Miten pitää vastat psykoosissa olevalle ihmiselle?

Anonyymi

Latelee syyksi aivan käsittämättömiä jutuja, joissa ei ole mitään järkeä? Apua. En voi mennä sanomaan että hänen puheensa ovat pehmoisia.

25

1866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitoin tämän toiseen ketjuun, mutta tässä taitaa olla sama tilanne... Älä "oio" äläkä väitä "pehmoisiksi" psykoottisen puheita, vaan kuuntele. Ne voivat kuulostaa järjettömiltä, koska hän on todellisuudessa, joka ei ole ihan sama kuin muiden, tällä hetkellä. Ei siis ns. jaetussa todellisuudessa, vaan omassaan. Se on kuitenkin aivan yhtä totta kuin se, mitä me muut koemme.

      Psykoottiset kokemukset, ja niistä kertova puhe, sisältävät usein vertauskuvallisessa muodossa jotain ko. ihmiselle todella joskus tapahtunutta. Näitä kun on tutkittu psykologian tutkimuksissa paljonkin, niin on osoitettu, että järjettömiltä kuulostavissa psykoottisissa puheissa on kuvattu jotain kyseisen ihmisen elämässä aiemmin sattunutta traumatapahtumaa. Asia vaan on ollut ja on edelleen hänelle niin kestämätön, niin raskas ja tuskallinen, että mieli muuttaa sen kestettävään muotoon. Ja se muoto on sitten sellainen, mikä meistä muista voi kuulostaa "hullulta." - Psykoosi tulee, kun ihminen ei enää kestä, totesi eräs tunnettu psykologian professori. Niin yksinkertaista se periaatteessa on.

      Avoimen dialogin mallissa Keroputaan sairaalassa on jo vuosikymmenten ajan hoidettu ihmisiä psykoosista pois niin, ettei se kroonistu skitsofreniaksi siellä nykyään enää juuri kenelläkään. Kuuntelu ja kunnioittava kohtaaminen, ja stigman ja diagnostisten leimojen välttäminen, sekä yleisesti turvallinen ympäristö ovat tämän hoitomuodon ydin.

      Ei ole sinun tehtäväsi kämppistäsi hoitaa kuitenkaan. Jos voit ja haluat, kuuntele sen minkä jaksat. Todennäköisesti hän arvostaa sitä, vaikka ei sitä ehkä osoitakaan. Kuuntelemalla et ainakaan vahingoita. Ammattilaisten tehtävä olisi tosiaankin auttaa häntä ihan jo senkin vuoksi, että kun ihminen on vaikka vain osittainkin irti yhteisestä todellisuudesta, syvällä omassa maailmassaan, hän on haavoittuva ja puolustuskyvytön. Tarvitsisi turvaa ympärilleen, turvallisia ihmisiä ja huolenpitoa. Länsi-Lapin sh-piirissä olisi sopiva hoitopaikka eli Keroputaa, mutta muualla maassa psykoosia hoidetaan yleensä tavanomaisilla lääkepainotteisilla menetelmillä. Ne eivät tutkimusten mukaan ole paras ja tuloksellisin hoitomuoto, mutta minkäs teet, jos ei muuta ole tarjolla.

