Kenen pinna sitä oikein eniten palaakaan?

Anonyymi

Laittakaas noloimpia liikennemokia, jotka on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Minulla olisi kaksi. Ensimmäiseksi liian herkän vilkun pompsahtaminen väärälle puolelle. Ottaa ihan vietävästi päähän silloin kun haluaisi olla kohtelias ja päästää vaikka muita ohi, kun joskus ei vaan jaksa/halua/on liikaa aikaa painellakseen sata lasissa. Kun silloin laittaa vilkun oikealle, ja sitten yrittää saada sitä vilkkua pois päältä, niin se pompsahtaakin vasemmalle puolelle vilkuttamaan. Takanatuliijoitakn on siinä vaiheessa usein jo kerääntynyt. Tulee sellainen olo, että tekisi mieli vaipua maan alle. Jos omaa kiukkukerrointa pitäisi verrata niiden takanaolijoiden kertoimeen, niin uskokaa oman mielenrauhanne tasaamiseksi, että kyllä se minun kiukkunoloprosentti on kirkkaasti korkein.
Toinen moka sattui äskettäin. Olin ajanut juuri ison kaupungin läpi, jossa mm. oikealle kääntyville on oma kaistansa, ja vasemmalta suoraan ajaville omansa. Saavuin pienempään kaupunkiin, ja tulin leveähkön näköiseen hiljaiseen T-risteykseen. Vasemmalta kaukaa tuli auto ainakin 70 km/h:ssa. Siinä mittailin tovin tien leveyttä, ja päättelin että tässä on selvästi oma kaista oikealle kääntyville. Ei ollut. Oikeastaan enemmän harmittaa se tööttäily siinä vaiheessa, kun virhe oli jo tapahtunut. Häneltä(kin) viime tipassa onneksi löytyi ennakoiva ajotapa ja jarrut. Minulle jäi nolo olo jo muutenkin. Ei sitä töräyttelyllä tarvitsisi enää muistuttaa. Itse en töräyttele, vaikka kuinka näen mitä kummallisempia edesottamuksia liikenteessä. Mitä se enää auttaa, ellei tarkoitus ole "arsyttävän" auton/kuljettajan/molempien "tyyppivian" vuoksi kuittailla.

18

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nykyään on myös olemassa yleisiä kulkuneuvoja tuollaiseen tarkoitukseen, että voi siirtyä turvallisesti paikasta X paikkaan Y. Oletko ajatellut kenties sellaista mahdollisuutta liikkumistarpeisiisi?...

      Ps. Hermot lepää...

    • Anonyymi

      Mä ainakin annan patrik laineelle tietä, kun sen lamborghinia vastaan mun AMG mersulla ei ole kuitenkaan mitään palaa!!.....

      • Anonyymi

        Heiii, nyt jätkät: koettakaas keskittyä!


      • Anonyymi

        Mä taas haastan tuon laineen lamborghinin missä, ja milloin vaan!!

        Nissan GT-R 1000Hv penkitetty....


      • Anonyymi

        Mutta patrik antaakin italialaisille tuon autokaupan kylkiäisenä sen, mitä me suomalaiset annamme vasta nyt, eli avustusta niiden elämiseen omilla valtiomme veroeuroilla, ja lisää velkaa piikkiimme ottamalla nyt!!!
        Hyvä Marin!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä taas haastan tuon laineen lamborghinin missä, ja milloin vaan!!

        Nissan GT-R 1000Hv penkitetty....

        No jos kerta missä vain, niin minä haastan sut metsäpolulla.

        Polle 1hv kengitetty....


    • Anonyymi

      Joo, mut aina kuitenkin Audei, Mersui, Bemarei, Opelei, Volkkarei.

    • Anonyymi

      Hiillostin yhtä hituria motarin ohituskaistalla, vetelin perässä kiinni, vilkuttelin pitkiä ja tööttäilin, että painuis nyt vittu sinne oikealle kaistalle pois edestä. No, pääsin lopulta ohi ja ajelin töihin. Hituri tuli perässä melkein viereiselle parkkipaikalle ja sieltä nousi työkaveri. Ei edes huomenta sanonut, enkä minäkään, kun nolotti niin pirusti.

      Ääh, no oli tuo vain mielikuvituksen tuotetta. Mutta tuo kuvitelma kyllä auttaa ajelemaan nätisti töihin, vaikka alkais joku vähän ärsyttämäänkin.

      • Anonyymi

        Hitsi, kypsä näkökulma, kiitos.


    • Anonyymi

      Sellaisen olen kyllä aikoinaan tehnyt, että ohitin auton ja heti sen jälkeen pysähdyin ja käännyin vasemmalle. Ohitettu autokin joutui pysähtymään minun perään kun oli vastaantulijoita eikä se mahtunut kai menemään oikealta ohi. Johtui siitä että minulla oli kyytiläinen, jonka kotipaikkaa en tiennyt. Sanoi heti ohituksen jälkeen että "tuosta sitten vasemmalle".

      • Anonyymi

        Nauroin tekstiäsi puoli tuntia. Kyytiläiset tosiaan ovat useinkin vähän lyhytnäköisiä.


    • Mokia tulee aina silloin tällöin tehtyä. Viimeksi isompi eilen. Olin kääntymässä vasemmalle pienelle tienpätkälle jonkaa vähän yli 100% täytti yhdistelmä, joka ensivilkaisulla vaikutti vilkuttavan hätäreitä. Vetäisin sitten liikenteenjakajan väärärltä puolelta ja rekan eteen valoihin (puoliksi suojatielle) seisomaan. Peileistä sitten näinkin, että vain toinen vilkku oli päällä.

      Jälkikäteen on mahdotonta sanoa, näinkö jotenkin väärin vai olilo yksi keulavilkuista pimeänä, mutta vähän kyllä hävetti. Plussana en edes nähnyt liikennevaloja, joten odotin vain rauhallista hetkeä ja poistuin tilenteesta. Luultavasti punaisia päin...

      Vituiksmän, mutta kuitenkin turvallisesti.

      • Anonyymi

        The Rat ajelee Nissan Micralla ? Vai?


      • Anonyymi

        Ei tuossa ehdi muuta kuin katsomaan, ettei ole mitään elollista väistöreitillä eli hyvin väistetty. Todellakin; nopea toimintakykyisyys yllättävissä tilanteissa on paljon parempi, kuin jäätyminen tai täydellinen paniikkikäyttäytyminen, ja aiheuttaa vain lisäonnettomuuksien riskin. Jos ihan rehellinen olen, niin piirsin mielessäni tilanteen näkökenttääni, ja alkoi melkein naurattamaan.


    • Fiksua porukkaa täällä, tekevät kovin vähän mokia. Muut tekevät.

      • Anonyymi

        Täällä kun noi pyöräilijät tekee kaikki mokat ja on aina syy kaikkeen, itse ei ikinä tee mitään sellaisia. Autoilijat ovat katsos muita älykkäämpiä. Jo kohdusta tullessa ajettiin täydellisesti ulos ja sen jälkeen ei mokailtu.


    • Anonyymi

      Nuo esittämäsi mokat ovat ihan tyypillisiä aloittelevan autoilijan tapauksia.
      - Ei tarvitse, eikä oikeastaan tulisikaan vilkutella oikealle ohittamisluvaksi. Nykyään ammattikuljettajatkin ovat lopettaneet tuon, koska siitä voi aiheuta vaaraa (ohitusta kärkkyvä ei lähdekään heti ohitukseen, tai vilkutetaan oikealle kääntymisestä ja ohittaja käsittää merkin väärin).
      - Vaikka tie tai katu näyttääkin leveältä, erillisiä kääntymiskaistoja ei ole ellei niitä ole ellei niitä ole osoitettu liikennemerkeillä ja/tai ajoratamaalauksilla. Aina ajetaan kaistan oikeassa reunassa, vaikka olisi kuinka leveä ajorata ja vasta vasemmalle kääntyessä voi ryhmittyä keskiviivan viereen.

    • Anonyymi

      Mie onnistuin kerran traktorilla ottamaan siivun tupakkakatoksesta.
      Olen sen verran lyhyt ja traktorissa on lyhyelle niin paljon sokeita kohtia. Varmistin sen vuoksi, etten parkkipaikalla kolauta kauhoilla mihinkään autoon ja annoin tarpeeksi tilaa. Mutta ison sivupeilin taakse jäi katoksen kulma, onneksi katos vain kärsi ja peili oli varmaan jostain ladasta kun ei jäänyt jälkeäkään. Tarkistin kyllä vahingot niin, ettei tosiaan peilille mitään käynyt ja katokselle rakenteellisesti sen pahemmin.
      Kukaan ei ollut paikalla ja isompaa ei sattunut niin unohdin siitä sitten sanoa silloin. Myöhemmin kun katoksesta tehtiin varasto ja sitä siirrettiin toisen paikkaan niin satuin paikalle ja sanoinkin, että hei minä sen siivun vein kun autoja varoin. Ne ihmettelikin, että mitä oli käynyt ja aikuiset oli hieman ärtyneitä, mutta ei ne minua rankaiseet kun rehellisesti sanoin. Ja kerroin, että unohdin sanoa silloin kun kukaan ei ollut lähellä ja oli paljon tekemistä. Vauhti oli maltillinen, enkä yhteenkään autoon osunut.

      Kaikki minun kommellukset on yleensä tullut just siitä kun moottoriajoneuvot, oli sitten traktori, päältä ajettava ruohonleikkuri, yms. on suunniteltu pidemmille ihmisille eikä usein penkitkään liikuu tarpeeksi pitkälle. Joten joudun hirveästi aina koko kropalla venyttelemään, että näen ympärilleni ja samalla yletyn polkimiin yms. Siinä oppii aika hyvin keskittymään ympäristöön ja vauhtiinsa, vaikka välillä valitettiin, että menen heistä liian hiljaa. Vauhti aina paikan, ajoneuvon ja tilanteen mukaan. Ei tullut yhtään hengenvaarallista tilannetta kun oppi toimimaan maltillisesti.

      En tiedä pitäisikö kaikille säätää autonistuimet yms. harjotellessa siten, että pakottaa tarkkaavaisemmaksi ympäristönsä suhteen kun usein vain huomataan liikennemerkit ja -valot, jos niitäkään.

      Nykyään en kovaa menevien tai raskaiden moottoriajoneuvoja ajele liikenteessä ollenkaan, ihan pelkästään lääkityksen takia, mutta kanssa sen takia, koska nopeissa vauhdeissa minulla on mielestäni liian huonot reaktiokyvyt. Eikä ne harjoittelemalla tai iän kanssa parane, koska kyse on ihan sairaudesta joka laittanut selkeän rajan. Ei se tasasissa pyöräilyvauhdeissa yms. haittaa elämää, mutta autoilemaan en lähde, koska siinä on sellaiset vauhdit ja kova vastuu ajajan kyvyissä liikenteen turvallisuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      231
      3417
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3005
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      39
      2573
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      31
      2532
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      79
      2048
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1889
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1855
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1692
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1053
    Aihe