Miksi yhä useampi jättää vanhoillislestadiolaisen uskon?

Yhä useampi luopuu elävästä uskosta. Miksi?
Kato on käynyt jo melkein kymmenen vuoden ajan. Aina on ollut uskon kieltäjiä, mutta erityisesti 2010-luvulta lähtien väkeä on lähtenyt suurina joukkoina pois ja ikävä kehitys ei ota pysähtyäkseen. kun 2010-luvulla lähti paljon kokonaisia perheitä, nyt uskovaisina säilyneiden perheiden teinit jättävät lähes kaikki elävän uskon. Heillä on runsaasti kavereita ex-vl-perheistä ja uskoisin, että nämä houkuttelevat uskovaistenkin kotien teinejä jättämään elämän kalleimman lahjan.

Sosiaalinen media, ystävien painostukset ynnä muut varmasti saattavat vaikuttaa siihen, miksi teinistö ei pysy entiseen tapaan uskovaisina. Epäuskoisten elämäntapaa ihannoidaan. Teinit ajattelevat, että on jotenkin coolia meikata ja jopa lakata kynsiä. Kun antaa sielunviholliselle pikkusormen, se vie koko käden. Näin kaikille, jotka ovat lähteneet flirttailemaan maailman kans, on lopulta käynyt. Sitten jääkin usko ja korviin ilmestyy korvakorut. Tää on ollut todella surullista kehitystä. Jos teinit eivät pysy uskomassa, jossain vaiheessa uskovaisten määrä romahtaa dramaattisesti. Teinit usein houkuttelevat pikkusisaruksiaankin maailman tavoille.

Olisi kiva tietää, miten teinit saataisiin pysymään uskomassa. Jotenkin pelottaa oma tulevaisuus. Sitten jos olen vanhainkodissa, onko enää ketään, jotka voivat siunata minua? Mitä jos menetän uskon, eikä nuorempi polvi ole enää uskomassa. Entä kun vanhemmista puhujistakin aika jättää, tai hekin ovat vanhainkodissa. Kuka heitä siunaa? Lupaako Jumala pitää huolta meistä, jotka olemme saaneet säilyä vanhuksiksi asti uskomassa, vaikkei olis enää jälkikasvua siunaamassa meitä evankeliumilla? Huolestuttaa kyllä tää nykykehitys. Onko ketään muita, joita tämä kehitys huolestuttaa? Ollaan selvästi ajan illassa!
80567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Erinomainen asia, että väki uskaltautuu jättämään VL-lahkon!
Jos hyvin käy, tätä(kään) palstaa ei enää 20 vuoden kulutua tarvita, koska lahko on kuihtunut olemattomiin, eikä näin ollen aiheuta pahaa enää kenellekään.

2Äänestä
  • Mitä erinomaista siinä on, että luopuu elämän tärkeimmästä lahjasta? Jos sen jättää, sitä ei vältämättä koskaan anneta enää takaisin.

    Äänestä

Tuo aloittajan usko perustuu näköjään vain vl-saarnaajien läsnäoloon ja SRK:n valtaan, eikä Jumalan läsnäoloon. Tuollainen ihmisiin perustuva uskonto joutaakin kuolla.
Jumalan Pyhä henki on aina maan päällä ja Raamattu lupaa, että varsinkin lopun aikana PH toimii voimakkaasti.
ihmisistä turvaansa hakevat eivät ole vielä oppineet tuntemaan Jumalaa.

1Äänestä
  • Otsikko on aivan kaiken paljastava. Miksi yhä useampi jättää vl - uskon? Kyseessä on uskonliikkeen oma oppi joka poikkeaa Jeesuksen sanasta. Mikä merkitys uskolla on joka perustuu ihmisoppeihin ja käsityksiin. Vastaus kuuluu, ei sillä ole mitään merkitystä.

    Vl liike on oikeammin ihmistä hallitseva kyykyttäjäjärjestö. Siihen kuluvan pitää uskoa mitä järjestö opettaa. Muuten kuulut eriseuraan eikä sellaista katsota hyvällä silmällä. Elämääsi rajoittaa SRK:n luoma sisäinen kontrolli.
    Jeesus sanoi että kun uskot totuuteen niin se tekee sinut vapaaksi. Se on täsmälleen noin.
    Hän joka uskoo totuuteen ei ole ihmisoppien heiteltävissä. Hän tietää ja kokee sisällisesti olevansa sillä kapealla tiellä joka vie pelastukseen. Tämän takia usea viimein ymmärtää ettei pelastus tule kuulumalla vl liikkeeseen. Se on ihmisjärjestö oppeineen ja sellainen ei ole Jumalasta vaan ihmisistä.
    w.

    1Äänestä

  • Se on totta, Jumala löytyy vain, jos suulla tunnustaa Jeesuksen ihmisille.
    Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
    Jumala ei pelasta, pelastaja on Jeesus, kaikkivaltias Kuningas.

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on totta, Jumala löytyy vain, jos suulla tunnustaa Jeesuksen ihmisille.
    Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
    Jumala ei pelasta, pelastaja on Jeesus, kaikkivaltias Kuningas.

    r

    Amen!

    Älä sie ärrä taas horise ohi sen mitä me ollaan Jumalan Valtakunnassa asioista Pyhässä Hengessä yhteisessä ymmärryksessä sovittu. Oun huomannut että olet kyselevällä mielellä liikkeellä ja uit vielä verkkoomme. Hyvä niin...

    Äänestä

Yhä useampi luopuu elävästä uskosta, koska se on pystyynkuollut usko.

Äänestä
  • Nonh noh, jottain rajjaa sentään "pystyyn kuollut usko" :):):):):) Et kai oo tosissas, älä oo raskasta seuraa, vaan usko eppäilyksetkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. Jumalan rauhaa.

    Äänestä

SRK ei ole vieläkään pyytänyt hoitokokouksia anteeksi, eikä niitä ole selvitetty, esim. Heino Korpelalta ja muilta erotetuilta ei ole pyydetty anteeksi.
Ei ole ihme, että ihmiset lähtee, kun vl-usko on edelleen hoitokokoususkoa.
Astia pitää puhdistaa kokonaan, ei riitä, että päältäpäin vain vähän yritetään puhdistaa, haisee ihan mädälle koko vl-liike.

1Äänestä
  • Tämä nyt vain on totuus "vl-usko on edelleen hoitokokoususkoa". Syy siihen miksi hoitokokousväkivaltaa ei selvitetä johtuu siitä, että jopa puhujana saattaa olla umpikiero valehtelija. Väärintekijän on vaikea myöntää tehneensä väärin. Se on nähty. Uskallan näin kirjoittaa, koska tunnen törkeän tapauksen. Silloin aikoinaan "hoitaja/hoitajat" pystyi luottamaan siihen, että vaikka ihmisiä kiusattiin ja heidät peloteltiin vaikenemaan, he istuivat penkissä kuunnellen. Enää se ei toimi. Julkinen puhuteltavan häpäiseminen on julkinen teko ja tulee korjata julkisesti. En usko Pyhän Hengen läsnäoloon yhteisössä ennenkuin rivit on puhdistettu.

    1Äänestä

  • Mikä on hoitokokous?

    Äänestä

Yhä useampi luopuu uskonnosta yleensäkin koska osaa ajatella ihan itse eikä ole enää poppamiesten huiputettavissa muinaistarujen perusteella. Erityisen ilahduttavaa ja inhimillistä tämä on lestalahkon orjuuttamien osalta.

1Äänestä

Siis lopunaikana monet luopuu uskosta on Raamatussa ennustettu.
Siis miks monet jättää uskon?Siks että ennustukset toteutuvat.
Monet ei välttämättä halua edes luopua uskosta mutta olosuhteet pakottavat tähän jotta kirjoitukset toteutuvat.

Äänestä
  • ""Monet ei välttämättä halua edes luopua uskosta mutta olosuhteet pakottavat tähän jotta kirjoitukset toteutuvat.""

    Niin, jumala pakotti perumaan suviseurat. Jumala pakotti perumaan muutkin seurat.
    Nämä pakotukset vain siksi, jumalan tahto toteutuu.. :)
    Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Monet ei välttämättä halua edes luopua uskosta mutta olosuhteet pakottavat tähän jotta kirjoitukset toteutuvat.""

    Niin, jumala pakotti perumaan suviseurat. Jumala pakotti perumaan muutkin seurat.
    Nämä pakotukset vain siksi, jumalan tahto toteutuu.. :)
    Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä.

    "Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä."
    No miks monet puhujat saarnaavat että Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä."
    No miks monet puhujat saarnaavat että Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat?

    Ne monet saarnaajat puhuvat läpiä päähänsä, eli son***taa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä."
    No miks monet puhujat saarnaavat että Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat?

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    Ei se niin mene, ei kaikki pelastetut eivät ole niitä, mutta kun ihminen tekee parannuksen, ja lupaa Jeesukselle lähteä seuraamaan häntä, ja uudestsiyntyy ylhäältä ja tunnustaa uskonsa Jeesukseen suulaan, on myös Pyhä ja voittaja.
    Toinen asia, mistä tiedät, että olet valittu?

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    No miks monet puhujat saarnaavat että Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat?
    Mielisteleeekö ne Jumalaa vai mikä on kysymyksessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miks monet puhujat saarnaavat että Jumalan tahto on että kaikki pelastuisivat?
    Mielisteleeekö ne Jumalaa vai mikä on kysymyksessä?

    Periaatteessa puhuja on oikeassa. Nimittäin Raamatussa Jumalan sana ilmoittaa että Hänen tahto on ettei kukaan hukkuisi.
    Siinä vaan on sellainen ero että ihmisoppeihin uskomalla hukkuu aivan varmasti. Vl likkeen puhujat puhuvat mutta puhuvat omiaan . Miksi he vääristävät tahallaan totuuden? Kysykää heiltä miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    Et tiedäkään koska oman uskosi perusteella Jeesus valitsee valittunsa. Pitää pysyä kaidalla tiellä ja uskoa ainoastaan ja vain Jeesusta ja Hänen sanaansa.
    Muuta vaihtoehtoa ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Periaatteessa puhuja on oikeassa. Nimittäin Raamatussa Jumalan sana ilmoittaa että Hänen tahto on ettei kukaan hukkuisi.
    Siinä vaan on sellainen ero että ihmisoppeihin uskomalla hukkuu aivan varmasti. Vl likkeen puhujat puhuvat mutta puhuvat omiaan . Miksi he vääristävät tahallaan totuuden? Kysykää heiltä miksi?

    Joo.Kun pitää palata ja mennä asian ytimeen,Ni pitää palata ihan alkuun,Ni voi todeta että sieltä asti asiat on kyllä ollut ihan sekasin.
    En kyllä ymmärrä että miks Luciferia yksin syytetään tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    Valittujen joukko ei ole suviseuroissa käyvien joukko. Se ei ole seuroissa tai ry:llä käyvien joukko. Se ei ole puhujien joukko. Se ei ole pappien joukko. Se ei ole umpikierojen, kunniaansa metsästävien "hoitajien joukko" jne.

    Valittujen joukko on sydämestään uskovaisten ja rehellisten ihmisten joukko. Usko näkyy kaikessa käyttäytymisessä, käyttäytymisessä ihmisiä kohtaan, elämän valinnoissa jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo.Kun pitää palata ja mennä asian ytimeen,Ni pitää palata ihan alkuun,Ni voi todeta että sieltä asti asiat on kyllä ollut ihan sekasin.
    En kyllä ymmärrä että miks Luciferia yksin syytetään tästä.

    Eikä syytetä. Jeesus sanoo;Matt.

    25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen

    Tässäkin Hän syyttää myös langenneita enkeleitään.

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Monet ei välttämättä halua edes luopua uskosta mutta olosuhteet pakottavat tähän jotta kirjoitukset toteutuvat.""

    Niin, jumala pakotti perumaan suviseurat. Jumala pakotti perumaan muutkin seurat.
    Nämä pakotukset vain siksi, jumalan tahto toteutuu.. :)
    Jumala ei halua sinne taivaaseen liikaa väkeä.

    Kyllä se nin on että ovet katua vasten suljetaan, ei enempää viitti epäuskoisia pakanoita uskomaan kutsua, kun on suku uskossa, se riittää, suvun uskolla mennee muuten suvun mustat lampaatkin taivaaseen. Rauhan saivat pyhät herran...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki voi pelastua koska vain VALITUT pelastuvat. Mistä sitten tietää onko joku valittu?

    Valitut ovat Jeesuksen seuraajia. Heillä on elävä usko. He kulkevat rukoillen ja Jumalan Pyhä Henki ohjaa heitä.
    Heitä on jokaisessa seurakunnassa, missä Jeesusta Kristusta julistetaan. Jokaisessa, ympäri maailmaa.
    Voi olla kauhistuttavaa, jos on taivaan portilla ja kuuleekin Herran sanat, en ole koskaan teitä tuntenut!

    Äänestä

On se raskasta ja säälittävää lukea noita lestatarinoita elävästä uskomisesta jne fraseolokiasta.

Kun siellä ei ole sitä elävää uskoa kuin minimaalisen verran, montakaan ei löydy joka olisi todella Jumalan Hengen uudestisynnyttämä.

eikä siellä puhuta siitä mitään, kuulijoita veivataan kuin museossa esittelemässä mitä milloin sattuu raamatusta kirvoittumaaan puhujan mielialaan, sekvia veivauksia veeäluskomisesta loputtomiin.

ja siten ihmetellään miksi joku luopuu siitä "elävästä uskomisesta" hohoijaa.

Äänestä
  • Noh noh noh elävätä uskoa on vain pohjoisen suunnasta tulevasta uskossa, näin on Jumala Raamattuihin kirjottanut.

    Äänestä

Mitä on se elävä uskominen ja mihin? Se on vanhoillislestadiolaista uskomista omaan oppiinsa. Se ei tule ilmi uskomisesta Jeesukseen Kristukseen ja Hänen syntien anteeksiantamiseensa, vaan Jeesus Kristus on vain siellä taustalla ja Hänen syntien antamisensa ei päde ellei siinä ole puhujaveli saarnaamassa syntejä anteeksi. Ei siinä tilanteessa kysytä, onko sitä uskoa Jeesukseen Kristukseen ollenkaan, vaan riittää usko puhujaveljen synninpäästöön.

Äänestä
  • Voe voe eriseuraa...tehkää nyt parannus eriseurasta, ei raamattua oo hyvä yksin lukea, se johtaa aina eriseuraan ja väärään henkheen

    Äänestä

Aloittajalle: mä oon ex-vl ja jos haluat tietää miksi, voit katsoa tuolta linkistä sen videon kääntymyksestä.

Oon tosi surullinen sun puolesta, että sun usko on orjuutta vl-liikkeelle. Se orjuus näkyy siinä, että pelkäät. Luulet, että Jumalan armo on sidottu ihmisiin. Sun Jumala on pieni, se on vl-liikkeen kokoinen ja pelkäämpä, että se jumala ei voi pelastaa sua, koska se on epäjumala.

Jumala tahtoo vapauttaa meidät orjuudesta, ei orjuuttaa. Ja sinun tapauksessa on päinvastoin. Olet orja, et vapaa. Uskosi ei siis perustu Jumalaan tai Kristuksen sovitustyöhön, vaan vl-liikkeeseen. Jumalasi on vl-liikkeen kokoinen. Et voi luottaa Jumalaan, ellei joku vl ole vieressä. Miksi et voi turvata Kristukseen ilman toista ihmistä? Kristus nousi kuolleista! Katso ja ymmärrä! Se OLI inhimillisesti mahdotonta, SIKSI on mahdollista turvata Jumalaan Kristuksen kautta olosuhteista huolimatta, ilman että olisi olosuhteille.

Rukoilen todella, että pääset tuosta orjuudesta, joka ei edes voi pelastaa sinua, ellet ymmärrä, että Kristus on syntien sovittaja ja Jumala, ei jokin yhteisö. Jumala on suurempi kuin vl-liike. Jumala rakastaa sinua ja on uskollinen, vaikka joutuisit yksin. Ei tarvitse pelätä. Oikea uskovien yhteisö syntyy Kristuksesta käsin, ei niinpäin, että seurakunta muodostaa Kristuksen, vaan että Kristus muodostaa seurakunnan. Seurakuntakristus on epäjumala, joka ei voi pelastaa sinua.

Jupe

1Äänestä
  • Ilman että olisi orja olosuhteille piti olla ekan kappaleen lopussa. Ja lisään: koska Jumala on olosuhteiden yläpuolella ja tekee inhimillisesti mahdottomista asioista mahdollisia.

    Jupe

    1Äänestä

  • Hyvin kirjoitit!

    Äänestä

  • Rakas Jupe. Tiedän sinut. Olet kasvanut uskossasi liian suureksi. Sen huomasi kaikessa sinun toiminnassasi. Olit kova syyllistämään jos mistäkin. Siksi kanssasi oli raskasta olla. Tunsin rinnallasi itseni niin saastaiseksi ja syntiseksi, kun huomauttelit jatkuvasti minun tekeväni sitä tätä ja tuota. Kuitenkin kavereiden kanssa jutellessani huomasin, että sinä olit itse joutunut harhateille. Aloit vaatimaan toisilta nuhteettomuutta ja oli tosi ikävää, kuinka rankasti tuomitsit vanhoillislestadiolaisen uskon. Ikään kuin se olisi ihmistekoinen ja meidän Jumala vain ”liikkeemme kokoinen”.
    Seurakunnassamme ei todellakaan opeteta, että seurakunta itsessään olisi jumala, joka pelastaisi meidät. Ei. Usein väitit näin seurapuhujien sanovan, vaikka itse kuuntelin ihan samoja saarnoja. Sinulla oli vaihtunut uskonsilmälasit epäuskon silmälaseihin, joiden kautta näit ja koit seurapuheet ihan eri tavalla kuin minä. Huomasin, että olit jo ajautunut uskossa haaksirikkoon.
    Toivon mitä lämpimimmin, että saisit palaamisen armon. Olet edelleen tervetullut seuroihimme!

    Äänestä

  • Menneekö siis veeällät helevettiin, älä juksaa...:):):)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rakas Jupe. Tiedän sinut. Olet kasvanut uskossasi liian suureksi. Sen huomasi kaikessa sinun toiminnassasi. Olit kova syyllistämään jos mistäkin. Siksi kanssasi oli raskasta olla. Tunsin rinnallasi itseni niin saastaiseksi ja syntiseksi, kun huomauttelit jatkuvasti minun tekeväni sitä tätä ja tuota. Kuitenkin kavereiden kanssa jutellessani huomasin, että sinä olit itse joutunut harhateille. Aloit vaatimaan toisilta nuhteettomuutta ja oli tosi ikävää, kuinka rankasti tuomitsit vanhoillislestadiolaisen uskon. Ikään kuin se olisi ihmistekoinen ja meidän Jumala vain ”liikkeemme kokoinen”.
    Seurakunnassamme ei todellakaan opeteta, että seurakunta itsessään olisi jumala, joka pelastaisi meidät. Ei. Usein väitit näin seurapuhujien sanovan, vaikka itse kuuntelin ihan samoja saarnoja. Sinulla oli vaihtunut uskonsilmälasit epäuskon silmälaseihin, joiden kautta näit ja koit seurapuheet ihan eri tavalla kuin minä. Huomasin, että olit jo ajautunut uskossa haaksirikkoon.
    Toivon mitä lämpimimmin, että saisit palaamisen armon. Olet edelleen tervetullut seuroihimme!

    Moro, tiedän hyvin kuka olet ja olen todella pahoillani, että oma, yli-innokas käyttäytymiseni teki sen mitä se teki. Olen sitä pyytänyt sinulta anteeksi, se on epäselvää, olenko saanut sitä anteeksi, koska aina haluat minua siitä muistuttaa, ikäänkuin tahtoisit lyödä minua sillä, että epäonnistuin (ei sillä, ettenkö olisi sitä ansainnut). En voi mitään sille, että tein virheitä ja itsesi takia toivon, että voisit nähdä ne asiat, mitä sanon, ilman minua, niin ettei minun virheet saisi sinua hylkäämään sitä totuutta, mikä niissä voi olla.

    En ymmärtänyt aiemmin, että pohjimmiltasi sinun uskosi perustuu sinun tekoihisi, ja siksi se, että joku huomauttaa sinulle jostakin synnistä, mikä sun elämässä on, on sinulle niin iso juttu, koska se osuu juuri siihen kipukohtaan, minkä varassa kaikki riippuu, vaikka totta on myös se, että liian innokkaasti huomauttelin. Nyt sen ymmärrän, ehkä liian myöhään. Jumalalle tosin kaikki on mahdollista. Kristinuskossa on kyse itselleen kuolemisesta, omasta itsestään irti päästämisestä ja omista teoista luopumisesta, koska niinkuin Jeesus sanoo, "Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin eikä kanna hedelmää" (Joh. 12:24). Yritin omaa ymmärtämättömyyttäni pakottaa sinut siihen, mutta ei kukaan voi pakottaa toista nöyrtymään, ellei toinen itse tahdo. Voi ainoastaan rakastaa, ja tässä epäonnistuin (Herra armahtakoon minua). Tästä syystä päädyin vain pönkittämään sinua väärässä hengellisyydessäsi, koska se, että syyllistin, enkä osannut rakastaa, sai sinut vain tarrautumaan tiukemmin siihen harhaan, missä olit, koska en osannut tarjota sinulle sitä rakkautta, mitä olisit tarvinnut, että olisit uskaltanut päästää irti valheesta. Enkä osannut julistaa sinulle riittävästi evankeliumia. Totuus ilman rakkautta on julmuutta, niinkuin sanotaan. Tiedän, että tein virheen, enkä voi muuta kuin myöntää sen.

    Se, mitä tulee seurakuntajumalaan vanhoillislestadiolaisuudessa, se pitää täysin paikkaansa, että kyllä siellä seurakunta nousee todella helposti epäjumalaksi. Ihmiset turvaavat Kristuksen sijaan siihen, että he ovat mukana porukassa, tai sitten siihen, että "kun vain uskoo, se riittää". Molemmat ovat valhetta. Valheita, joihin ihminen pakenee itseään, koska ei tahdo nähdä totuutta. Ja surullista kyllä, samalla myös Jumalaa. Koska Jumala löytyy sieltä tai kohtaa meidät siellä, missä Hän meille puhuu, eli ihmisen sisältä, sydämestä. Ei ihminen ole Jumala, mutta ilman totuutta ei voi kohdata rakkauttakaan. Ja ilman totuutta itsestä ihminen ei voi vastaanottaa rakkautta. Sitä asiaa ei korjaa, vaikka miten kovasti uskoisi lestadiolaisuuteen tai Kristukseenkaan, jos ei tahdo kohdata pimeyttä, mikä omassa sydämessä on, koska sinne pimeyteen Kristus tahtoo tuoda valon. Mutta jos sitä vain pakenee, ei koskaan tule valoon.

    Itselleen kuoleminen on vaikeaa, mahdotonta ihmiselle. Siksipä rukoilen, että Jumala kirkastaisi sinulle totuuden ja myös rakkauden. Ja että Jumala lähettäisi sinulle ihmisen, joka voisi rakastaa sinua, vaikka minä siinä epäonnistuin. Ja kyse ei ole vanhoillislestadiolaisuudesta, eikä mistään joukosta. Minulle on sama mihin joukkoon kuulut, olennaista on nähdä totuus asioiden takana. Jumala rakastaa, mutta ilman totuuden kohtaamista ei voi olla mitään rakkauttakaan. Jumala haluaa kohdata juuri sen rikkinäisen lapsen, mikä sinun sisällä on ja pelkää ja siksi tarrautuu mihin tahansa pysyäkseen elossa. En tiedä, mitä sinulle on sattunut, mutta sen tiedän, että olet rikkinäinen ihminen ja rakkauden tarpeessa niinkuin jokainen meistä. Älä anna sen rakkaudentarpeen kuitenkaan johtaa sinua eroon Jumalasta, jossa se ainoastaan voi löytää täyttymyksensä. Tämä on se vaikein osuus: miten päästää irti kaikesta siitä, mistä on hakenut turvaa ja turvata sen sijaan Jumalaan? Kristus rakastaa sinua, vaikka minä en siihen kyennyt ja tahtoo koskettaa sinne, mihin sattuu ja parantaa. Ei tarvitse todistaa Jumalalle mitään, pitää vain antautua.

    Äänestä

Ajat muuttuvat. Ennen palvottiin Jumia, Ukkoa ja Tapiota, ei enää. Aikoinaan uhrattiin ihmisiä jumalille, ei enää. Vanhoillislestadiolainen kultti on palvonut itseään ainoina oikeina Jumalan lapsina. Nyt tämä on muuttumassa.

1Äänestä
  • Vanhoillislestaadiolaiset jatkavat "urheaa" epäjumalan palvontaa.
    Siinä ei paljon naisten tahi lasten terveys vaakakupissa paina, kun vellut noudattavat raamattuun perustumatonta ehkäisykieltoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhoillislestaadiolaiset jatkavat "urheaa" epäjumalan palvontaa.
    Siinä ei paljon naisten tahi lasten terveys vaakakupissa paina, kun vellut noudattavat raamattuun perustumatonta ehkäisykieltoa.

    Mutta Jumalan sana on muuttumaton...Näin uskoivat isämme ennen...jne

    Äänestä

Yksi syy voi olla että suurin osa ihmisistä kaipaa maailmallista hekumaa.

Äänestä
  • Nuoriso on nykyisin koulutettua ja,osaa kriittisesti ajatella.Uskostaluopuminen on useimmille pelkästään älyllinen päätös,kun ei voi enää valheellisesti pitää entistä totena.

    Äänestä

  • ei oikea usko kelepaa, kun etsitään helpompaa tietä taivaaseen, Näin se on. Kyllä se nin Heleppo tie epäuskoisilla, sua televisioltakin katsoa hekuma mielessä

    Äänestä

Jospa ne lähtevät elävien lähteitten äärelle seniilien huru ukkojen tunkkaisesta ja ahdistavasta ilmapiiristä.

1Äänestä

Kiittäkäämme siitä, että niin moni saa lähtemisen armon!

1Äänestä
  • Ole herra Jeesus kiitetty, ole kiitetty....

    Äänestä

Minua huolestuttaa myös vl-liikkeen kohtalo, mutta eri syistä. Kirjoittaja on huolestunut siitä, että nuoret omaksuvat ”maailmallisia” tapoja, eivätkä tunnustaudu enää vanhoillislestadiolaisiksi. Onko tämä sama asia kuin ”elävän uskon” menettäminen. Jos elävä usko merkitsee ensisijaisesti tapoja (meikkaus, kynsien lakkaus, korvakorut jne) ja niistä kiinni pitämistä, on huomio väärässä suunnassa. Mielestäni teinien joukkopako vl-liikkeestä kertoo siitä, että liike ei kykene enää a) kontrolloimaan nuorten elämäntapaa ja - vielä olennaisempaa – b) tarjoamaan nuorille vastauksia heidän kysymyksiinsä. Uskon, että nuoret ovat fiksuja. He ovat aiempaa tietoisempia maailmasta internetin ja erityisesti somen ansiosta. Vl-liike ei pysty vastaamaan itse luomaansa ristiriitaan ”maailman” ja ”uskovaisten” välillä. Sillä ei yksinkertaisesti ole riittävän perustavanlaatuisia vastauksia.

”Maailmallisuus tulee kodin seinien sisäpuolelle”, kuten aikoinaan television hankkimisesta varoiteltiin. Mikä neuvoksi? Pitäisikö some ja internet kieltää? Tuskin toimisi. Ihmiset eivät ole kontrolloitavissa. Elävä usko ei ole normeja ja niiden noudattamisen valvomista. Elävä usko on Jeesuksen Kristuksen sisäistä tuntemista, olennaisesti rukousta ja siinä valvomista. Jumala ei lähesty meitä ainoastaan ”armoevankeliumissa” ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Ne ovat toisen ihmisen suusta kuultuja sanoja, jotka kertovat syvemmästä totuudesta, Jumalan rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan. Nämä sanat voidaan menettää, toiset uskovaiset voidaan menettää, Jumalan rakkaus pysyy.

Olisin paljon enemmän huolissaan siitä, että vl-liikkeestä puuttuu lähes kokonaan henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseen ohjaava opetus. Nuorten joukkopako on vain seurausta siitä, että hengellinen ydin alkaa hiipua. Jäljelle jää seuratoiminta, myyjäiset, rauhanyhdistysten toimitalot, suviseurat, ystäväpiirit… Jumala ei ikävä kyllä asu näissä rakenteissa. Hän on ”lähellä niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli”. Kenties nämä huolet voivat viedä kirjoittajaa lähemmäs Jumalaa? Luota Häneen. Hän pitää sinusta huolen, vaikka ei olisi yhtään uskovaista siunaamassa, sillä hän on Jumala.

Äänestä

Minäkään en ensimmäisenä olisi huolissani esim. korvakoruista. Tärkeintä on, että tuntee oman syntisyytensä ja haluaa turvautua Kristuksen sovitustyöhön. Sen asian edelle ei saisi mennä talkootyöt tms, joka näyttelee liian suurta osaa nykypäivänä. Se on omiaan karkottamaan.

Äänestä
  • No kuule mitä paskan hyötyä on tuntea omaa syntisyyttä jos niitä ei saarnata anteeksi,Monilla on tämä ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kuule mitä paskan hyötyä on tuntea omaa syntisyyttä jos niitä ei saarnata anteeksi,Monilla on tämä ongelma.

    Ettekö tiedä että vain Jumala voi antaa synnit anteeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kuule mitä paskan hyötyä on tuntea omaa syntisyyttä jos niitä ei saarnata anteeksi,Monilla on tämä ongelma.

    Synnit saa anteeksi uskomalla eikä saarnaamalla. Jos ei sydämen korvat ota vastaan on paukuttaminen turhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettekö tiedä että vain Jumala voi antaa synnit anteeksi?

    Kyllä Jumala antaa syntejä anteeksi ihmisen kautta joka omistaa elävän uskon lahjan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Jumala antaa syntejä anteeksi ihmisen kautta joka omistaa elävän uskon lahjan.

    niin teille on se opetettu sillä tavalla.

    mutta Raamattu opettaa ihan toisella tavalla, haittaako se miten paljon?

    onkoteillä mitään käsitystä Pyhän Hengen olemuksesta, omko koskaan puhuttu siitä mitään, tiedättekö miksi PH on olemassa, tuskin !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Jumala antaa syntejä anteeksi ihmisen kautta joka omistaa elävän uskon lahjan.

    Heitä jo höpöttämästä. Sen jälkeen kuin viimeinen apostoli Johannes kuoli ei yhdelläkään ihmisellä ole valtaa antaa syntejä anteeksi. Uskokaa jo, ette voi toimia Jumalaa ettekä Jeesusta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettekö tiedä että vain Jumala voi antaa synnit anteeksi?

    Voiko? Jeesuksella on kaikki valta.
    Laitko kohdan UT;sta, missä Jumala antaa synnin anteeksi?

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Jumala antaa syntejä anteeksi ihmisen kautta joka omistaa elävän uskon lahjan.

    Jumala on armollinen vain Israelille. Hän ei ole sanonut sanaakaan pakanoille.

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin teille on se opetettu sillä tavalla.

    mutta Raamattu opettaa ihan toisella tavalla, haittaako se miten paljon?

    onkoteillä mitään käsitystä Pyhän Hengen olemuksesta, omko koskaan puhuttu siitä mitään, tiedättekö miksi PH on olemassa, tuskin !

    Siksi koska PH kirkastaa Kristusta.
    Joh. 15:26 "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

    Siinä se seisoo.

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumala on armollinen vain Israelille. Hän ei ole sanonut sanaakaan pakanoille.

    r

    r. Eli sinä kumoat Jeesuksen lähetyskäskyn jonka hän antoi yhdelletoista opetuslapselle Galilean vuorella. Hän sanoi, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni....jne
    Jumala osoitti armollisuutensa kaikille jotka ottavat vastaan Jeesuksen opetukset ja tekevät parannuksen. Tämä lupaus koski myös pakanoita.
    w.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettekö tiedä että vain Jumala voi antaa synnit anteeksi?

    Kyllä siihen tarvitaan toinen uskovainen:):):)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Jumala antaa syntejä anteeksi ihmisen kautta joka omistaa elävän uskon lahjan.

    Ja meillä uskomattomilla ei syntejä olekkaan, joita te yritätte epätoivoisesti anteeksi kerjätä sadistiselta narsistilta. Sori, ei tuu onnistumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko? Jeesuksella on kaikki valta.
    Laitko kohdan UT;sta, missä Jumala antaa synnin anteeksi?

    r

    Kuka antoi synnit anteeksi kuningas Daavidille? Hänen synnit olivat aviorikos ja murha?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä siihen tarvitaan toinen uskovainen:):):)

    Eli syntinen antaa toiselle syntiselle synnit anteeksi? Ehei. Kaikki liha on syntistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka antoi synnit anteeksi kuningas Daavidille? Hänen synnit olivat aviorikos ja murha?

    Raamatun mukaan Jumala;
    2. Sam. 12:13

    Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.

    Äänestä

Mikähän siihen on syynä että veeällät ei halu aoikaista noita harhaanmenneitä opinkappaleitaan, se on kyllä ihme !

Sitä luulis että elämä totuudessa ja siihen pyrkiminen olisi sitä ihmisen parasta aikaa, mutta ei, aina vaan ollaan käsi pystyssä...nimessä ja ..ressä saanko minkän vielä uskoa jne.. jumalanvaltakunnassa niitä ilmenee aina vaan, miksi ette pääse totuudelliseen elämään kiinni, kumma juttu.

Äänestä
  • Älä pilikkaa ainoata elävätä uskoa...

    Äänestä

Täytyy hiukan leventää uskomisen ehtoja, nin nuoret jaksaa uskoa. Kyllä nyt on sen aika tullut. Mieluummin uskoo hieman löysemmin ehdoin, kuin ei usko ollenkaan

Ite ainakin sain vanhemmiltani luvan tehdä syntiä, kunhan vain kulkisin mukana seuroissa ja tämä järjestely on oikein hyvä. Mulla on tv-lupa, musiikkilupa ym.

Äänestä
  • Ja äitillä on hieromasauva kaapissa ja isällä pornoaddiktio. Mutta ei ne meiän perheen uskomista oo haitannut. Ku vaan pyytää syntejä sitten anteeksi, näin se toimii...

    Äänestä

  • Jos elää ”löysemmin ehdoin”, eli katselee Netflixistä elokuvia, ottaa saunakaljoja ja ripustaa korvakorut korviin, niin se on menoa pikkuhiljaa. Uskon, että kun tarpeeksi marinoi itseään riemujuomalla, Netflix-elokuvilla ja erinäisillä helyillä, niin lopulta tuntuu, ettei Jumala merkkaa enää paskaakaan. Näin niille nuorille käy, jotka alkaa marinoimaan itseään maailman hapatteilla - valitettavasti!

    Äänestä

Matteus 5 - Raamattu 1933/-38 (KR38) - RAAMATTU.FIraamattu.fi › raamattu › MAT.5 › Matteus-5
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. 12. 5:12. Neh. 9:26. Jer. 38:6. Matt.

Ennen kuin loppu tulee, synnin ihminen ilmoitetaan, se kadotuksen lapsi. Luopumisen aika... Se on lopunajan merkki.

Raamattu - 2.Tessalonikalaiskirje 2:3, 2Tess. 2:3 - Jakeen ...www.koivuniemi.com › raamattu
... luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, ... sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, ...

Äänestä
  • Koivuniemi se vasta kauhea lahko onkin, vl lahko on ihan pehmeä siihen verrattuna. .

    Äänestä

  • Mitäh?
    >>kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat** Jeesuksenko täden teitä vainotaan.
    Kukaan ei vainoa, vaan halveksivat sen vuoksi, että teillä nimenomaan ei ole Kristusta?

    Huutelette suoraan Jumalalle, mutta sinne ei pääse kukaan ilman Jeesusta; Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

    r

    Äänestä

Nuoret marinoi itsensä Netflix-leffoilla ja oppii sieltä maailman tavat. Niitä ne sitten alkavat ihailemaan ja ennen kuin huomaakaan, alkavat meikkaamaan myös itse. Harmillisen usein tulee mukaan myös tempova maailmallinen musiikki, saunakaljat ja siiderit, bailuelämä ja korvakorut. Jumala jää nopeasti taakse. Tämä on todella valitettavaa ja surullista.

Äänestä
  • Jumala ei katso ihmistä ulkoisesti vaan sydämen uskoa. Voi olla että meikattu, poppia kuunteleva, korvakoruja käyttävä, viiniä tai siideriä ottava onkin Jumalalle kelpava..
    Hän uskoo totuuteen toisin kuin lestaoppiin uskova korvakoruton, meikitön, ja kaikkea lahkon maailmalliseksi julistamaa karttava tekouskova.

    Äänestä

  • Senpä vuoksi uskoa tärkeänä pitävät eivät edelleenkään katso sellaisia ohjelmia eikä esim. "Netflix-leffoja", jotka eivät ole uskoa rakentavia, vaan vievät poispäin Jumalasta. Tämä tiedoksi niille, jotka luulevat, että nykyään on unohdettu televisio-ohjelmiin kielteisesti suhtautuminen, ei suhtautuminen huonoihin ohjelmiin ole muuttunut. Vaara tiedostetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Senpä vuoksi uskoa tärkeänä pitävät eivät edelleenkään katso sellaisia ohjelmia eikä esim. "Netflix-leffoja", jotka eivät ole uskoa rakentavia, vaan vievät poispäin Jumalasta. Tämä tiedoksi niille, jotka luulevat, että nykyään on unohdettu televisio-ohjelmiin kielteisesti suhtautuminen, ei suhtautuminen huonoihin ohjelmiin ole muuttunut. Vaara tiedostetaan.

    Kyllä Netflixissä on myös leffoja, jotka on uskoa rakentavia. Esimerkkinä God is not dead 2. Ja monia muita, jotka on hyviä, henkisesti ja jossainmäärin myös hengellisesti rakentavia.

    Yleensä kun ihminen alkaa vetää uskontoa tiukimman mukaan, eli alkaa keskittyä sääntöihin Jumalan sijaan, hän pakenee itseään ja omaa menneisyyttään, omaa rikkinäisyyttään. Näin hänestä tulee fariseus, jolla on kyllä laki hallussa, mutta sydämessä on ties mitä. Yhtäaikaa hän noudattaa lakia, mutta silti vihaa lähimmäistään, eikä anna anteeksi. Tämä on surullista, koska tällainen ihminen ei tee pahaa ainoastaan toisille, vaan ensisijaisesti itselleen, koska Jeesus sanoi, että ellette te ole valmiita antamaan anteeksi lähimmäisillenne, ei Jumalakaan anna anteeksi teille.

    Siksi on tärkeää ymmärtää, että Jumala on rakkaus, eikä ole mitään pelättävää. Voi tulla ulos sieltä omasta kuoresta ja kohdata ne pelot ja itsensä ja rikkinäisyytensä. Ja lopettaa itseltään ja Jumalalta pakenemisen. Ja alkaa elää armosta ja Jumalan rakkaudesta käsin, ei lain noudattamisesta ja tiukkuudesta.

    Se ettei ihminen tunne eikä usko totuutta on tehnyt heistä epäuskoisia ihmisoppien orjia.
    Mutta siinä toteutuu Jeesuksen ennustus, löytääkö hän tullessaan uskoa maan päältä.
    Uskoja on satoja miljoonia mutta vain pieni joukko on lopulta kelvollinen Hänelle.
    Ihminen ei valitse itse itseään valittujen joukkoon, sen tekee Jeesus.
    Joka pysyy lujana loppuun saakka, vain hän pelastuu.

    Ei pelastuminen perustu kyllä sitten armoon vaan kestävyyteen.

    Äänestä

On surkeaa aiheen käsittelyä, ei montakaan järjellistä kommenttia.

Äänestä

Tuskin he ainakaan kaikki usostaan luopuvat, vain liian määräävästä seurasta lähtivät.
On väärä luulo kuvitella jokaisen VL-n jäsenen elävän uskossa. Sen verran outoja määräyksiä ja toisaalta pakottamistakin siellä tuntuu olevan, etten yhtään ihmettele pois lähtevien päätöksiä.
Raamattu kehoittaa vain seuraamaan Jeesusta. On kymmenen käskyä, joiden mukaan on käsketty elää. Moniko meistä täyttää mitat? Tuskin yksikään. Olemme syntisiä, kunnes kuolema päästää tästä kehosta toivottavasti taivaan kirkkauteen.
Omin voimin tai teoin se ei onnistu.
Ihmisten luomat käskyt on vääriä. Miksi pitää ryhtyä poliisiksi asioissa, mitkä on jokaisen yksityisiä asioita? Miettikää näitä Raamatun valossa. Oikeanlaista opetusta voi kuunnella vaikka netistä Raamattu kannesta kanteen ohjelmista ja radiostakin arki-iltaisin klo 21-21.30. On viisautta tutkia, mikä on JUmalan tahto ihmisiin nähden. Ihmiskäskyt vievät harhaan. Siellä kannattaisi oikeasti uudistua ja ojentautua vain Raamatun opetuksiin.
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yhä useampi luopuu elävästä uskosta. Miksi?
Kato on käynyt jo melkein kymmenen vuoden ajan. Aina on ollut uskon kieltäjiä, mutta erityisesti 2010-luvulta lähtien väkeä on lähtenyt suurina joukkoina pois ja ikävä kehitys ei ota pysähtyäkseen. kun 2010-luvulla lähti paljon kokonaisia perheitä, nyt uskovaisina säilyneiden perheiden teinit jättävät lähes kaikki elävän uskon. Heillä on runsaasti kavereita ex-vl-perheistä ja uskoisin, että nämä houkuttelevat uskovaistenkin kotien teinejä jättämään elämän kalleimman lahjan.

Sosiaalinen media, ystävien painostukset ynnä muut varmasti saattavat vaikuttaa siihen, miksi teinistö ei pysy entiseen tapaan uskovaisina. Epäuskoisten elämäntapaa ihannoidaan. Teinit ajattelevat, että on jotenkin coolia meikata ja jopa lakata kynsiä. Kun antaa sielunviholliselle pikkusormen, se vie koko käden. Näin kaikille, jotka ovat lähteneet flirttailemaan maailman kans, on lopulta käynyt. Sitten jääkin usko ja korviin ilmestyy korvakorut. Tää on ollut todella surullista kehitystä. Jos teinit eivät pysy uskomassa, jossain vaiheessa uskovaisten määrä romahtaa dramaattisesti. Teinit usein houkuttelevat pikkusisaruksiaankin maailman tavoille.

Olisi kiva tietää, miten teinit saataisiin pysymään uskomassa. Jotenkin pelottaa oma tulevaisuus. Sitten jos olen vanhainkodissa, onko enää ketään, jotka voivat siunata minua? Mitä jos menetän uskon, eikä nuorempi polvi ole enää uskomassa. Entä kun vanhemmista puhujistakin aika jättää, tai hekin ovat vanhainkodissa. Kuka heitä siunaa? Lupaako Jumala pitää huolta meistä, jotka olemme saaneet säilyä vanhuksiksi asti uskomassa, vaikkei olis enää jälkikasvua siunaamassa meitä evankeliumilla? Huolestuttaa kyllä tää nykykehitys. Onko ketään muita, joita tämä kehitys huolestuttaa? Ollaan selvästi ajan illassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu