Kun paha olo jatkuu

Voi kun mä liikun vähän liiaksikin. Tänään on ollut välipäivä siltä. Ja menen kohta ketoosiin, kun en saa syötyä tarpeeksi. Väkisin syön joka päivä jotain, vatsa jo kramppaa. Mutta kiitos, liikunta ja ulkoilu on kyllä tärkeitä ja auttaa jaksamaan. Tää masennus on vaan jotain pahempaa, kuin koskaan ennen. En osaa ratkaista sitä ihan helpolla.

Niinpä. Koitettu on. Tää on nyt vaan jotenkin niin, että mieli on mikä on. Kiitos silti vinkistä!

Anonyymi kirjoitti:

Niinpä. Koitettu on. Tää on nyt vaan jotenkin niin, että mieli on mikä on. Kiitos silti vinkistä!

Kyl se lopulta hellittää. Kaikki loppuu aikanaan. On paljon asioita, joista voi olla kiitollinen

Anonyymi kirjoitti:

Kyl se lopulta hellittää. Kaikki loppuu aikanaan. On paljon asioita, joista voi olla kiitollinen

Totta puhut. On paljon asioita, jotka ovat hyvin. Ja yritän myös olla niistä kiitollinen. Olen vaan niin hidas toipumaan joistain elämän asioista. Sellainen herkkis.

Puuttuu hyväksyminen. En ole hyväksynyt, että en saanut rakastamaani ihmistä elämääni. Ja pettymys siitä, miten hän lähti elämästäni. Jotenkin kaikki päättyi niin rumasti. Kun kuitenkin annoin itseni olla hetken hänen kanssansa onnellinen. Ja monennettako kertaa se tapahtui taas hänen kanssaan. Jotkut pitää minua varmaan hölmönä.

Petyin itseeni, että uskoin meihin ja petyin siihen, että olin käsittänyt tilanteen niin väärin. Pahin pelkoni toteutui, hylätyksi tuleminen. Se kaihertaa mieltäni. Sen hetken, olin melkein onnellinen, en tietenkään ihan kokonaan, kun en luottanut siihen, että se voisi jatkua. Hän on ennenkin häipynyt yhtä nopeasti elämästäni, kuin siihen on tullutkin. Ja jättänyt minut siihen uskoon, että jollain tavoin minä aiheutin sen. Mutta ei ihmissuhteet ole niin yksinkertaisia.

Petyin siihen, että hän ei ollut valmis edes selvittämään mitään. On raskasta ajatella, että en ollutkaan niin tärkeä hänelle, kuin hän minulle. Mutta ei meidän kahden luonteilla ja taustoilla siitä ehkä olisi voinutkaan tulla mitään. Tai olisi voinutkin tulla, jos hänellä olisi ollut yhtä suuret tunteet ja yhtä paljon tahtoa taistella yhdessäolon puolesta, kuin minulla. Tuntuu että olen liian heiveröinen joidenkin asioiden edessä. Rakastuminen on kovaa leikkiä minunlaiselleni. Pitäisi olla toisenlainen varmaan. Aika voi auttaa hyväksymisessä, mutta miten tämän väliajan ja surutyön kestäisin?

Varmaan tässä voi käydä niin, että tuskaisuus väistyy ajan kanssa ja että saan vähitellen olla tästä oikein pahasta olosta pidempiä jaksoja irti. Pelottaa, että näen hänet jossain ja toipuminen meneekin takapakkia, niin kuin ennenkin on käynyt. Lisäksi pelkään, millaiseksi ihmiseksi muutun, kun en voi hoivata sitä tunnetta. Olen herkkä, tunteellinen haaveilija ja jotenkin haluaisin säilyttää nuo ominaisuuteni rikkomattomina. Että voisin olla minä edelleen. Sydäntäni en halua paaduttaa.

Anonyymi kirjoitti:

Puuttuu hyväksyminen. En ole hyväksynyt, että en saanut rakastamaani ihmistä elämääni. Ja pettymys siitä, miten hän lähti elämästäni. Jotenkin kaikki päättyi niin rumasti. Kun kuitenkin annoin itseni olla hetken hänen kanssansa onnellinen. Ja monennettako kertaa se tapahtui taas hänen kanssaan. Jotkut pitää minua varmaan hölmönä.

Petyin itseeni, että uskoin meihin ja petyin siihen, että olin käsittänyt tilanteen niin väärin. Pahin pelkoni toteutui, hylätyksi tuleminen. Se kaihertaa mieltäni. Sen hetken, olin melkein onnellinen, en tietenkään ihan kokonaan, kun en luottanut siihen, että se voisi jatkua. Hän on ennenkin häipynyt yhtä nopeasti elämästäni, kuin siihen on tullutkin. Ja jättänyt minut siihen uskoon, että jollain tavoin minä aiheutin sen. Mutta ei ihmissuhteet ole niin yksinkertaisia.

Petyin siihen, että hän ei ollut valmis edes selvittämään mitään. On raskasta ajatella, että en ollutkaan niin tärkeä hänelle, kuin hän minulle. Mutta ei meidän kahden luonteilla ja taustoilla siitä ehkä olisi voinutkaan tulla mitään. Tai olisi voinutkin tulla, jos hänellä olisi ollut yhtä suuret tunteet ja yhtä paljon tahtoa taistella yhdessäolon puolesta, kuin minulla. Tuntuu että olen liian heiveröinen joidenkin asioiden edessä. Rakastuminen on kovaa leikkiä minunlaiselleni. Pitäisi olla toisenlainen varmaan. Aika voi auttaa hyväksymisessä, mutta miten tämän väliajan ja surutyön kestäisin?

Varmaan tässä voi käydä niin, että tuskaisuus väistyy ajan kanssa ja että saan vähitellen olla tästä oikein pahasta olosta pidempiä jaksoja irti. Pelottaa, että näen hänet jossain ja toipuminen meneekin takapakkia, niin kuin ennenkin on käynyt. Lisäksi pelkään, millaiseksi ihmiseksi muutun, kun en voi hoivata sitä tunnetta. Olen herkkä, tunteellinen haaveilija ja jotenkin haluaisin säilyttää nuo ominaisuuteni rikkomattomina. Että voisin olla minä edelleen. Sydäntäni en halua paaduttaa.

Ja kiitos vielä 20.38 ja lämmin halaus täältä sinullekin, mukava :). Sinunlaisesi ihmiset tekevät maailmasta paremman paikan elää.

Anonyymi kirjoitti:

Puuttuu hyväksyminen. En ole hyväksynyt, että en saanut rakastamaani ihmistä elämääni. Ja pettymys siitä, miten hän lähti elämästäni. Jotenkin kaikki päättyi niin rumasti. Kun kuitenkin annoin itseni olla hetken hänen kanssansa onnellinen. Ja monennettako kertaa se tapahtui taas hänen kanssaan. Jotkut pitää minua varmaan hölmönä.

Petyin itseeni, että uskoin meihin ja petyin siihen, että olin käsittänyt tilanteen niin väärin. Pahin pelkoni toteutui, hylätyksi tuleminen. Se kaihertaa mieltäni. Sen hetken, olin melkein onnellinen, en tietenkään ihan kokonaan, kun en luottanut siihen, että se voisi jatkua. Hän on ennenkin häipynyt yhtä nopeasti elämästäni, kuin siihen on tullutkin. Ja jättänyt minut siihen uskoon, että jollain tavoin minä aiheutin sen. Mutta ei ihmissuhteet ole niin yksinkertaisia.

Petyin siihen, että hän ei ollut valmis edes selvittämään mitään. On raskasta ajatella, että en ollutkaan niin tärkeä hänelle, kuin hän minulle. Mutta ei meidän kahden luonteilla ja taustoilla siitä ehkä olisi voinutkaan tulla mitään. Tai olisi voinutkin tulla, jos hänellä olisi ollut yhtä suuret tunteet ja yhtä paljon tahtoa taistella yhdessäolon puolesta, kuin minulla. Tuntuu että olen liian heiveröinen joidenkin asioiden edessä. Rakastuminen on kovaa leikkiä minunlaiselleni. Pitäisi olla toisenlainen varmaan. Aika voi auttaa hyväksymisessä, mutta miten tämän väliajan ja surutyön kestäisin?

Varmaan tässä voi käydä niin, että tuskaisuus väistyy ajan kanssa ja että saan vähitellen olla tästä oikein pahasta olosta pidempiä jaksoja irti. Pelottaa, että näen hänet jossain ja toipuminen meneekin takapakkia, niin kuin ennenkin on käynyt. Lisäksi pelkään, millaiseksi ihmiseksi muutun, kun en voi hoivata sitä tunnetta. Olen herkkä, tunteellinen haaveilija ja jotenkin haluaisin säilyttää nuo ominaisuuteni rikkomattomina. Että voisin olla minä edelleen. Sydäntäni en halua paaduttaa.

Tyyppi oli p****. Hyvä kun tajusi itse häippästä. Tunteesi, surusi ym. Johtuu vain siitä että sinä olet tunteva, rakastava ihminen, jolla on loistava tulevaisuus edessä rakastavien ihmisten ympäröimänä.

Anonyymi kirjoitti:

Tyyppi oli p****. Hyvä kun tajusi itse häippästä. Tunteesi, surusi ym. Johtuu vain siitä että sinä olet tunteva, rakastava ihminen, jolla on loistava tulevaisuus edessä rakastavien ihmisten ympäröimänä.

Kiitos sinulle kannustuksesta! <3 Tänään on ollut parempi päivä. Kyllä se tästä vielä, olen ikuinen optimisti.

Todella ilkeästi vastattu. Mitäs jos ITSE hakisit lääkärin apua? Tuleeko ilkeistä vastauksista joillekin täällä parempi olo? Nämä lyttääjät ovat jo enemmänkin sääntö, kuin poikkeus täällä. Palsta mennyt todella huonoksi juuri siksi.

Anonyymi kirjoitti:

Todella ilkeästi vastattu. Mitäs jos ITSE hakisit lääkärin apua? Tuleeko ilkeistä vastauksista joillekin täällä parempi olo? Nämä lyttääjät ovat jo enemmänkin sääntö, kuin poikkeus täällä. Palsta mennyt todella huonoksi juuri siksi.

Ei se ole mennyt vaan on aina ollut.

Chiliä ja tomaattipyrettä vielä, niin tulee täydellistä! Kiitos vinkistä, Kivikylän tuotteet ihan parhaita. Onneksi on teitä mukavia ihmisiä, en pärjäisi ilman. T. Elämään jo taas luottava ap.