Itkevän lapsen jättäminen vieraille

Veimme lapsemme päiväkotiin. Minua haittaa se, että joudun jättämään itkevän lapsen oven taakse. Päiväkodin työntekijät toistavat tottumis-sanaa, kun he vaativat vanhempaa poistumaan päiväkodista. Kuitenkin jos lähtökohta on lapsen kunnioitus, niin pitäisi lähteä niin, että lapselle jää hyvä olo. Siksi ajattelin olla siellä ja esitellä lapseni tädeille ja lapsille.

Esittely on sosiaalista toimintaa aikuisten maailmassa ja lapsen maailmassa se saa lapsen hyväksymään tunnetasolla toisen ihmisen. Päiväkodin tädillä on kuitenkin vaatimus vanhemman poistumisesta ja vetoamisesta tottumiseen, kun lapsi itkee. Ja päiväkoti ei ole sallittu tila vanhemmille.

Tuolloin oli aamiainen ja hän itki aluksi, kun hän tajusi jäävänsä sinne ilman isää. Rakentelin tornia lapseni kanssa aamiaispöydällä. Tornin kanssa itku katosi. Kun lapsi oli rauhallinen, ehdotin puurolautasen tuomista, mutta tädit kehottivat minua poistumaan "koska silloin lapsi ei totu". Jouduin selittämään, että odotetaan vähän, että se asettuu ja ei silloin kun lapsi itkee. Ja että kun puuro on edessä, se antaa konseptin syömisestä.

Tunsin oman oloni paineen alaiseksi ja lähdin liian aikaisin. Pelkkä torni ei ollut tarpeeksi rauhoittumiselle ja puuro ei ollut vielä kiinnostanut. Itku alkoi heti uudelleen, kun sanoin lapselle poistuvani. Lapsi siis puhuu suomea eikä mitä tahansa. Päiväkodin tädin mielestä kyse on tottumisen puutteesta, mutta kyse on todella vain vieraasta paikasta, johon ymmärtävä vanhempi ei jätä yksin ennen kuin se tuntuu turvalliselta. Lapsi ei itke niin kuin eläin vain koska hän on lapsi. Päiväkodin tädillä on ennakkoluulo, että lapselle on ihan sama, kuka häntä pitelee. Lisäksi hän ottaa vanhemman roolin ja estää vanhempaa silloin, kun lapsi on päiväkodin tiloissa. Ihan kuin siellä en isänä osaisi rauhoittaa lasta ja se on hänen oikeutensa.

Katsoin ikkunasta ja täti sentään piteli lasta leluhyllyillä eikä aamupuuron edessä, joka ei ole ikävää.

Lisäksi päiväkodin täti on pakottava, eli hän tulee lapsen lähelle ilman esittelyä tai tottumista, puhuttelee ihan niin kuin tuttua ja ottaa syliin. Vanhempana haluaisin estää tädin lähentelyn, ei siksi että minua haittaa lapsen jättäminen päiväkotiin vaan siksi, että täti ei ole tullut sinuiksi. En kuitenkaan uskalla, koska silloin "rikon normia" siitä, että vanhempi poistuu eikä ole este päiväkodin toiminnalle.

Ajattele sitä omalta kannaltasi. Moi, olen T, minä olen sinussa kiinni heti, heti, heti! Tätä tunnetta lapsen pitäisi kestää? Se on autoritaarista, kun on pakko edetä totuttautumiseen pakolla. Se kieltää lapsen tunteet, sosiaalisuuden ja asettaa päiväkodin normaalin toiminnan niiden edelle. Tämä pitäisi muuttaa siten, että vanhemmat todella ovat lapsen kanssa, kunnes hänelle on turvallista jäädä sinne.

18

2779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tota... Pitäisikö sinun hankkia lapselle sitten ihan vain yksityinen tuttu hoitaja omaan kotiin?
      Sinä nimittäin estät päikyn tätien työtä toiminnallasi.

      Kyllä me ammattimme puolesta tiedämme mikä lapselle on hyväksi. Ei lapsesi ole ensimmäinen eikä viimeinen joka aluksi itkee jäädessään ja pian huomaat hänen itkevän kun hänen täytyykin lähteä sinun mukaasi kotiin.

      Ymmärrän huolesi mutta niin se vain menee!

      Lähtökohtaisesti aina mennään esittäytymään lapsen tasolle,mahdollisesti hipaistaan olkapäätä esitellen itsensä. SE LUO LAPSELLE TURVAN.

      Voi jeesus näitä......

      • Anonyymi

        Kukahan tässä sitä pakkovaltaa käyttää? Ehkä se oletkin sinä itse, kun viet lapsesi päiväkotiin.
        Yrität vielä opettaa päiväkodin lapsesi tavoille, kun asian tietysti pitää olla toisin päin.

        Kaikki tietysti eivät ole yhtä avoimia uusille asioille, lapsesi tarvitsee tottumiseen ehkä enemmän aikaa kuin muut. On myös mahdollista, että lapsesi on jo sellainen individualisti, ettei hän enää opi päiväkodin oloihin. Mietipä mitä vaihtoehtoja olisi pikku keisari(nna)lle!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan tässä sitä pakkovaltaa käyttää? Ehkä se oletkin sinä itse, kun viet lapsesi päiväkotiin.
        Yrität vielä opettaa päiväkodin lapsesi tavoille, kun asian tietysti pitää olla toisin päin.

        Kaikki tietysti eivät ole yhtä avoimia uusille asioille, lapsesi tarvitsee tottumiseen ehkä enemmän aikaa kuin muut. On myös mahdollista, että lapsesi on jo sellainen individualisti, ettei hän enää opi päiväkodin oloihin. Mietipä mitä vaihtoehtoja olisi pikku keisari(nna)lle!

        Ei tämän kuumotuspalstan kommentit liity perhe-elämääni.

        Ehkä se olet sinä joka yrittää tehdä tästä sinun ympärilläsi juoksutusta


      • Anonyymi

        ''Kyllä me ammattimme puolesta tiedämme mikä lapselle on hyväksi.''
        Kyllä siellä on sellaistakin porukkaa töissä, joiden ei pitäisi olla missään tekemisissä varhaiskasvatuksen kanssa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan tässä sitä pakkovaltaa käyttää? Ehkä se oletkin sinä itse, kun viet lapsesi päiväkotiin.
        Yrität vielä opettaa päiväkodin lapsesi tavoille, kun asian tietysti pitää olla toisin päin.

        Kaikki tietysti eivät ole yhtä avoimia uusille asioille, lapsesi tarvitsee tottumiseen ehkä enemmän aikaa kuin muut. On myös mahdollista, että lapsesi on jo sellainen individualisti, ettei hän enää opi päiväkodin oloihin. Mietipä mitä vaihtoehtoja olisi pikku keisari(nna)lle!

        Meidät pakotettiin päiväkotiin avohuollon sosiaalityöntekijän toimesta. Suostuin, koska kävin töissä ja äiti opiskeli. 2-vuotias ei tarvitse enemmän aikaa tottumiseen kuin muut.


      • Anonyymi

        Näihin ylimielisiin kirjoitustaidottomiin lastenhoitajiin pitäisi luottaa.

        Voi hyvä ihme näitä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan tässä sitä pakkovaltaa käyttää? Ehkä se oletkin sinä itse, kun viet lapsesi päiväkotiin.
        Yrität vielä opettaa päiväkodin lapsesi tavoille, kun asian tietysti pitää olla toisin päin.

        Kaikki tietysti eivät ole yhtä avoimia uusille asioille, lapsesi tarvitsee tottumiseen ehkä enemmän aikaa kuin muut. On myös mahdollista, että lapsesi on jo sellainen individualisti, ettei hän enää opi päiväkodin oloihin. Mietipä mitä vaihtoehtoja olisi pikku keisari(nna)lle!

        Kyllä henkilökunnalla on koulutus työhönsä ja osaavat kiinnittää lasten huomion muihin asioihin aika taitavasti, mutta jokaiselle on se oma lapsi tärkein ja herkät lapset ehkä tarvitsevat enemmän aikaa ” sisään koulutukseen ”
        Muistan kun itse lopetin päiväkodissa ja aloin ekaluokan , niin voi että kaipasin niitä päiväkodin tätejä kovasti.
        Meillä ihmisillä on kaikilla eri vaiheita elämässä on tuskaisia jäähyväisiä ja uusi mieluisia asioita vanhojen tilalle .


    • Tämä asia ja se, että kiipesin kerran kiipeilytelineeseen lapseni rohkaisemiseksi leikkiä eikä surra, ja pidin lastani istumassa sylissä ennen jättämistä tuulikaapissa, on vääristetty myöhemmin huostaanotossa siten, että isä ei osaa erottaa lapsen ja aikuisen roolia, isä ei osaa erottaa lapsen tunteita omistaan ja isällä on mentalisaatiohåiriö.

      • Anonyymi

        Oletko varma että tuo mentalisaatiohäiriö-argumentti on keksitty nimenomaan noista tilanteista? Ei ole mitenkään epänormaalia että aikuinen kiipeää kiipeilytelineeseen lapsen perässä tai ylipäänsä osallistuu lapsen leikkeihin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma että tuo mentalisaatiohäiriö-argumentti on keksitty nimenomaan noista tilanteista? Ei ole mitenkään epänormaalia että aikuinen kiipeää kiipeilytelineeseen lapsen perässä tai ylipäänsä osallistuu lapsen leikkeihin.

