Suomen vienti kasvaa nyt varmasti

Anonyymi

Anderssonin ansiosta suomalaisen koulutuksen vienti kasvaa tulevaisuudessa reippaasti.
Maksuttoman toisen asteen ansiosta kannattaa jopa muuttaa kouluikäisten lasten kanssa Suomeen. Olla Suomessa maksuttoman koulutuksen aika ja viedä saatu oppi kotimaahan.
Tämä ei harmi kyllä tuota suomalaiseen yhteiskuntaan muuta kuin menoja.
Eikö tullut mieleen meidän syrjäytyneet nuoret?
He tarvitsevat tukea päästäkseen yhteiskuntaan mukaan.
Lisäksi kaikki suomalaiset
varakkaat perheet saavat jälleen etuja joita he eivät tarvitse.
Lapsilisät myös pois köyhiltä tulonsiirtoina keräämänsä varojen avulla rikastuvilla. Esim. vuokratulot jotka maksetaan verovaroilla.

6

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oppivelvollisuusiän nosto ja toisen asteen maksuttomuus on köyhästä perheistä tuleville lukuhaluisille ehdottomasti hyvä asia. Liian monelle vähävaraisesta kodista tulevalle toisen asteen suorttaminen tyssää juurikin opiskelun kalleuteen, Ei kaikkien vähävaraisten lapset ole suinkaan syrjäytyneitä. Lisää tukea on tulossa myös nuorten syrjäytymisen estämiseen ja oppimisongelmaisten tukiopetukseen. Kun oppivelvollisuusikää nostetaan niin toisen asteen maksuttomuus koskee sekä varakkaita että "vähävaraisia" . Niin pitää ollakin. Yhteiskunta mahdollistaa maksuttoman toisen asteen opiskelun jokaiselle nuorelle kodin tulotasosta riippumatta. Erinomainen uudistus. Tunnettu tosiasia on että ilman toisen asteen tutkintoa työttömäksi jäämisen ja syrjäytymisen vaara on todella suuri . Nämä ovat faktoja. Ihmistä on varsin mahdoton pakottaa oppimaan, mutta lukuhaluisille ja eteenpäin pyrkiville varattomille nuorille oppivelvollisuusiän nosto on erinoamainen asia. He saavat mahdollisuuden. Siitä on kysymys. Erinomainen uudistus.

    • Anonyymi

      Olen kyllä täysin ymmärtänyt tämän oppivelvollisuusiän noston.
      Todella hyvä, mutta ei kaikille. Vähävaraisille tarpeellinen ja hyvin toimeentuleville ” turhaan ” maksuttomaan koulutukseen suunnatun rahan voisi käyttää syrjäytyneiden saamiseksi yhteiskuntaan mukaan ja koulutukseen.
      Tätä tarkoitan.
      Eikö pitäisi tukea heikommassa asemassa olevia ?
      Ymmärrän toki, että varakkaat ovat valmiita ottamaan aina lisää.

      • Anonyymi

        Oppivelvollisuusoikeutta ei tule korvamerkitä jakamalla mustiin ja valkoisiin. Oppivelvollisuus ja siihen liittyvä opiskelun maksuttomuus kuuluu kategorisesti kaikille. joille se on laissa tarkoitettu. Oppivelvollisuus kohdentuu nuoriin koululaisiin, opiskelijoihin. Koska heihin kohdistetaan velvollisuus niin heille muodostuu oikeus saada maksuton opiskelu. Nuoren, lapsen oppivelvollisuus ja maksuton opiskelu ei ole vanhempien velvollisuus eikä oikeus. Velvollisuus ja oikeus kohdostuu eri attribuuttiin. Lapseen eikä vanhempiin. On sosiaalitoimen tehtävä tukea niitä ihmisiä ja perheitä joiden toimeentulo ei riitä elämiseen. Ei sekoiteta asioita. Eihän. syrjäytymisen n torjuntaankin on tulossa tukitoimia ja rahoitusta. Toisen asteen tutkinto on erinomaista syrjäytymisen torjuntaa.


    • Anonyymi

      On, mutta syrjäytyneet ei sinne kouluun ” muista” mennä.
      Alaikäisistä vastuu on vanhemmilla , mutta jos ei ole varaa kouluttaa niin ei ole.
      Siihen tulee onneksi korjaus.
      Ymmärrän toki, että myös varakkaat joilla olisi varaa kouluttaa jälkikasvunsa ottaa surutt vastaan varoja jotka voisi ohjata syrjäytyneiden saamiseksi kouluun.
      Eriarvoisuus lisääntyy ja velka kasvaa. Lakien laatijat kyllä pitää huolen epäoikeudenmukaisuudesta.

      • Anonyymi

        joka ei kouluun halua mennä niin vaikea on häntä pakottaa oppimaan, Siihen ei raha eikä piiska auta. Oppivelvollisuusiän nosto ja maksuton toinen aste kohdistuu etenkin sellaisiin nuoriin joilla opiskelun haluja on, mutta varattomuuden johdosta opiskeluja ei voi jatkaa. Heitä on yllättävän paljon. Syrjäytymistä on siis monenlaista, Eriarvoisuus vähenee kun opiskelu on tehty maksuttomaksi oppivelvollisuusiän nostolla. Olkoonkin että sillä on kallis hintalappunsa. Epäoikeudenmukaisuudesta en tiedä mitään. Epäoikeudenmukaisuus on enempikin jokaisen oman pään sisällä oleva henkilökohtainen juttu ja ilmiö.


    • Anonyymi

      Yritän kertoa mielipiteeni tuesta jolla opiskeluhaluton nuori saataisiin kiinnostumaan opiskelusta. Siihen työhön varoja tarvitaan.
      Heissä on vähävaraisten ja hyvätuloisten lapsia.
      Eli niille joille maksuton koulutus ei ole tarpeellinen sitä ei myönnetä vaan varat kohdistetaan tarpeen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7152
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      88
      5341
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3420
    Aihe