klassisen musiikin aloituksia tehdään Beatles-palstalle?
Osoittaako tietämättömyyttä, vai mitä, kun...
13
230
Vastaukset
Olen sitä myös hieman ihmetellyt, mutta ehkä se on tapahtunut vahingossa, ettei kirjoittaja ole tajunnut kirjoitushetkellä mille palstalle aloitus meni tai sitten on ihan piruuttain joku aloittanut klassisen musiikin aloituksen Beatles-palstalle piruillakseen Beatles-faneille ja ylipäätään rockmusiikin ystäville tai yleensä muiden musiikintyylilajien ystäville kuin klassisen.
Itse voin sanoa entisenä suurena klassisen musiikin ystävänä (tai mistä tiedän, vaikka joskus vielä kuuntelisin taas enemmän klassista), että klassinen musiikki ei ole sen hienompaa kuin muukaan musiikki ja myös muun tyylisestä voi löytyä hienoja kappaleita ja hyviä artisteja ja bändejä. Olen tämän omalta osaltani todennut. Joskus ennen olin sitä mieltä, että klassinen on ylintä musiikkia mitä on olemassa ja etenkin Mozartin musiikki, mutta en ollut silloin kauheasti tutustunut muun tyyliseen musiikkiin, että en kauheasti tiennyt mitä ajattelin. Nyt voin sanoa miten tällä hetkellä näen asiat ja ne eivät ole mielestäni yhtään noin.Ilmeisesti tällä Melartinin ihailijalla ei ole itsellään kaikki nuotit partituurissa.
- Anonyymi
Älä minua syytä. Vannon etten ole aloittanut ainuttakaan ketjua Beatles palstalla. Hauskasti ilmaistu. Siinä oli kekseliäisyyttä. Mutta kyllä minun on todettava että klassinen musiikki ja varsinkin Mozart parhaimmillaan on ylintä musiikkia mitä on sävelletty lähes pohjattomassa emotionaalisessa syvyydessään kun poppi sen sijaan on usein paljon pinnallisempaa musiikkia.
Anonyymi kirjoitti:

Olivathan niin Mozart, Paganini kuin Lisztkin aikansa rokkitähtiä ihailevine, pyörtyilevine faneineen, herättäen pahennusta vanhoillisissa piireissä ja aina välillä myös skandaaleja, etenkin Liszt, jolla oli syystä tai syyttä sellainen rattopojan maine, joka seurasi häntä ympäri Eurooppaa.
Itse kuuntelen paljon metallia, jolla on hyvin paljon yhtymäkohtia klassiseen olematta populaarikulttuuria, koska ei ole suosittua kuulumatta valtavirtaan juuri muualla kuin Pohjois-Euroopassa.- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
Olivathan niin Mozart, Paganini kuin Lisztkin aikansa rokkitähtiä ihailevine, pyörtyilevine faneineen, herättäen pahennusta vanhoillisissa piireissä ja aina välillä myös skandaaleja, etenkin Liszt, jolla oli syystä tai syyttä sellainen rattopojan maine, joka seurasi häntä ympäri Eurooppaa.
Itse kuuntelen paljon metallia, jolla on hyvin paljon yhtymäkohtia klassiseen olematta populaarikulttuuria, koska ei ole suosittua kuulumatta valtavirtaan juuri muualla kuin Pohjois-Euroopassa.En ole kuullut että Mozartin fanit olisivat pyörtyilleet mutta Mozart itse teki kylläkin akrobaattitemppuja hyppien pöytien ja tuolien yli naukuen kuin kissa.
Anonyymi kirjoitti:
En ole kuullut että Mozartin fanit olisivat pyörtyilleet mutta Mozart itse teki kylläkin akrobaattitemppuja hyppien pöytien ja tuolien yli naukuen kuin kissa.
No jaa, suoraan sanoen esitys oli aika mitäänsanomaton jos ei sen ajan huonoilmaisissa konserttisaleissa ja oopperataloissa yksikään korsettiin ja kuumaan pukuun tälläytynyt nainen pyörtynyt.
Liszt kuulema aloitti sen tradition, että konserttipianisti istuu yleisöön nähden sivuttain eikä selin, kuten ennen. Liszt oli komea hanu, ja tiesi sen itsekin. ; )- Anonyymi
Nuotit hukassa ja soittimet epävireessä.
- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
No jaa, suoraan sanoen esitys oli aika mitäänsanomaton jos ei sen ajan huonoilmaisissa konserttisaleissa ja oopperataloissa yksikään korsettiin ja kuumaan pukuun tälläytynyt nainen pyörtynyt.
Liszt kuulema aloitti sen tradition, että konserttipianisti istuu yleisöön nähden sivuttain eikä selin, kuten ennen. Liszt oli komea hanu, ja tiesi sen itsekin. ; )Kyllä nykyäänkin joissakin konserteissa solisti istuu selin yleisöön päin johtaessaan samalla orkesteria.
- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
No jaa, suoraan sanoen esitys oli aika mitäänsanomaton jos ei sen ajan huonoilmaisissa konserttisaleissa ja oopperataloissa yksikään korsettiin ja kuumaan pukuun tälläytynyt nainen pyörtynyt.
Liszt kuulema aloitti sen tradition, että konserttipianisti istuu yleisöön nähden sivuttain eikä selin, kuten ennen. Liszt oli komea hanu, ja tiesi sen itsekin. ; )Oopperatalot olivat vielä niin täyteen ahdettuja ettei sillit suolassa istunut yleisö pystynyt melkein hengittämäänkään kertoi kai Leopold Mozart vaimolleen kirjeessä kun pikku Mozartin Lucio Silla oopperaa esitettiin jossakin italian olisko ollut Milanon silloisessa oopperassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuotit hukassa ja soittimet epävireessä.
Näin se taitaa olla kun pitäisi esittää Tuukkasen jo klassikoksi muodostuneita sinfonioita joista 4 ensimmäistä ovat tyyliltään kansallisromanttisia ja 3. sai alkuidun merimatkalla Lontooseen olympiamitalin hakureissulla ja 4. sinfonia voitti 3. palkinnon Helsingin kaupunginorkesterin sävellyskilpailussa. Tuukkasen mukaan 3 ensimmäistä ja 3 viimeistä sinfoniaa muodostavat kumpikin trilogian.
- Anonyymi
Pyrhöseltä tai tolvaselta kommentoriikkia odotellessa varmaan.
- Anonyymi
Juntit harrastaa sitä sellaista?
- Anonyymi
Terapiaa etsitään monista paikoista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860