osaisiko joku auttaa..?

Hän tarvitsee ennen muuta psyykkistä tukea. Nuorisopoliklinikka voisi olla avuksi. Neuvoja kannattaa kysyä myös Perheneuvolasta, sieltä saa ainakin tietoa paikoista, joihin kannattaa ottaa yhteyttä. Muita vaihtoehtoja ovat Mielenterveystoimisto tai terveyskeskus.

Masennuslääkitys voisi olla paikallaan, ainakin pahimmaksi ajaksi.

Ennen kaikkea rakkautta.

terveydenhoitaja kait.
eiks terveystarkastaja käy työpaikoilla katsomassa yleistä siisteyttä.
on niitä minunkin sukulaisilla ylipainoa yksi poika on 14v ja painaa 113kg pituutta vaan on 158cm.
sokeri on paha ainakin minä tiiän sen kun en itsekkään oo kevyemmästä päästä 188cm/110kg.

joten jos, jättäs ihan vaa sokeripitoisen välipalan yms. pois ja alkas syödä tavallista ruokaa, vaikeaa mutta kyllä se siitä. tyttäresi on juuri siinä iässä että se koulu ruoka saattaa jäädä syömättä toisten kommenteista ruuan laadun suhteen, ja vähällä rahallakin saa jo munkkipossun mikä ei täytä kuin hetkeksi. tukea hän tarvitsee. tässä asiassa kotiinkin kun kantaa kasviksia ja laittaa hienosti tarjolle ni jo alkaa hetki hetkeltä näkyä.
olette luultavasti eronneet vanhemmat sekin voi olla osa syynä tähän, hän syö suruunsa.
joten voit ainakin omalta osaltasi muuttaa ruokavaliota, kun tyttäresi tulee käymään ette suinkaan mene hampurilaiselle, vaan ostatte kotiin jotain kevyttä terveellistä purtavaa ja ohjaat häntä oikeaan suuntaan.
tsemppiä.

Tietenkin tuo uimahallissa tapahtunut oli noloa. Mutta siitäkin olisi voinut välttyä, jos olisi jo ajoissa kotona katsonut tytön uimapukua. Jos hän kerta lihonut, olisi pitänyt olla itsestäänselvää, että ei pikkutyttöjen uimapuku päälle mene.

Kyllähän se tyttö pitäisi taas saada ulos, ettei koulunkäynti aivan turhasta kärsisi. Itsekin 13-vuotias ollut alle kymmenen vuotta sitten, joten muistan kyllä millaista se oli. Ei yhdelle jutulle kovin kauaa jakseta nauraa, joten oikeastaan turhaan se tyttösi piilottelee kotona. Ja sitäpaitsi kohtahan on kesä. Sen jälkeen sitä nyt ei ainakaan enää kukaan muistele, ja varsinkin vielä jos dieetti onnistuu.

Tottakai hänelle huomautellaan tuon uimahallin tapahtumien takia, ei siitä mihinkään pääse, mutta se onkin siinä, ettei sitä ikuisuuksiin jakseta. Paras asenne tytölle olisi ehkä vain olla huomaamatta, huomauttelijat eivät yksinkertaisesti kovin pitkään jaksa, jos he ovat kuin ilmaa. Tietenkin tytön luonteesta riippuen, hän voi myös hieman piikitellä takaisin.

Ja ehkä tärkeimpänä kaikista, perheen hyväksyntä. Nuoruus on herkkää aikaa, ja jos tuntuu, etteivät vanhemmat hyväksy, voi tunne pian olla se, ettei kukaan muukaan hyväksy. Tuo laihdutuskuuri on hyvä ajatus, mutta jos se ei onnistu, siitä ei kannata tehdä mitään vuosituhannen spektaakkelia, ja lasta on turha syytellä hirveän kovalla kädellä. Nuorena ei aina tajua, että vanhemmilla on hyvä tarkoitus, itse kun olin 14-15 äitini laittoi minut psykiatrille, olin aivan varma, että hän pitää minua huonona ja epäonnistuneena ihmisenä. Nyttemmin vasta tajunnut, että tarkoitus oli hyvä ja minun olisi siellä kannattanut käydä, koska en vielä kahdeksan vuodenkaan jälkeen ole onnistunut sairauttani hyväksymään.

Joten parhaat keinot saada lapsi taas ulos ja pirteäksi, on rohkaista ja tukea häntä ja vakuuttaa, että hän on rakastettu ylipainostaan huolimatta.

Ja sitten kuitenkin loppuun pientä pilkunnussimista, ei tuo nyt ihan vielä sairaalloista ylipainoa ole, painoa pitäisi olla jo lähemmäs 120g siinä tapauksessa.

Tosi ikävä tilanne kaikenkaikkiaan. Ylipaino on nykyään monelle nuorelle ihan arkipäivää, minkä näkee jo paljaalla silmällä ulkona liikkuessa. Tuossa iässä on vielä meneillään hormoonimuutokset ja paino saattaa nousta nopeastikin. Itse olin tuon ikäisenä suht koht saman mittainen ja paino nousi jostain 50 kymmenestä nopeasti 62 :teen. Silloinen jumppamaikkani nolasi minut julkisesti kertomalla kaikkien kuullen kuinka lihava ja ylipainoinen olen. Painoa ei ollut yhtään liikaa ottaen huomioon nopean pituuskasvun,ison luuston rakenteen ja hormoonien muutokset. Muutaman vuoden sisällä paino sitten laskikin itsekseen 59:een. Minulla on kuitenkin jäänyt asiasta ikuinen trauma, vaikka tapahtumasta on kulunut 25 vuotta. Olen koko ikäni pitänyt itseäni lihavana läskinä. Olen jojo-laihduttaja ja paino nousee ja laskee enkä ole koskaan tyytyväinen itseeni. Tällä tahdon sanoa, että painoon liittyvät asiat ovat tärkeitä itsetunnolle. On tärkeää miten koulussa ja kotona suhtaudutaan asiaan. Hienoa, jos voisitte nostaa tytön itsetuntoa ja olla koko perhe mukana laihdutuksessa. Toivottavasti itsetunto ei saanut niin suurta kolausta, että tytölle jää pysyviä syömishäiriöitä.

Haluisin vain sanoa sinulle, että olkaa varovaisia, ja todellakin panostakaa tuhon itsetunnon kehittämiseen. Muistakaa ainakin 100000 kertaa kertoa hänelle, että hän on YHTÄ kaunis, YHTÄ hyvä kuin muutkin, vaikka laihdutus joskus epäonnistuu. Varmistakaa, että hän ymmärtää, että kyse on terveydestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Olin itsekin ala-asteella ylipainoinen. Äiti vei minut painonvartioihin kun olin 12. Siitä n. puolen vuoden kuluttua sairastuin anoreksiaan, joka muuttui bulimiaan ja 20 v. annettiin virallinen diagnoosi bulimareksia, josta yritän vileäkin parantua, täytän ensi viikolla 24v ja ruoka on suurin ongelma mikä mulla on.

Pitäkää hyvää huolta myös tyttärenne mielestä. Se särkyy aivan liian helposti.

huonoa itsetuntoa kokeneena, vielä samassa iässäkin kuin tyttäresi, voin sanoa että ainakaan lihavaksi haukkuminen ei auta. Mielestäni teidän tulisi vanhempina yrittää kannustaa tytärtänne, kehua häntä ja osoittaa että välitätte ja että mokia sattuu kaikille, pian ne unohdetaan. Ja jos ongelmat ei ota slviytyäkseen hankkikaa lapsellenne jotakin ammatillista apua, keskustelustakin (varsinkin kun tyttö on just kriittisessä iässä) voi olla apua. Mutta missään nimessä lihavaksi EI saa kutsua kotona, ei edes vaikka yrittäisi kannustaa tyttöä laihduttamaan tuolla keinoin.

1) Eikö teidän vanhempina olisi pitänyt olla tietoisia minkä kokoisessa uimapuvussa lapsenne lähtee uimahalliin?

2) Kuinka pienessä ajassa lapsenne on lihonut (tai koska viimeksi uimapukua on käytetty)niin paljon että ei enää uimapuku mahdu päälle?

3) Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä: Miten te vanhempina olette päästäneet lapsenne lihomaan niin paljon?!

Vanhempien asia on huolehtia lasten hyvinvoinnista ja eikös myös painonhallinta kuulu vielä tuonkin ikäisellä vanhemmille? Itselläni on lapsia ja mieheni kanssa huolehdimme ettei liikaa herkkuja sun muuta mussuteta. Asioita on ajateltava etukäteen ja ainakaan meidän lapsillemme ei tule pääsemään käymään noin.

Mutta kun vahinko jo kerran on tapahtunut ei taida auttaa muu kuin yrittää saada se paino nyt tippumaan. Ja jos joku väittää että ei tuollaista kauaa muisteta niin höpö höpö. Ei siitä kouluiästä itselläkään kauaa ole ja voin sanoa että ikuisesti saa olla se tyyppi jonka uimapuku putos uimahallissa. Valitettavaa? Kyllä! Totta? Varmasti!!

Nyt otatte ihan rauhallisesti. En rupea mitään lauhdutus vinkkejä kirjottamaan, niin toivoitkin! Mutta mä tiiän miltä sun tytöstä tuntuu... Ja voin kertoa, että TOSI pahalta.

Asiaa ei auta, jos omat vanhemmat huomauttelevat koko ajan "mites dietillä oleminen tuntuu? Kyllä täytys painoo pudottaa..." ym ym.. juttuja. TEIDÄN täytyy kaikkien tehdä siinä laihdutuksen ohella myös jotain KIVAA :D kaikki te yhdessä. Esimerkiksi lähdette kaikki pyöräilemään, lenkille ´(jonka aikana puhutte kaikkea hauskaa)

onko tytölläsi kavereita? Kaverit on tosi tärkeitä tossa iässä :I Jos on, voit varmaan sanoo lapsellesi että hänen kaverinsa saavat tulla teille (jolloin vanhemmat voivat vaikkapa lähteä kauppaan tai johki)

Toivottavasti pian taas aurinko paistais kaikkialle :)

pitääkö tyttäresi jostain tietystä harrastuksesta? eläimistä? jokunen koira voisi olla mukava lenkkikaveri. tai sitten teette yhdessä jotain perheen kanssa. älkää ostako herkkuja kaappiin, se tekee meidät kaikki kiusalliseksi. tyttäresi on kuitenkin vielä varsin nuori ja aineenvaihdunta on vilkasta, jotta ei muutakuin panostamaan koko perhe! ilkeät naureskelijat hus hiiteen!

... tiedän että vanhemmille tilanne on kinkkinen, mutta jotenkin tuosta sun tekstistä näen oman äitini...joka myös halusi vain parasta minulle mutta kehoituksillaan ja sanomisillaan vaan pahensi tilannetta tietämättään.

Olen ikäni ollut ylipainoinen ja muistan jo ala-asteajoilta että äidillä oli tapana huomautella mulle mun painosta. Tarkoitus oli ehkä hyvä muttei todellakaan kannustava saati siinä tilanteessa mun itsetuntoa kohottava.

Neuvonkin sua nyt isukki hyvä olemaan ylpeä tyttärestäsi ylipainosta huolimatta. Kaikenkaikkiaan mistään hirvittävästä lihavuudesta ei vielä ole kyse, ja hän kun on kuitenkin kasvuiässä niin tilanne varmasti vielä tasoittuu. Tärkeintä olis nyt että tyttö ei vaistoa tai muuten huomaa tuota häpeää mitä ilmeisesti sulla hänestä on. Jos omat vanhemmat häpeävät tuossa tilanteessa niin se jos mikä lannistaa...
Ole ylpeä tyttärestäsi, hän on kuitenkin kaikella muulla tapaa terve. Lihavuus ei ole mikään lopullinen elinikäinen tuomio!