Voidaan autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta periaatteessa yksityistää.
Rahoitus verovarojen sijaan "asiakas maksaa" periaatteella.
Vähävaraisille ja sairaille sitten tarveharkinnan mukaan palveluseteleitä.
Julkinen sektori
30
54
Vastaukset
- Anonyymi
Palohame on taas kiihyttänyt itsensä kiihkoon. Onko "napit" taas loppunut
- Anonyymi
Pallohame
America First
On omituista, että Yhdysvalloissa jopa postinjako on valtion monopoli.Minähän tein jokin viikko sitten ihan oman aloituksen siitä kuinka hyvin suomessa toimii julkinen sektori:
"...ja sen erinomaista sosiaali- ja terveydenhuolto-politiikkaa. Demokraattisen länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan tunnistaa parhaiten siitä kuinka se avustaa, auttaa ja hoitaa heikoimpia jäseniään kuten lapsia ja vanhuksia, sairaita ja vammaisia ja heitä joilla oman itsensä ja asioidensa hallinta on syystä tai toisesta vajavainen.
Täällä nämä asiat ovat mielestäni hyvin hoidettu ja jokaisella kansalaisella on iästä, ihonväristä ja muista taustatekijöistä riippumatta täysi oikeus saada hoitoa ja tukea.
Kaikkialla ei ole samanlaista.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/08/05/ulkolinja-usan-sairas-terveydenhuolto
"Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman kallein – silti se ei toimi. 28 miljoonaa kansalaista on ilman terveysvakuutusta, eikä heillä ole varaa hoitaa terveyttään.
Terveydenhuollon epäkohdat ovat olleet vuosikymmenien ajan poliittisen keskustelun ytimessä. Järjestelmä ei perustu sairaiden ja sairauksien hoitoon vaan talouden ja terveysalan yritysten tuottavaan toimintaan."
https://yle.fi/uutiset/3-10976942
Mielestäni Suomi hoitaa leiviskänsä omia kansalaisiaan kohtaan paremmin kuin USA. Olen iloinen veronmaksaja."Pointti numero yksi. En ole käsittääkseni koskaan väittänyt että kenelläkään ei olisi oikeutta saada hoitoa.
Pointti numero kaksi. Julkisella sektorilla on valtavasti turhia paperinpyörittäjiä jotka syövät resursseja siitä mikä on julkisen sektorin tehtävä
Pointti numero kolme. Meillä on valtavasti yliverotetun keskiluokan tulonsiirtoja. Esimerkki alle kympin antibiootti- ja särkylääkekuurit joista on turha maksaa korvauksia. Tällöinkin raha voitaisiin kohdistaa pitkäaikaissairaiden parempiin korvauksiin.
Olkoon. On kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi tämän holhous- ja hyysäysvaltion kanssa.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pointti numero yksi. En ole käsittääkseni koskaan väittänyt että kenelläkään ei olisi oikeutta saada hoitoa.
Pointti numero kaksi. Julkisella sektorilla on valtavasti turhia paperinpyörittäjiä jotka syövät resursseja siitä mikä on julkisen sektorin tehtävä
Pointti numero kolme. Meillä on valtavasti yliverotetun keskiluokan tulonsiirtoja. Esimerkki alle kympin antibiootti- ja särkylääkekuurit joista on turha maksaa korvauksia. Tällöinkin raha voitaisiin kohdistaa pitkäaikaissairaiden parempiin korvauksiin.
Olkoon. On kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi tämän holhous- ja hyysäysvaltion kanssa.Noinhan sipiläkin ajatteli. Ei kympin leikkaus vaikkapa päivässä tunnu missään ja sitten sitä leikattiin, kaavalla: "rikkailta ei EI hyödytä leikata mitää, koska heitä on niin vähän. Mutta köyhiltä leikkaamalla saadaan valtion talous kuntoon, koska heitä on niin paljon".
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan sipiläkin ajatteli. Ei kympin leikkaus vaikkapa päivässä tunnu missään ja sitten sitä leikattiin, kaavalla: "rikkailta ei EI hyödytä leikata mitää, koska heitä on niin vähän. Mutta köyhiltä leikkaamalla saadaan valtion talous kuntoon, koska heitä on niin paljon".
Tietenkin niille joilla ei oikeasti ole varaa lääkkeet maksetaan toimeentulotuesta.
Vasemmisto sumuttaa rinnastamalla 5100 euroa kuussa tienaavat ja oikeasti vähävaraiset samaan viiteryhmään.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tietenkin niille joilla ei oikeasti ole varaa lääkkeet maksetaan toimeentulotuesta.
Vasemmisto sumuttaa rinnastamalla 5100 euroa kuussa tienaavat ja oikeasti vähävaraiset samaan viiteryhmään.Ei korjata mitään joka ei ole rikki. Julkinen sektorimme on kustannustehokas eikä ole mitään syytä lähteä USA:n tielle jossa hyväosaiset ja rikkaat joilla on varaa tähtitieteellisiin sairausvakuutusmaksuihin saavat hyvää hoitoa. Ne muut, tavallinen kansa kuolevat diabetekseen ja muihin helposti hoidettaviin sairauksiin koska heillä ei ole varaa lääkkeisiin.
Anonyymi kirjoitti:
Ei korjata mitään joka ei ole rikki. Julkinen sektorimme on kustannustehokas eikä ole mitään syytä lähteä USA:n tielle jossa hyväosaiset ja rikkaat joilla on varaa tähtitieteellisiin sairausvakuutusmaksuihin saavat hyvää hoitoa. Ne muut, tavallinen kansa kuolevat diabetekseen ja muihin helposti hoidettaviin sairauksiin koska heillä ei ole varaa lääkkeisiin.
Kustannustehokkuudesta voidaan puhua jos 2/3 julkisen sektorin paperinpyörittäjistä saneerataan.
Otetaan esimerkkinä tsaarinaikainen Museovirasto jota ilman meillä olisi samanlainen uusi hieno monitoimiareena kuin Solnassa kalliimmalla kunnostetun vanhan rotiskon sijaan.
Tai Ely-keskus jossa byrokraatit värkkäävät kuinka suuren mainoskyltin yrittäjä saa tienvarteen laittaa.
Tarvitaanko tällaista julkista sektoria.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kustannustehokkuudesta voidaan puhua jos 2/3 julkisen sektorin paperinpyörittäjistä saneerataan.
Otetaan esimerkkinä tsaarinaikainen Museovirasto jota ilman meillä olisi samanlainen uusi hieno monitoimiareena kuin Solnassa kalliimmalla kunnostetun vanhan rotiskon sijaan.
Tai Ely-keskus jossa byrokraatit värkkäävät kuinka suuren mainoskyltin yrittäjä saa tienvarteen laittaa.
Tarvitaanko tällaista julkista sektoria.Hieman ovat lapsellisia nuo sinun perustelusi.
Kyllä. Täytyy olla julkisen vallan taholta säädeltyä se mitä saa purkaa ja mitä saa rakentaa ja millaiseksi. Säätelemätön tila = anarkia.
Kyllä. On erittäin hyvä, että julkisen vallan taholta säädellään esimerkiksi mainoskylttien kokoa. Mikä sitä ei säädeltäisi jokin rikas yksityinen taho rakentaisi olympiastadionin viereen 100x100 metriä levyisen ja korkuisen mainostaulun taatakseen huomioarvon tuotteelleen.
Kyllä. On erittäin tärkeää, että terveys- ja sosiaaliala on julkisen vallan säätelemää. Julkinen sektorimme on kustannustehokas eikä ole mitään syytä lähteä USA:n tielle jossa hyväosaiset ja rikkaat joilla on varaa tähtitieteellisiin sairausvakuutusmaksuihin saavat hyvää hoitoa. Ne muut, tavallinen kansa kuolevat diabetekseen ja muihin helposti hoidettaviin sairauksiin koska heillä ei ole varaa lääkkeisiin. Anonyymi kirjoitti:
Hieman ovat lapsellisia nuo sinun perustelusi.
Kyllä. Täytyy olla julkisen vallan taholta säädeltyä se mitä saa purkaa ja mitä saa rakentaa ja millaiseksi. Säätelemätön tila = anarkia.
Kyllä. On erittäin hyvä, että julkisen vallan taholta säädellään esimerkiksi mainoskylttien kokoa. Mikä sitä ei säädeltäisi jokin rikas yksityinen taho rakentaisi olympiastadionin viereen 100x100 metriä levyisen ja korkuisen mainostaulun taatakseen huomioarvon tuotteelleen.
Kyllä. On erittäin tärkeää, että terveys- ja sosiaaliala on julkisen vallan säätelemää. Julkinen sektorimme on kustannustehokas eikä ole mitään syytä lähteä USA:n tielle jossa hyväosaiset ja rikkaat joilla on varaa tähtitieteellisiin sairausvakuutusmaksuihin saavat hyvää hoitoa. Ne muut, tavallinen kansa kuolevat diabetekseen ja muihin helposti hoidettaviin sairauksiin koska heillä ei ole varaa lääkkeisiin.Mitään anarkiaa ole että halvemmalla olisi saanut uutta ja parempaa mitä rotiskon reippaan laitettiin.
Stadionit ovat kai kuitenkin ihmisiä ja käyttöä eikä varten.
Stadion rempassa ei ollut mistään normaalista rakennusluvasta kyse vaan ihan eri asiasta.OikeistoSosDem kirjoitti:
Mitään anarkiaa ole että halvemmalla olisi saanut uutta ja parempaa mitä rotiskon reippaan laitettiin.
Stadionit ovat kai kuitenkin ihmisiä ja käyttöä eikä varten.
Stadion rempassa ei ollut mistään normaalista rakennusluvasta kyse vaan ihan eri asiasta.Kyllä yksityiseen sektoriin Suomea enemmän panostaneissa maissakin on museovirastonsa sekä elinkeinoja ja liikennettä valvovat virastonsa.
Huvittavin esimerkki on ehkä tuo USA:n postivirasto. Se ei pelkästään valvo, vaan tekee monopolina yksinkertaista suorittavaa työtä.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kyllä yksityiseen sektoriin Suomea enemmän panostaneissa maissakin on museovirastonsa sekä elinkeinoja ja liikennettä valvovat virastonsa.
Huvittavin esimerkki on ehkä tuo USA:n postivirasto. Se ei pelkästään valvo, vaan tekee monopolina yksinkertaista suorittavaa työtä.Sano nyt kerrankin suoraan mitä järkeä oli maksaa enemmän ajastaan jälkeenjääneen rotiskon korjaamisesta.
Mahtava paikka tuo Friends Arena. Ruotsalaisille ei ollut mikään ongelma pistää vanhaa Råsundaa maan tasalle.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Sano nyt kerrankin suoraan mitä järkeä oli maksaa enemmän ajastaan jälkeenjääneen rotiskon korjaamisesta.
Mahtava paikka tuo Friends Arena. Ruotsalaisille ei ollut mikään ongelma pistää vanhaa Råsundaa maan tasalle.Nyt jäit jumiin ja jankkaamaan jostain ruotsalaisesta areenasta. Vaihdappa levyä.
Nyt olemme kuitenkin suomessa. 1950-1980 luvuilla täällä purettiin kokonaisia kaupunginosia, osa kulttuurihistoriallisesti arvokkaitakin joiden tilalle rakennettiin pikavoittojen toivossa pikavauhtia ja huonolla rakennustavalla rakennuksia jotka olivat purkukunnossa 20-30 vuodessa. OikeistoSosDem kirjoitti:
Sano nyt kerrankin suoraan mitä järkeä oli maksaa enemmän ajastaan jälkeenjääneen rotiskon korjaamisesta.
Mahtava paikka tuo Friends Arena. Ruotsalaisille ei ollut mikään ongelma pistää vanhaa Råsundaa maan tasalle.Vanhojen muistojen kunniaksi ja kansallistunteen vahvistamiseksi. Suurin osa helsinkiläisistäkin halusi säilyttää olympiastadionin.
Vähintään yhtä hyvin voidaan kysyä, onko järkeä siinä, että Suomen suurin yleisurheilustadion sijaitsee Helsingissä, kun yleisurheilun harrastaminen ja seuraaminen painottuu muualle Suomeen. Tampere olisi liikenteellisestikin paremmassa kohdassa maatamme.
Yksittäisiä päätöksiähän nuo kaikki ovat. Museovirastonkin kanta vaihtelee.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Vanhojen muistojen kunniaksi ja kansallistunteen vahvistamiseksi. Suurin osa helsinkiläisistäkin halusi säilyttää olympiastadionin.
Vähintään yhtä hyvin voidaan kysyä, onko järkeä siinä, että Suomen suurin yleisurheilustadion sijaitsee Helsingissä, kun yleisurheilun harrastaminen ja seuraaminen painottuu muualle Suomeen. Tampere olisi liikenteellisestikin paremmassa kohdassa maatamme.
Yksittäisiä päätöksiähän nuo kaikki ovat. Museovirastonkin kanta vaihtelee.Tuliko mieleen että 1952 stadion oli vain 12 vuotta vanha?
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tuliko mieleen että 1952 stadion oli vain 12 vuotta vanha?
Vastaapa nyt itse kerrankin, miksi Yhdysvalloissa kirjepostin kantaminen on valtion monopoli. Miksi siellä ajatellaan, että postinjakajien on oltava valtavan valtionviraston virkamiehiä, eikä esimerkiksi yritysten anneta kilpailuttaa kirjeidensä jakelua yksityisten toimijoiden kanssa kuten Suomessa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_postilaitos- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Vastaapa nyt itse kerrankin, miksi Yhdysvalloissa kirjepostin kantaminen on valtion monopoli. Miksi siellä ajatellaan, että postinjakajien on oltava valtavan valtionviraston virkamiehiä, eikä esimerkiksi yritysten anneta kilpailuttaa kirjeidensä jakelua yksityisten toimijoiden kanssa kuten Suomessa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_postilaitosVanhoja peruja, joka todettu toimivaksi yhä, rinnalla yksityisen.
Valtion monopoli vain pitää suuren "herra" laiman perässään, Ay-liittoja rahastamassa myös kauheine esikuntineen, jotka siinä ihan turhuuksia.
Yksityinen saa työmääräyksen, se ei kaipaa ½ kilometrin mittaista johtaja laumaa peräänsä.
Työ tulee tehtyä, jollei, se urakoitsija ei sitten saa tilauksia, siinä markkinat pitää huolen, että työ tulee oikein tehtyä. Se vain tuntuu että valtion omistaa, joka ei edes sille kuuluisi, vaan tehdä raamit miten toimia. Samahan Ay-liikkeelle, ei sille kuulu kaikki työn jarruttaminen ym lakot. Mutta kun jäänyt päälle kuin USA postilaitos, ei näitä hetkessä muuteta. mm Oulussa ollaan nyt keittiöpalveluja yksityistämässä, jossa jo lakkoilivat
"kaupungin virkamiehet" . Ei keittäjän ole tarvista olla virkamies. Se tuokin pöljää kun valtio ja kunnat tehnyt virkamiehiä kaikista. Ennen höyry aikaan oli virkamiehet herroja, kuten nyt Ay-johtajat yhä. Kuntien et valtion palkkalaiset ei tarvitse olla virkamiehiä.
Siinä vain jokainen tekee omaa työtänsä, joka tulisi lisätä paljon yksityiselle puolen.
"jako sekaisin kuin kaupungin kaivinkoneessa" Työn tuoattvuus on heikkoa kunnalis-valtiolla ym vastaavat, nähtiin Ay-johtajien lakoissa, miten 6 minuuttinen päivässä työn jatkeena heille riitti miljardeja maksaviin lakkoihin. Eikä siinä kaikki, vaan tehtaat lopettaa, jota tehdas edustajat sanoikin lakkojen aikaan, mutta Ay-johtajat ylimielisinä vain nauroi niille. Siinä on iso ero tuottava elinkeino kuin sosiaalipuoli huutaa ettei saa lopettaa. He joutuu asiansa järjestelee paljon kauemmas kuin "pumpuli" hallitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhoja peruja, joka todettu toimivaksi yhä, rinnalla yksityisen.
Valtion monopoli vain pitää suuren "herra" laiman perässään, Ay-liittoja rahastamassa myös kauheine esikuntineen, jotka siinä ihan turhuuksia.
Yksityinen saa työmääräyksen, se ei kaipaa ½ kilometrin mittaista johtaja laumaa peräänsä.
Työ tulee tehtyä, jollei, se urakoitsija ei sitten saa tilauksia, siinä markkinat pitää huolen, että työ tulee oikein tehtyä. Se vain tuntuu että valtion omistaa, joka ei edes sille kuuluisi, vaan tehdä raamit miten toimia. Samahan Ay-liikkeelle, ei sille kuulu kaikki työn jarruttaminen ym lakot. Mutta kun jäänyt päälle kuin USA postilaitos, ei näitä hetkessä muuteta. mm Oulussa ollaan nyt keittiöpalveluja yksityistämässä, jossa jo lakkoilivat
"kaupungin virkamiehet" . Ei keittäjän ole tarvista olla virkamies. Se tuokin pöljää kun valtio ja kunnat tehnyt virkamiehiä kaikista. Ennen höyry aikaan oli virkamiehet herroja, kuten nyt Ay-johtajat yhä. Kuntien et valtion palkkalaiset ei tarvitse olla virkamiehiä.
Siinä vain jokainen tekee omaa työtänsä, joka tulisi lisätä paljon yksityiselle puolen.
"jako sekaisin kuin kaupungin kaivinkoneessa" Työn tuoattvuus on heikkoa kunnalis-valtiolla ym vastaavat, nähtiin Ay-johtajien lakoissa, miten 6 minuuttinen päivässä työn jatkeena heille riitti miljardeja maksaviin lakkoihin. Eikä siinä kaikki, vaan tehtaat lopettaa, jota tehdas edustajat sanoikin lakkojen aikaan, mutta Ay-johtajat ylimielisinä vain nauroi niille. Siinä on iso ero tuottava elinkeino kuin sosiaalipuoli huutaa ettei saa lopettaa. He joutuu asiansa järjestelee paljon kauemmas kuin "pumpuli" hallitus.lopeta se kaljan kittaaminen, tulee nyt niin sekavaa jaskaa.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3aed73e-995f-43dc-a7e8-1bf238817fcb
Nämäkin haluaa etuutensa jatkuvan " SDP vaatii ettei saa etuja poistaa.
Yksityinen ei voisi noin työpäivänä mennä 300 euron viinilounaita syömään keskellä päivää.
Tuo kuitenkin pientä Tarjan lomailusta, jossa mukana silmänkäännöksi muutakin keksimää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html- Anonyymi
Kyllä toveritkin osaa tämän, vaikka muut on silmätikkuna.
VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §)
Ministeri: Timo Harakka
SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA:
Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:
Adapteo 569, Ahlstrom-Munksjo 350, Alibaba Group Holding 50, Altia 544, Bavarian Nordic 800, Bayer 150, Cargotec 100, Caverion 1500, Cramo 569, Daimler 30, Delta Air Lines 80, E-On SE 900, F-Secure 2800, FedEx 50, Fortum 1300, Harvia 323, Icon 60, Ilkka 1 262, Ilkka 2 198, Investor 250, JD com. 200, Kemira 400, Kesko 25, Konecranes 600, Lassila & Tikanoja 400, Metso 200, Metsä Board 600, Neste 1400, Nokia 1000, Nokian Tyres 350, Nordea Bank 2000, Novo Nordisk 250, Orion 500, Outokumpu 500, Ponsse 100, Stora Enso 400, Valmet 200, Volkswagen 70, Volvo 200, Wärtsilä 1000. Pörssiarvo 8.6.20: 339.980 euroa. Äänekosken Kaupunkisanomat oy 34/100 os. Aido Healthcare Oy 10/941 os. Kansakunta Oy (100%, liiketoiminta lopetettu 11.6.19), omistukset: Cargotec 300, Caverion 250, Kone 550, Nordea 60, Sampo 600, Pörssiarvo 8.6.20: 62.361 euroa. Deslax Oy (Helsinki Seagulls) 100/36.440
Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:
Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus:
Rahastot Aberdeen Indian Equity 24,923; East Capital Balkan 629,2619; Nordnet Indeksirahasto Suomi 29,7177; LähiTapiola Hyvinvointi 102,82; Pyn Elite 201,8420. Markkina-arvo 8.6.2020: 68.675 euroa. Perintönä saatu ja sijoitusasunnot Jyväskylässä (2), Helsingissä (2), Uudessakaupungissa ja Äänekoskella, hankinta- ja verotusarvot yhteensä n. 350 000 euroa.
Muut merkittävät tulolähteet:
Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset:
Tulonhankkimislainaa 301 189 euroa.
Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä:
Edustajiston jäsen, HOK-Elanto
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kirjelma/Sivut/VN_2 2020.aspx - Anonyymi

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kirjelma/Sivut/VN_2 2020.aspxKuka tietää:
"Tulonhankkimislainaa 301 189 euroa. "
Oko demari pappoja joka tietää tuo Harakan "vitsi" tarkoittaa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tietää:
"Tulonhankkimislainaa 301 189 euroa. "
Oko demari pappoja joka tietää tuo Harakan "vitsi" tarkoittaa ?Tulonhankkimislainaa 301 189 euroa.
Kai nyt demarit osaatte tuon suomentaa !
Mitä Harakan tulonhankkimis -menot on ?
Miksi vaikenette ? Varmaan siksi, kun kaikki oikeistodemarit menneet persuihin, jäänyt vain vasenssipi. Anonyymi kirjoitti:
Tulonhankkimislainaa 301 189 euroa.
Kai nyt demarit osaatte tuon suomentaa !
Mitä Harakan tulonhankkimis -menot on ?
Miksi vaikenette ? Varmaan siksi, kun kaikki oikeistodemarit menneet persuihin, jäänyt vain vasenssipi.Tämä Oikeistodemari on mennyt Harkimon Liikkeeseen. Tuohan vaan todistaa että taiteiden maisteri dramaturgi Harakka osaa hoitaa raha-asiansa hyvin.
- Anonyymi
Maksajahan löytyy kaivelemalla. https://m.youtube.com/watch?v=2WA4t4Xz-9I
Vaikka veitsellä. Yksityistämisessä on suuria ongelmia. Otetaan pari esimerkkiä Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat usein hyvin suuria. Leikkaukset voivat maksaa halvimmillaankin useita tuhansia euroa, jopa kymmeniä tuhansia, jos ei puhuta luomenpoistoista ja tähystysleikkauksista. Tällainen maksujen siirtäminen potilaalle edellyttäisi kattavaa sairausvakuutusjärjestelyä. Tiedämme esim. USAsta, että läheskään kaikilla ei ole varaa vakuutusmaksuihin.
Toinen esimerkki koskee koulutusta. Jos maksut siirretään oppilaille ja heidän vanhemmilleen, mahdollisuudet maksaa koulutuksesta ovat hyvin erilaiset. Tämä johtaisi siihen, että köyhimmät ostaisivat koultuksen epäpäteviltä opettajilta ja varakkaiden lapset saisivat hyvää koulutusta.- Anonyymi
Erikoissairaanhoito on kallista, se on totta. Se on hirveän kallista, vaikka se on julkisesti tuotettua. Yksityinen saattaisi pystyä tehostamaan toimintaa ja tuottamaan sen halvemmalla vaikka se perustuisi julkiseen rahoitukseen.
Koulutuksesta maksetaan ainakin Helsingissä jo nyt todella paljon. Peruskoulusta nimenomaisesti.
Se tapahtuu asuntojen hinnan kautta. Ne joilla on varaa, etsiytyvät asuinaluieille joissa on parhaat koulut - ja suomalaistaustainen väestö. Itäiseen Helsinkiin jää heikompiosaisten - ja maahanmuuttajien - koulut. Asuntojen hinnat noudattavat suoraan tuota jakoa. Opettajat myös haleutuvat mieluummin näille paremman väen alueille. Heidänkin joukossaan siis syntyy jo nyt tuo kuvailemasi jako,
Olisko parempi periä varakkailta nuo maksut yksityiskoulujen lukukausimaksujen muodossa, ja sallia erot koulujen opetusohjelmissa. Olihan meilläkin aikanaan kansa/kanslaiskoulu ja keskikoulu eri tasoisille oppilaille, ja hyvin menestyttiin. Ja onhan se SAK (tai vastaava) kouluttanut sinutkin omalle aattellesi uskolliseksi, siis tavallaan yksityiskoulua sekin. Anonyymi kirjoitti:
Erikoissairaanhoito on kallista, se on totta. Se on hirveän kallista, vaikka se on julkisesti tuotettua. Yksityinen saattaisi pystyä tehostamaan toimintaa ja tuottamaan sen halvemmalla vaikka se perustuisi julkiseen rahoitukseen.
Koulutuksesta maksetaan ainakin Helsingissä jo nyt todella paljon. Peruskoulusta nimenomaisesti.
Se tapahtuu asuntojen hinnan kautta. Ne joilla on varaa, etsiytyvät asuinaluieille joissa on parhaat koulut - ja suomalaistaustainen väestö. Itäiseen Helsinkiin jää heikompiosaisten - ja maahanmuuttajien - koulut. Asuntojen hinnat noudattavat suoraan tuota jakoa. Opettajat myös haleutuvat mieluummin näille paremman väen alueille. Heidänkin joukossaan siis syntyy jo nyt tuo kuvailemasi jako,
Olisko parempi periä varakkailta nuo maksut yksityiskoulujen lukukausimaksujen muodossa, ja sallia erot koulujen opetusohjelmissa. Olihan meilläkin aikanaan kansa/kanslaiskoulu ja keskikoulu eri tasoisille oppilaille, ja hyvin menestyttiin. Ja onhan se SAK (tai vastaava) kouluttanut sinutkin omalle aattellesi uskolliseksi, siis tavallaan yksityiskoulua sekin.Yliopistoihin lukukausimaksut ja opintotuki kokonaan lainaksi.
Lahjakkaat vähävaraiset voisivat sitten saada vapautuksen lukukausimaksusta.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Yliopistoihin lukukausimaksut ja opintotuki kokonaan lainaksi.
Lahjakkaat vähävaraiset voisivat sitten saada vapautuksen lukukausimaksusta.Sosialistit pitäisi savustaa ulos yliopistoista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla240699- 51691
- 49609
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43518