Miksi olet yksinäinen?

En yleensä tunne yksinäisyyttä. Nyt korona aikana ja etätöissä alkaa välillä tuntua että olisi mukava jutella uusien ihmisten kanssa. Esim. kaupassa käydessä tuli niin paljon positiivista energiaa ihmisiltä että huhhuh. Myyjätyttökin sellainen oikea energiapommi ja hyvännäköinenkin. Yksin olo on siitä huono asia, että oman mielen varjot saa kasvaa rauhassa, kun niitä ei altista altistamalla itsensä ulkomaailmalle. Kelien huonontuessa myös ulkoilu on vähentynyt. Heräsin juuri päiväunilta niin kirjoittelen tällaista ajatusten tulvaa.

En ole yksinäinen vaikka olen yksin. Rakastan olla rauhassa, tehdä rauhassa mitä haluan kenenkään keskeyttämättä. Rakastan olla retkellä yksin, menen minne haluan omia aikojani. Ei tarvitse neuvotella mistään ja lopulta tyytyä huonoon ratkaisuun. Syön milloin haluan, mitä haluan ja missä haluan. Ei valittamista.

Toki tapaan ihmisiä, mutta vain silloin kun haluan, suunnilleen joka toinen päivä. Niin, en ole enää töissä, joten tällainen ihana, vapaa elämä onnistuu hyvin.

Mä olen yksinäinen vastoin omaa tahtoa.
Oon sairastellut enkä enää pääse kaikkeen osallistumaan nykyisen liikuntarajoitteisuudenkin takia ja sen myötä ns. " pudonnut kelkasta " kun muilla elämä jatkuu.

Eihän tää kivaakaan ole mutta minkäs teet.....Aina ei voi itse valita...

Olen usein yksinäinen, koska en kuulu joukkoon. Siksi harvemmin olen missään porukassa ellei ole ihan pakko.

Erakkoelämää 2010 toukokuu alkaen.

Monelle on helpompaa olla yksin kuin ihmishälinässä. Itsekin kuulun tähän joukkoon. Tarvitsen omaa tilaa ja aikaa, siitä saan voiman, joka tarvitaan ihmisjoukoissa selviämiseen. Yksinäiseksi en silti oloani koe.

Ymmärrän ja tunnen myös niitä, joille oma seura ja oleminen edes hetken oman itsen kanssa on kauhistus. Nämä tuskin koskaan ovatkaan yksin.

Vaikea sen sijaan on ymmärtää niitä, jotka kokevat yksinäisyyden vaikeaksi. Aika moni näistä voisi hakeutua mieleiseensä seuraan tai kutsua kotiinsa sukulaisia, naapureita jne. Mutta ei, ei kun ei! Onpahan sitten aihetta valittaa kurjuuttaan.

Aika pieni on se joukko, joka ei pääse mihinkään sairauden tai muun syyn vuoksi. On olemassa järjestöjä, joista voi saada "ystävän", tukihenkilön tai muun seuralaisen. Löytyy varmaan joka kunnasta. Ehkä kannattaisi tarttua tilaisuuteen ja lopettaa valittaminen.

Olen valinnut kahdesta pahasta sen pienemmän.

Toinen lähti itään ja toinen länteen.
Ei sanottu pahasti vaan hyvästi.
Siitä alkoi yksinäinen erakkoelämä.

Olen yksinäinen kun kumppanini kuoli kahdeksan kk sitten. Kaipaan luotettavan miehen seuraa, mutta pelkääkö mies vai mistä on kyse...etsin omaikäistä, tupakoimatonta mutta mun kanssa naukkailevaa, itse tissuttelen. Ikää on kohta 68, olen hoikahko, en tanssi, en tykkää teatterista, en konserteista, mut tykkään vähän rajummasta musiikista, sellasesta rock...ulkokonsertit jees...kyllä tää nykymusiikkikin menee, kunhan on mun makuset esiintyjät. Jos miehellä on auto, voitas käydä silloin tällöin jossain päin suomea. Tykkään tehdä ruokaa ja teen vaikka olen yksin...on mulla ihana katti W kaverina...harrastuksia on vesijuoksu, pyöräily omaan tahtiin, kävely, ristisanat ja sudoku, tietokoneella korttipelaaminen, astrologia, lukeminen ym. Olen jousimies, kuu kaloissa. Jos löytyisi mies joka on aurinkomerkiltään kalat, tai vastaavasti miehen kuu jousimiehen viimeisissä asteissa.. en siis vaadi paljoa, enhän...

No minä en ole viettänyt koskaan synttäreitä, synnyin jouluaaton aaton aaton aattona, ei synttäreitä, ei nimipäivä-muistamisia, ei jouluna lapsena mitään lahjoja, olen oppinut tähän niukkaan toisen huomioimiseen, hyvä tämä vaan on nyt ajatellen.
Mitä kaipaan, niin se on kiva mies, en osaa olla ihan yksin. Kumppanini kuoli alkuvuodesta, ehdittiin olla yhdessä liki puoli vuosisataa...

Asun yksin.Yhtään ystävää ei ole.