Tuo aika tuntuu ikuisuudelta. Mun ajatukset kulkevat laidasta laitaan, ikävästä unohdukseen. Jotenkin ajattelen, että jos miehen kiinnostus olis ollut tarpeeksi syvää niin olisi antanut jo kuulua itsestään. Työnnän kaikki hauskat, höpsöt, mukavat muistot pois mielestä. Kaiken mistä me ollaan puhuttu tai kirjoitettu. Etenkin ne kerrat kun ollaan katsottu silmiin liian pitkään, istuttu vierekkäin, seisottu supisemassa. En haluaisi sitä ihmemiestä unohtaa, joka herätti mut syväjäädytetystä arjesta, sait mut loistamaan. Nyt hymy kadonnut, silmät sammuneet ja ikävä sitä yhtä.
Neljä viikkoa näkemättä yhtä tiettyä miestä
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.