Öljyä

Öljyä vain löytyy kaiken aikaa lisää, tai paremminkin öljy on, vaan tieto kasvaa, nytkin tämä 200 miljardia tunnyriä, joka nyt tiedetään lisänä, taas tämäkin antaa öljyä sadaksi vuodeksi.

Vielä koskemattomia öljyalueita runsaasti, tämän päivän kulutuksen mukaan, voidaan ainakin 300 vuodeksi, tietää öljyn riittävän

Vilaskaapa Vihreitten sivuilta(Greenpeace ja nämä muut)ja näitten "veljespuolueiden" sivuilta myös, yrittävät hämätä minkä kerkiävät

Ehkä tulevaisuudessa onkin linjaa muutettava, luulisi ainakin ettei väki enään tuommoisiin usko, vetejätkään kuin vain oman tilinsä takia lööperiä laskevat, siinä on sitten lintupariskunnat, sunmuut pariskunnat olleet tapetilla hämäysmielessä
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uusia öljylöytöjä on tehty varsin vähän. Sen lisäksi öljy-yhtiöt ovat liioitelleet omia varantojaan. Pessimistisimpien arvioiden mukaan öljyn tuotanto helposti hyödynnettävillä alueilla kääntyy laskuun lähivuosina. Nyt kun Intia ja Kiina ovat kovassa kasvussa helpposti hyödynnettäviä öljyvaroja rittää yhdeksi sukupolveksi.

Yksi mahdollisuus on valmistaa öljyä bitumista ja öljyhiekasta, mutta nykysillä tekniikoilla se on kannattavaa korkeilla öjyn hinnoilla. Lisää valaistusta asiaan saa lukemalla Maailman tila 2005 raportin lukua 6. Mikä pitäisi ottaa suunnaksi; kehittää korvaavia polttoaineita, vai parempia hyödyntämismenetelmiä öljylle? Itse valitsen ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan takia edellisen vaihtoehdon. Entäpä mikä on muiden mielipide? Se on varmaa, että nyt on käynnistynyt kilpajuoksu aikaa vastaan.

Äänestä
  • Ensimmäine osa ei pidä alkuunkaan paikkaansa(öljy on, tieto ei tässä tapauksesa), tiedetään jo olevan runsaasti alueita, joita ei edes vielä tutkittu lähemmin

    Nyt vain öljyn määrästä kyse, se jo määritelty sadoiksi vuosiksi riittämään, jo tällä tiedolla mikä nyt on, nähtiin jo esimakua Saudien 200 miljardin tynnyrin(a.159 litraa)uudestä erästä

    Huono enään kenekään väittää ettei olisi öljyä maan uummenissa, tai väittäähän voi, mutta kannattaako yrittää muuttaa todellisuutta

    Sekin jo tiedetään että valtamerien pohjissa on hirveät määrät öljynkorviketta

    Siis kyse vain öljystä, ja sen määristä

    Äänestä

  • Kun olin 1940-luvula koulussa ja opiskelemassa, niin maailman viisaimmat tiedemiehet väittivät tosissaan silloin , että maapallolta loppu oljy 20 - 30 vuoden kuluttua sellaisella kulutuksella mikä silloin oli olemassa! Mikä se olikaan totuus. Sitä on nyt jatkunut monisatakertaisesti
    ja aina vain jatkuu. Niitä öljymiljonäärejäkin on jo tuhottomasti lisääntynyt! Silloin ei edes ollut vihreitä toheltamnassa ennustuksineen kuten tänään, aivan samoin kuin Jehovan todistajiakin joilla on samat maailman lopun eminingit mielessä!

    Äänestä

  • Tiedon janoa totuudesta? kirjoitti:

    Kun olin 1940-luvula koulussa ja opiskelemassa, niin maailman viisaimmat tiedemiehet väittivät tosissaan silloin , että maapallolta loppu oljy 20 - 30 vuoden kuluttua sellaisella kulutuksella mikä silloin oli olemassa! Mikä se olikaan totuus. Sitä on nyt jatkunut monisatakertaisesti
    ja aina vain jatkuu. Niitä öljymiljonäärejäkin on jo tuhottomasti lisääntynyt! Silloin ei edes ollut vihreitä toheltamnassa ennustuksineen kuten tänään, aivan samoin kuin Jehovan todistajiakin joilla on samat maailman lopun eminingit mielessä!

    Öljyntuotantokapasiteetti on tällä hetkellä lähes täysin käytössä. Kuten jo sanoin kilpajuoksu aikaa vastaan on käynnistynyt. Pystytäänkö pumppaustekniikoita kehittämään kasvavan kysynnän tahdissa? Öljyä saadan vaikka mistä. Kyse on siitä, mitkä ovat kustannukset sen saamiseksi maan pinnalle ja mikä on kalliin öljyn vaikutus koko maailman talouteen.

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Varaa vielä lisätä parimiljoonaa tynnyriä päivässä ,ainakin, sanovat öljyammattilaiset, nythän Saudit ilmesimmin lisäävätkin 0,5 miljoonaa tynnyriä päivässä(Opec)

    -50 luvulla jo sanottiin että ennen vuotta 2000 öljy kaikki maapallolla, muttei sanottu enään tarvitsevankaan, kun kehitys niin huimaa, silloisen tietämän mukaan jollain ilmassa leijuvilla härveleillä ajeltaisiin, se oli sen ajan romantiikkaa

    Tämän ajan romanttiikkaa taas Vihreillä, ainakin 300- vuoden öljykaivo kuivuisi nyt parissa vuosikymmenessä, silti ei Vuotos allasta antaneet vallassa ollessaan tehdä

    Äänestä

  • romantiikka kirjoitti:

    Todellisuudessa OPEC nimittäin tuottaa jo nyt yli virallisen kiintiön. Epäilen vahvasti sitä, ettei käytännössä löydy lisätuotantokapasiteettiä ilmoitetussa laajuudessa. Miten öljyn hinta on reagoinut ilmoitukseen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piisaa kirjoitti:

Öljyä vain löytyy kaiken aikaa lisää, tai paremminkin öljy on, vaan tieto kasvaa, nytkin tämä 200 miljardia tunnyriä, joka nyt tiedetään lisänä, taas tämäkin antaa öljyä sadaksi vuodeksi.

Vielä koskemattomia öljyalueita runsaasti, tämän päivän kulutuksen mukaan, voidaan ainakin 300 vuodeksi, tietää öljyn riittävän

Vilaskaapa Vihreitten sivuilta(Greenpeace ja nämä muut)ja näitten "veljespuolueiden" sivuilta myös, yrittävät hämätä minkä kerkiävät

Ehkä tulevaisuudessa onkin linjaa muutettava, luulisi ainakin ettei väki enään tuommoisiin usko, vetejätkään kuin vain oman tilinsä takia lööperiä laskevat, siinä on sitten lintupariskunnat, sunmuut pariskunnat olleet tapetilla hämäysmielessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu