Tänään tuli taas todistettua eräänlaista häiriköintiä ostosreissulla. Kadun puolelta kävelin halpaketjun vaateliikkeeseen. Siellä oli rauhallista ja sain normaalissa olotilassa katsella ja harkita ostoksia. Kun siirryin kauppakeskuksen puolelle niin ero oli huomattava. Alkoi hirveä jännite päässä ja oli pakko lähteä ulos ja harmitti, kun voinut jäädä katselemaan. Monelle muullakin oli suunta ulos. En hyväksy sitä, että olotilojani häiritään tällä tapaa. Kertokaa, millaisesta häirintätekniikasta oli kyse?
Menin myös toiseen ostoskeskukseen. Siellä hieman kalliimmassa vaateliikkeessä sama asia. En edes yrittänyt mennä sisälle, kun huomasin sen heti ovella. Aiemmin ostoskeskuksen ruokakaupassa oli kerran sama juttu. Pitkäksi aikaa jää huono olotila.
Häirintäää
4
<50
Vastaukset 4
- Anonyymi
Kuulostaa julkisen paikan aiheuttamalta paniikkihäiriöltä. Et saanut sitä pienessä kaupassa koska siellä ei ollut massoja.
Siitä voi parantua, minä parannuin.
Söin jonkin aikaa SSRI lääkettä ja se auttoi; nyttemmin en ole vuosiin tarvinnut.
Kun jostain syystä jossain paikassa sain kohtauksen pelkäsin sitä paikkaa sen jälkeen, ja usein sain kohtauksia samassa tai samantapaisessa paikassa tai tilanteessa hyvin säännöllisesti.
Ei, kyseessä ei ollut GS; kaikki tapahtui pääni sisällä. Ja opin lopulta, lääkkeen avulla, sitä hallitsemaan.
Oma pää on uskomaton vakuuttamaan tilannetta; vaikka sen tietäisi harhaksi ja ettei hätää oikeasti ole ei sitä mitenkään meinaa uskoa, tuon oppiminen kesti aikansa ja vaati sinnikästä yrittämistä.Minulla on aivan vastakkainen paniikkihäiriö.
Huomasin sen ollessani aivan autiolla aurinkorannalla joita monet kutsuvat paratiisirannoiksi.
Käännyin kannoillani heti, hyppäsin prätkäni selkään ja hurautin Pattayan kaupunkirannalle.
Voi pojat; siellä sitä riittää hulinaa!
Kaupustelijat kiertelevät, huudot raikaavat, kaikenmaalaiset ihmiset pörräilevät ja vesijetit pauhaavat!
Siinä sitä hermo lepää......- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Minulla on aivan vastakkainen paniikkihäiriö.
Huomasin sen ollessani aivan autiolla aurinkorannalla joita monet kutsuvat paratiisirannoiksi.
Käännyin kannoillani heti, hyppäsin prätkäni selkään ja hurautin Pattayan kaupunkirannalle.
Voi pojat; siellä sitä riittää hulinaa!
Kaupustelijat kiertelevät, huudot raikaavat, kaikenmaalaiset ihmiset pörräilevät ja vesijetit pauhaavat!
Siinä sitä hermo lepää......Mielessä vikaa jos ei kykene nauttimaan tyhjästä ja äänettömästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielessä vikaa jos ei kykene nauttimaan tyhjästä ja äänettömästä.
Mitä ihmettä? Kuka nauttii tyhjästä ja äänettömästä tilasta? Semmoisen täytyy olla ihan kipee. Sellanen viihtyy kai tynnyrissä parhaiten jos se tynnyri on kellarissa missä kukaan ei käy ikinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389