Oululaiset opettajat prosenttikerhoilla?

Eräässä ravintolassa vieraillessani olen havainnut muutaman opettajan ja lastentarhoissa työskentelevän henkilön viihtyneen ns. prosenttijengin seurassa... käsitykseni mukaan nämä henkilöt viihtyvät rikollisten kerhojen etkoilla ja jatkoilla. Minkälainen näkemys muilla palstalaisilla on asiasta, itse näen suuren ristiriidan ja huolenaiheeni siinä, että eikö näiden opettavien ihmisten kuuluisi kykyjensä mukaan huolehtia terveellisestä ja turvallisesta kasvuympäristöstä? Nythän he osoittavat tukensa huumemailmalle vierailemalla rikollisten järjestöjen tiloissa? Onko tässä aihetta ottaa yhteyttä opetustoimeen tai kunnanhallitukseen?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onpa outoa, kasvatusalan ammattilaisten olisi hyvä muistaa, ettei ole yhdentekevää se, keiden kanssa viihteellä/vapaa-ajalla seurustelee.

Sano minulle, kenen kanssa seurustelet, niin minä sanon sinulle, millainen olet - pätee edelleen.

Äänestä

Opettajat ovat opettajia vain virka-aikana.
Vapaa-aikana he ovat tavallisia kansalaisia ja saavat tehdä mitä muutkin tekevät.
Vaaditaanhan ministereiltäkin nuhteetonta luottamuksellista elämistä.
Käyppä kurkistelemassa mitä touhutaan lapin mökeillä ja tunturi hotelleissa.
Tyttöjä tuodaan taksilla mökeille ja eikun juhlat pystyyn,,,kaiken lisäksi yhteiskunnan varoilla,,,veronmaksajat ovat maksumiehinä.
Sitten telkkarissa siunaillaan maaliman menoa ja ollaan niin puhtoisia pulmusia.
Hävettää minua.

Äänestä
  • Lapin mökeistä en tiedä enkä ministereistä. Näistä kasvatusalan ihmisistä tiedän minkä olen nähnyt ja kuullut heidän itsensä kertovan... oman lapseni opettajaksi tai lastentarhanopettajaksi tällaista henkilöä en haluaisi. Olet oikeassa siinä, että ei ole ehkä laitonta, mutta huumeliigojen tukeminen ja heidän seurassaan notkuminen ei ole opettajille sopivaa toimintaa mielestäni.
    Tuollainen vapaa-ajan käyttäytyminen osoittaa sen, että koulujen huumevalistus ja siihen liittyvä lastensuojelu on vain teatteria.

    Äänestä

  • Jokainen virkamies on virkamies myöskin vapaalla. Toki saa vaikkapa ryypätä, mutta rikollisten kanssa pyöriminen on jo rikollisuuden suosimista ja raakaa vääryyttä. Tiedän kyllä opettajia jotka pössyttelee vapaalla, mutta se on heidän asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen virkamies on virkamies myöskin vapaalla. Toki saa vaikkapa ryypätä, mutta rikollisten kanssa pyöriminen on jo rikollisuuden suosimista ja raakaa vääryyttä. Tiedän kyllä opettajia jotka pössyttelee vapaalla, mutta se on heidän asia.

    Rosentit talteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen virkamies on virkamies myöskin vapaalla. Toki saa vaikkapa ryypätä, mutta rikollisten kanssa pyöriminen on jo rikollisuuden suosimista ja raakaa vääryyttä. Tiedän kyllä opettajia jotka pössyttelee vapaalla, mutta se on heidän asia.

    Pitääkö paikkaansa että opettajien ammattikunta on korkeasti edustettu alkoholivieroitus potilaina.

    Äänestä

Kyllä pitää tehdä ilmianto, jos tuollaista olet havainnut. Missä koulussa ja päiväkodissa nämä työskentelee?

Äänestä

Euroopan unioni antoi 11.10.2019 Suomelle virallisen huomautuksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumista koskevan direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta, eli käytännössä liian löperöstä suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Toteutuessaan lakiuudistus siirtäisi vastuuta seksuaalirikoksen tekijältä 12-15-vuotiaalle uhrille – siis lapsille, joilla ei ole kykyä tehdä harkittuja päätöksiä, saatikka kantaa vastuuta seurauksista. Kyse on lapsista, joiden kehitys on keskeneräinen niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisesti. Lapsista, jotka ovat tämän vuoksi täysin alttiita muiden vaikutusvallalle.

”Oikeusministeriön työryhmä on laatinut lakiehdotuksen, joka lieventäisi 12-15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioita. Mikäli uhrin ikä olisi tältä väliltä, arvioitaisiin hänen vapaaehtoisuus seksuaaliseen tekoon, mikä lieventäisi rikoksen rangaistavuutta.

Äänestä

On se vaan hyvä, ettei tule noissa epämääräisissä kuppiloissa vietettyä aikaa. Säästyy paljolta miettimiseltä ja päänvaivalta.

Normaali ihminen ei ole prosenttijengeistä kuullutkaan. Tarkoitan siis meitä ihan taviksia, en mitään epämääräistä baarissanotkujaporukkaa.

Äänestä

En ihmettele ollenkaan kasvatusalan ihmisten viihtymistä prosenttijengiläisten kanssa - ovathan hekin kasvatusalalla, tosin kasvipuolella. Mukava porukoissa pössytellä.

Äänestä

miksei opettaja vois olla rosenttijengiläinen siinä missä monen muunkin ammatin edustaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eräässä ravintolassa vieraillessani olen havainnut muutaman opettajan ja lastentarhoissa työskentelevän henkilön viihtyneen ns. prosenttijengin seurassa... käsitykseni mukaan nämä henkilöt viihtyvät rikollisten kerhojen etkoilla ja jatkoilla. Minkälainen näkemys muilla palstalaisilla on asiasta, itse näen suuren ristiriidan ja huolenaiheeni siinä, että eikö näiden opettavien ihmisten kuuluisi kykyjensä mukaan huolehtia terveellisestä ja turvallisesta kasvuympäristöstä? Nythän he osoittavat tukensa huumemailmalle vierailemalla rikollisten järjestöjen tiloissa? Onko tässä aihetta ottaa yhteyttä opetustoimeen tai kunnanhallitukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu