S-kioski ei ole mikään pankki

Anonyymi

Palvelut on sekalaisia ja vaihtuvat useasti. Kun tarvitsin asuntolainaa, S-kioskista ei myönnetty asuntolainoja. Kun tarvitsin vakuudellista kulutusluottoa, S-kioskista ei myönnetty lainatyyppiä. Kun haluan käydä osakekauppaa, S-kioski ei tue mahdollisuutta osakekauppaan.

Kun kerran vuodessa asioin S-kioskissa, kioskiin pitää jonottaa 20-30 minuuttia. Jonottamisen aikana puolet jonossa seisovista jättää jonottamisen kesken ja katoaa. Kun pääsee palveltavaksi, alkaa aina jonkin moinen nillitys. S-juna ei ole tarkoitettu kenellekään ja kioski-asiointi on tarkoitettu alle 10 min mittaiseksi. Mistä perkeleestä asiakas voi tietää kauanko myyjä aikoo käyttää aikaansa pankkiasian hoitamiseen? Joka ikisellä kerralla joutuu kuuntelemaan samat litaniat "hyvästä palvelusta", pitkistä aukioloajoista, S-kortin kaikkivoipaisuudesta, bensabonuksesta, maailman paskimmasta sovelluksesta (S-mobiili), edullisista maksuista. Tosiasia kuitenkin on, että S-kioskin palvelut ovat vain murto-osa oikean pankin palvelutarjonnasta. Oikeassa pankin asiakkaan palvelut hoituvat 99 % netissä , tarvitsematta jonottaa mihinkään pikkuruiseen kioskiin tylytettäväksi.

Kun tarvitsin asuntolainaa, S-kioskeista ei myönnetty sellaisia. Kun tarvitsin vakuudellista luottoa, S-kioskista ei myönetty sellaisia. Kun möin asuntoani S-kioskista ei saanut kaupanvahvistupalvelua, kun haluan käydä osakekauppaa, S-kioskin asiakkaana selainen ei ole mahdollista. Kun yritän kirjautua S-pankkiin netissä, kirjautuminen ei Firefoxilla adblockkerin kanssa ei sitten ihan millään. S-kioski ei ole mikään pankki. Pankissa ja bensa-asemalla on voitava asioida silloin kun siltä tuntuu, eikä ainoastaan ajanvarauksella.

25

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet oikeassa. S pankki perustettiin koska jäsen kassoja koskevat vaatimukset muuttuivat.

    • Anonyymi

      Miksi jonotat sinne kioskiin, kun asiat hoituisivat netissäkin. Niin, ja jonot johtuvat pitkälti tästä koronatilanteesta, kai sen olet tajunnut.

      • Anonyymi

        Kirjoitin tuon 10:45 kommentin ja jatkan aloituksen kommentointia.

        Siis edelleen S-pankki on perustettu kun osuuskaupat eivät saa pitää enää niitä omia kassasysteemeitään. Mutta tuo osake ja rahastojuttu toi mieleen sen, että taitaa olla yleisesti niin, että harvalla pää kestää säästämistä ja se S pankin bonus osakesysteemi on syvältä poikittain. Eihän tavallisen ihmisen bonuksilla pääse säästämään mitään. Se on vaan taivaantosi. Toinen on nämä jotka kuvittelee että pankit antaa enää mitää lainoja, ja jos antaa niin harva tajuaa että niitä pitää hoitaa.

        Parempi kuin pitää pääasiallisen raha-asianhoidon perinteisissä pankeissa ja nimenomaan niissä joilla on alkuhistoriakin pitkä ja tunnettu.


      • Anonyymi

        Voitko kertoa ihan lyhyesti miten perutaan osuuskaupan jäsenyys netissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa ihan lyhyesti miten perutaan osuuskaupan jäsenyys netissä?

        Kannattaisiko laittaa oman alueen osuuskaupan sivulla viesti osuuskauppaan aiheesta? Jos sen kokee epäedulliseksi, niin saajan siitä osuusmaksun takaisin. Osuus ei liity mitenkään pankkiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko laittaa oman alueen osuuskaupan sivulla viesti osuuskauppaan aiheesta? Jos sen kokee epäedulliseksi, niin saajan siitä osuusmaksun takaisin. Osuus ei liity mitenkään pankkiin

        Kerropa sinä kun tunnut tietävän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko laittaa oman alueen osuuskaupan sivulla viesti osuuskauppaan aiheesta? Jos sen kokee epäedulliseksi, niin saajan siitä osuusmaksun takaisin. Osuus ei liity mitenkään pankkiin

        "Osuus ei liity mitenkään pankkiin"

        Ei suoraan liitykään.

        Kannattaa kuitenkin huomata, että S -pankilla on 2 eri palveluhinnastoa:

        1) Palveluhinnasto asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouksiin kuuluville

        ja

        2) Palveluhinnasto muille asiakkaille.

        Mikäli eroat asiakasomistajuudesta, eikä itsesi lisäksi kukaan muukaan samaan talouteen kuuluva ole asiakasomistaja, tällöin pankkipalvelusi S -pankissa veloitetaan tuon "Palveluhinnasto muille asiakkaille" mukaan.

        Käytännössä ei siis kannata erota asiakasomistajuudesta, ellei samalla aio lopettaa kokonaan asiakkuuttaan myös S -pankissa.


    • Anonyymi

      Tässä viestissä on kunnon kirjoitusvirhe! Tarkoittaako aloittaja R-kioskia vai s-pankkia.

      Kirjoitin tuhon jo että s pankki perustettiin kun osuuskassojen tilit koettiin epätoimiviksi.

      Mutta voihan ärrää pitää ihan toimivana joskin kalliina pankkkina. Kovalla palvelumaksulla sieltä saa lasku maksua kun maksaa kortilla ja laskussa on viivakoodi. Käteistä saa kun ostaa vaikka kupin kahvia. Muutaman normaali ihminen ei tarvitse

      • Anonyymi

        No kyllä ne kojut minunkin silmääni kovasti näyttävät kioskeilta; ne, joita S-pankkien konttoreiksi/palvelupisteiksi kutsutaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä ne kojut minunkin silmääni kovasti näyttävät kioskeilta; ne, joita S-pankkien konttoreiksi/palvelupisteiksi kutsutaan.

        Joo, s-kioski on osuva nimitys tämän "pankin" konttoreille. Ja osuuspankin konttorit ovat kuin ennen vanhaan riihessä hevoskierto.


    • Anonyymi

      Googlaus handicap'ille;
      "Voit halutessasi erota osuuskaupan jäsenyydestä asiakaspalvelupisteellä, jolloin sinulle palautetaan osuusmaksu osuuskaupan sääntöjen määräämällä tavalla. "

      • Anonyymi

        Lukemisen ymmärrys ei ole vahvimpia puoliasi, eihän?

        Inttämisen aiheena oli voiko osuuskaupan jäsenyydestä erota netissä. Ei voi, on toistettu minulle S-kioskin henkilökunnan taholta. Miksi ei voi? Koska eroajan pitää allekirjoittaa lippuja ja lappuja, koska S-kioskin palvelu on 1970-luvun paperi-ja-kynä -tasolla. Olen multiliittyjä (edelleen) ja eronnut viidestä OSK:sta.


    • Anonyymi

      "Palvelut on sekalaisia ja vaihtuvat useasti. Kun tarvitsin asuntolainaa, S-kioskista ei myönnetty asuntolainoja. Kun tarvitsin vakuudellista kulutusluottoa, S-kioskista ei myönnetty lainatyyppiä. Kun haluan käydä osakekauppaa, S-kioski ei tue mahdollisuutta osakekauppaan. "

      S-Pankki on S-ryhmän rahoitusyhtiö. Tosin rahoituskin on nyt ulkoistettu Collector Bank. Lainaa myönetään harkitusti. Osakekauppa myyty Nordnetille.
      Tarkoitus on että mahdollisimman moni ohjaisi palkkansa S-ryhmälle & muunkin pankkiasiointinsa jos on saita. Rahaa tekevät maksukorteilla.

      Parhaiten toimii nettipankkina.

      • Anonyymi

        Satunnaisia palveluita, 70-luvun välineistöllä, pitkän jonottamisen jälkeen. Jonottaa voiut seisomalla tavaratalon aulassa. Jonotus on maksuton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satunnaisia palveluita, 70-luvun välineistöllä, pitkän jonottamisen jälkeen. Jonottaa voiut seisomalla tavaratalon aulassa. Jonotus on maksuton.

        "Satunnaisia palveluita, 70-luvun välineistöllä, pitkän jonottamisen jälkeen. Jonottaa voiut seisomalla tavaratalon aulassa."

        Pankin idea on saada asiakkaiden rahat heti maksupäivänä, vähitellen siirtyen kaupan tilille ostosten kautta. Pankki on puhdas nettipankki jossa turvallisinta nostaa rahat automaatissa tai maksaa kortilla.


      • Anonyymi

        "Rahaa tekevät maksukorteilla."

        Tunteeko joku tarkemmin tätä asiaa ?

        Sen tiedän itsekin, että jos vaikkapa matkustat Ruotsiin, niin Ruotsissa, jos nostat kruunuja pankkiautomaatista, niin S-Pankki veloittaa tuosta sekä kiinteän palkkion per nostokerta ja sen lisäksi provision nostetusta summasta.

        Lisäksi saattavat tehdä voittoa myös valuuttakaupalla, eli jos valuutanvaihto EUR -SEK ei tapahdu markkinoiden keskikurssilla, vaan on erikseen osto- ja myyntikurssi, niin tällöin nimenomaan tekevät voittoa valuuttakaupalla.

        Entä käyttö kotimaassa?

        Käyttö kotimaassahan on asiakkaalle ilmaista, myyjäliike ilmeisesti maksaa pankille siitä, kun asiakas maksaa ostoksensa kaupassa S-Pankin myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla.

        Mielenkiintoinen poikkeus em. säännöstä:

        Kun maksat ostoksesi S-Ryhmän kaupassa S-Pankin myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla, niin saat maksutapaetua 0,5% ostostesi loppusummasta, mikäli olet asiakasomistaja, ja myös jos toinen samaan talouteen kuuluva henkilö maksaa vastaavalla tavalla.

        Jos maksat vaikkapa Nordean myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla, niin kukaan ei maksa sinulle 0,5% ostostesi loppusummasta takaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rahaa tekevät maksukorteilla."

        Tunteeko joku tarkemmin tätä asiaa ?

        Sen tiedän itsekin, että jos vaikkapa matkustat Ruotsiin, niin Ruotsissa, jos nostat kruunuja pankkiautomaatista, niin S-Pankki veloittaa tuosta sekä kiinteän palkkion per nostokerta ja sen lisäksi provision nostetusta summasta.

        Lisäksi saattavat tehdä voittoa myös valuuttakaupalla, eli jos valuutanvaihto EUR -SEK ei tapahdu markkinoiden keskikurssilla, vaan on erikseen osto- ja myyntikurssi, niin tällöin nimenomaan tekevät voittoa valuuttakaupalla.

        Entä käyttö kotimaassa?

        Käyttö kotimaassahan on asiakkaalle ilmaista, myyjäliike ilmeisesti maksaa pankille siitä, kun asiakas maksaa ostoksensa kaupassa S-Pankin myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla.

        Mielenkiintoinen poikkeus em. säännöstä:

        Kun maksat ostoksesi S-Ryhmän kaupassa S-Pankin myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla, niin saat maksutapaetua 0,5% ostostesi loppusummasta, mikäli olet asiakasomistaja, ja myös jos toinen samaan talouteen kuuluva henkilö maksaa vastaavalla tavalla.

        Jos maksat vaikkapa Nordean myöntämällä VISA tai MasterCard -kortilla, niin kukaan ei maksa sinulle 0,5% ostostesi loppusummasta takaisin.

        "Rahaa tekevät maksukorteilla."
        'Tunteeko joku tarkemmin tätä asiaa ?'

        Nämä on liikkeelelaskijakorvaus tunnettu termi. Kun korttia höylää erilaiset finanssilaitokset mukaan luettuna Visa saa osansa. Valuutanvaihdon saa edullisemmin kortti yhtiön kautta kunhan ei DCC palvelua käytä maksamalla eli kortin kotivaluutta alueen ulkopuolella.

        Nämä sopparit on volyymipainotteisia eli mitä enenmän on aktiivikortteja sitä paremman sopparin saa. Siksipä melkein jokaisella on S-Visa Debit ON-LINE.


    • Anonyymi

      En tunnista mitään S-Pankkiin liittyviä ongelmia, joita tässä ketjussa on esitetty. Voi toki olla, että tyytymättömät asiakkaat ovat jossain perähikiällä, jossa nyt palveluja ei ole muutenkaan... Peruspankkipalvelut on S-pankissa. Sijoitukset enimmäkseen Nordnetissä, jotain myös Degiron j Lynxin kautta hoidan. Vakuutukset IFissä. Kerran pari vuodessa jonotan muutaman minuuti Prisman S-Pankin palvelupisteelle tallettaakseni kertyneet kolikot ja nostaakseni isoja seteleitä. Homma toimii. Toisin oli aikoinaan Danskessa ja Nordeassa.

      • Anonyymi

        "En tunnista mitään S-Pankkiin liittyviä ongelmia, joita tässä ketjussa on esitetty. Voi toki olla, että tyytymättömät asiakkaat ovat jossain perähikiällä, jossa nyt palveluja ei ole muutenkaan... Peruspankkipalvelut on S-pankissa. Sijoitukset enimmäkseen Nordnetissä, jotain myös Degiron j Lynxin kautta hoidan. Vakuutukset IFissä. Kerran pari vuodessa jonotan muutaman minuuti Prisman S-Pankin palvelupisteelle tallettaakseni kertyneet kolikot ja nostaakseni isoja seteleitä. Homma toimii. Toisin oli aikoinaan Danskessa ja Nordeassa."

        S-Pankki vaikuttaa hyvältä, ongelma on valtavat toimipistekohtaiset erot. Koko henkilökunta joka rahaa käsittelee on allekirjoittanut normit vaitiolosopimukset & salassapitosopimukset, mukaanlukien pankkisalaisuusohjeet joita sitoutuvat noudattamaan.
        Turvallisinta on hoitaa rahan nostot automaateissa & laskujen maksut verkkopankissa / mobiilitse. Arvopaperitoimeksiannot menee Nordet / DeGiro kautta näppärästi. Sopivan välityspankin kautta menee talletukset TalletusOTTO / OTTOPlus kautta. S-Visa toimii hyvin ulkomailla, kunhan ON-Line varmennus onnistuu.

        Pankkiviivakoodilaskut on halvinta maksaa R-Kioskilla käteisellä, jos verkkopankki ei onnistu.


    • Anonyymi

      "Pankissa ja bensa-asemalla on voitava asioida silloin kun siltä tuntuu, eikä ainoastaan ajanvarauksella"

      Aivan!

      MUTTA:
      Tällä hetkellä tilanne on se, että myöskään Nordeassa et voi asioida ilman ajanvarausta.

      Lisäksi se, että nykyisin vaaditaan 3-kertaista tietoa kirjautumiseen verkkopankkiin:

      1) Käyttäjätunnus

      2) Kiinteä salasana (S-Pankissa)

      3) Vaihtuva salasana tunnuslukutaulukosta (S-Pankissa)

      4) Tekstiviestivahvistus puhelimeen

      Nordealla prosessi on hieman erilainen, koska Nordea halusi eroon tunnuslukutaulukoista.

      Lisäksi nuo älypuhelinsovellukset ovat erittäin ongelmallisia tietosuojan kannalta, eli S-Pankin mobiilisovellusta ei saa mistään ilman, että luovuttaa yksityiset tietonsa joko Googlelle (Android -puhelimet) tai Applelle (iPhone:t).

      Ainakin USA:ssa on ollut lukuisia tapauksia, jossa on käynyt näin:

      Rikollinen asioi teleoperaattorin myynti- tai asiakaspalvelupisteessä, esittää väärennetyn henkilöllisyystodistuksen, passin tai ajokortin, ja väittää, että puhelin ja SIM -kortti on kadonnut, ja saa näin oikeudettomasti haltuunsa toiselle henkilölle kuuluvan SIM -kortin, ja alkuperäinen SIM -kortti (joka on edelleen oikean omistajansa hallussa) lakkaa toimimasta.

      Tämän jälkeen tuo mobiililaitteen puhelinnumeroon perustuva tunnistus on huonompi kuin ei mitään, sillä pankki lähettää tässä tilanteessa vahvistuskoodin rikollisten hallussa olevaan laitteeseen !

      On vain ajan kysymys, milloin sama tapahtuu Suomessa.

      Vaikkapa Elisan standeilla myyjä on kiinnostunut siitä, monelleko asiakkaalle saa myydyksi Elisa Viihde, tai mikä vielä parempi, Elisa Viihde Premium -palvelun.
      Mahtaako näillä myyjillä olla riittävästi asiantuntemusta tunnistamaan esim. väärennetyn ajokortin ?

      Ja vielä: Miten varaat ajan Nordean konttoriin, jos puhelinliittymässäsi on lisämaksullisten palvelunumeroiden esto ?

      Nordean numero 0200 3000 on lisämaksullinen palvelunumero, tosin sen lisämaksu on 0,00 €/min, mutta tästä huolimatta se kuuluu lisämaksullisten palvelunumeroiden numeroavaruuteen, mikä tarkoittaa sitä, että Nordea voi vaikka huomenaamusta alkaen veloittaa tuohon 0200 3000 soitosta vaikkapa 1,95 €/min pvm/mpml.

      Koska Nordea haluaa koko ajan parempaa tuottoa osakkeenomistajilleen, niin pidän jopa todennäköisenä, että jossain vaiheessa tuon numeron hinta muuttuu tuohon 1,95 €/min pvm/mpml.

    • Anonyymi

      S-"pankin" online apista on tullut s-ryhmän mainosalusta, jonka toiminta tökkii jatkuvaasti. Viimeksi tänään ohjemä väitti, että tunnistautuminen on poistettu käytöstä. Kun tämän tekeleen sammutti käytöstä ja avasi uudestaan, niin se toimi normaalisti. Tämän lisäksi tilille pääsy kesti lähes minuutin eli tuijotin sitä myrjynvihreää taustaväriä ja odotin kädet ristissä, että toimiiko se tänään. Testasin speednet-ohjelmalla, että onko internetyhteydessä vikaa. Siirtonopeus ulospäin oli vähän yli 200 megaa ja takasin 25. Täysin paska ohjema, joka pitäisi erottaa muusta s-skeidasta täysin.

      • Anonyymi

        Poistin koneelta jo pari vuotta takaperin. S-äppi on vieläpä muistiresidentti, eli syö kännykän patteria koko ajan. Ei kiitos.


    • Anonyymi

      Todellakin pelkkiä rotanjyrsimiä kioskeja näyttää olevan heidän "konttorinsa".
      Ensinnäkin puhelimitse eikä netin kautta ei onnistu mikään, vaan pitää tulla heidän "konttoriinsa" henkilökohtaisesti käymään että saa asiansa hoidettua.

      Siellä on sitten jossain torikaupan käytävällä iso lauma sekalaista väkeä kuluttamassa aikaansa. Ei ole mitään jonotusnumerosysteemiä edes pankin "konttoriin".

      Sitten kun viimein pääset sinne sisään, niin meinaat tukehtua 3x4 metrin kokoisessa kopperossa tupakan ja hien hajuun. Erittäin ynseä "pankinjohtaja" vaikuttaa olevan hyvin kiusaantunut siitä, että joku on tullut häiritsemään hänen kahvihetkeään.

      Ko. henkilöllä ei ole minkäänlaista neuvottelukykyä, vaan hän hokee saamiaan ohjeitaan silmät ummessa kuin aasi.

      Se oli viimeinen kerta kun siihen puljun menin asioimaan. Samalla loppui sukulaisenikin asiakkuus siinä firmassa.

    • Anonyymi

      Muuten s-pankki on mielestäni ihan hyvä paitsi:
      1. Jonotusajat konttoriin aivan järjettömiä. Onneksi tarvitsee todella harvoin käydä konttorissa
      2. Jonotusaika puhelinasiakaspalveluun ollut 20 min - 45 min -liian pitkä aika!
      3. Nettipankissa vastaavat viesteihin todella pitkällä, päivien viiveellä
      4. Jos tarvitsee lainaa, kannattaa vaihtaa pois s-pankista. Lainaneuvotteluun voi joutua jonottamaan kuukaudenkin, koska vapaita aikoja ei vaan ole. Lisäksi s-pankin lainaa ei ole helppo saada, vaikka talous olisi kunnossa, maksuhäiriömerkintöjä ei ole
      5. Viime aikoina tekniikka on pettänyt valitettavan usein s-mobiilissa ja verkkopankissa.

      Hyviä puolia on se, että siellä ei ole jäsenille palvelumaksuja lainkaan tyypillisistä pankkipalveluista kuten kortista ja verkkopankkitunnuksista.

    • Anonyymi

      Ärsyttävä pankki, jos tuota nyt pankiksi voi edes sanoa. Konttorissa jonotusajat ovat olleet 30-50 minuuttia, puhelin asiakaspalvelussa 15-35 minuuttia, verkkopankin viesteihin vastataan hitaasti (useampi arkipäivä menee) ja tosiaan lainaa ei myönnetä, vaikka taloudellinen tilanne on hyvä ja vakuuksiakin löytyy, myöskään lainaneuvotteluun ei päässyt näille s-pankin "pankkiireille", ensimmäiset vapaat ajat olivat n. 1 kk päässä.

      Tekniset ongelmat siihen päälle verkkopankissa, se oli viimeinen pisara. Pankki vaihtui.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      159
      1394
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1205
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1159
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1090
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1051
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      957
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      929
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      879
    Aihe