      • Anonyymi

        Loukkaanuin, kun kaveri bussissa sanoi puheitani vainoharhaisiksi, ja puhuin ihan "ajankohtaisia ongelmiani". Ulkona vietettyjä öitä seurasi putkan kautta sairaalajakso. Paranoidinen psykoosi pakkohoidossa muutamia viikkoja.
        Minunnpuheitani ei uskonut kukaan, mistä olin jopa raivoissani (omassa maailmassani, en ulkoisesti lääkityksestä johtuen).
        Jälkikäteen lausunnoista olen nähnyt olleeni itselleni ja ainakin itseäni mahdollisesti ahdistaville vaarallinen a
        lentuneen harkintakyvyn takia. Tekstiviestejäni en uskonut omikseni. Harha-aistimukset olivat totta nyt keski-ikäisenä....huvitti ja pelotti.
        Jälkikäteen näkee asiat loogisina jotenkin. Sekaisena tarvitsee seinät ympärilleen ja turvallisen ympäristön. Omalla kohdalla kohtasin hankalia tyyppejä sairaalassakin, missä kai pelkäsimme toisiamme ja joku piikitetty vietiin rauhoittumaan lukkojen taakse.
        Oma näkökulma on tähän kapea, mutta aivan käytännönasiat johtivat kaaokseen...ja päihteiden sekakäyttö. Ne ovat syystä kiellettyjä muutenkin kuin moraalimielessä..ne sotkevat kaiken!!!!
        Ystävälliseen käytökseen on vaikeavastata muutoin kuin ystävällisesti...siis vilpittömästi sellaiseen ilman ylimielisyyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun minulla oli lieviä psykoottisis oireita niin psykologi sanoi minulle tuolloin ”sinulla on oma totuus, se voi olla erilainen kuin muiden”. Minusta se oli siinä hetkessä hyvin sanottu. Ei dissannut mun ajatuksia, muuta toi esiin, että voi olla myös erilaisia näkemyksiä. Minun ei tarvinnut edes yrittää luopua omista ajatuksistani.

      • Anonyymi

        Hänellä vaan on noi jutut niin vainoharhaisia. Puhelimeen kuulemma tulee viestejä, mutta ei niitä tietenkään siellä ole vaikka kukaan ei ole niitä poistanutkaan. Taloyhtiön kaikki ihmiset stalkkaavat häntä. jne.

        En tiedä, uskooko hän kaikkea kuvittelemaansa. Itsellä oli vaikea päätellä juuri raja kuvitelman ja todellisuuden välillä ja pahasti pieleen taisi mennä silloinkin. Koin, että suuri osa oli todellisuuden vääristymää eikä syntynyt tyhjästä. Pelkäsin nyt uusia ihmisiä, koska olen todellisesti aiemmin ollut tekemisissävaarallisten uhkailijoiden , kriminaalienkin, kanssa...syyllistyen uhkailuihin itsekin"
        ;"hyökkäys on paras puolustus"...saaden ainakin psyykkisesti turpaani vahingoittaen lopulta itseäni (vahingoitin itseäni tavalla, jolla kuvittelin toisten itseäni lyövän yms.) eri tavoin, mistä kärsin lopun ikääni.Lapsuusmuistot, hyvin kaukaiset olivat pinnassa, outoja voimakkaita tuoksuja, mitkä muistuttivat jostakin, mistä ei saanut otetta...hyvin outoa, eikä aiemmasta tuttua ainakaan niin voimakkaana. En halua kokea uudelleen.

        Viemärin tai TV:n ääni muuntui pätkiväksi, vääristyneen matalaksi ja alkoi kirosanoin komennella. En meinannut uskoa sitä. Se jopa huvitti, mutta jatkuessa alkoi vaikuttaa ahdistavalta ja hetken koin "jonkun minua komentelevan hermostuen; suuttueen tai peläten todella.
        Koneiden äänet muuntuivat jopa hienoksi musiikiksi, mistä oletan monilla olevan kokemusta ilman varsinaista sekoamista.

        Toipumisvaiheessa ärsytti, kun kaikkea puhumaani pidettiin kuvitteluna. Ikäviä asioita tapahtui myös oikeasti, jotka tpistaiseksi haluan vain unohtaa...niitä eivoi käsitellä kai kenenkään kanssa?

        Häpeän näyttää naamaani entisissä paikoissa. En tiedä, mitä ihmiset minusta ajattelevat; pelkäävät, säälivät, inhoavat, ovat hämillään....etsin uuden ympäristön pysytellen vaimon kanssa paljon kotona lukien, maalaillen...

        Neuroleptit menivät itseltäni "ohi". Niistä ei ollut minulle apua, mutta haittavaikutukset kyllä sain. Niistä käydään kiistaa, hyödyistä ja haitoista. Se onkin sitten toinen keskustelu.

      • Anonyymi

        >>psykoottisen puheita, vaan kuuntele. Ne voivat kuulostaa järjettömiltä, koska hän on todellisuudessa, joka ei ole ihan sama kuin muiden, tällä hetkellä

        Älä ihmeessä niitä vaan kuuntelemaan jää. Itselläni on ollut psykoosi ja jos toista ihmistä kunnioittaa niin kyllä niihin puheisiinkin tulee järki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, uskooko hän kaikkea kuvittelemaansa. Itsellä oli vaikea päätellä juuri raja kuvitelman ja todellisuuden välillä ja pahasti pieleen taisi mennä silloinkin. Koin, että suuri osa oli todellisuuden vääristymää eikä syntynyt tyhjästä. Pelkäsin nyt uusia ihmisiä, koska olen todellisesti aiemmin ollut tekemisissävaarallisten uhkailijoiden , kriminaalienkin, kanssa...syyllistyen uhkailuihin itsekin"
        ;"hyökkäys on paras puolustus"...saaden ainakin psyykkisesti turpaani vahingoittaen lopulta itseäni (vahingoitin itseäni tavalla, jolla kuvittelin toisten itseäni lyövän yms.) eri tavoin, mistä kärsin lopun ikääni.Lapsuusmuistot, hyvin kaukaiset olivat pinnassa, outoja voimakkaita tuoksuja, mitkä muistuttivat jostakin, mistä ei saanut otetta...hyvin outoa, eikä aiemmasta tuttua ainakaan niin voimakkaana. En halua kokea uudelleen.

        Viemärin tai TV:n ääni muuntui pätkiväksi, vääristyneen matalaksi ja alkoi kirosanoin komennella. En meinannut uskoa sitä. Se jopa huvitti, mutta jatkuessa alkoi vaikuttaa ahdistavalta ja hetken koin "jonkun minua komentelevan hermostuen; suuttueen tai peläten todella.
        Koneiden äänet muuntuivat jopa hienoksi musiikiksi, mistä oletan monilla olevan kokemusta ilman varsinaista sekoamista.

        Toipumisvaiheessa ärsytti, kun kaikkea puhumaani pidettiin kuvitteluna. Ikäviä asioita tapahtui myös oikeasti, jotka tpistaiseksi haluan vain unohtaa...niitä eivoi käsitellä kai kenenkään kanssa?

        MIät enemmän tunnen ihmisiä, sitä enemmän pidän koirista.

        Mark Twain.

    • Anonyymi

      Tässä artikkelissa on tutkimustietoa psykoosilääkkeistä ja psykoosin hoidosta yleensäkin. Kirjoittaja on myös kokemusasiantuntija.

      Kannattaako psykoosilääkkeitä käyttää?

      https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/

      • Anonyymi

        Psykoottinen potilas todennäköisesti hyperventiloi ja hengittää niin kiihkeästi kroonisesti(niinkuin olisi koko ajan hengenhätä) että tämän hengitys pitäisi saada rauhoitettua jolloin kehon ylivireystilaa pystytään kontrolloimaan.

        Kun keskushermosto käy koko ajan ylikierroksilla "ylihengityksen" takia, alkaa mieli kehittelemään kaikenlaisia skenaarioita jotka eivät ole tästä maailmasta. Nenän kautta hengittäminen ja hengitykseen keskittyminen rauhoittaa

        Pitää paikkansa. Toinen tärkeä asia on uni. Monen kohdalla psykoosia on edeltänyt useiden vuorokausien valvominen (mahdollisesti yhdistettynä syömättömyyteen). Jos ei muuten saa asiaa järjestymään, niin tavalliset unilääkkeet terveyskeskuslääkärin kautta haettuna voivat auttaa ensihätään ja mielen siirtyminen ylikierroksille voidaan ehkä jopa kokonaan välttää. Tilanteen syihin voi sitten myöhemmin puuttua vaikka psykoterapiassa. Anonyymi26.09.2020 19:2

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoottinen potilas todennäköisesti hyperventiloi ja hengittää niin kiihkeästi kroonisesti(niinkuin olisi koko ajan hengenhätä) että tämän hengitys pitäisi saada rauhoitettua jolloin kehon ylivireystilaa pystytään kontrolloimaan.

        Kun keskushermosto käy koko ajan ylikierroksilla "ylihengityksen" takia, alkaa mieli kehittelemään kaikenlaisia skenaarioita jotka eivät ole tästä maailmasta. Nenän kautta hengittäminen ja hengitykseen keskittyminen rauhoittaa

        Psykoosiin ei liity erikoisemmin hyperventilointi.
        Tosin hyperventilointia voi esiintyä erilaisissa pelko- tai jännitystiloissa.

    • Anonyymi

      Mulla oli aiemmin yksi kaveri joka oli nuoruudessaan sairastanut psykooseja ja edelleenkin vuosien jälkeen joskus, etenkin humalapäissään, alkoi puhua vähän pehmoisia.
      Sanoin hänelle ihan suoraan että nyt sulla tulee vähän höpöhöpö-juttua.
      Kaveri ymmärsi homman, kysyi vain että ai tulee vai. Sitten jatkettiin keskustelua siitä mihin jäätiin.
      Ei hän siitä suuttunut tai loukkantunut lainkaan.

      • Anonyymi

        Tuli mieleen kun Helsingin Haagassa huopalahden asemalla päivysti ennen muinoin sellainen täti ihminen joka kuuleman mukaan oli mennyt sekaisin lääketieteen opinnoista ja sairastunut psyykkisesti ja hän seisoi ja odotti päivät pitkät sinne asemalle johtavalla tiellä "äitiään" ja juoksi yhtäkkiä perässä ja nappasi ohi kulkevilta ventovierailta ihmisiltä kädestä kiinni vähäksi aikaa kunnes meni taas päivystämään uutta uhriaan. Varsin harmiton tapaus. Minuakin hän yhtäkkiä otti kädestä kiinni. Neuvottiin olemaan tekemättä mitään. Hän ilmeisesti joutui hoitoon kun myöhemmin häntä ei enää näkynyt.

        Kyllä tuolla kaupungilla kulkiessa näkee vaikka mitä.
        Suurin osa näistä " sairaista " ovat kuitenkin harmittomia, kuten tämä kädestä kiinni pitäjä tyyppi. Jos hän ajatteli vaikka jokaisen olevan äitinsä, tiedä häntä.

        Alkuun kun kännyköihin pystyi alkaa puhua pitämättä luuria korvalla niin joskus sekin aiheutti ihmetystä että puhuuko tuo yksikseen.
        Nyt sekin on jokapäiväistä ja kaikkialla.

        Toki edelleen joskus tulee yksikseen puhuviakin vastaan, usein sen huomaa siitä jos kuulee mitä he puhuvat tai sanovat.

        Se on totta ettei tuollaiseen tarvitse puuttua jos eivät aiheuta häiriötä, kyllä ne joku joskus hoitoon toimittaa.

    • Anonyymi

      Ensinnäkin psykoosiin voi olla montaa eri syytä mutta silloin ei kaikki tuntuu todelta psykoosissa olevalle. Lähinnä itse olisin kaivannut kuuntelijaa kun menneisyyden asiat puskivat harhoina päälle. Hankalaa kun ei kuitenkaan saisi lyödä löylyä harhoille. Se tuntui kuitenkin pahimmalta kun minun ylitseni käveltiin ja vietiin oikeudet. Ehkä sanoisin että ole ihminen ihmiselle. Olisi paljon auttanut että joku olisi edes sanonut että anteeksi, minun on tehtävä näin. On kovaa ja kylmää kyytiä joutua eristyksiin sen takia ettei halua syödä lääkettä. Olen itse alueelta jolla suositaan kovia pakkokeinoja ja sitä mieltä että keinot ovat omiaan luomaan lisää traumoja, epäluuloisuutta ja hoitokielteisyyttä.

      • Anonyymi

        Tilanne oli minusta kun lyötäisiin lyötyä. Sen jälkeen sanotaan että tiedämme mikä on sinulle parasta. Sinut ohitetaan jopa kun saat lääkkeestä vakavia haittoja. Yleisimmin laitetaan tietoihin ettei hoitomyöntyvyyttä ole, lääkevastaisuus tai jopa sairaudentunnottomuus. Joskus lääkkeestä aiheutuvat oireet ovat oireita sairaudestasi.

    • Anonyymi

      Psykoosi ei ole joko-tai-tila, kuten yleensä annetaan ymmärtää. Ns. jaetun todellisuuden ulkopuolella (minusta tämä on parempi ilmaus kuin lääketieteellinen "psykoosi"-termi) oleva on useimmiten monissa arkipäivän asioissa täysin "kartalla." Se, kuinka pitkälle on vetäytynyt omaan maailmaansa, vaihtelee eri henkilöiden kohdalla ja ajankohdankin mukaan. Esimerkiksi joku kadulla itsekseen puhuva tai tuntemattomia kädestä ottava saattaa pystyä hoitamaan yllättävän paljonkin asioitaan täysin normaaliin tapaan. Joku toinen taas voi olla aivan "pihalla" kaikesta.

      Psykoottisiksi sanotut kokemukset ja mielentilat ovat hyvin yksilöllisiä sisällöltään. Ja myös toimintakyky, kyky selviytyä arkiympäristössä ja jopa työssä, vaihtelee ihmisillä paljon. Kun käytetään kaikista samaa medikaalista diagnoosia, läntätään yhteen suuri määrä erilaisia mielentiloja ja kokemuksia. Psykoosi voi siis eri ihmisillä olla hyvin erilainen.

      Kuten esimerkiksi professori Peter C. Götzsche on huomauttanut, psykoottiseksi diagnosoitu ihminen voi olla täysin realiteeteissa ottaessaan kantaa esimerkiksi lääkehoitoonsa. Hänellä voi olla tietoja tai omaa kokemusta lääkkeiden vaikutuksista. Turhaan oletetaan, että ihminen ei ymmärtäisi mistään mitään psykoosissa ollessaan.

      Tämä psykoosidiagnoosin saaneiden kohdalla niin yleinen ympäristön oletus mitään-ymmärtämättömyydestä tai vähintäänkin oman-parhaansa-ymmärtämättömyydestä on todella vaarallinen. Se johtaa käytännössä siihen, että ihmiseltä viedään suurin osa hänen kansalaisoikeuksistaan ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan kohtaloonsa millään tavoin.

      Asiaan pitäisi pikaisesti puuttua, ja laajamittaisesti. Yhteiskunnan tasolla lainsäädännössä, ja tietenkin terveydenhuoltojärjestelmän sisällä jotta kohtelu ja hoito paranisivat. Nykyään psykiatria aiheuttaa kohteilleen ainakin minun mielestäni enemmän haittaa kuin hyötyä. Anonyymi26.09.2020 19:28

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä, mutta usein potilas NS. vaiennetaan vähän kyseenalaisin keinoin. Lääkäri vs mielisairas asettelulla. Pitäisi olla jokin valvova elin joka ei olisi yhteyksissä lääketeollisuuteen. Tosin tällä hetkellä käypähoidot kallellaan lääkkeisiin jotka helpottavat vain epäpätevän/alilukuisen henkilökunnan tehtäviä. Käytännössä asiantuntevat kun psykiatrit voivat vain levitellä käsiään.

        Aika rohkeaa vetoa tässä tosiaan tarvitaan ammattilaisilta astua esiin koska käytännössä ura on vaarassa.

    • Anonyymi

      Psykoosi, tai ns. sekavuusvaihe menee ohitse aikanaan. Se on ohimenevää, eikä siihen pidä, tai tarvitse takertua, tai juuttua.

      Joten odota vähän aikaa, ja juttele sitten, kun läheisesi on jonkin ajan päästä oma itsensä

      Koska kukaan meistä ei ole yhtä ja sama, kuin diagnoosinsa. Meillä jokaisella on oma persoonallisuutensa, luonteensa, niin hyvät, kuin huonot piirteensä.

      Kohtaa ja kohtele läheistäsi ihmisenä, nk. sinä olet ihminen ja haluaisit itse tulla kohdelluksi. Tämä on tärkeintä ja hyvä muistaa meidän jokaisen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe