Mitäpä täällä päivystävä suvakkilauma tuumaa, kun selviää, että Katajan tapauksessa olevat pidätetyt ovat syyttömiä? Luulen, että hymy hyytyy...
Katsotaan,
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Syyttömiä mihin? Kuka yleensä voi suvaita väkivaltaa?
Oletteko huomanneet, että valtamedia on hiljaa Katajan tapauksesta? Viikko sitten kaikki siitä kirjoittivat. Olisi aika paukku, kun syyttömät olisivat olleet valtamedian pyörityksessä..
Persu on syyllinen kunnes toisin todistetaan!
Tuo ajattelu tosiaantuntuu olevan tässä meidän "oikeusvaltiossa" valloillaan.
Ihminen on omien ennakkoluulojensa vanki, oli kyse sitten Perussuomalaisesta, maahanmuuttajasta, uskovaisesta, pilven polttajasta tai vaikkapa romanista. Sen vuoksi on tärkeä tunnistaa omat ennakkoasenteensa, vaikkakin niiden poissulkeminen omasta ajattelusta on vaikeaa. Ennakkoluulot ovat olleet hyödyllisiä selviytymisen kannalta, mutta niissä on myös oma ongelmansa: emmehän halua tuomita esimerkiksi kokonaisia väestöryhmiä joidenkin siihen kuuluvien jäsenien teoista.
Eipä tuosta jatkuvaksi jutttujen aiheeksi ole, kun persu naputtellee toista persua vasaralla päähän. Jutussa lienee vielä selvitettävää, esim. eikö Kataja muka tuntenut tekjöitä rikoshetkellä.
Lujille se näköjään ottaa persuleirissä, kun Katajan tapauksesta tulikin inside-juttu. Luuletko sinä älyn jättiläinen, että poliisi kovin kevein perustein vangitsee henkilöitä?
Poliisi on takuulla päässyt oikeille jäljille ja ilmoittivat vielä vaikenevansa paljastamasta muita mahdollisisa osallisia, koska tutkinta on siltä osin vielä kesken. Mielenkiintoista vaan nähdä, että montakohan äärioikeistolaista rymyeetua vielä tuleekaan joutumaan syytettyjen penkille ja kuinka korkeassa poliittisessa asemassa heitä saattaakaan olla.
Huomasitko miten Katajan jutut heittelivät? Siellä oli arabia, äärivasemmistoa, eli antfaa, jota edustat? Äärioikeistoa.. Mielenkiintoista...
Ja kuitenkin loppujen lopuksi sieltä paljastui hänelle itselleen tuttuja henkilöitä.
Eihän persu aina muista , mitä tuli viimeksi valehdelleeksi. Vanhan läpikäydyn aivopesun voimalla tuli ensiksi mieleen mamut ja vasemmisto, mutta sitten välähti, että onhan sitä kinaa ollut omien natsienkin kanssa.
Ihmettelen kyllä, ettei Kataja tunnistanut tyyppejä jo tekohetkellä.
Ja yhtään Persua ei ole syytteessä... Joten miksi täällä vaahtoat? :)
Persujen listoilta kunnanvaltuustoon valittu on tutkintavankeudessa. Samoin on persujen läheisen yhteistyöorganisaation johtaja. Sieltä persupiireistä ovat molemmat tulleet. Ja lisää heitä löytyy.