Olen kärsinyt kovasta jännittämisestä kohta kahdeksan vuotta eli aina täysi-ikäisyydestä lähtien. Silti vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää kuinka paljon se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Olen saanut ns. paniikkihäiriöt joten kuten hallintaan, mutta kärsin ikävästä hikoilusta ja punastelusta lähes joka päivä. Ahdistavin keksimäni tilanne on joutua pieneen ruokapöytään ihmisten kanssa. Ei kestä kauaa, kun alan hikoilla aivan tolkuttomasti koko ylävartalosta, etenkin kasvoista. Hiki alkaa valua otsalta ja tippua pöydälle, käsivarret ovat aivan läpimärät. Nolointa se on keskellä talvea, kun muut ovat villapaidoissa ja itse hikoilen lyhythihaisessa. Sellaiset tilanteet ovat silkkaa helvettiä. Usein en edes tunne jännittäväni niin kovin paljon ja silti hikoilen kuin sika ja punastelen.
Ja samanlaisia tilanteita tulee vastaan joka paikassa, kaupassa, kirjastossa, bussissa. Tiedän että aina kehoitetaan kohtaamaan pelkonsa, mutta silti olen huomannut alkavani vältellä yhä entistä enemmän tilanteita, joissa joutuu ihmisten kanssa tekemisiin. Esim tyttöystänäni vanhemmat kutsuvat jatkuvasti syömään sinne. Olen käynyt kahden vuoden aikana kolme kertaa heillä ja joka kerta sama juttu. Nyt olen hakemassa yliopistoon ja tuskin uskallan ajatella minkälaisia vaikeuksia se tuo mukanaan, esitelmät sun muut. On kyllä mukava lukea näitä palstoja ja huomata, että monilla muillakin on samantyyppisiä ongelmia. Eli tsemppiä vaan kaikille teille kohtalotovereille!
Ja samanlaisia tilanteita tulee vastaan joka paikassa, kaupassa, kirjastossa, bussissa. Tiedän että aina kehoitetaan kohtaamaan pelkonsa, mutta silti olen huomannut alkavani vältellä yhä entistä enemmän tilanteita, joissa joutuu ihmisten kanssa tekemisiin. Esim tyttöystänäni vanhemmat kutsuvat jatkuvasti syömään sinne. Olen käynyt kahden vuoden aikana kolme kertaa heillä ja joka kerta sama juttu. Nyt olen hakemassa yliopistoon ja tuskin uskallan ajatella minkälaisia vaikeuksia se tuo mukanaan, esitelmät sun muut. On kyllä mukava lukea näitä palstoja ja huomata, että monilla muillakin on samantyyppisiä ongelmia. Eli tsemppiä vaan kaikille teille kohtalotovereille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ovat lähes samanmoisia ja johtuvat ahdistavasta lapsuudesta. Tuossa yläpuolella muutama otsikko ylöspäin on mun tarinaani samalla nimimerkillä kuin tämäkin viestini.
Mun oireeni ovat pahentuneet nyt kahden viime vuoden aikana ja punastelen ilman syytä. Työpaikalla palaverit, joissa ihmiset ovat naamatusten voivat aiheuttaa hikoilua ja punastelua, vaikkei kukaan minulta kysyisi mitään. Tunnen itseni todella "surkeaksi" ja haluaisin paeta paikalta. Todella ahdistavaa: "Happea, please!".
Tiedätkö mistä nuo punastelusi johtuu? Oletko kertonut siitä tyttöystävällesi?
Kurja kuulla tapauksestasi... niin, paha kyllä sanoa mistä tuommoinen punastelu johtuu. Mulla se alkoi jo joskus yläasteiässä. Tosin hikoilu on mielestäni vielä paljon kiusallisempaa, varsinkin kun istuu pienessä pöydässä ja tuntuu että kaikki tuijottaa. Kyllä osaa olla ahdistavia hetkiä...
Olen toki kertonut tyttöystävälleni peloistani ja hän onkin todella ymmärtäväinen, ei ole painostanut ollenkaan vaikka olen kieltäytynyt lukuisista päivällisistä ym. Lääkkeitä en ole koskaan syönyt jännittämiseen, mutta nyt viime aikoina olen ajatellut että niitä voisi kokeilla. Pitää vain ensin kerätä rohkeutta mennä lääkäriin... :)