen.

        "Onhan täällä tullut jo monta kertaa vastaan se, ettet ymmärrä mitä sanat "lapsi" ja "ihmminen" tarkoittavat."

        Sinun mutuilusi tavallako ne pitäisi ymmrtää, vai ihan siten miksikä niiden merkitys on faktallisesti osoitettu?

        "Esimerkiksi länsimaisen modernin moraalikäsityksen mukaan sitä ei yleisesti pidetä moraalittomana."

        Sen yleisyydestä sinulla ei vaan edelleenkään ole ollut näyttää mitään faktallista.

        Joko laittaisit tietoa Suomen abortin vastustajien toiminnasta tulemaan?

    • Anonyymi

      Saisiko nyt viimeinkin esimerkkejä siitä vastustajien toiminnasta?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8243
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2511
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2278
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1925
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1492
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1331
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1270
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1167
    Aihe