Kouvolan kotihoito

Anonyymi

Julkisuudessa on ollut lukuisia kertomuksia kotihoidon ongelmista. Omaiset joutuvat käydä vahtimassa, että hoitaja tekee hänelle määrätyt työt. Mitä tekee hoitaja? Haukkuu omaiset Kouvolan Sanomien nimettömässä mielipidekirjoituksessa ja vaatii heitä hoitamaan omat työnsä.

Omaiset ovat irroittautuneet selvittämään palvelun heikkoa laatua, vaikka aikaa/mahdollisuuksia ei olisi. Asutaan toisilla paikkakunnilla. On omat työt ja lapset. Omat sairaudet. Näistä hoitajalla ei ole mitään tietoa, eivätkä ne hänelle kuulukkaan.

Hoitaja on keksinyt syyttää omista ja kotihoidon ongelmista omaisia, kun ei kykene omia virheitä näkemään, eikä voi häntä itseään ruokkivaa kättä purra. Muutenhan vaatisi, että kotihoidon ongelmat korjattaisiin.

Todella ikävää, ettei hoitaja kykene terveeseen itsereflektioon ja asialliseen kanssakäymiseen asiakkaan omaisten kanssa. Todella ikävää, että hoitaja julkisesti lietsoo pahaa verta kotihoidon ja omaisten välillä, kun asiakas ja omaisetkin ovat vaikeassa tilanteessa asiakkaan kotihoitoon johtaneiden syiden takia.

1

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisiko nyt omalta kohdaltasi ollut järkevämpää olla yhteydessä hoitajan esimieheen, sen sijaan että "alennut" samanlaiseen kirjoitteluun täällä anonyyminä, ja lisäksi yleistät asian kuin koko kotihoito olisi samantasoista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1260
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe