Nyt on oikea meininki. Monta päivää poika on vatvonut Hannu-isän elämää julkisuudessa elokuvaan liittyen.
Nyt hän kertoo, että isällä oli narsistisia piirteistä.
Isä vastaa: Kaikki tämän alan ihmiset ovat jollain tavalla itsekeskeisiä, mutta ei se ole sairaalloinen piirre. Olen nuuka omasta alastani ja tarkka siitä, mitä teen. Ei se ole narsismia”, Karpo sanoo.
Elokuvassa Sampo Karpo sanoo myös isän muistaneen ohjelmassa nähtyjä vähävaraisia joululahjoilla, mutta samalla omille lapsille annetut joululahjat saattoivat unohtua. Isä-Hannu: En ostanut 14 vuotiaalle mopoa joululahjaksi.
Jos kirjoituksen aiheena oleva on kuollut, jäävät ehkä väärät, jonkun yksittäisen henkilön väittämät ikuisesti elämään ihmisestä ja mustaamaan hänen muistoaan.
On valitettavaa jos näin käy Jouppilan nelosten äidin kohdalla, ovatko siis yhden lapsen paljastukset totta vai tarua, sitä voi miettiä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
En epäile yhtään Jouppilan tyttären kertomusta. Samantyyppisiä
yhtä kauheita ja vaikeita äiti-tytär-tarinoita tapahtuu tosielämässä paljon
ja ne aiheuttavat elämänmittaisia traumoja.
Vanhemmat ovat tärkeimpiä ihmisiä lapselle, että on vaikea koskaan unohtaa kokemiaan vääryyksiä, koska pienellä lapsella on lähtökohtaisesti oikeus odottaa vanhemmiltaan suojelua ja sen hän tekeekin, koska muita ei ole lapsella.
Lapsi odottaa turvaa vanhemmilta ja lapselle on traumaattista,
kun hän huomaa, että ne ihmiset, joitten pitäisi olla hänen puolellaan
eivät olekaan.
Kehen lapsi turvautuu ?
Lapsen psyyke menee rikki ja romahtaa,
Jollekin voi olla helpotus, että saa purkaa ahdistuksensa pois.
Useimpien esikoiskirjailijoitten kirja on muuten omaelämäkerrallinen,
tilitys oman elämän ahdistuksista.
Kyllä traumaattinen lesken kakkonen tempaisee kirjan terassin tupakoitsijoista, naapuri juopoista, viemäriin kaadetuista viinoista, hoivakodista ja saattaa siellä pilkahtaa tilkkanen erotiikkaakin. Kaiken kruunaa viimeinen lause rakkaus hoivakoiraan.
Mielenkiinnolla odottelen.
Tässä tapauksessa pitäisi löytää ahdistukselle muu purkutie kun julkinen kirja. Silloin kun on kyse vainajasta. Kirjassa asiat ovat kerrottuna niin kuin aikuisena ne muistaa ja on itse kokenut. Sis yhden ihmisen mielipide.
On todistettu että kaksi ihmistä kokee saman vanhan tapahtuman eri tavoilla. Myös itsellä on tämä tosikokemus. Teetätin huovitustyön kodistamme ja piirsin mallin, pihan puut, ison kiven ja polun taitelijalle. Lähetin kuvan kahdelle sisarukselleni arvioitavaksi. Tuli iso väittely kun me kaikki muistimme eri tavalla asettelun. Eikä meillä kellään ole dementiaa, olimme silloin 52-57vuotiaita.
Dementia voi alkaa alle 5-kymppisenä ja nuorempanakin jos ryyppää oikeen
h*lvetisti.
Moni on kirjoittanutt vainajista. Vainaja-pressoistakin on monta kirjaa.
Kekkosesta kerrotaan yhdessä, että se tapatti tai tappoi itse punaisia.
Maailmassa on miljoona elämänkertaa ihmistä jotka on vainajia.
Ei se niin outoa kuin äkkipäätään vaikuttaa.
Onkohan Karpo--elokuva tehty kirjan perusteella ?
Elokuvalla on juuri nyt ensi--ilta vai onko ensi-ilta vain telkusssa ?
Onko Hannu Karpo kuollut ?
Hän mennyt on... pois julkisuudesta. Mutta noin muuten happelehtii keskuudessamme uusia juonia punoen. Tiedä vaikka sinäkin pääset etusivulle Karpon kautta?
Raita Karpolla on kaunis ääni, kuuntelin aamulla.