        Tämä asia ja se, että kiipesin kerran kiipeilytelineeseen lapseni rohkaisemiseksi leikkiä eikä surra, ja pidin lastani istumassa sylissä ennen jättämistä tuulikaapissa, on vääristetty myöhemmin huostaanotossa siten, että isä ei osaa erottaa lapsen ja aikuisen roolia, isä ei osaa erottaa lapsen tunteita omistaan. Meidät vietiin päiväkotiin, jotta päiväkoti voisi keksiä psykiatrisia ongelmia ja raportoida ne salaa avosossulle.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma että tuo mentalisaatiohäiriö-argumentti on keksitty nimenomaan noista tilanteista? Ei ole mitenkään epänormaalia että aikuinen kiipeää kiipeilytelineeseen lapsen perässä tai ylipäänsä osallistuu lapsen leikkeihin.

        En. Mentalisaatiohäiriö liittyy puheeseen lapselle lastensuojelusta. Varoitan ja valmistan häntä. Kohtelen häntä niin kuin hän välittää siitä, että hänen ymmärryskykyään kunnioitetaan. Kotona me emme puhu ikävistä asioista vaan voimme hyvin. Ne ovat osa tasapainoista kokonaistilannetta.


      • Anonyymi

        Näitä tapauksia on monenlaisia , kaikki eivät ole kykeneviä varhaiskasvatuksen. Kaikissa ihmisissä ja ( eläimissäkin) on sama malli vanhempi näyttää esimerkkiä miten jonkun asian voi tehdä , joten en näe siinä mitään syytä analyyseihin. Siis vaikka onkin aikuinen niin kyllä isä voi näyttää kiipeilytelineen ja sen käytön rohkaistaakseen lasta , Niinhän sitä aina on vanhemmat tehneet ennen kun päiväkoteja edes oli olemassa .
        Sitten on kiva että lapsi opppii päiväkodissa sosiaalisen käyttäytymisen toisiin lapsiin nähden ja huomaa että hän on yksi joukosta tasavertaisesti .


    • Anonyymi

      Ole huoleti. 70-luvulla pikkusiskoni mekasti ja tarttui oveen, kun ei halunnut jäädä hoitopaikkaan. Pienen keskustelun jälkeen tämä loppui. Seuraavalla kerralla ei enää tällaista, mutta sillon ei kyllä syyllistetty henkilökuntaa.

      Lapsen täytyy tottua myös pettymyksiin. Mukavia kesän hetkiä 🍋

      • Ristiriitainen mielipide. Pienen puheen jälkeen et ollut aiheuttanut pettymystä.

        Nykyään lapsen itku on psykiatrinen häiriö, jonka takia pitää eristää vanhemmista.


    • Anonyymi

      Ihan oikein tuo huostaanotto.

    • Anonyymi

      Ammattilaisten asenne on, että lapsi pitää nujertaa.

    • Anonyymi

      Ongelma oli siinä, että vanhempi ei luottanut hoitajiin. Useimmiten kyse on enemmän siitä, että vanhemmalla on luottamusongelma yleisestikin, ei niinkään siitä, että hoitajat olisivat toimineet erityisemmin väärin.

    • Anonyymi

      On se vaikea lähteä kun lapsi itkee,. Joskus nuorempana tuurasin päiväkodissa ja kyllä se oli sydäntä särkevää ne vanhempien lähdöt.
      Mutta melkein aina lapsi lopetti itkemisen kun vanhempi oli lähtenyt ja viikon päästä oli tottunut jo lähtöihin niin että heilutti ikkunasta vanhemmilleen .
      Yhden pienen pojan muistan hän itkien koko päivän ja toisti sanaa äiti , lopulta kun hän ei tottunut päiväkotiin ottivat vanhemmat hänet sieltä pois , ja saivat perhepäivähoitoon jossa oli yksi kaverikin , ja siellä meni hyvin. Siis lasten tarpeet ovat erilaiset .

      Itse kuuluin pienenä myös päiväkotilapsiin, ja ilolla sinne aina menin siitä asti kun muistan, mutta en tiedä miten alussa olin reagoinut kun sinne vietiin koska olin vauva osastolla alle yksivuotiaana .
      Ainoana lapsena olin vaan mielissäni kun päiväkodissa oli paljon kavereita joten toisille ei suurempaa haittaa erota päiväksi vanhemmistaan , toiset ovat herkempiä ja silloin on hyvä jos jompikumpi vanhemmista on alkuaikoina mukana kuten meidän kaupungissa tehdään..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4220
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2141
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1687
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1068
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    Aihe