Kävin tuossa jonkin aikaa sitten Hgin keskustan yksityisellä psykiatrikeskuksella (PT) odotettuani aikaa viikkoja. Tätä psykiatria oli suositellut moni (työterveyshoitaja mm.) ja odotukseni olivat korkealla kyseisestä lääkäristä. Kuitenkin heti istunnon alusta lääkäri oli välinpitämättömän ja ärsyyntyneen oloinen, tyrkytti montaa eri lääkitystä eikä tuntunut kuuntelevan toivettani mahdollisimman lääkkeettömästä hoidosta. Todella kallis hinta istunnosta, josta jäi vain entistä ahdistuneempi olo. Myöhemmin kun asiaa selvittelin lääkäri oli itse pitkin kevättä ollut sairaslomalla aina eri syystä, mistä johtuen aika oli niin vaikea saada. Joten olkaa tarkkoina minkä psykiatrin ja paikan valitsette pk-seudulla, joskus lääkäri voi henkisesti potilastaan huonommin eikä todellakaan ole työkykyinen.
kokemus psykiatrikeskuksella käynnistä
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koko psykiatria on lääketieteen pohjasakkaa. Siksi psykiatrit ovat mitä ovat ja heidän ainoa agendansa onkin juuri määrätä lääkkeitä.
Siis mitä lääkäreitä nää psykiatrit oikein on?
Psykiatrin tehtävä on diagnosoida ja lääkitä, koulutuksen puolesta heillä ei edes ole osaamista muuhun.
Diagnosoida ja lääkitä = lue: stigmatisoida ja huumata.
No, vakavasti, vaikka psykiatria onkin mitä on, hyvä että aloittaja kertoo kokemuksestaan. Psykiatreja on monenlaisia ja heidän omat elämäntilanteensa vaikuttavat heidän työhönsä , kuten kaikilla. Jos itse tarvitsisin apua, enkä tarvitsisi välttämättä lääkkeitä, menisin ehkä mieluummin psykologille tai suoraan jollekin psykoterapeutille. Jos terapeutille, ottaisin selvää suuntauksesta ja myös millainen taustakoulutus heillä on, se kertoo jotain heidän suhtautumistavastaan. Psykologit ja sosiaalityöntekijät voivat olla inhimillisempiä kuin lääkäritaustaiset, eli psykiatrit. Mutta ihmisestä se on loppupeleissä kiinni...
Miten se vähensi tämän lääkärin osaamista, jos oli sairaslomalla? Unohtiko ammattinsa?
En ole aloittaja, mutta ajattelen ettei varmasti vähennä kenenkään osaamista, jos on joskus psyykkisistä syistä sairaslomalla. Päinvastoin, jos psykiatri tai muu mt-työntekijä kohtaa vaikeuksia omassa elämässään (kaikki joskus kohtaavat) ja käsittelee ne rehellisesti, esim. terapian kautta, tai muuten työstäen, niin hänestä tulee alallaan parempi. Pystyy suhtautumaan ymmärtäväisemmin ja myötätuntoisemmin. Ylimielisyys on lääkärien pahin ammattitauti.
"Kuitenkin heti istunnon alusta lääkäri oli välinpitämättömän ja ärsyyntyneen oloinen, tyrkytti montaa eri lääkitystä eikä tuntunut kuuntelevan toivettani mahdollisimman lääkkeettömästä hoidosta. "
Minä sanoisin tähän, että jos psykiatri käyttäytyy näin, hän ei ole käsitellyt ja työstänyt omia henkisiä ongelmiaan vaan purkaa niitä asiakkaaseensa. Eli mars mars takaisin sairauslomalle, aika terapeutilta, aika mahd. myös perheterapiaan, ja fysiikka kuntoon, eli ruokavalio ja liikunta. Näillä pääset alkuun, "Hgin keskustan yksityisen psykiatrikeskuksen (PT)" psykiatri, kuka sitten lienetkin.
Ja täydennyskoulutusmateriaalina tietenkin professori Peter C. Götzschen luennot psyykenlääkkeiden haitoista (esim. YouTubesta, jossa on kaikille saatavilla useita hänen kongressiesitelmiään), ja kirjallisena materiaalina vaikka tukku psykologi Aku Kopakkalan artikkeleita mielenterveydestä ja sen hoidosta:
http://akukopakkala.fi/
Ammatillista jatkokehitystä varten:
https://madinfinland.org/
Olet käsittänyt väärin psykiatrien ammattitaidon. Se perustuu pseudotieteellisten diagnoosien antamiseen ja mahdollisimman monen psykoaktiivisen aineen tyrkyttämiseen. Heidät on koulutettu diagnosoimaan ongelma ja määräämään diagnosoituun ongelmaan huumaavia aineita. Heillä ei ole kykyä eikä ammattitaitoa ratkea komplekseja ongelmia, jotka ovat juontuvat yksilön, yhteiskunnan ja lähiympäristön monimutkaisesta vuorovaikutussuhteesta. Jos et halua tulla lääkeriippuvaiseksi, sinun pitää etsiä apu pahaan oloosi muualta.
Tuossa ylempänä linkatussa podcastissa on mielenkiintoinen tilanne, kun kaksi psykoterapeuttia (joista toinen myös psykiatri) keskustelee mielenterveysongelmista ja niiden hoidosta, ja pohtii, mitä olisi "kestävä psykiatria." Kumpikin on näkemyksissään varsin psykiatriakriittinen. He kaavailevat mielen vaikeuksiin tyystin toisenlaista mallia ja hahmottamistapaa kuin mitä harjoitetaan nykyään mielenterveysjärjestelmässä yleisesti. Sitten lopuksi kumpikin toteaa yhteen ääneen, miettiessään "mitä psykiatria on ja millaista olisi kestävä psykiatria", että hui, eihän tässä siis mitään antipsykiatrista debattia sentään olla aloittamassa, ehei, ei, mutta kuitenkin...
Niin pelottava ajatus se on, että psykiatrian tilalle voisi tulla jotain ihan muuta.
"Toisinajattelijoita" on valtavasti mielenterveyskentällä. He vain höpisevät itsekseen ja keskenään vallankumouksellisia aatteitaan, ja toteuttavatkin niitä työssään sen verran kuin voivat. Eivät vain voi suututtaa keisaria, joka kulkee näkymättömässä viitassaan, todellisuudessa ilman vaatteita... Kauheasti pelätään, että jos psykiatrian peruslähtökohtia oikein virallisesti ja omalla nimellä kritisoidaan, tulee sanktioita ja kaaos.
Mutta parempi että puhutaan, edes kuiskaten.