Kouvola vastaan Kotka ja kuka vie Kymsotessa

Anonyymi

Kouvolan ja Kotkan kaupungit päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein.

Molemmat joukkueet harjoittelivat kovasti. Kilpailupäivän koittaessa molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa.

Kotkalaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrin erolla.

Kilpailun jälkeen tappiomieliala valtasi kouvolalaiset. Kouvolan korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa. Johto asetti projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa.

Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että kotkalaisilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä, kun taas kouvolalaisilla oli seitsemän perämiestä ja yksi soutaja.

Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa aloittellisuutta ja toimintakykyä.

Kouvola palkkasi konsultteja tutkimaan oman joukkueen kokoonpanoa. Muutaman kuukauden työskenneltyään asiantuntijat päätyivät tulokseen, että joukkueessa oli liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia. Asiantuntijaraportin perusteella kouvolalaisjoukkueen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen.

Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi joukkueen motivoitumiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä. Päällystölle luvattiin lisää valtaa ja huomattavat optiot. Soutajasta todettiin: meidän on laajennettava hänen toimenkuvaansa ja annettava hänelle lisää vastuuta!

Seuraavana vuonna kotkalaiset voittivat kahden kilometrin erolla.

Kouvolan johto erotti soutajan vedoten huonoon työsuoritukseen, mutta maksoi johdolle bonukset sen osoittamista ponnisteluista.

Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta johtopäätöksenä, että strategia oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan.

Materiaalissa vain olisi ollut parantamisen varaa.

Ensi vuotta varten kouvolalaiset kehittävät nyt uusia säästöjä.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juurikin näin se menee. Pitää vielä huomioida että Kotkassa on toinenkin soutujoukkue Perusjuomalaiset, jotka harjoittavat vastavirtaan soutamista ilman peräsmiestä. Käyttävät vääränkätisiä airoja, ei taitu matka edes Kymijoen yläjuoksulle.

      • Anonyymi

        Nyt kun Kouvostoliitolla on enemmistö Sote-kolhoosissa alkaako Koksin osastojen siirto ylävirtaan yksi kerrallaan? Vai mitä tämä nyt tarkoittaa?


    • Anonyymi

      Kaikkein hankalin soudettava on vastahanka vanhapiika.

      • Anonyymi

        Karelens Brigaadin Turhaporu harrarrastaa yhdellä airoparilla sisäänajettua kirkkovenettä.


    • Anonyymi

      Kouvola saa valtiolta 6 miljoonaa euroa . Olisikohan syytä jakaa potti uudestaan vanhoille ympäristökunnille, Kuusaa ,Anjala,Valkeala muunmuassa joita kouvolalaiset riistää. Wanha Kouvostoliitto haettava betonihelvettinä konkurssiin.

      • Anonyymi

        Ei siitä konkurssista kostu mitään, varaton kun on. Pitää vaan hiljakseen ajaa toiminta alas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä konkurssista kostu mitään, varaton kun on. Pitää vaan hiljakseen ajaa toiminta alas.

        Alas ajamisen onnistumiseen tosin tarvitaan konsultteja ja Kymsoten asiantuntijoita.


      • Anonyymi

        Iitin maakuntavaihdoksen taustalla oli menneitä kaunoja erityisesti vanhan Kouvolan kanssa, joka oli muodostanut naapurikuntiensa kanssa uuden Kouvolan vuonna 2009. Pohjois-Kymenlaaksosta vain Iitti jäi kuntaliitoksen ulkopuolelle.

        – Esimerkiksi Kuusankosken kanssa meillä oli ihan hyvät välit. Kuusankoskihan kuului Iittiin 1900-luvun alkupuolelle saakka. Sen sijaan vanha Kouvola veti meitä retkuun liian usein, muistelee Esa Lehtinen, joka SDP:n valtuutettuna toimi Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtajana yhteensä 15 vuotta, niistä yhtäjaksoisesti vuodet 2008–2017.

        Esimerkiksi Lehtinen mainitsee käräjäoikeuden viemisen Iitistä, samoin valtion työpaikkojen kadon.

        – Joku sanoo, että valtiohan ne päätökset teki, mutta kouvolalaiset kävivät Helsingissä asiaa puhumassa.

        Meille kaikki, meille kaikki ja mieluummin heti että välittömästi.


    • Anonyymi

      Etteikö Kouvolassa löydy osaamista, kyllä löytyy.

      Kouvolan vanhassa meijerissä sukset pahasti ristissä – Ensin käräjille haastettiin kiinteistön omistaja, joka haastoi sen jälkeen Kouvolan Herkun ,jne,jne,jne...........

    • Anonyymi

      Kouvolalaisvetoinen Kymsote on Kotkalle suuri ongelma. Surkeasti johdettu organisaatio vailla minkäänlaista kulukuria. Susi jo syntyessään. Onneksi on sentään valtiovallan lainsäädännöllä synnyttämä KOKS Sairaala jonne pääsee Kotkastakin junalla sekä linja autolla.

      Sairaalan rakentaminen liittyy vuonna 1950 hyväksyttyyn lakiin, jossa Kotka määrättiin yhdeksi keskussairaalapaikkakunnaksi.

      Kouvola on kuntaliitoksessa 2009 muodostunut kaupunki ja Kotkan ohella toinen Kymenlaakson maakunnan keskuksista.

      Коувола eli Kouvola on äitimaan ylläpitämä neuvostokompleksi.Asukkaita on noin 86 000 000, mistä toki on kiittäminen suureksi osaksi liitoskuntia, jotka täysin vapaasta tahdostaan ovat yhteen hiileen päätyneet puhaltamaan.

      Kouvolan ympäristö tunnetaan myös kauniista luonnostaan mistä voi mainita , , Anjalankoski, Kuusankoski, Elimäki, Jaala ja Valkeala

    • Anonyymi

      Uusi nopea bussivuoro liikkuu aamulla ja iltapäivällä Kouvolan, Karhulan ja Haminan välillä. Karhulassa on sekä aamulla että iltapäivällä mahdollisuus vaihtaa Kotkansaarelle kulkevaan linjan 1 autoon.

      Tuo kouvolalaisia nuoria kouluun kun Kouvola ei pysty omistaan huolehtimaan. Samalla bussilla pääsee Kouvolasta viemään pendelöimällä naapurikunnista työpaikkoja.

    • Anonyymi

      Kouvola pääsi valtakunnan uutisiin opettajien lomautusten vaikutuksista oppilaiden osaamistason kehitykseen, kielteisessä merkityksessä. Ihmettelinkin miksi opettajat ovat olleet vaitonaisia asiasta, syy selvisi; kaupunki on lähettänyt opettajille email-viestin, jossa käsketään olla kommentoimatta asiaa ja olla lojaali työnantajalle. Hyvä neuvostoliitto!

    • Anonyymi

      Marita Toikka arvioi, että itäradan suunnitteluun voidaan hakea EU:n elvytysrahaa. Missä ne ilmoitetut omat rahat ovat?????????????

      Juho Eerola: On katsottu vain sitä, että muutaman minuutin nopeammin pääsee Kouvolasta Helsinkiin

      Positiivisena seikkana voisi mainita että pääsee entistä nopeammin pois betonihelvetistä.

    • Anonyymi

      Itärata Kouvolaan vahvistaa ennen kaikkea pääkaupunkiseudun ja Itä-Uudenmaan elinvoimaisuutta. Siitä itäänpäin se heikentää ja voimistaa muuttoliikettä. Mutta juuri siihenhän pyritäänkin.

    • Anonyymi

      Kouvolalla ei ole enää pitkään aikaan ollut varaa tehdä kompromisseja, kirjoittaa Jari Lindström – "Seuraavaa valtuustoa odottaa katastrofi, ja se on osin edellisten valtuustojen jättämä perintö"

      Olemme Kotkassa surullisia aiheuttamastamme taloudellisesta katastofista ja surusta Kouvolassa ja kouvolalaisille, mistä Lindström unohti mainita,. Sori siitä.

      • Anonyymi

        Loppuihan se kouvostoliittolaisten älytön kouhotus ja elvistely sen "hirmuisen suuren" (kuntaliitos)asukaslukunsa kanssa. Jo olikin korkea aika. Kouvostoliiton asukasluku oli kesäkuun 2020 lopussa vain 81 808.
        Etelä-Kymenlaakson kuntavitosten (Kotka-Hamina-Pyhtää-Virolahti-Miehikkälä) asukasluku oli 82 061 eli 48,4 % koko Kymenlaakson asukasluvusta (169 716).
        Onkin vaikea ymmärtää kouvostoliittolaisten öyhötystä, että kaikki pitäisi saada sinne ja heti: itärata, maakuntaliitto, kymsoten äänivalta, etc.
        Vielä käsittämättömämpi oli päätös 24/7 keskussairaalapäivystyksen runnaaminen väkisin Lappeenrantaan, vaikka koko maakunnan asukasluku on vain 127 149 ja sikäläinen Eksote on jo nyt köyhä kuin kirkon rotta. Runnaus olikin maalaisliittolainen lehmänkauppa, josta kaikki järki oli kaukana - kiitos sippijussin koalition.


    • Anonyymi

      Hävettää olla kouvolalainen. Kymsoten äänivaltavääryys olisi pikimmiten korjattava.

      • Anonyymi

        Kyllä kouvolalaisenakin pärjää, kun laittaa maskin suun ja nenän eteen ja toisen silmille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4395
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      241
      2171
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1600
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1411
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      266
      1190
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1097
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      959
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      943
    Aihe